liikaa yhdessä?

en edes tiedä että onko tämä ongelma. mutta kysynpä kumminkin. olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa puolisen vuotta, ja olemme viettäneet kaiken vapaa aikamme(lomat, viikonloput jne) yhdessä. toki olemme tavanneet jonkin verran minun ja hänen ystäviään jne. mutta en ole tavannut seurusteluaikanamme omia ystäviäni ollenkaan ilman poikaystävääni, ja ystäväni ovatkin huomauttaneet minulle asiasta.. siis tahdonkin tietää että onko/onko ollut muilla samanlaista tilannetta..?
nytkin kun on vappu tulossa, olen luultavasti poikaystäväni kanssa jossain, vaikka kaverini ovat pyytäneet minua mukaansa... vaikka voisinkin olla vähän aikaa ilman poikaystäväävni kamujen seurassa, niin minulle tulee ns. tyhjä tunne. olen 17 vuotta ja jätkäkamuni 18
82637
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mä olen seurustellut jätkäni kanssa nyt reilut puolitoista vuotta, eikä varmaankaan olis meidän juttu kestänyt näin pitkään, jos mekin oltais koko aika nyhvätty kahdestaan. Mäkin olin jonkin aikaa ihan samanlaisessa tilanteessa, eli en muuta vapaa-ajallani tehnyt kun jätkäni kanssa kahdestaan kyhjötin... Tulihan siitä mullekin sanomista, kavereilta nimenomaan ja ymmärtäähän sen. Se meni kuitenkin ohi ja nykyään mulla on ihan yhtä paljon aikaa kavereille ja poikaystävälle, ja aika usein ollaan kaikki yhes koos, minä, ukkoni ja kaverit poikaystävineen jne. Et suosittelen sullekin. Onhan se nyhväyskin paljon kivempaa jos sitä ei koko ajan harrasta...

Äänestä

Kun olin ikäisesi, tapasin pojan, jonka kanssa olen sittemmin viettänyt kesät, talvet, joulut, juhannukset, vaput.....Tämä tapahtui heinäkuussa 1974. Ei siitä mitään ongelmaa ole tullut, päinvastoin.

Äänestä
  • just niin! ei se pitäis ongelmalta tuntua!
    jos tuntuu niin ette ole luotu toisillenne!
    simpel simpel simpel! eikö vain?
    mutta noi nykyajan pariskunnat niillä on kamala tarve tehdä kaiken erikseen koska eivät kestä "" olla oman kullan lähellä,liian kauan tai liikaa,
    mitä se mahtais oikein tarkoittaa?
    tyhjä olo tulee jos ei voi olla oman kullan kanssa!
    sellaista se rakkaus kuuluu olla!

    vai mitä mieltä te olette te "nykyajan "pariskunnat? ootteko ikinä kuullut tällaista vai onko tämä vanhanaikaista? ennenvanhaan pariskunnat olivat kyllä tuollaisia!

    Äänestä

  • mummi on oikeassa!
    nykyajan pariskunnat eivät osaa olla enään yhdessä,tämä ÿhdessä olo"on jo vanhanaikaista,ihmiset eivät osaa seurustella enään!
    heitä alkaa ahdistaa,tämän takia keksitään nykyaikana paljon omia menoja ja harrastuksia ja tekemistä koska pariskunnat eivät osaa hengittää toisen läsnä.
    ja jo tyhä olo tulee oman kullan seurassa niin kuule ei...
    tyhjä olo tulee jos ei voi olla oman kullan kanssa!
    voi tätä nykyaikaa!

    Äänestä

  • Vaari kirjoitti:

    mummi on oikeassa!
    nykyajan pariskunnat eivät osaa olla enään yhdessä,tämä ÿhdessä olo"on jo vanhanaikaista,ihmiset eivät osaa seurustella enään!
    heitä alkaa ahdistaa,tämän takia keksitään nykyaikana paljon omia menoja ja harrastuksia ja tekemistä koska pariskunnat eivät osaa hengittää toisen läsnä.
    ja jo tyhä olo tulee oman kullan seurassa niin kuule ei...
    tyhjä olo tulee jos ei voi olla oman kullan kanssa!
    voi tätä nykyaikaa!

    On sellaisiakin mummia ja vaaria, jotka osaavat olla sekä yhdessä että erikseen. Sehän on vain järjestelykysymys.

    Äänestä

Rakastuneena on aivan luonnollista viettää paljon aikaa yhdessä. Suhteen alkuvaihe on yhdessä nyöhjäämistä, ajan kuluessa suhde muuttuu ja te molemmat alatte luultavasti etsiä omaa tilaa ja paikkaa suhteessa. Siitä suhde sitten kehittyy rinnakkaiseloksi - hyvässä suhteessa alun rakkaus, intohimo ja hellyys ei kuitenkaan katoa mihinkään, sitä vain ilmaistaan eri tavalla.

Muistuttaisin kuitenkin ystävien merkityksestä, heidät olet tuntenut ennenkuin tapasit poikaystäväsi ja myös he haluavat edelleen viettää aikaasi sinun kanssasi. Älä siis unohda ystäviäsi tai he saattavat unohtaa sinut, kun tarvitset heitä syystä tai toisesta.

Tasapaino kaikessa: joskus voitte istua iltaa iltaa kaikki yhdessä (sinä, poikaystäväsi, ystäväsi ja heidän poikaystävänsä) ja joskus kannattaa viettää aikaa pelkästään tyttöjen kesken, vaikka se saattaisi tuntua kurjalta ja poikaystävää olisikin ikävä. Sen jälkeen poikaystävän tapaaminen on entistä mukavampaa!

Onnea matkaan!

Äänestä
  • Meillä oli tommosta pari vuotta, kunnes naiseni yhtäkkiä jätti minut. Tuntui toodelta tyhjältä olo sen jälkeen, ihankuin toinen puolisko olisi irtaantunut ruumiista, oltiin meinaa kanssa lähes koko ajan yhdessä. Tämän takia eron jälkeen elämääni jäi todella iso aukko, jonka täyttämiseen menikin sitten aikaa.

    Eli erot ovat joka suhteessa mahdollisia, joten ei kannata nyhjätä liikaa toisessa, koska eron jälkeen voi silloin tippua todella tyhjän päälle. Nyt onneks olen saanut jo suhkot hyvin kaverisuhteet ja harrastukseni kuntoon ja niistä olen pitänyt kiinni nyt uudessa suhteessanikin, koska kenenkään ei voi luottaa kuin kiveen ja elämässä pitää olla myös paljon niitä asioita jotka ovat pysyvämpiä kuin suhde, esim. hyvät ystävät.

    Mutta tietty terveellinen ja kunnon rakkaussuhde vaatii sen, että ollaan yhteyksissä usein ja molemmat haluavat olla toistensa seurassa usein ja silloin kuin ei ole, niin on ikävä. Mutta kyllä sen ikävän välillä kestää, ja ei se ikävä niiin mahdottomaksi kasva jos on mielenkiintoista tekemistä, kuten kaverit tai kiva harrastus.

    Äänestä

  • Tai jos ihminen ei vain eläisi ajatellen mitä JOS joskus eroan... rajottaa omaa rakkauttaa sen pelossa että joskus menettää.. Kannattaa nauttia siitä hetkestä mikä on täysillä, ei se haittaa vaikka ei olisi ikuista, ajat ja ihmiset muuttuvat eikä se ole aina huono asia. Jos sinusta tuntuu että kaikista onnellisin olet kumppanin kanssa eikä muu tunnu niin hyvälle niin ei sitä kannata rajoittaa vain koska JOS eroamme joskus.

    Eihän sillä logiikallakaan autoa kannata korjata jos sitä ajaakin joskus kolarin ja kaikki työ turhaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vain kirjoitti:

en edes tiedä että onko tämä ongelma. mutta kysynpä kumminkin. olen seurustellut nykyisen poikaystäväni kanssa puolisen vuotta, ja olemme viettäneet kaiken vapaa aikamme(lomat, viikonloput jne) yhdessä. toki olemme tavanneet jonkin verran minun ja hänen ystäviään jne. mutta en ole tavannut seurusteluaikanamme omia ystäviäni ollenkaan ilman poikaystävääni, ja ystäväni ovatkin huomauttaneet minulle asiasta.. siis tahdonkin tietää että onko/onko ollut muilla samanlaista tilannetta..?
nytkin kun on vappu tulossa, olen luultavasti poikaystäväni kanssa jossain, vaikka kaverini ovat pyytäneet minua mukaansa... vaikka voisinkin olla vähän aikaa ilman poikaystäväävni kamujen seurassa, niin minulle tulee ns. tyhjä tunne. olen 17 vuotta ja jätkäkamuni 18

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu