Moi
Eronneena voin todeta että tämä palsta on ainakin auttanut minua itseäni kun vaimoni ei halunnut tehdä eroa minun kanssa kun oli niin kiire uuteen suhteeseen. Vielä vaikka erosta on kulunut kohta vuosi, tulee melkein joka päivä luettua tätä palstaa. On jotenkin tärkeätä tällaisessa tilanteessa huomata ettei ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa, koska ainakin itse menin naimisiin rakkaudesta. Sen takia on kestänyt näin pitkään, etten ole päässyt erosta yli niin nopeasti. Tämmöisissä tilanteissa kyllä huomaa ketkä oikeasti ovat kavereita ja ketkä eivät. Itsellä oli onneksi hyvä tilanne, etten ollut luopunut naimisiin menosta huolimatta kavereistani naisia kuitenkin saa aina, mutta hyviä kavereita on vanhemmalla iällä vaikea ruveta haalimaan. Eikä itsellä ole ollut kiire uuteen suhteeseen vieläkään, kuitenkin ihmissuhteissa pitää mielestäni olla kyse tunteista. Ainakaan itse en ole ollut kenenkään kanssa jollen ole heistä välittänyt. Kyllä tähän yksin oloonkin alkaa jo tottumaan, vaikka alku tuntu aivan maailmanlopulta. Kyllä vuodeajoillakin varmaan on jotain tekemistä mielialojen kanssa. En ainakaan kehota ketään tarttumaan pulloon alussa tein sen virheen, mutta voin sanoa että joskus se todellisuus kuitenkin iskee päin kasvoja.
Ei itsellä ole mitään neuvoa muille, mutta ainakin nyt kun on kelannut asiota vuoden verran yksin niin, olen ainakin tullut loppujenlopuksi siihen tulokseen, etten olisi mitään tehnyt toisin vaikka pääsisin takaisin aikakoneella. Ei aikuista ihmistä voi muuttaa ainakaan minua, jos toinen ihminen ei hyväksy sellaisena kun on, niin silloin on väärän ihmisen kanssa. Ja eihän ketään ihmistä toinen voi tosiaan omistaa. Niille muille jätetyille ja petetyille tämän halusin kirjoittaa sen kokeneena, niin kauan asiaa olen kelaillut, ettei kulissi liittokaan hyvä ole, jos toinen ei suhteessa ole tyytyväinen. Vaikka sitä kuinka yrittäisi muuttua toisen mieliksi, niin oma elämä siinä jää elämättä jos alkaa toisen pillin mukaan pomppimaan kysehän siinä on vain toisen alistamisesta ja ainakin itse uskon/toivon vielä löytäväni sellaisen ihmisen joka hyväksyy Minut sellaisena kuin olen.
Ei täydellisiä ihmisiä ole keksittykään kaikissa meissä on vikamme.
Aina eroihin syy löytyy jos erota haluaa. pahinta omalla kohdalla oli vaimon valehtelu ja syyllistäminen varmaan helpottaa omaa oloa kun lähtee jonkun muun mukaan että saa toisesta syyllisen kaikkien silmissä. Onneksi kaverini ja vanhempani ovat tunteneet minut kauemman ja tiesivät minkälainen ihminen oikeasti olen. Se vasta olisi ollut kamalaa jos he olisivat toisen valehteluiden takia menneet toiselle puolelle. Ei se valehtelu kauas kanna yleensä sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Itse olin myös siinä mielessä onnellinen, ettei meillä ollut lapsia koska olen kokenut kuinka yhteiskunta voi tuomita miehen toisen osapuolen valehtelemisella. Sääliksi käy näitä miehiä joilta valheilla viedään lapset erossa. Rahaa kuitenkin voi aina tehdä lisää vaikka omaisuus menisi ja mitään täältä ei kuitenkaan mukaansa saa.
Olen huomannut että aika moni tällä palstalla kysyy mitä tehdä jos jonkinnäköisessä ero suunnitelmassa. Omasta mielestäni ei kukaan voi neuvoa niin isoissa asioissa, kyllä se päätös on tultava ihan itseltä, eihän kukaan kuitenkaan näe koko totuutta.
Kyllä suhde kuitenkin on kahden ihmisen välinen asia eikä siinä voi kukaan tulla antamaan neuvoja.
Toivotan kaikille palstan lukijoille voimia jaksaa eteenpäin. Pakko sen hyvänpäivän on joskus tulla vastaan, sillä ajatuksella itse ainakin olen menossa eteenpäin.
Eronneena voin todeta että tämä palsta on ainakin auttanut minua itseäni kun vaimoni ei halunnut tehdä eroa minun kanssa kun oli niin kiire uuteen suhteeseen. Vielä vaikka erosta on kulunut kohta vuosi, tulee melkein joka päivä luettua tätä palstaa. On jotenkin tärkeätä tällaisessa tilanteessa huomata ettei ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa, koska ainakin itse menin naimisiin rakkaudesta. Sen takia on kestänyt näin pitkään, etten ole päässyt erosta yli niin nopeasti. Tämmöisissä tilanteissa kyllä huomaa ketkä oikeasti ovat kavereita ja ketkä eivät. Itsellä oli onneksi hyvä tilanne, etten ollut luopunut naimisiin menosta huolimatta kavereistani naisia kuitenkin saa aina, mutta hyviä kavereita on vanhemmalla iällä vaikea ruveta haalimaan. Eikä itsellä ole ollut kiire uuteen suhteeseen vieläkään, kuitenkin ihmissuhteissa pitää mielestäni olla kyse tunteista. Ainakaan itse en ole ollut kenenkään kanssa jollen ole heistä välittänyt. Kyllä tähän yksin oloonkin alkaa jo tottumaan, vaikka alku tuntu aivan maailmanlopulta. Kyllä vuodeajoillakin varmaan on jotain tekemistä mielialojen kanssa. En ainakaan kehota ketään tarttumaan pulloon alussa tein sen virheen, mutta voin sanoa että joskus se todellisuus kuitenkin iskee päin kasvoja.
Ei itsellä ole mitään neuvoa muille, mutta ainakin nyt kun on kelannut asiota vuoden verran yksin niin, olen ainakin tullut loppujenlopuksi siihen tulokseen, etten olisi mitään tehnyt toisin vaikka pääsisin takaisin aikakoneella. Ei aikuista ihmistä voi muuttaa ainakaan minua, jos toinen ihminen ei hyväksy sellaisena kun on, niin silloin on väärän ihmisen kanssa. Ja eihän ketään ihmistä toinen voi tosiaan omistaa. Niille muille jätetyille ja petetyille tämän halusin kirjoittaa sen kokeneena, niin kauan asiaa olen kelaillut, ettei kulissi liittokaan hyvä ole, jos toinen ei suhteessa ole tyytyväinen. Vaikka sitä kuinka yrittäisi muuttua toisen mieliksi, niin oma elämä siinä jää elämättä jos alkaa toisen pillin mukaan pomppimaan kysehän siinä on vain toisen alistamisesta ja ainakin itse uskon/toivon vielä löytäväni sellaisen ihmisen joka hyväksyy Minut sellaisena kuin olen.
Ei täydellisiä ihmisiä ole keksittykään kaikissa meissä on vikamme.
Aina eroihin syy löytyy jos erota haluaa. pahinta omalla kohdalla oli vaimon valehtelu ja syyllistäminen varmaan helpottaa omaa oloa kun lähtee jonkun muun mukaan että saa toisesta syyllisen kaikkien silmissä. Onneksi kaverini ja vanhempani ovat tunteneet minut kauemman ja tiesivät minkälainen ihminen oikeasti olen. Se vasta olisi ollut kamalaa jos he olisivat toisen valehteluiden takia menneet toiselle puolelle. Ei se valehtelu kauas kanna yleensä sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Itse olin myös siinä mielessä onnellinen, ettei meillä ollut lapsia koska olen kokenut kuinka yhteiskunta voi tuomita miehen toisen osapuolen valehtelemisella. Sääliksi käy näitä miehiä joilta valheilla viedään lapset erossa. Rahaa kuitenkin voi aina tehdä lisää vaikka omaisuus menisi ja mitään täältä ei kuitenkaan mukaansa saa.
Olen huomannut että aika moni tällä palstalla kysyy mitä tehdä jos jonkinnäköisessä ero suunnitelmassa. Omasta mielestäni ei kukaan voi neuvoa niin isoissa asioissa, kyllä se päätös on tultava ihan itseltä, eihän kukaan kuitenkaan näe koko totuutta.
Kyllä suhde kuitenkin on kahden ihmisen välinen asia eikä siinä voi kukaan tulla antamaan neuvoja.
Toivotan kaikille palstan lukijoille voimia jaksaa eteenpäin. Pakko sen hyvänpäivän on joskus tulla vastaan, sillä ajatuksella itse ainakin olen menossa eteenpäin.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Toivossa täällä elää monet muutkin. Miten toinen vanhemmista VOI valehdella jopa omille lapsilleen siitä toisesta vanhemmasta ihan umpisontaa. Meillä kyl sikäli hyvä tilanne, että lapset on kasvaneet isommiksi ja alkaneet ajatella omilla aivoilla. Ne on kyseenalaistanut jo melkeen kaiken p:n mitä eksä niille syötti. No nyt vaan ei osata arvioida kumpi on eksän elämässä kovempi pala: se kun erottiin vai se kun lapset ei enää uskokaan sitä. Joo se ei olisi halunnut erota vaan tehdä mun elämästä helvetin, mikä sitten oli eron syykin OIKEASTI. Luultiin että eksä on historiaa mutta vaan nyt on alkanut uusi valhekierros siitä miten minä olen valehdellut lapsille ja siksi kääntyneet hänt vastaan. Hullu se on. Ei terve noin käyttäydy.
Tosi lohduttavia sanoja.. kyllä te miehetkin sitten osaatte pohdiskella viisaasti asioita. Itse olen tosi paikan edessä ero tulossa ja täällä netissä nyt "haahuilen kun muutakaan en osaa tehdä". Yllätti vain tuo miten syvällisesti osasit asioita pohtia. Ja ihan totta puhuitkin. No hyvää kesää ja valoisaa loppu elämää sinullekin :) ei tässä voi enää synkkyyteen vajota enempää.
ihmisiä ne miehetkin... siis me miehetkin-))
Juu kyllä teissä miehissäkin varmasti on niitä jotka pohdiskelee ja mietiskelee tuntoja. Itselläni nyt vain oli sellainen kokemus että olen työstänyt yksin tätä kaikkea "kökköä" ja nyt on tullut sitten piste. Toisesta ei ole saanut juttu toveria ja tunteista ei olla osattu puhua. Mutta poistun nyt sivuun ja lähden hoitamaan käytännön asioita se asunto jne pitäisi hommailla. Anteeksi jos kyynisyyteni miehiä hohtaan paistaa jutuistani. Mutta suotakoon se nyt hetkellisesti kun on niin kolhittu olo.
Minulla on kaikesta surusta ja murheesta huolimatta vahva tunne että tästä selviää ja selvitään. Kaikella on tarkoituksensa.Nyt vain pitää saada kotirauha ja aikaa nuolla haavojaan. itkeä en enää jaksa vaikka tekisi välillä mieli. Nokka pystyyn ja iloisia asioita päin. Nm. takana kirjoittelee kahden lapsen äiti joka on pettynyt viinan kiroihin ja siihen mitä siitä seuraa :)))) mutta elämä voittaa varmasti.Kiitos hyvistä pakinoista kaikille keskustelijoille.
Luin kirjoituksesi ja en voi muuta sanoa,kuin kiitos.Omasta erostani on kuukausi aikaa ja kaikki haavat auki vielä.Avomieheni petti minua ja yritti vielä peitellä tarinallansa!!!.Miten on helppoa satuttaa toista.Niistä parantuminen vie aikaa.Olen itkenyt ja vihannut häntä.Masentunutkin koska rakastin häntä ja olin tosissani mukana siinä suhteessa.Elämä jatkuu ja jossain minuakin se oikea odottaa,kun sen aika on..
se toi uskoa elämään ja miehiin yleensä.Itsellä kohta ero ja näitä asioita olen pohtinut liinkin kanssa.Miehen ehdoilla tuli mentyä ja kulississa liian kauan oltua niin että oma elämä jäi elämättä.Nainen yleensäkkin (ei kaikki)laittaa perheen etusijalle ja unohtaa omat tarpeensa.MIes eli omaa elämäänsä ja itselle tuli yllätyksenä ,minusta valehtelu ja pahanpuhuminen jota hän naisystavilleen kertoili.Näin hän pakoili vastuuta ja antoi itselleen (kunniallisen)luvan suhteilleen.Ihmeellistä kyllä nämä valheet menivät täydestä,ne saivat jopa naisystävän uhkailemaan minua.Mutta siitä huolimatta uskon rehellisyyteen että lopulta se voittaa.Uskon myös että voin vielä vaikuttaa elämääni.Eli voin valita:murehdinko,vaivunko synkkyyteen.Vai katsonko tulevaan luottavasti,valoisin mielin.Toivon että valisemanni viimeinen vaihtoehto pitää.En ole tehnyt mitään väärää,olen tehnyt vain parhaani.Olen tylsä,en juo,en polta ,en käy kapakoissa,en ole enää nuori hemaiseva kaunotar. Mutta kuitenkin,olen ihan hyvä ihmiseksi!
Niinhän se on mennyt. Oma mieheni on ollut kriisissä vuodesta 2000 ja kriisin sisältö on ollut osittain se, ettei hän minua koskaan ole rakastanutkaan. Viime kesänä olin ottamassa eroa, mitä hän ei halunnut ja syyllisyydentuntoisena en sitten halunnut rikkoa perhettä. Viime syksynä hän heittäytyi salaperäiseksi, oli öitä poissa kotoa ja kohteli minua tosi huonosti. Jouluna hän muina miehinä palasi kotiin, mitään ei ole selittänyt, ei lapsille eikä minulle. Nyt väittää meistä tykkäävänsä ja haluavansa perhe-elämää jatkaa. Minusta on tullut aivan jäätynyt. Taannoin tässä kiittelin häntä, että jos hän ei olisi minua karkottanut, en olisi löytänyt nykyistä vahvuuttani ja aloittanut uudelleen opiskelua ym. Tänä aamuna tajusin kuin klavulla päähän lyöden, että jos hän olisi minua rakastanut ja kunnioittanut kaikki nämä vuodet, olisin varmaan jo paljon aiemmin alkanut toteuttaa myös omia tarpeitani enkä istunut kotona lasten kanssa marttyyrikruunu päässä. Siitä oivalluksesta kohosi taas sen kokoinen kiukku, että tuskin pysyn housuissani.
Siis mitä ajattelee mies, joka rikkoo kaiken, ei rakenna mitään, ei satsaa ikinä perhe-elämään, mutta kuitenkin haluaa sen perheensä "pitää"? Eikö olisi helpompaa olla perheelle ystävällinen ja läheinen, tehdä itsensä tarpeelliseksi ja rakkaaksi ? Me olemme aina olleet häntä varten, hän ei meitä varten. Tyttölapseni ovat aika katkeria myös, kun isä ei ole koskaan välittänyt yhtään mitään heidän kanssaan tehdä, lähinnä lapset ovat aina olleet hänelle rasite ja kiukun kohde. Kuitenkin hän "kunnon" mies, tekee töitä kuin hullu ja varjelee kaikessa julkisivua - mitään heikkoutta ei koskaan saa paljastaa kenellekään. Viime syksynäkin minun olisi vain hiljaa pitänyt alistua ja odottaa, minkä ratkaisun herra suvaitsee tehdä. Kun en niin tehnyt vaan puhuin tuskaani sukulaisille ja ystäville, raivo oli mahtava. Se oli kuitenkin ainoa keino selvitä järjissään ja aika lailla hulluuden rajoilla siinä ajelehdin jonkun kuukauden.
Mitä hyvät siskot ja veljet ajattelette tämmöisestä tapauksesta ? Itselläni on vitsit vähissä, tunteet poissa ja avioero olisi "ihan sama" eli olen sen jo käynyt mielessäni loppuun viime syksynä.
"Siis mitä ajattelee mies, joka rikkoo kaiken, ei rakenna mitään, ei satsaa ikinä perhe-elämään, mutta kuitenkin haluaa sen perheensä "pitää"".
Ei millään pahalla, mutta minkä takia olet ollut naimisissa tuollaisen miehen kanssa? Eikö sinulla yhtään välähtänyt että asiat on päin helvettiä? Miksi et sinä, joka näköjään olet parempi ihminen ja miestäsi fiksumpi, voinut tehdä jotain: erota esimerkiksi?
Turha on itkeä jos on itse sulkenut silmät. Sinä olet yhtä syyllinen lastenne pahoinvointiin. Olisit lopettanut tuon kärsimystilan aikoja sitten. En ole minä sen parempi kun muutaman vuoden tarkkailin meidän tilannetta, mutta sentään otin asian puheeksi ja halusin eron. Ei siltä seisomalta eroa mutta puhuttiin asioista ja tultiin siihen tulokseen ettei kannattanut jatkaa. Lapset ymmärsi sen hyvin. En tiedä enkä uskalla arvata miten lapset olisi suhtautunu jos yhteiselämästä olisi tullut ikävää. Minua nämä itsensä tuhkaapäälle ripottajat ei sääliä kaipaa.
Tilanne on se, että itselleni tämä mieheni kriisi selvisi vasta vähitellen ja olen kyllä tehnyt yhtä ja toista, halunnut auttaa, on käyty terapiassa jne. En itse ollenkaan usko, että nopea ero on mikään ihana ratkaisu. Näen miehestäni sen, että hän on ihan lukossa ja tukossa, täysin hukassa omien tunteidensa kanssa. Hän ei rakasta minua, mutta ei ketään muutakaan kuten on kertonut. Olen ylivastuullinen, myönnetään, mutta totuus on se, että a)minulle ei tämän maan päällä enää tule mitään rakkauksia vastaan, olen lihava, kyyninen ihminen ja pelkään koko miessukupuolta kokemuksieni (isä ja mieheni) jälkeen, b) jos jätän tuon herraseni ja hän sen jälkeen vaikka tappaa itsensä, en ikinä anna itselleni anteeksi, c) kuten sanottu, minulla ei ole muutoin ollenkaan paha olo, minulla on elämä, opiskelen ja minulla on ystäviä. Oikein järjen kanssa en ole nähnyt syytä erota, kun en näe tulevaisuudessa mitään parempaa em. asiat huomioiden. Ehkä olisin onnellinen, jos hän löytäisi jonkun toisen naisen, jonka niskaan paskansa ripustaisi.
Tiedän, että tämä sinua vasta ärsyttääkin... Tänä aamuna tosiaan tuli se kiukkupiikki, kun tajusin, että olisin voinut olla onnellinen ja kokonainen rakastettunakin. Ja ihan totta olinkin onnellinen ainakin 17 vuotta hänen kanssaan - töistä ja kiireestä huolimatta. Taisin elää kuplassa.
Kuules, minua ei ärsytä sinun henk. koht. asiat, kunhan tuot asiat esiin oikeassa valossa. Yleislaajan lausekkeen kirjoittaminen antoi sen kuvan että asianne ovat mielestäsi olleet vinossa jo pitkään, ja et ole kuitenkaan asialle tehnyt mitään. Kerroin jo mikä minua ärsyttää: ihmiset, joiden mielestä kaikki on vinossa mutta eivät tee asialle mitään, ja sitten kun toinen osapuoli (tai joku muu) tekee, sitten aloitetaan itkeminen.
Onhelppo toivoa jotain ulkopuolista ratkaisua (toinen nainen, maanjäristys, mikä tahansa) mutta tosiasia kuitenkin on että itse on asiat otettava hoidettavaksi. Monet haluaa pysyä puolisonsa kanssa vaikka puoliso ei välitä, on muiota suhteita, itseäkin ärsyttää puoliso jne., mutta en tajua miksi sitten pitää roikkua ihmisessä jonka kanssa elämä on epämielekästä. Ei syy voi olla se, ettei paremmastakaan ole tietoa tai lupausta. Elämän paremmuudesta ei tiedä ennen kuin tekee muutoksia. EIkö parempi ole päästä pahasta olosta ja antaa elämänilolle tilaisuus kuin että kituuttaa väkisin huonossa tilassa? Se on tietysti jokaisen oma asia. Jos haluaa oloonsa parannusta mutta olosuhteet pysyvän samoina (avioliitto jatkuu) kannattaa hakea lääkäriltä pillereitä joilla saa kivan olon. Tai sitoutuu johonkin harrastukseen, työhönsä tms. Jotain mikä vie elämän pois avioliitosta. Jos tykkää säilyttää kulissit, ei siinä ole pahaa.
Mikä on yhteiselämän ja avioliiton tarkoitus? Sille on yleisiäkin määritelmiä, pappi niitä latelee tai maistraatin tuomari, ja on myös avioparien keskinäisiä määritelmiä. Vieläkö teillä se määritelmä pitää?
Kysyit kommentteja epämääräiseen tilaan. Miestäsi ei pysty auttamaan kuin mies itse, sinä voit häntä tukea jos tukesi hänelle kelpaa. Mieti tosissasi riippuuko sinun elämäsi siitä miehestä vai elätkö omilla jaloilla seisten. Valinnan teet sinä ja myös vastaat omista valinnoista.
Olen erityisen ärsyyntynyt juuri tänään, kun työkaveri joka on jo monta vuotta motkottanut miehestään meille, soitellut miehelle ja ollaan kyllä kuultu kuinka töykeä hän on miehelleen. On puhelimessakin uhitellut kaikenlaista "jollet tee sitä niin minä kyllä lähden". Viikko sitten mies oli halunnut eroa ja tämän työkaveri vaan nyt marmattaa miten hyvä elämä heillä on, eikä hän ymmärrä mitä hän on tehnyt. Me ymmärrämme sen perusteella mitä ollaan kuultu ja nähty. Tänään hän pyysi neuvoja mitä hän voisi tehdä ettei mies lähde. Kehotin suostumaan eroon, sitä hän kimpaantui kun en yhtään ymmärrä. (Muka?!) Sanoinkin hänelle etten enää jaksa kuunnella olen täällä töissä enkä terapauttina ja jollei neuvot kelpaa keksiköön itse paremmat. Nyt hän räpättää tuolla muille joita ei myöskään kiinnosta hänen tilansa enää, mutta eivät uskalla sanoa mitään.
Kuinka hyvin kerroitkaan.Luulisi kun on perheen hankkinut että se myös miehelle jotain merkitsisi,edes joskus.Mutta ei.Miten ihanaa olisi että mies joskus olisi rakentava eikä repivä.Perhe oli rasite ja kiukun kohde.Miksi sellaista elämää jatkaa ja kestää?Ei loputtomiin mutta pitkään,liian pitkään.Luulen että syy siihen on halu pitää perhe koossa ja yllätys ,yllätys ,kaiken kestävä rakkaus.Mutta oman ja lasten terveyden kannalta ero on väistämättä eessä.Varsinkin tytöille on syytä viestittää että tälläinen kohtelu miehen taholta ei ole oikein ja tervettä.Että toisenlaisiakin,hyviä,miehiä on olemassa.Jatkuva ahdistus ja vmon aliarvioiminen ja perheen "hyljeksintä" ei tee hyvää tyttöjen kehitykselle ja itsetunnolle. Näin miettii eron eessä oleva.Pitkän ja ahtaan tien päässä häämöttää ovi.
vastaanottamaan uuden rakkauden. Kulje avoimin mielin ja sydämin, se saattaa kävellä vastaan piankin !
Sinä et kanna taakkoja vanhasta elämästä, sillä olet pääsemässä niiden yli. Mielessähän ne ovat mutta eivät enää päällimmäisenä.
Joku nainen tulee vielä onnelliseksi kanssasi - olet onnen ansainnut !
Nimim oman onnensa jo löytänyt kohtalotoveri
Hei. Oli mukava lukea juttusi, vaikka aihehan ei ole mitenkään mukava. Itseltäni mies lähti uuden naisen luo viime marraskuussa. Ei kyllä ollut mulle mikään shokki. Mutta monenmoisia tunteita tässä on ollut ja kaikkee on miettinyt. Ei tää helppoa ole. Mä oon jotenkin niin surullinen, kun on yksin. Ja tietää, että toisella on joku kenen kanssa jakaa asioita ja olla lähellä.
Mä itse olisin toisaalta halunnut mennä vaikeuksien yli ja pitää perheen ehjänä. Mutta kun ei molemmilla ollut samat tavoitteet, niin eihän siinä muuta voinut. Nyt ajatuksissa on kyllä se, että mieluummin vaikka yksin, kun huonossa suhteessa. Eihän elämää voi ohjailla ja sen pituutta tietää. Täytyy vaan elää pv kerrallaan ja nauttia nyt kaikesta, mitä on. Yrittää ajtella ne positiiviset puolet tässä yksinolossa. Minulla on kuitenkin lapset ja he ovat läheisiä ja avoimia, melkein jo aikuisia. Heidän isälle on nyt tärkeintä uusi puoliso ja hänen lapset. Silleen se vaan menee. Tuntuu kyllä, että exä ei käsitellyt eroa ollenkaan. Ehkä minä olen loppupeleissä se jolla on asiat paremmin. Ainakin on ihan eri olo jo kun puoli vuotta sitten.
Kyllä meitä eronneita on paljon. Tuntuu tylsältä, kun joku sanoo, että on "muotia erota" nykyään.
Mä en kai ole muotitietoinen, kun musta ei tunnu siltä. Mutta eiköhän me pärjätä!
Olipa mahtavaa luettavaa mieheltä, ihan tuli kyyneleet silmään. Omasta erostani aikaa vasta 4-viikkoa mutta tarinasi oli tosi hyvä.
on pahinta.siinä molemmat pettää ja kyllä ne lapsetkin sen vaistoaa.