Hei, haluisin kysyä onko muut olleet samassa tilanteessa. Kun minusta tuntuu että olen ajatuksieni kanssa ihan yksin.
Olemme olleet naimisissa 7 vuotta, ja yhdessä muutaman vuoden pitempään. Mielessäni pyörii ja on jo pyörinyt eroaminen, mutta jotenkin tuntuu että en uskalla lähtä. Tunteita miestäni kohtaan minulla ei paljon enään ole, olen työntänyt häntä kauemmaksi, tarkoituksellakin.
Mieheni on käynyt vieraissa, eikä hyväksy sitä että on satuttanut minua todella pahasti, hänen mielestään minun pitäisi unohtaa koko pettäminen ja jatkaa elämää, niinkuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut.
Mielessäni pyörii kysymyksiä, mitä on onnellisuus, olenko nyt onnellinen, mutten vain tiedä sitä, entä jos eroankin, enkä sitten haluakkaan erota, enkä saa enään tehtyä tekemättömäksi.
Toisaalta toivon, että mieheni tekisi päätöksen puolestani ja sanoisi "vaimoseni, nyt erotaan". Se helpottaisi omaa oloani, kun toisaalta tunnen kauhee syyllisyyttä siitä, etten ole onnellinen, tai että mieheni ei riitäkkään minulle, tai tunteeni häntä kohtaan on kuolleet.
Olemme olleet naimisissa 7 vuotta, ja yhdessä muutaman vuoden pitempään. Mielessäni pyörii ja on jo pyörinyt eroaminen, mutta jotenkin tuntuu että en uskalla lähtä. Tunteita miestäni kohtaan minulla ei paljon enään ole, olen työntänyt häntä kauemmaksi, tarkoituksellakin.
Mieheni on käynyt vieraissa, eikä hyväksy sitä että on satuttanut minua todella pahasti, hänen mielestään minun pitäisi unohtaa koko pettäminen ja jatkaa elämää, niinkuin mitään ei koskaan olisi tapahtunut.
Mielessäni pyörii kysymyksiä, mitä on onnellisuus, olenko nyt onnellinen, mutten vain tiedä sitä, entä jos eroankin, enkä sitten haluakkaan erota, enkä saa enään tehtyä tekemättömäksi.
Toisaalta toivon, että mieheni tekisi päätöksen puolestani ja sanoisi "vaimoseni, nyt erotaan". Se helpottaisi omaa oloani, kun toisaalta tunnen kauhee syyllisyyttä siitä, etten ole onnellinen, tai että mieheni ei riitäkkään minulle, tai tunteeni häntä kohtaan on kuolleet.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla on sama tilanne. Mieheni valehtelee, pettää tilaisuuden tullen ja pimittää raha-asioita. Emme ole harrastaneet seksiä kuukausiin, nukumme eri huoneissa. Meillä on yhteistä vain koti ja ihanat lapset. Olen miettinyt samaa, että erotako vai ei. Oma onnellisuuteni puolustaisi eroa, toisaalta olen tyytynyt tilanteeseen toistaiseksi. Hän on loistava isä ja huolehtii kodin asioista hyvin. Mieheni ei halua eroa. MIksi sitten käyttäytyy kuin poikamies? Meillä on ihan lämpimät välit muuten, eli ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta löytyy. Silti en voi hyväksyä mieheni tekoja ja mitta lakaa olla täysi. Pettymys ja suru ovat päällimmäisiä tunteita, ja ajattelen usein minkälaista olisi asua yksin lasten kanssa. Silti olen vielä tässä...
Kummallakin teil vähän sama juttu ku meil. Eroa olen minäkin pohtinut. Pettämisestä tosin on jo reilut neljä vuotta ja jotenkin tuntuu, että sittenkin se kaikkein vaiken aika on jo takana päin. Päätin vaan sinnitellä, ihan lastenkin takia. Suosittelen miettimään asiaa tarpeeksi pitkään. Itse en mieheni pettämisiä koskaan anna anteeksi, mutta yritän unohtaa. Onhan hän hyvä isä ja lapset ansaitsevat ehjän perheen, olen päättänyt yrittää....
Itse jouduin keväällä tilanteeseen, jossa vaimoni oli uskoton 21 v avioliiton jälkeen.
Olimme ajautuneet viime vuosina liian etäälle työ-ym kiireiden vuoksi. En kuitenkaan halunnut koko perhettä hajottaa tämän takia, vaan menimme heti ammattiauttajalle ja muutenkin halusin antaa anteeksi ja etsiä positiivisen ratkaisun. Se kannatti. Nyt muutaman kuukauden jälkeen, suhteemme kukoistaa ja olemme oppineet puhumaan kaikesta, myös seksistä ja toiveista. Näin olemme todella löytäneet uuden kipinän ja seksi sujuu kuin seurusteluaikoina.
Tässä tulee mieleen, että mahdatteko olla vaimon roolissa vaiko äidin roolissa?
Rakkautta on monenlaista, oma perhe on varmaan tärkeä kenelle tahansa. Mutta miettikää, mikä teidän roolinne tuossa perheessä on. Oletteko siinä vaimoja ts. naisia vaiko muuta kalustoa.
Varmaan moni nainen ottaa jonkun sellasen roolin ihan omin päin, mistä edes miehen kanssa ei ole puhuttu missään vaiheessa. Mielestään uhrautuvat, vaikka kukaan ei pyydä uhrauksia. Niitä kutsutaan marttyyreiksi.
saako nainen kirkkaaman kruunun jos kärsii epätyydyttävässä liitossa?
Pähkäilin ja mietin ja pyörittelin asoita.Menkää ihmeessä ammattiauttajalle,hän osaa eritellä asioita.He tekevät sitä työkseen ja näkevät ongelmat.Siellä on helppo keskustella.Valitettavasti omalla kohdallani kävi niin että mies ei puhu asioistaan,ei kellekkään.Kävin siis yksin ja moni asia selkeni.Myös eropäätös oli helpotus.Mutta veikkaan että jos molemmat olisivat olleet ja sitoutuneet hommaan ,niin juttu olisi päättynyt toisin.
Sinun itsesi se on tiedettävä/tunnettava. Kuulostaa pahalta, että miehesi painaa villasella pettämistään. Olen kyllä sitä mieltä, että jos kerran pettää, tekee sitä jatkossakin. Hän on todennäköisesti uskotonta tyyppiä. Kenenkään elämä ei ole sen väärtti, että jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa. Jos oma parisuhde ei riitä, on siinä paljon pielessä. Se ei ole vain toisen harteilla, vaan molemmat ovat siitä vastuussa. Teidän on puhuttava ja taas puhuttava. Puhuttava asiat/tunteet/loukkaukset puhki. Se on vaativaa, raastavaa, mutta vain niin tilanteenne selkiytyy. Jos lopputulos on, ettei oikeastaan mitään oikeaa ja aitoa jää, ei se sitten ole sen väärtti pitää yllä sellaista parisuhdetta. Pääasia, että olet itsellesi rehellinen. Jos puolisosi ei pysty rehellisyyteen, asian käsittelyyn, se on hänen puutteensa. Jälkikäteen et voi mitään katua niin paljon, kun sitä, jos et ole itsellesi rehellinen. Voimia sinulle hoitaa elämäsi!