Tämä aihe ei jätä kylmäksi. Vuosi vuodelta tulen tällä kohtaa ehdottomammaksi, ja vuosi vuodelta ihmisten itsepetospaskapuheet ja seliseliselit ärsyttävät enemmän. Että pitää yhä, edelleen ja vielävain huomata, etteivät ihmiset tajuakaan sellaisia perusasioita kuin LUPAUS TEHDÄÄN JOTTA SE PIDETÄÄN ja että IHMISEN TULEE SEISTÄ SANANSA TAKANA.
Nyt puhun suhteista, joissa ei ole nimen omaan sovittu siitä, että vieraissa käynti on luvallista ja ok. Jos sellainen sopimus on, pettämistä ei tässä mielessä voikaan tapahtua.
Se mitä ei sydän tiedä, sitä sydän ei sure?
Asiantuntijat ja terapeutit antavat julkilausuntoja siitä, että pettämisestä ei kannata kertoa puolisolle. Sillä katsos vain pahoittaisi toisen mielen ja suhde vaarantuisi.
Näitä lausuntoja lukiessa tulee mieleen vain yksi asia ja se on "MITÄ VIT**A????!!!!!?????".
Mistä lähtien toiselle on tehty paha mieli ja suhde vaarannettu _kertomalla_? Eikö hitto vie se paha mieli ja vaarannus ole tehty silloin, kun on petetty??? En väitäkään ymmärtäväni Telluksen olentojen toimintaa tai logiikkaa, mutta käsittääkseni pankkiryöstökin on rikos siksi, että se on tehty eikä vain siinä tapauksessa, että siitä on jääty kiinni.
Sillä hetkellä, kun joku päättää, että perheestään ja suhdesitoumuksestaan huolimatta lähtee Saijan/Antin kämpille ja tuikkaa vehkeensä sisään/antaa pesää tuikkaajalle, tämä joku on tietoisesti valinnut riskeerata suhteensa rikkomalla suhteen sisäistä sopimusta tai lupausta.
Pettäminen on valinta, tietoinen teko. Uskomatonta, että aikuisikäiset ihmiset kehtaavat selitellä, että 'se vaan meni sinne': jos oma toiminta tosiaan on niin hallitsematonta, vastaus on holhouksen alaisuuteen siirtyminen eikä parisuhde tai perheenlisäyksen hankkiminen. Tietoisesta teosta on seurauksia ja siitä on kannettava vastuunsa. Tämä tuntuu jääneen tyystin unholaan ihmisiltä, ja jopa 'asiantuntijoilta'.
Ettei vaan tulis paha mieli
Pettämisestä ei kerrota (ja 'asiantuntijat' suosittavat salaamista), koska petetylle voisi tulla paha mieli. Voi herranjestas. Petetylle on tehty paha mieli pettäessä, ja sitten tehdään loukkaus rajuksi salaamalla ja valehtelemalla. Mikä on sekin tietoinen teko oletettua suhdesopimusta vastaan ('ollaan toisillemme rehellisiä ja luotettavia').
Voin kertoa omasta ja muutaman tuntemani ihmisen puolesta, että kyllähän se olisi sattunut, jos kumppani olisi kertonut pettäneensä. Olisi sittenkin tullut itku ja ero. Mutta ainakin kumppani olisi edelleen ollut ihminen, jonka sanaan voi uskoa - luottamus olisi jollain tasolla säilynyt. Kun sitten pettäminen tulee esiin aikojen kuluttua, rike on syvästi loukkaava ja anteeksiantamaton.
Jos ihminen valehtelee tietoisesti sille, jonka kanssa on sopinut muuta ja jonka kanssa tulisi olla läheinen, minkä arvoinen on kyseisen ihmisen sana tai luotettavuus ylipäätään? Eikös parisuhde perustu ajatukseen, että 'me kaksi yhdessä, toisiimme luottaen ja läheisinä'? Eikö puolison pitäisi olla se, johon voi luottaa kun muu maailma hajoaa ja vaikka kaikki muu katoaisi alta?
Kun paljastuu (yleensä niin, että muut ovat tienneet ja itse on viimeinen), että kumppani on pettänyt, kyseenalaistuu koko suhde: sitä miettii, että jahas, viimeisen 3 vuotta tuo on valehdellut, elänyt kanssani ja puhunut paskaa rakkaudesta ja koko ajan valheelliselta pohjalta.
Kertomatta jättämisellä EI suojella kumppania pahalta mieleltä, VAAN ITSEÄ seurausten kantamiselta, vastuulta ja ikävältä tilanteelta. Pahimman lajin vellihousuisuutta, itsepetosta ja paskapääpelkuruutta.
Pettäjä selittää ilmeisesti asian itselleen niin, että kyse on 'toisen parhaasta' koska pettäjä ei kykene olemaan niin rehellinen tai kypsä, että tunnustaisi olevansa itsekäs persereikä, joka katsoo itsellään olevan oikeuksia rikkoa sopimusta, joka toisen toki täytyy pitää. Joillekin se on kakaramaisen 'takaoven' rakentamista: kun pettää ekana, ei ole niin paha mieli JOS toinen pettää. Oli miten oli, ei yksikään tietämistäni eroista ole johtunut pettämisestä (ei edes silloin kun oli petetty) vaan siitä, että kumppani oli valehdellut. Siitä, ettei kumppaniin enää voinut luottaa eikä hänen sanaansa uskoa. Ei sellaisen kanssa jaeta elämää ellei halua viettää loppuikäänsä peläten ja epäillen. Sanasta 'pettäminen' tulikin mieleeni, että se mikä siinä pettää, ei ole ihminen vaan usko ja luottamus.
Nyt puhun suhteista, joissa ei ole nimen omaan sovittu siitä, että vieraissa käynti on luvallista ja ok. Jos sellainen sopimus on, pettämistä ei tässä mielessä voikaan tapahtua.
Se mitä ei sydän tiedä, sitä sydän ei sure?
Asiantuntijat ja terapeutit antavat julkilausuntoja siitä, että pettämisestä ei kannata kertoa puolisolle. Sillä katsos vain pahoittaisi toisen mielen ja suhde vaarantuisi.
Näitä lausuntoja lukiessa tulee mieleen vain yksi asia ja se on "MITÄ VIT**A????!!!!!?????".
Mistä lähtien toiselle on tehty paha mieli ja suhde vaarannettu _kertomalla_? Eikö hitto vie se paha mieli ja vaarannus ole tehty silloin, kun on petetty??? En väitäkään ymmärtäväni Telluksen olentojen toimintaa tai logiikkaa, mutta käsittääkseni pankkiryöstökin on rikos siksi, että se on tehty eikä vain siinä tapauksessa, että siitä on jääty kiinni.
Sillä hetkellä, kun joku päättää, että perheestään ja suhdesitoumuksestaan huolimatta lähtee Saijan/Antin kämpille ja tuikkaa vehkeensä sisään/antaa pesää tuikkaajalle, tämä joku on tietoisesti valinnut riskeerata suhteensa rikkomalla suhteen sisäistä sopimusta tai lupausta.
Pettäminen on valinta, tietoinen teko. Uskomatonta, että aikuisikäiset ihmiset kehtaavat selitellä, että 'se vaan meni sinne': jos oma toiminta tosiaan on niin hallitsematonta, vastaus on holhouksen alaisuuteen siirtyminen eikä parisuhde tai perheenlisäyksen hankkiminen. Tietoisesta teosta on seurauksia ja siitä on kannettava vastuunsa. Tämä tuntuu jääneen tyystin unholaan ihmisiltä, ja jopa 'asiantuntijoilta'.
Ettei vaan tulis paha mieli
Pettämisestä ei kerrota (ja 'asiantuntijat' suosittavat salaamista), koska petetylle voisi tulla paha mieli. Voi herranjestas. Petetylle on tehty paha mieli pettäessä, ja sitten tehdään loukkaus rajuksi salaamalla ja valehtelemalla. Mikä on sekin tietoinen teko oletettua suhdesopimusta vastaan ('ollaan toisillemme rehellisiä ja luotettavia').
Voin kertoa omasta ja muutaman tuntemani ihmisen puolesta, että kyllähän se olisi sattunut, jos kumppani olisi kertonut pettäneensä. Olisi sittenkin tullut itku ja ero. Mutta ainakin kumppani olisi edelleen ollut ihminen, jonka sanaan voi uskoa - luottamus olisi jollain tasolla säilynyt. Kun sitten pettäminen tulee esiin aikojen kuluttua, rike on syvästi loukkaava ja anteeksiantamaton.
Jos ihminen valehtelee tietoisesti sille, jonka kanssa on sopinut muuta ja jonka kanssa tulisi olla läheinen, minkä arvoinen on kyseisen ihmisen sana tai luotettavuus ylipäätään? Eikös parisuhde perustu ajatukseen, että 'me kaksi yhdessä, toisiimme luottaen ja läheisinä'? Eikö puolison pitäisi olla se, johon voi luottaa kun muu maailma hajoaa ja vaikka kaikki muu katoaisi alta?
Kun paljastuu (yleensä niin, että muut ovat tienneet ja itse on viimeinen), että kumppani on pettänyt, kyseenalaistuu koko suhde: sitä miettii, että jahas, viimeisen 3 vuotta tuo on valehdellut, elänyt kanssani ja puhunut paskaa rakkaudesta ja koko ajan valheelliselta pohjalta.
Kertomatta jättämisellä EI suojella kumppania pahalta mieleltä, VAAN ITSEÄ seurausten kantamiselta, vastuulta ja ikävältä tilanteelta. Pahimman lajin vellihousuisuutta, itsepetosta ja paskapääpelkuruutta.
Pettäjä selittää ilmeisesti asian itselleen niin, että kyse on 'toisen parhaasta' koska pettäjä ei kykene olemaan niin rehellinen tai kypsä, että tunnustaisi olevansa itsekäs persereikä, joka katsoo itsellään olevan oikeuksia rikkoa sopimusta, joka toisen toki täytyy pitää. Joillekin se on kakaramaisen 'takaoven' rakentamista: kun pettää ekana, ei ole niin paha mieli JOS toinen pettää. Oli miten oli, ei yksikään tietämistäni eroista ole johtunut pettämisestä (ei edes silloin kun oli petetty) vaan siitä, että kumppani oli valehdellut. Siitä, ettei kumppaniin enää voinut luottaa eikä hänen sanaansa uskoa. Ei sellaisen kanssa jaeta elämää ellei halua viettää loppuikäänsä peläten ja epäillen. Sanasta 'pettäminen' tulikin mieleeni, että se mikä siinä pettää, ei ole ihminen vaan usko ja luottamus.
Vastaukset 13
Vanhimmat
puuhaa, kyllähän terapeutit taas tietävät, joopa joo, käydään kouluja vaan. miten olis jos elettäis, koettais ja OPITTAIS. en usko uskontojen jumaliin jne. mutta rakkauteen uskon, se vaan raivaa kaiken tieltään, ihminen on kyvytön siinä tilanteessa. Rakkaus kyllä kertoo, se ei salaa mitään ja se jopa pistää tekemään aivan uskomattomia temppuja, ei edes kaikki ole hyviä. Rakkaus kun on jonkinlainen "mielenhäiriö". Mikään ei toimi ja ne Pelot, ne on aivan syvältä. Kyllä siinä koetellaan parisuhdetta ja suhdetta yleensäkin, puolin ja toisin.
Kiva kirjotus:)
ei siitä lisäänny, että sitä tuputetaan moneen kertaan. Tämä oli jo tuolla alempana kertaalleen.
Pelkkää asiaa ja totisinta totta.
Toivottavasti nää paskapettäjät ja huorkakkoset saavat tästä jotain ajateltavaa????
Jos niillä ei siis olis aivot jalkojen välissä.
Miksi sinä huudat että hyvä hyvä?
Sinä et näemmä ainakaan asian ydintä ymmärtänyt koska huorittelet.
Minusta kyseinen teksti on niin hyväksi pettäjälle, petetylle ja sille kolmannelle osapuolelle.
Jos parikymppiset lupaavat kirkollisessa toimituksessa rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä - ja mitä siihen litaniaan nyt sitten kuuluukaan - tarkoittaako tämä kirjaimellisesti sitä, että uskollisuuslupaus on pidettävä kaikissa tulevan elämän käänteissä ilman selittelyjä? Entä jos kirkolliseen toimitukseen on alistuttu ilman omaa uskonnollista vakaumusta, esim. toisen osapuolen halusta tai suvun painostuksesta?
Minä olen mennyt maistraatissa naimisiin, enkä muista niistä jorinoista muuta kuin kehotuksen kunnioittaa toisiaan. Siihen olen pyrkinyt omista epätäydellisistä ja inhimillisistä lähtökohdistäni ponnistaen.
Onko tosiaan niin, että ehdoton ja piinallinen rehellisyys tekemisissään ja tekemättä jättämisissään on ainoa tapa elää parisuhdetta? Pitääkö kertoa myös kaikki fantasiansa ja mahdolliset perverssit unensa?
Ällöttävää, noin pitkässä juoksussa ainakin. Mielestäni jokaisella yksilöllä on oikeus omiin fantasioihinsa, mielikuviinsa ja yksityisyyteensä.
Seksuaalisuus on oleellinen osa ihmisen olemista, välttämätönkin lajin jatkumisen kannalta. Miksi nämä tiukkapiponipot jatkuvasti halventavat tätä elämän tarpeellista ja usein kaunistakin osa-aluetta, kuten tämän epistolan laatija?
Aseksuaalisuus on varmasti raskas taakka, sekin.
Eikö ihmiseen istukin aika luontevasti itsesuojelu, itsekkyys, pyrkimys mennä yli siitä, mistä aita on matalin? Näiden inhimillisten heikkouksien kieltäminen ei ylennä ketään, mutta antaa kieltäjästä täsmälleen oikean kuvan:
"Sen olen oppinut, että epäilen heti, kun joku alkaa puhua ihanteellisesti ja aatteensa erinomaisuutta ja tahrattomuutta. Niistä suurimmat paskakasat löytyvät." (- lainaus Outi Almin romaanista Hemingwayn naiset)
Jos kirkollisessa toimituksessa nyt lupaus annetaankin, se annetaan kyllä sille toiselle ihmiselle, ei kirkolle, Jumalalle eikä Jeesukselle. Niin, että siinä uskonnollisella vakaumuksella ole minkään tekemistä. Ei kai se, että juoksee pettämään ole myöskään maistraatissa kehoitettua toisen kunnioittamista. Ja siinä on aika avutonta selitellä hairahduksiaan epätäydellisillä ja inhimillisillä lähtökohdillaan.
Mielestäni on aika luonnollista, että on fantasioita ja perverssejä unia. Kyllähän useimmat elämänsä varrella varmaan fantasioivat jonkun murhaamisesta tai muusta pahanteosta. Mutta teot ne ovat, jotka loppupelissä ratkaisevat, eivät ajatukset tai sanat.
siellä tahdotaan. Pappi kysyy: Tahdotko sinä ..... ja morsiuspari vastaa tahtovansa, useimmiten.
Tahtotila saattaa muuttua iän myötä. Se joka edelleen tahtoo rakastaa, mutta ei saa enää puolisoltaan vastaraukkatta, ei mielestäni tee väärin jos hakee sitä muualta. Petturi on se,joka antaa rakkautensa laimentua kumppaniaan kohtaan.
Vaan silloinkin on sitten reilumpaa vaikkapa erota siitä puolisosta ja etsiä sitä vastarakkutta vasta sitten eikä sen puolison selän takana.
Ja sitä paitsi sitä kannattaisi joskus miettiä myös, että tuleekohan sitä kaipaamaansa vastarakkautta pidettyä itsekin joskus vähän turhankin itsestäänselvänä.
tulee ihan etsimättä. Siinä sitten ihmetellään, mitä on aikaisemin tullut rakkaudeksi uskoteltua. Elämä on.
Kokemukseni pohjalta olen samaa mieltä. Umpikujasta pitää joskus itse murtautua ulos keinolla millä hyvänsä. Ei nää jutut oo mitään itsestäänselvyyksiä ...
itse omaan kirjoitukseesi. Ensin kirjoitat, että kirkollisessa toimituksessa ei luvata vaan tahdotaan ja sitten kirjoitat, että petturi on se, joka antaa rakkautensa laimentua kumppaniaan kohtaan. Huomaatko ristiriidan? Ei ihminen petä toista, jos hänen tuntemansa rakkaus toista kohtaan laimenee, vaan jos hän ei enää tahdo rakastaa toista...
puoliso kertoo pettäneensä, mutta jatkaa suhdetta?
olla paljonkaan jakoa, ei ketään väkisin pidetä.