Naiseuden muusa

Heippa, rakkaat lukijat!

Muistatteko vielä abineito Hennan? Olen kirjoittanut hänestä joskus. Sateisen kesäpäivän piristykseksi Henna seikkailee taas pienessä tarinassa. Innoittajana tähän toimi kaunein koskaan lukemani "seksinovelli", kerran viime kesänä tällä palstalla ollut "Keijukaisten tanssi". En pysty läheskään samaan, mutta toivottavasti tämä ilahduttaa teitä. Kaikki kommentit ovat tervetulleita.

Kesäterkuin,
Jenny


NAISEUDEN MUUSA

"Olisit sä niin kiltti ja viitsisit avata mun nutturan?"

Henna ei osannut enää hämmästyä Neten tuttavallista kysymystä. "Tottakai, mielelläni", hän vastasi vastaten samalla Neten hymyyn.

Nette, oikeammin Anette, oli tanssinut koko ikänsä. Nuorten ja nuorten aikuisten ryhmässä juuri Nette ja Salla olivat he, joille itsestäänselvästi kuuluivat vaativien esitysten soolokoreografiat. Hennan tehtävä oli olla aina osana ryhmää, mutta hän piti siitä. Oli ihanaa olla mukana. Oli ihanaa päästä hiukan ulos kotoisista ympyröistä ja kiltin tytön ja hikipingon roolista. Kaupunki ei ollut suuren suuri, sinne ei ollut kotitaajamasta pitkä matka, mutta tanssikoulu, jossa Henna oli alkanut yläasteikäisenä käydä äidin ehdotuksesta, oli muodostunut hänelle henkireiäksi toisinaan niin ahdistavasta nuoren naisen elämästä. Henna ei ollut taitavimpia eikä näyttävimpiä. Tosissaan tanssivat olivat aloittaneet hyvin nuorina. Mutta osana ryhmää oli turvallista. Kehut kulttuurimyönteisessä maakuntalehdessä tulivat aina koko ryhmälle, oli esiintyminen missä tahansa kaupungin kulttuuriviikon pääjuhlasta jonkin pienen yhdistyksen vuosijuhlaan. Olipa viime syksyn kulttuuriviikolla lehden kuvaaja sattunut tarkentamaan juuri Hennaan ja kahteen muuhun taustatyttöön, toimittaja käynyt kysäisemässä näiden nimet ja tehnyt heistä lyhyen haastattelunkin.

Henna harjoitteli tunnollisesti ryhmän mukana. Innokkaimmat treenasivat keskenäänkin. Ennen tätä kertaa ei kukaan ollut pyytänyt Hennaa harjoittelemaan kanssaan. Mutta viikolla Nette oli soittanut. Henna oli ensin mykistynyt hämmästyksestä soittajan esitellessä itsensä. Hän oli ajatellut taituria aina Anettena eikä ollut heti osannut yhdistää nimiä. Nette kun tuntui kuuluvan vain parhaille tuttaville. Hän oli kysynyt, olisiko Hennalla aikaa tulla lauantaiaamupäivänä harjoittelemaan kanssaan tunniksi tai pariksi. Nette oli ryhmän vetäjän, tanssikoulun omistajattaren, luotto-oppilaita ja niinpä hän sai käydä harjoittelemassa, milloin halusi, vaikka muita ei olisi paikalla ollutkaan.

Henna oli hämmentynyt, mutta otettu. Pian hän oli alkanut katua päätöstään lupautua Anetten... siis Neten... kaveriksi peläten omaa osaamattomuuttaan. Mutta miten turhaksi tämä ihana aamupäivä oli hänen pelkonsa osoittanutkaan! Vapaamuotoisen harjoituksen aikana Hennalle selvisi, miten Nette ei ollut suinkaan se vakavailmeinen, viileänetäinen satumaisen kaunis jumalatar, jollaisena Henna häntä oli aina pitänyt. Tyttö oli puhelias ja hymyili ystävällisesti koko ajan.

"Mä olen jo pitkään ihmetellyt, kun sä et ole tehnyt koskaan sooloja", oli Nette sanonut jäätyään katsomaan Hennan pikkuallegron yritelmää. Hennan tajuttua, että Nette ei tehnytkään omaansa vaan katsoi häntä, hän nolostuneena jätti liikkeensä kesken. Mutta se, mitä Nette sanoi, tuntui niin hyvältä, että Hennan oli vaikea pidätellä ilonkyyneltä.

Muutamissa kohdissa Nette oli pyytänyt lupaa saada hiukan korjata Hennan asentoja. Aluksi se oli ujostuttanut, mutta vain aluksi. Nette löysi jokaisesta Hennan asennosta niin paljon hyvää, ja korjaukset olivat lopulta vain ehdotuksia: "Miltä susta tuntuis, jos sä antaisit lantion vähän enemmän laskeutua?" tai "Mä en oo varma, mut jos sun käsi ei olis ihan niin suorana - just... miltä tää susta näyttäis?"

Suurena luottamuksen osoituksena Henna piti sitä, kun Nette pyysi apua niissä kohden, mitä itse piti hankalina. Hennasta tuntui, että hän ei osannut auttaa paljon kokeneempaa harrastustoveriaan millään tavoin, mutta Nette tuntui olevan toista mieltä.

Mutta oli ollut muutakin. Henna ei voinut olla myöntämättä itselleen, miten hyvältä hänestä tuntui, kun Nette lempeästi kosketti häntä ja korjasi jotakin yksityiskohtaa. Henna ei ollut edes halunnut yrittää analysoida tunnettaan. Mutta Nette tuntui joka kerran nojautuvan Hennaan yhä tiiviimmin, oli kyse sitten hänen omien asentojensa korjailusta tai Neten oman korjauspyynnön toteuttamisesta. Oliko se oikeaa tunnetta? Vai toiveajattelua? Ei, parempi kun en mieti liikaa, oli Henna päättänyt.

Oli ollut tunteja, moniakin, kun Henna oli salaa vilkuillut kelloa toivoen harjoitusten jo päättyvän. Varsinkin pimeinä talvi-iltoina kävi usein niin. Mutta tänään oli tuntunut siltä, että Nette ehdotti lopettamista aivan liian aikaisin. He olivat olleet salilla yli puolitoista tuntia, mutta Hennasta hetket olivat lentäneet siivillä. Vaikka Henna olisi toivonut noiden satumaisten hetkien vielä jatkuvan, ei hän olisi uskaltanut ehdottaa, että ei vielä lopetettaisi harjoitusta. Mutta ei hän osannut olla pahoillaankaan, varsinkaan sen jälkeen, kun Nette aivan yllättäen halasi häntä kiittäen harjoitusseurasta ja avusta yksityiskohtien hiomisessa.

Ja lisää oli tulossa. Pukuhuoneessa Nette istuutui aivan Hennan viereen, tarttui tätä kädestä ja silmiin katsoen kertoi, miten tämä oli hänen paras treeninsä ikinä. Henna ei ollut uskoa ja hymähti nolostuneena. "Ihan totta", Nette vakuutteli, "sun kanssa on niin ihanan luonnollista treenata. Tätä on kauheen vaikee selittää, mut esimerkiks Sallan kaa tää on ihan erilaista. Mehän siis harjotellaan tosi paljon yhessä. Mut siinä on aina joku kauhee kilpailuvietti. Ainakin mä tuun tosi araks kaikille pikkuvirheille ja sit lopuks en uskalla yrittää mitään, mistä en oo ihan satavarma. Musta tuntuu, että mä en uskalla edes yrittää kehittyä tai mitään. Ja sit Maritan kanssa... Sekin on erilaista, kun se on kuitenkin vetäjä, niinku valmentaja tai opettaja. Senkin kanssa mä oon treenannu paljon, mut meen silti lukkoon."

Tilittäessään Nette oli painanut päänsä Hennan olkaa vasten pitäen tätä yhä kädestä. Henna uskalsi tuskin hengittää. Tämä oli unta, pakko olla.

"Mut sun kanssa, Henna", Nette nosti hetkeksi katseensa Hennan silmiin lausuessaan tämän nimen, "mä oon ollu vapaa. Mä oon ollu lattialla tai tangolla tai missään vapaa eka kertaa varmaan kymmeneen vuoteen. Tää on ollu niin ihana aamupäivä, että..."

Netan ääni aleni kuiskaukseksi, joka päättyi itkuntyrskähdykseen: "Anteeks, anteeks kauheesti..."

Vaistomaisesti Henna kietoi kätensä vieressään itkunpuuskien tärisyttämän kaunottaren ympärille, toi huulensa aivan Neten korvalle ja kuiskasi: "Mullakin on ollu niin ihanaa, että oon meinannu itkee jo muutamaan kertaan... ja nyt taas..."

Tytöt istuivat toisiaan halaten pitkään, vuoroin rauhoitellen, vuoroin kiitellen toinen toistaan. Sitten Nette oli taas päästänyt hymyn kirkastamaan kasvojaan ja pyytänyt Hennaa avaamaan nutturansa samalla laskeutuen istumaan polvilleen lattialle selin Hennaan.

Sen palveluksen Henna teki nopeasti. Kun Neten hiukset olivat auki, tämä ei aivan heti noussut, vaan nojasi päänsä Hennan reiteen. Hetken mielijohteesta Henna vei kätensä uudelleen Neten hiuksiin ja silitti niitä varoen. Nette kohottautui, käänsi päätään ja hymyili. Hennaa nolotti, mutta hän ei sanonut mitään.

Nette hyväili Hennan nilkkaa. Se tuntui hyvältä tanssitrikoiden ohuen kankaan läpi. Henna oli valinnut harjoitusasukseen lyhythihaisen balettipuvun, mikä oli aluksi tuntunut hänestä liioittelulta: Netellä kun oli ihan tavalliset jumppahousut ja -toppi. Nette riisui Hennan tossun ja siveli tämän jalkapohjaa. Henna yllättyi, miten se ei kutittanut. Päinvastoin se tuntui taivaalliselta.

"Kävelet sä paljon paljain jaloin?" Nette kysäisi kääntyen taas katsomaan Hennaa.

"Aika paljon kotipihassa näin kesällä. Mulla on varmaan kauheet kovettumat siellä", Henna vastasi.

"Eikä, sulla on ihanat jalat. Ihan toista kun mun omat hevosenkaviot. Mut saisinko mä suihkun jälkeen laittaa sulle vähän voidetta?"


Henna suostui mielihyvin Neten ehdotukseen. Hän tiesi olevansa äärimmäisen hellyydenkipeä. Ei kuitenkaan niin paljon, että kosketuksen kaipuu olisi kertaakaan johdattanut seurustelemaan. Ei, sellainen pelotti. Kotona isä ja äiti hemmottelivat tytärtään hieromalla tämän niskaa ja hartioita, ja saattoipa Henna vielä joskus istahtaa sohvallekin vanhempiensa väliin nojaten päänsä jomman kumman olkaa vasten ja nostaen jalkansa toisen syliin. Mutta siinä kaikki, mitä hänen kaipuuseensa näytti muilla olevan annettavana.

Juuri tähän aamupäivään oli kuulunut niin paljon kaikkea sellaista, josta Henna oli aina unelmoinut. Toisen ihmisen läheisyyttä, helliä kosketuksia, ystävyyttä. Ja kaikki vailla häpeää tai pelkoa omasta epävarmuudesta ja kokemattomuudesta.

Nette levitti viileää voidetta Hennan jalkapohjiin ja hieroi niitä hellästi. "Tää tuntuu aivan älyttömän ihanalta", Henna huokaisi.

"Kiva, että sä tykkäät. Mun äiti on luontaishoitaja ja se on opettanu mullekin vähän sitä alaa. Arvaa vaan, kuka on aina ekana valmis koekaniiniks, kun se haluaa testata jotain uutta juttua?"

"Hih, oon melkein kade sulle."

"Oot ihana", Nette kuiskasi painaen kevyen suukon Hennan nilkkaan.


Kun tytöt painoivat salin ulko-oven lukkoon takanaan, Henna oli yhä hämmentynyt kaikesta kokemastaan. Hän huomasi kuitenkin kysyä, tarvitsisiko Nette kyydin kotiin. Henna itse oli tullut omalla autollaan. Bussit kulkivat lauantaisin vain harvakseltaan, joten vasta saadusta ajokortista ja isän ostamasta vanhasta pikkuautosta oli nyt hyötyä.

"Tota, kiitti kauheesti, mut ehtisit sä ensin käymään kahvilla? Käytäis vaikka Wayne's Coffeessa. Se on tässä ihan lähellä."

Henna oli, jos mahdollista, vielä hämmentyneempi. Miten tuo hänen salaa ihailemansa, joskus kadehtimansakin, "neiti täydellisyys" kuten hän joskus harvoina kadehetkinään oli hiukan pisteliäästi ajatellut, viihtyikin niin hänen seurassaan? Oliko tässä takana jotain? Ei, ei voinut. Ei kai Nette olisi sillä lailla uskotutunut hänelle, itkenytkin hänen olkaansa vasten, jos tässä olisi jokin koira haudattuna.

Heidän käveltyään vähän matkaa Nette katsoi aiheelliseksi selittää: "Mä oon ollu tänään varmaan aika outo. Mä oon hirveen herkässä mielentilassa. Toivottavasti sä et oo pahastunu?"

"En yhtään!"

"Ihanaa", Nette sanoi tarttuen Hennan kädestä. Hennasta tuntui oudolta kävellä käsi kädessä tytön kanssa. Vielä oudommalta tuntui, kun hän niin selvästi näki, miten heitä katsottiin. Varsinkin miehet.

"Tää aamutreeni oli siis ihana jo sellasenaan. Niinkuin mä kerroin. Mut on toinenkin juttu..."

Henna katsoi kysyvästi, mutta ennen kuin hän ehti kysyä mitään, Nette seisahtui ja melkein huudahti: "Mä sain eilen tietää, että mä pääsin Tampereelle lukeen kasvatustieteitä!"

"Ihan totta! Onneks olkoon!" Hennalla oli hatara käsitys, että kesäkuun alussa lakkinsa saanut Nette oli pyrkinyt yliopistoon, mutta sen tarkemmin hän ei asiasta tiennyt.

"Joo! Munkin on ollut vaikeeta uskoo sitä. Siis aattele. Sinne on ollu yleensä vaikee päästä, enkä mä saanut kuin ämmän paperit. Mut pääsykoe meni aika hyvin!"

"Siis tosi mahtavaa!" Henna oli aidosti iloinen Neten puolesta. Ihan vähäinen ilonaihe ei ollut sekään, että tavoitellulle alalle oli päässyt jo magnan papereilla. Hennalle sellaiset olisivat katastrofi, kun eximiallakin pettymyksen kyyneleitä voisi olla vaikea peittää. Hänellä oli tavoite, josta hän ei uskaltanut puhua kuin itselleen. Mutta se kaikki olisi edessä vasta ensi vuonna.

"Saa halatakin", Nette naurahti ja kietoi Hennan syliinsä.


Jutustelu cappuccinojen lomassa liikkui opiskeluasioissa ja tulevaisuudensuunnitelmissa. Henna toivoi, että olisi ollut vuoden vanhempi. Olisi ihana jakaa kaikki tällainen juuri nyt. Ja juuri Neten kanssa.

Mutta hyvältä tuntui, kun Nette kysyi häntä ensi lauantaiksi seuraksi ulos. Hennalla ei ollut baarielämästäkään mitään kokemuksia. Ei hän uskonut Netenkään sellaista juuri harrastavan, mutta kaupunkilaisystävän kanssa tuntuisi helpommalta mennä katsomaan, millaista se on.

Henna vei Neten kotiinsa, suurehkoon omakotitaloon kaupungin laidalle. Noustessaan autosta Nette kääntyi Hennaan, katsoi tätä silmiin ja toi kasvonsa aivan Hennan kasvojen eteen. "Kiitti kauheesti sulle tästä ihanasta lauantaista. Nähdään viikon päästä."

"Kiitti itelles. Oli tosi kivaa." Henna ei keksinyt parempaa vastausta. Silloin Nette painoi huulensa aivan kevyesti Hennan huulille. Se ei ollut oikeastaan suudelma, vaan hipaisu. Mutta Henna tunsi värähtävänsä eikä saanut pidäteltyä hiljaista voihkaisuaan. Nettekin tuntui liikahtavan kohti Hennaa ja nousi sitten ovesta vaiti mutta hymyillen.


Viikolla Henna eli kuin pilvissä. Hän oli toista kesää töissä puutarhalla. Viime kesä oli ollut menestys. Hiljainen ja ujo mutta tunnollinen tyttö ei ehkä vaikuttanut myyntitykiltä, mutta sellainen hänestä oli tullut. Nopeasti oppivana Henna oli omaksunut kaiken tärkeän ja vähäisemmänkin tiedon puutarhan tarjonnasta niin, että vaikutti monen asiakkaan silmissä asiantuntijalta. Hyvän pohjan hän oli toki saanut jo kotoa vanhempiensa puutarhaharrastuksen kautta. Paikallisen vanhan puutarhamyymälän asiakkaat olivat enimmäkseen vanhempia ihmisiä nuorten perheiden hakiessa pihakukkansa kaupungista ostosmatkoillaan. Mutta eläkeläiset olivat aivan myytyjä Hennan teititellessä heitä ja niiatessa maksua vastaanottaessaan. Yhä useammin asiakkaat pyysivät "sitä pikkuista punatukkaista keijukaista" palvelemaan.

Tuleva lauantai-ilta jännitti. Mitä Nette oikeastaan tahtoi? Olisiko mukana muita? Jäisikö ujo ja hiljainen Henna syrjään?

Entä miltä hän näyttäisi jumalaisen Neten rinnalla kaupungin yöelämässä? Vastausta ei tarvinnut kauan miettiä: harmaavarpuselta jos siltäkään. Hän oli Netteä päätä lyhyempi. Pieni ja muodoton. Se vähä, mitä oli, oli aivan väärissä paikoissa. Henna oli vihainen itselleen siitä, miten paljon rakasti jäätelöä. Nyt vatsa pömpötti. Eikä hänellä ollut oikeanlaisia vaatteitakaan.

Henna oli säästänyt kesätyöpalkkojaan tunnollisesti, mutta nyt hänen oli saatava uutta päällepantavaa. Onneksi alennusmyynnit olivat alkaneet jokin aika sitten.

Eräänä arki-iltana töiden ja suihkun jälkeen Henna lähti kaupunkiin ostoksille. Äiti tarjoutui makutuomariksi, mutta Henna ei halunnut. Olisi ollut noloa, jos äiti olisi ollut mukana vaikka alusvaateosastolla. Henna katsoi ehdottomasti tarvitsevansa jotain tiukasti muotoilevaa niin ylä- kuin alaosaankin.

Arki-ilta oli kaupoissa hiljainen, ja Hennaa nolotti, kun myyjillä oli runsaasti aikaa palvella häntä. Tavaratalon alusvaateosastolla myyjätär, vanhempi rouva, oli hyvin avulias. Ystävälliseen sävyyn ihmetteli tosin, mihin niin pienikokoinen nuori nainen tarvitsee muotoilevaa toppia tai pikkuhousuja. Tarjolla näytti olevan pääasiassa Hennan makuun turhan rohkeita luomuksia. mutta yhdessä he löysivät Hennaa miellyttävän yksinkertaisen ja kauniin kokonaisuuden. Kallis se toki oli, mutta Henna ei nyt välittänyt.

Mekkoon Henna ihastui heti kävelykadulla näyteikkunassa. Pieni liikekin näytti olevan vielä puoli tuntia auki. Vihreävoittoinen leninki olisi voinut olla melkein kuin Mortician sivuilta, sieltä kiltimmästä ja Hennaa miellyttävämmästä päästä. Henna selaili toisinaan goottihenkisten vaatekauppojen kuvastoja netissä, mutta ei hän kuvitellutkaan uskaltavansa hankkia mitään sellaista, vaikka joskus olisi tehnyt niin mieli. Tyylikkään pienen liikkeen omistaja tuskin olisi ollut mielissään, jos Henna olisi verrannut hänen luomustaan jokkin Mortician tarjontaan. Mutta hän oli ihastunut, miten hyvin mekko Hennalle sopi. Tytön kapea varsi näyttäytyi edukseen hiukan keskiaika- tai haltiatarhenkisessä, juuri oikeita paikkoja korostavassa asussa, johon kuului vielä laahus, tai oikeammin viitan tapainen.

Vasta kotimatkalla Henna tuli ajatelleeksi, että ei ollut ehkä käyttänytkään huikeaa summaa sellaisiin vaatteisiin, joihin kuuluisi sonnustautua lähdettäessä viettämään lauantai-iltaa kaupungin terasseille. Toisaalta olihan kaupungin katukuvassa oikeitakin gootteja. Eikä hän missään tapauksessa haluaisi näyttää miltään bilehileeltä tai pissikseltä. Siksi toiseksi, hän vakuutteli itselleen, tuo 18-vuotiaan näkökulmasta huippukallis asu oli parasta, mitä hän oli koskaan päälleen pukenut. Se sai hänet näyttämään juuri sellaiselta kuin hän halusi. Juuri oikealla tavalla eteeriseltä ja taianomaiselta. Mitä sitten, jos hän halusi kerrankin leikkiä prinsessaa? Olihan kai hänellä siihen oikeus.


Seuraavana iltapäivänä Henna lupautui jäämään pariksi tunniksi ylitöihin auttamaan uusien kasteluletkujen asentamisessa. Se tuntui hyvältä shoppailukatumuksen jälkeen. Olisi hän toki jäänyt muutenkin, mutta nyt se oli erityisen perusteltua. Jossain vaiheessa illansuussa Hennan puhelin kertoi tekstiviestin saapumisesta. Kukahan siellä nyt oli? Kotiin hän oli ilmoittanut tulevansa vasta illalla.

Viesti oli englanniksi:

"On the throne of many hues, Immortal Aphrodite,
child of Zeus, weaving wiles.
I beg you
not to subdue my spirit, Queen,
with pain or sorrow"

Ja allekirjoituksena:
"