uuteen suhteeseen? Tilanne: Asumusero pitkän avioliiton jälkeen menossa. Yhteen emme enää voi mennä, koska " kasvoimme" kirjaimellisesti erilleen. Silti yksin ei oo kivaa ollenkaan. Mikähän voisi olla varoaika ennnen kun yritän tavata uuden naisen? Varmaan kyllä aika yksilöllistö, johon on vaikeaa antaa neuvoja. Ja pääseekö siitä entisestä henkisellä tasolla koskaan eroon?
Milloin voi
mielestänne käydä
61251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ennen kuin kannattaa harkita uutta suhdetta. Kannattaa katsella elämää avoimin silmin ja miettiä mitä elämältään haluaa, oikeesti.
Kyllähän se hyvinkin yksilöllistä on. Toinen hyppää
uuteen suhteeseen heti eron jälkeen ja toinen kaipaa
pitempääkin yksin oloa, ennen uutta suhdetta. Itsellä
meni reilut 4,5 vuotta ennen kuin uskalsin uuteen
suhteeseen. Ex-miehelläni oli tämä nykyinen vaimo
jo silloin, kun vielä oli minun kanssani naimisissa.
Mutta mielestäni kannattaa kuitenkin jonkun aikaa
katsella tätä maailman menoa ihan itsekseen. Ei se
yksin olo niin kamalaa ole. Tsemppiä sinulle.
Ehkäpä en hötkyile asian kanssa. Pääasia, että molemmat tiedämme missä mennään.
kannattaa olla muutama vuosi ihan itekseen eron jälkeen aina on hyvä jos on ystävä joka on myös kokenut samoja asioita.
minun erosta on nyt 4 vuotta ja nyt tuntuu siltä että yksin ei ole hyvä olla.
kai sitä pitäs lähteä lavatansseihin...
Olen ollut yli 3 vuotta "miehettä" ihan tarkoituksella. Enkä oikein kaipaa arkieloon ketään jokapäiväisesti. Mutta totta, yksinolo alkaa nyt tuntua. Olisi kiva jos saisi miesnäkökulmaa juttutuokioihin ja joku jonka kanssa liikkua ja jakaa näkemänsä/kokemansa.
aika helppo sääntö on sellainen että kun susta tuntuu ajatus siitä että ex on jonkun toisen kanssa. ainoastaan kivalta ja mukavalta että hänellä on joku olet valmis itse uuteen suhteeseen ainakin mulla ollut hyvä merkki