Mineraalimeikit

Tällä palstalla on hirveästi puhuttu mineraalimeikeistä, tai lähinnä ylistetty niitä maasta taivaaseen. Minulle on kuitenkin jäänyt hieman epäselväksi että mitä ne mineraalimeikit sitten oikeastaan on. Tahtoisin kuulla rehellisiä faktoja ja tietysti omia henkilökohtaisia kokemuksiannekin. Mutta ennen kaikkea siis puolueetonta tietoa. Ja jos tiedätte hyviä linkkejä, mistä löytyy tietoa niin niitäkin saa pistää. En jaksa ruveta googlettamaan. Kiitos.
51033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varmaan joku kertoo sulle ainesosien tarkkuudella mitä ne ovat (mineraalien käyttäjät tuntuvat olevan sairaan kiinnostuneita ainesosista!) mutta mä sanon sen että ei ne niin ihmeellisiä aineita ole kuin mitä voisi kuvitella täällä olevien juttujen myötä.

Oon kokeillut suositusten perusteella mm. lilyloloa ja eipä ollut hääviä, näyttää yhtä meikatulta kuin muitakin tuotteita käytettäessä, naama kiiltelee hetikohta, finnit ei peity eikä iho siitä parane vaikka kuinka käyttäisi.

Että ihan purematta ei kannata niellä kaikkia ylistysvirsiä, muitakin kokemuksia löytyy.

Äänestä
  • myyjiä kuitenkin....=)

    Äänestä

Oma kokemukseni rajoittuu yhteen merkkiin, youngblood, josta minulla on se irtopuuterin tapainen meikkipuuteri. Täytyy sanoa että hyvin peittää, mutta niin peittää meikkivoidekin. Eipä ole tuotteesta mitään pahaa sanottavaa, toimii kyllä, mutta niin toimii tavallinen meikkivoidekin samalla tavalla. Yksi asia tässä tuotteessa on mikä hakkaa tavallisen meikkivoitee. Sitä on todella helppo levittää ja laittaa ja se käy todella nopeasti. Hinta on reilusti yläkantissa, enkä korkean hinnan takia varmaan osta tuotetta enää uudelleen. Purkki tosi kestää ikuisuuden, joten ehkä se tasapainottaa hintaa. Toivottasti tästä oli apua

Äänestä
  • Olen nyt kokeillut reilun viikon ajan mschic mineraalimeikki"voidetta." Pidän tuotteen keveydestä, siitä ettei se tunnu kasvoilla ollenkaan. Ihosta tulee kaunis ja luonnollisen näköinen, on pysynyt kasvoilla hyvin koko päivän.

    Äänestä

http://www.kauneusjaterveys.fi/luejutut/kauneus/article141996-1.html

Ihan vinkkinä: Jos haluat tietää rehellisiä faktoja ja kokemuksia, niin kannattaa opetella jaksamista googlettelun suhteen. Mineraalimeikin käyttäjät ovat kerta toisensa jälkeen kirjoittaneet kokemuksiaan tännekin palstalle ja alusta saakka kädestä pitäen opettaminen käy puisevaksi pitkän päälle. Saat parilla napin painalluksella enemmän kommentteja esiin samassa ajassa kuin jos kirjoitat itse viestin (joutumatta odottelamaan vielä muiden huomaamista).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Tällä palstalla on hirveästi puhuttu mineraalimeikeistä, tai lähinnä ylistetty niitä maasta taivaaseen. Minulle on kuitenkin jäänyt hieman epäselväksi että mitä ne mineraalimeikit sitten oikeastaan on. Tahtoisin kuulla rehellisiä faktoja ja tietysti omia henkilökohtaisia kokemuksiannekin. Mutta ennen kaikkea siis puolueetonta tietoa. Ja jos tiedätte hyviä linkkejä, mistä löytyy tietoa niin niitäkin saa pistää. En jaksa ruveta googlettamaan. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu