syistä, joista johtuen jätetään ottamatta uusi psalmien käännös käyttöön... Panee miettimään missä on sylttytehdas. Jälkiä on jo.
Mielenkiintoisia havaintoja
on tehty
12691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Häpeän piispainkokouksen päätöstä hylätä psalmien kirjan kauan odotettu käännös!
Mikäli päätös on tehty vielä ekumenismin vuoksi, häpeä on kahta suurempi.
ANAXIOS!
luterilaisella kirkolla on kirkostamme? Olen aistinut Turussa määräilyä pikkuasioissakin!
selitystä "on hylätty ekumenian vuoksi". Piplia-seurahan ei ole mitenkään pelkästään ortodoksinen, joten ekumeniaahan siinä on ollut kehissä jo heti aluksi.
Ja toisekseen: eikös nimenomaan ollut tarkoituskin, että palattaisiin psalttarissa alkulähteille? Ei nöyristelemään luterilaista kirkkoa.
Miksi ylipäänsä psalttaria piti alkaa kääntää uudelleen jos se ei (kieliasultaan, en tarkoita siis sisällöltään) saakaan poiketa nykyisin käytössä olevasta Raamatusta???
Onpas taas kerran logiikkaa. Oikein valopääjuttuja.
No. Luulenpa, että "pojat" palaavat kiltisti ruotuun ymmärrettyään tehneensä iiiiison mokan (jälleen kerran). Tai sitten Piplia-seura kustantaa itse käännöksen ja me ortodoksit jäämme nuolemaan näppejämme. Jälleen kerran.
Kaikki kunnia psalmien käännöstyöhön osallistuneille. Yritys oli hyvä, mutta kieliasu ja poljento ontuvat pahasti. Uskonkin, että piispainkokous ei tehnyt päätöstään "ekumenian" vuoksi, vaan mainitsemistani syistä.
Käännöstyö pitää aloittaa uudelleen lisätyin voimin.
ja kielellisesti lahjakas. Katso ensin millainen joukko on ollut viilaamassa kieliasua ja sano sitten vielä kieliasusta ja poljennosta - vai komppaatko näissä kommenteissasi vain piispoja?
Uusi psalttari on mitä kauneinta kieltä... Lukekaa itse niin voitte myös kommentoida jotain.
siis "oikeat kääntäjät" ovat vetäneet herneen nenäänsä.....
Tunnetusti en ole useimpien nykyisten piispojen (proselyyttien) kannattaja.
Olen lukenut uuden psalmien suomennosehdotuksen ja pysyn kannassani: työ on tehtävä uudelleen.
En ole lukenut koko käännöstä mutta se, mitä ort.fi sivuilta olen ehtinyt lukea ei kyllä miellytä minunkaan kielikorvaani. Kaikella kunnioituksella kääntäjiä kohtaan, suomenkieltä voisi kyllä käyttää paremminkin!
Toivottavasti seuraava yritys onnistuu...
"Katso ensin millainen joukko on ollut viilaamassa kieliasua ja sano sitten vielä kieliasusta ja poljennosta"
Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa, sanotaan. Etenkin jos yksi hämmentää ja muut suurimmaksi osaksi seisovat kädet taskussa.
Käännöshankkeen toteutuksessa oli mm. seuraavia puutteita:
- Kääntäjän ilmeisesti jotenkin vajavainen kyky ymmärtää Septuagintan kreikkaa yhdistettynä haluttomuuteen tarkistaa, miten on käännetty muissa kielissä. Pääsivätpä amatöörit paikkaamaan käännösvirheitä.
- Lähtökohdaksi otettu v. 1992 luterilaisen kirkkoraamatun sanonta, vaikka olisi joko pitänyt kääntää puhtaalta pöydältä tai käyttäen pohjana v. 1933 tekstiä niine muutoksineen, jotka Suomen ortodoksinen kirkko sen psalmeihin aikoinaan teki.
- Haluttomuus ottaa käännöksessä huomioon vakiintunut ortodoksinen liturginen kielenkäyttö.
- Haluttomuus tai kyvyttömyys tekstin viimeistelyyn.
On toki perinteikästä, että ortodoksisessa kirkossa liturgisten käännösten tekeminen annetaan ensimmäisen vastaantulijan suoritettavaksi, mutta lopputulosta se ei paranna.
ketä miellyttää millainekin kieli. Teitä ei näköjään uusi psalttari miellytä. Selvä. Minua taas miellytti.
Löytyy muuten edelleen Piplia-seuran sivuilta.
sanoi kettu...
"Mä en ala mittään ku mua ei pyyvvetty mukkaan leikkiin"
Missä osoitteessa septuagintapsalttari on?