Siskoni sosionoomi ja hänen miehensä poliisi kävivät eilen kylässä ja kyttäysreissulla,ja kysyivät että olenko töitä hakenu. Kun ilmoitin että olen jättäny sen työnetsinnän ammattilaisten haltuun eli työkkärin,muuttu naama omituisen näköseks ja siskoni sanoi että et sitten aijokkaan mennä enää töihin. Eikös toi siskon lausahdus ollu virassa olevalta sosiaalitantalta aika rumaa tekstiä,ja valtion viranhaltijain mollaamista.Ja vielä poliisin läsnäollessa, tässä alko itselläkin usko horjua että tuleeko sitä työpaikkaa kun viranomaisetkin on toisiaan kohtaan niin epäluulosia ja eivät näkojään itsekkään usko toistensa kykyihin.
Mollaamisesta
Sijoittelijatyötön
3399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikähän siinä oli niin ihmeellistä sosionomi-siskollesi ja hänen ukolleen? Sinähän teet vain juuri siten kuin on ajan trendi kautta koko työelämän.
Ulkoistaminenhan on jo pitkään ollut kehuttu ja käytetty maan tapa. Sinä olet ulkoistanut työnhakusi.
Ei taida sua työnteko oikeasti kiinnostaa jos et itse aktiivisesti yritä työllistyä. Jättämällä työnhakunsa työkkärin varaan tekee vain itselleen pahaa ja varmistaa syrjäytymisen. Mutta teet miten itse haluat.
Moniko työnantaja ottaa töihin jos työkkärin täti soittaa ja kysyy, että otatteko asiakkaamme Matti Meikäläisen töihin? Ei kukaan.
Muuten, siskosi on oikeassa. Jäämällä sohvalle makaamaan ja odottamaan että työkkri hommaa töitä niin koskaan et tule töitä saamaan.
Mitä eroa on siinä, että makaa sohvalla, eikä tee mitään työnhaun eteen verrattuna siihen, että lähettelee kolmesataa hakemusta? Itse olen saanut työkkärin kautta (tuki)töitä, itse hakemalla sadottain en. Vikaa on itsessä, vika on siinä, että hoidin monta vuotta lapsia itse eikä työkokemusta kertynyt. Vikaa on myös siinä, etten osaa nuoleskella ja etsiä oikeita suhteita. Mutta kun lähettää satoja hakemuksia, ei tärppää ja isoon ääneen huudetaan, että sinussa on jotain vikaa, niin ei sekään auta. No te haukkujat tykkäätte maksaa mielenterveyshoidoista, joihin sitä lopulta päätyy kun saa pelkkää haukkuja osakseen. Paljon onnellisempi on se, joka ei edes yritä, kun tulos on sama.