Joku voisi ajatella, että työpaikan flirttisuhde on vain harmitonta ajankulua ja leikkiä, jonka voi koska tahansa lopettaa tai korvata uudella. Todellisuudessa vuosia kestänyt flirtti voi ollakin yksi tärkeimmistä ihmissuhteista oman perheen ja omaisten ohella. Sitä ei vain tule ajatelleeksi kuin vasta sitten kun se on jo ohi. Aidossa flirttisuhteessahan ei koskaan tehdä toiselle selkokielisiä sanallisia rakkauden tunnustuksia tai ehdotuksia, vaan koko suhde perustuu enemmän sanattomaan viestintään, joka suurimmaksi osaksi on aivan tiedostamatonta. Kaksi ihmistä tavallaan herkistyy toisilleen ja tuntee toistensa läsnäolon tavattoman voimakkaana, vaikka ympäröivä tilanne ja todellisuus on aivan arkinen. Vuosia jatkunut flirtti tuntuu jo hyvin vahvalta ja sen uskoo jatkuvan loputtomiin. Ei kuitenkaan tarvita kuin jokunen viikko välinpitämättömyyttä ja ynseyttä, katseen pois kääntämistä ja omaan huoneeseen vetäytymistä, kun suhde on kadonnut kuin aamu-usva mitään jälkiä jättämättä. Jälkikäteen vasta huomaa, kuinka oudon tyhjä olo onkaan sisimmässä ja mielen valtaa ikävä ja aito suru.
Flirttisuhde on
ihmissuhde
607321
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Flirtin aloittamisen motiiveja voi myös olla monia. Kyse ei välttämättä ole parisuhde-, tai seksihakuisesta flirtistä, vaan flirtti voi olla myös hyvä väline tukea kovan työstressin alla olevan kollegan työssäjaksamista. Suurimpana ongelmana flirttisuhteessa lienee kuitenkin rajan veto. Koska kommunikointi tapahtuu sanattomasti asioita tulee helposti vietyä tällöin töistä kotiin ja jopa purettua anonyyminä esimerkiksi juuri keskustelupalstoille. Varsinkin varatuille tämä voi muodostaa suuriakin ongelmia, vaikka kyse olisikin vain harmittomasta flirtistä.
Jos flirtailua haluaa kuitenkin kuvata niinkuin aikasempi kirjoittaja sen kuvasi, "Kaksi ihmistä tavallaan herkistyy toisilleen ja tuntee toistensa läsnäolon tavattoman voimakkaana, vaikka ympäröivä tilanne ja todellisuus on aivan arkinen", niin ainakin minun korvaani tuo kuulostaa kyllä jollekin paljon vakavammalle, kuin pelkälle harmittomalle flirtille.
Kun kirjoitit että:
”Jälkikäteen vasta huomaa, kuinka oudon tyhjä olo onkaan
sisimmässä ja mielen valtaa ikävä ja aito suru.”
Niin tuollaisten fiilisten vallatessa mielen kyse on silloin ollut
jo syvästä rakastumisesta. Sitä yksin ollessa saattaa loputtomasti
vatvoa ajatuksissaan, millaista elämä olisi nyt jos olisin tehnytkin
niin tai näin silloin, jos vain olisin ollut rohkeampi.
nimimerkki: been there, done that...
Minulla on niin hirveä suru ja kaipaus ja en kestä yksinoloa yhtään, koska silloin ajatukset pyörivät hänessä. Jos tapahtuu koko ajan jotain ja on säpinää ympärillä, niin en ajattele asioita.
Ehkä itsesuojeluvaisto vain toimi ja toinen antoi kuitenkin lopulta ihan selkeästi ymmärtää, että mikä on homman nimi, joten onneksi en ehtinyt siipiäni polttamaan. Olen vaan syyttänyt itseäni, että miksi saatoin olla niin hölmö, että ihastuin. Tämä on ihan omaa syytäni.
On vaan parempi, ettemme ole enää tekemisissä. Minulla on liikaa tunteita häntä kohtaan ja en halua olla samassa työpaikassa, joten vaihdan duunia.
”Olen vaan syyttänyt itseäni, että miksi saatoin olla niin
hölmö, että ihastuin”
En itse usko että ihastumista tai ’pahimmillaan’ rakastumista
pystyisi sen kummemmin järkiperäisesti itsellensä selittelemään.
Sitä kun sattuu vaikka työpaikalla omalle kohdalle sellainen
sielunveli/sisko, niin jopa ilman sanoja osaa arvata toisen
työkaverin tunteet. Näen milloin hän on hyvällä tuulella ja milloin
huonolla, toisen tunteet oppii työn lomassakin vaistoamaan.
Olimme/olemme yhden naisen kanssa henkisesti aivan samalla
aaltopituudella, sanojakaan ei välttämättä aina tarvita.
Mutta jollain uhkarohkealla tavalla tunteet olisi
kuitenkin hyvä saada joskus puettua sanoiksi.
Lapinlahden Linnutkin laulaa osuvasti yhdessä
biisissään, miksi asioista ei puhuta?
lohtua antavista sanoista. On niin totta, että toisen tunteet oppii työn lomassakin vaistoamaan. Sen tähden on niin ristiriitaista tehdä työtä. Tunteet vaikuttavat kaikkiin suhteisiin ja siihen, että kenen puolella on missäkin asiassa...
"Jollain uhkarohkealla tavalla tunteet olisi
kuitenkin hyvä saada joskus puettua sanoiksi."
Uhkarohkeutta tarvitaan ja toivottvasti ainakin sinä uskallat sanoa. Itse olen pohjimmiltani ujo ja puran tunteita toisin keinoin.
Hauska...Lapinlahden Linnut...Asioista ei puhuta, koska mietitään liikaa, että sanotaanko nyt varmasti oikein.
No enpä hirveästi kehuisi tuota omaa rohkeuttani. Aika
pelkuri olen toistaiseksi minäkin ollut. Mutta ikävä on
iltaisin kova. Kaipaan tavattomasti hänen ujoa, söpöä hymyä.
Hän on aina viimeisenä ajatuksissani kun menen nukkumaan ja
heti aamulla taas mielessäni kun herään.
Menen tästä koisimaan. Iltaisin ikävä iskee, mutta ei sille kaipaukselle voi vain mitään. Toisaalta haluaisin vajota maan alle, tehdä katoamistempun, muuttaa kauas...Ei se tästä pohtien parane. Hyvät yöt!
Ja mitä voisi tehdä, ettei tuntuisi niin turhalta. Oon nimittäin tunteineni niin syvällä, että oma parisuhde kärsii ja en kuitenkaan haluaisi sitä tuhota.
flirttailu on ollut vaan katseita, mutta oon jäänyt niihin koukkuun...hän on vallannut minut.
mutta mitään ei oo missään..flirtti voi tehdä lopulta myös jatkuvaa ikävää. Jos sitä ei hallitsekaan.
Voi rakastua ja jos toinen ei sitä tarkoittanutkaan... :(
Kun flirttisuhde päättyy syystä tai toisesta tai kohtaamiset muutenvain vähenevät, sisälle jää todellakin suru. Sitä vain kummasti tajuaa, kuinka yksinäinen sitä todellakin on, ja kuinka paljon sitä toista ihmistä oikeasti kaipaa. Joillekin flirttisuhde voi olla ainoa oikea ihmissuhde kodin ulkopuolella, kun taas joillekin ujoille se voi taas olla se ainoa ihmissuhde. Kuoren taakse piiloutuminen on raskasta, varsinkin kun flirttisuhde kokoajan vieressä muistuttaa siitä, mitä omasta elämästä oikeasti puuttuu. No, eipä enää ole sitäkään ongelmaa, mutta saihan sitä sentään sitä mitä "halusi", vaikka niistä hedelmistä joutuukin nauttimaan yksin...
siis tuo on juuri sitä, mitä koen ja olen kokenut. Flirttisuhde on se pääsuhde ja oma suhde ei olekaan enää mitään..
Ja voisko kamalanpaa tilannetta olla, työpaikan mies ei varmasti ees tiedä ollenkaan mun tilannetta. Oma mokahan tää on, mut tunteet, ei niitä aina hallitse. Varsinkaan, jos elämästä tosiaan puuttuu keskeisimmät asiat. Haluaisin vain kaikki taas kohdalleen, elämän järjestykseen, kaikki hyvin...
että jos flirttisuhde muistuttaa siitä, mitä oikeasta elämästä puuttuu ja ihminen on joutunut kriisitilaan, jossa hän pohtii omaa elämäänsä, niin flirttisuhde on tavallaan laukaissut kaiken, koko prosessin. Eräs rakas ihminen on sanonut, että joskus "elämä vihjailee asioista ja näyttää merkkejä", että elämän suuntaa pitäisi muuttaa ja silloin tulisi olla rohkea ja avoin muutokselle ja avoin tällaisille "vinkeille". Ihminen jos itse kuuntelee intuitiotaan, niin hänestä itsestään löytyvät ratkaisun avaimet elämään juuri sitä elämää, joka on hänelle parasta.
Flirttisuhteen päättymisestä syntynyt suru on täysin oikein. Ihminen jää kaipaamaan jotain, joka tuotti hänelle tavattomasti iloa ja elämän myönteisyyttä. Ainakin minulle kävi näin. Huomasin, että omasta suhteestani puuttui leikittelevyys, ilo, hauskuus ja elämänmakuisuus. Elämä oli muodostunut taakaksi, jonka alle meinasin musertua. Mikään ei riittänyt. Kaikki pienet asiat, joista olin aina iloinnut, menettivät merkityksensä.
Flirttisuhteen ansiosta jaksoin elää ja tunsin itseni onnelliseksi. Kun se päättyi, syntyi valtava suru. Niinkuin joku olisi riistänyt minulta jonkun minulle hyvin ihanan asian. Tunsin jopa, että kaikki jotka ovat olleet tämän flirttisuhteen esteenä, ovat vihollisiani vaikka ei se niin mene.
Jälleen kerran intuitioni yrittää vahvoilla tuntemuksilla osoittaa, mitä olen jäänyt vaille ja miksi en tehnyt oikein niinkuin oli tarkoitettu.
No tulipas taas purettua...Joka tapauksessa olen realistisesti punninnut oman suhteeni ja tajunnut, että on ratkaisun paikka. Ihminen ei voi loputtomiin kuvitella asioita paremmaksi ja toivoa. Tällainen herkkä ja perusluonteeltaan myönteinen ihminen särkyy taakan alla ja katkeroituu. Ja eihän se ole elämän tarkoitus!
Ihan asiaa tuntemattomana mutta myös henkisiä arvoja omaavana ihmisenä, olen huomannut että tänä päivänä kiireen ja muun leimatessa arkea ja ihmisten solmiessa jopa järjen perusteella parisuhteita, ihmiset kasvavat parisuhteissa herkästi erilleen. Sukulaisten ja lähipiirin asettamien paineiden alla, tai niitä vastaan kapinoidessaan moni tekee valintoja jotka eivät kestä. Ensin pitää pystyä selvittämään asiat itsensä kanssa, ennenkuin on kykeneväinen luomaan jotain kestävää ja kauaskantoista. Järjen kanssa sitä useimmiten joutuu arjessa menemään, mutta se on huono väline onnellisuutta etsiessä. Kysymyshän aina on vain siitä, kummalle asialle sitä haluaa antaa enemmän arvoa. Kun asioita on lähtenyt rakentamaan väärässä järjestyksessä, voi niiden purkaminen ja uudelleen järjestely olla hyvinkin tuskallista...
Miten tämä liittyy flirttiin? Noh, silmät ovat sielunpeili ja flirtti voi joskus avata asioita hieman syvempääkin...
Ihmiset kasvavat erilleen kiireen ja paineen alla. Sukulaiset asettavat paineita, yhteiskunta asettaa paineita, mutta myös minä itse asetan itselleni paineita.
Minä olen siinä onnellisessa asemassa, että minulle ei ole asetettu paineita sukulaisten taholta. Kaikki hyväksyvät, jos päätän olla lisääntymättä tai menemättä naimisiin. Se on niin yksinkertaista. Mutta kyse onkin siitä, mitä itse haluan. Olen tavoitellut ns. järkiliittoa, joka näyttää "sanottuna hyvältä", mutta todellinen toimiminen on asia erikseen. Haluan todistaa, että pystyn solmimaan järkevän ihmissuhteen. Kenelle todistan? Sukulaiseni ovat kaikki eronneet. Heille ei tarvitse esittää mitään. Ehkä haluan olla jotenkin parempi ihminen muiden silmissä. Ehkä sukupolvia vaivanneet epäonnistumiset kalvavat minua ja haluan näyttää kaikille huolimatta siitä, mitä itse todella haluan.
Jos on liian järki-ihminen, niin voin kuvitella, että painoarvon antaminen tunneasioille on vaikeaa. Minä puolestani olen tunneihminen, joka yrittää elää järjellä todistaakseen, että on samanlainen kuin kaikki muutkin. Arvaa, meneekö energiaa esittämiseen?
Hallittu hulluus on mielenkiintoista, mutta hulluus voi mennä hallitsemattomaksi ja se on sitten sairasta menoa.
Liittosi toimii paremmin, kun et koko ajan mieti hajoaako se. Se on jo huono merkki. Keskity hyviin ajatuksiin ja tekoihin.
Että liiallisesta järjenkäytöstä luopuminen ja oman itsensä ja sydämen äänen kuuntelu on hulluutta voit olla oikeassa. Herkät ihmiset tarvitsevat toista ihmistä samoin kuin ne joilla on suuri sydän, mutta ei ketään kelle sitä näyttää.
itse herkkänä ihmisenä olen myös tosi järkevä, en riskeeraa elämää ja ihmissuhteita...on liian monta "huonoa" esimerkkiä lähipiirissä..ja he antavatkin ehkä liiaksi minulle ohjeita, aikuiselle ihmiselle.
Euhän pitäisi olla mitään siinä, jos tapaakin uuden ihmisen, jonka kanssa kokee olevansa yhtä. Niitä moraalinvartijoita vaan tuntuu riittävän tässä maailmassa..niitä, jotka ovat ovat itse tunnevankilassa.
En tiedä, kirjoitanko ihan oikeaan paikkaan... Mutta; olen seurustellut koko aikuisen ikäni (15-vuotiaasta alkaen), naimisissa pari vuotta. Reilu puoli vuotta sitten vaihdoin työpaikkaa ja tapasin ihmisen, jonka kanssa oikeastaan heti ensitapaamisesta lähtien tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tunnumme todella ymmärtävämme toisiamme.. Heti alkoi (ei todellakaan mikään viaton) flirtti, joka johti lopulta yhteiseen sänkyyn.. Useamman kuukauden jälkeen tosin (ei kyllä sinänsä mikään puolustus).
Teemme erittäin läheistä yhteistyötä ja pikkuhiljaa kauhukseni(!!) huomasin olevani ensin ihastunut, nyt voin luultavasti jo puhua rakastumisesta, häneen. Ja tunne ainakin jollain tasolla on molemminpuolinen. Useampaan otteeseen olemme keskustelleet asiasta ja päättäneet, että jatkamme hyvinä ystävinä. Yhdessä tehdyt sopimukset eivät kuitenkaan jostain syystä pidä, vaan aina jotenkin "lipsahdetaan" sopimuksen vastaisiin tekoihin...
Itselläni on tällä hetkellä avioeroprosessi käynnissä. Lyhyen avioliittoni aikana olen joutunut käymään läpi todella vaikeita asioita; keskenmeno, lapsettomuushoitoja.. Tuntuu, että elämä on viime vuodet ollut pelkkää lapsentekoa, seksi sen vuoksi suorastaan kammottavaa kalenterin kyttäämistä! Se varmasti syy onkin liittomme kuihtumiseen.. Aika ajoin tuntuu, että olenko valmis luovuttamaan kaiken... Kuitenkin toisen ihmisen ihailu ja ihastuminen ovat tuntunueet niin hyvältä, että jotenkin olen tajunnut omassa suhteessani olevan jotakin pahasti vialla. Jos kaikki todella on hyvin, ei omaa kumppania pidemmälle tarvitsisi katsella..
Tällä hetkellä olo on todella ristiriitainen. Oma itsenäinen elämä houkuttelee valtavasti, mutta vanhanaikainen käsitys avioliittolupauksista saa tuntemaan syyllisyyttä.. Oma pettäminen ei kaduta lainkaan, vaikka syytä luulisi olevan. Kaiken olisin tehnyt samalla tavalla, jos uudestaan valita saisin.. Tavallaan avioliittoni ulkopuolinen suhde jatkuu koko ajan, en vain pääse siitä pois, en halua päästä. Ja kaiken kruunaa se, että olen kertonut miehelleni kaiken. Hän on valmis antamaan anteeksi, pelkää yksinoloa valtavasti.
Jotenkin vaan tuntuu, etten voi kunnioittaa ihmistä, joka kyseenalaistamatta hyväksyy kaiken tekemäni.. Syyllisyyden tunne on ilmeisesti kuitenkin lopulta se, mikä saa minut roikkumaan pitkään jatkuneessa suhteessa.
Loman alettua olin vaan niin rikki. Vaikka kulunut vuosi ja se mieletön flirtti oli ehkä parasta mitä elämässäni on ihmissuhderintamalla tapahtunut, se hajotti minua enemmän kuin osasin kuvitella.
Se kun tajusin etten näe sinua moneen viikkoon, tipautti päälleni tuhannen kilon ikävälastin. Ja pahinta tässä on että koko leikki on ollut niin kiellettyä kuin olla ja voi. Enkä oikeastaan edes tiedä, miksi leikit kanssani. Sanoit olevasi ystäväni, mutta en oikein tiedä käyttäytyvätkö "ystävät" niinkuin sinä kanssani käyttäydyit. Osasyynä sen tähden ihastuin sinuun niin voimalla kuin vain voi vaikka koko ajan tiesin että leikki ei voi mennä pidemmälle. Ja surulliselta tuntuu huomata, miten paljon omasta elämästä puuttuu naurua ja iloa, sitä hersyvää huumoria jota kanssasi koin. Ehkä isoin ikävä on sitä tunnetta, jonka kanssasi koin, että mistä löytäisin ihmisen jonka kanssa olisi niin hyvä ja vaivaton olla kuin sinun kanssasi, sain nauraa samoille hölmöille jutuille ja nurista niistä asioista jotka harmittivat.
Nyt oloni on vaan niin paha ja ikävä vaivaa vieläkin välillä niin että sattuu. Osa minusta ei halua nähdä sinua enää koskaan, toinen puoli taas suree jos en koskaan enää saa seurastasi nauttia. Parasta tietysti olisi jos ei enää kohdattaisi, mutta kaipa se edessä on. Kunpa vain osaisin kuolettaa nämä kaikki tunteet sinua kohtaan ja jatkaa eteenpäin pelkkinä etäisinä työkavereina.
Toiselle työflirtti oli keino kestää tylsä työ, toiselle se oli henkireikä yksinäiseen elämään. Siinä se ero meidän välillä.
Olen luonnostani hyvllä tuulella ns. flirtti - näin minulle on joskus sanottu vaikken teekään sitä aina tietoisesti. Vaativassa työssä on ollut kiva kun on mukavia työkavereita, sekä miehiä että naisia. Työ sujuu mukavammin kun saa vitsailla, nauraa eikä ottaa niin vakavasti työtä, joka itsessään on ihan vakavaa.
Hiljattain kävi sitten niin, että yhden miehen silmiin tuli juututtua liian pitkään. Yhdessä sekunnin murto-osassa tajusin, että tuon kanssa minulla on paljon yhteistä, paljon enemmän kuin kenenkään muun. Mies teki selvän kutsun, jota en tyhmänä tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä, luulin sitä vain ystävällisyydeksi. Torjuttuna hän loukkaantui, ymmärrettävästi.
Sen jälkeen elämäni onkin ollut yhtä helvettiä. En pysty enää olemaan luonnollisesti tämän ihmisen seurassa. Olen rakentanut väliimme jäävuoren, jonka läpi katselen miestä ja hän katsoo minua.
Tiedän itsekin että tämä jäävuori pitkittää suhteemme kehitystä. Rakennamme toisistamme ihmeellistä, romanttista kuvaa. On hyvin todennäköistä ettei mies ole minua varten, mutta en pääse tästäkään selvyyteen koska en uskalla enää tutustua häneen "normaalina" ihmisenä.
Jos sinulla on enemmän yhteistä jonkun henkilön kanssa kuin kenenkään muun ja toinen tuntee myös samoin, et todellakaan ole rakentanut mitään jäävuorta väliinne. Yhteys säilyy vaikka kumpikaan ei sano mitään ja vain on. Sen meinaa tuntee...
Kysymys lienee ennemminkin siitä, uskaltaako koko tutustumista aloittaa edes työpaikalla.
Ironista että mainitset jäävuoren, koska minulla on seinälläni taulu jäävuoresta ,-) Kuvan itselleni teki mielenkiintoiseksi se, että kuvassa on nähtävissä vain 15% jäävuoresta pinnan päällä, ja loput 85% on pinnan alla. Kuva on muistuttamassa minua siitä, että kaikki ei aina ole sitä miltä päällepäin näyttää. Kun liitän tämän tuohon aikaisempaan viestiin niin ymmärtänet varmaan mitä tarkoitin sillä että yhteys säilyy. Pienenä lisänä voisin sanoa, että kärsivällinen ja tasapainoinen ihminen ei loukkaannu vaan kokoaa kyllä itsensä pienen pettymyksen jälkeen. Samoin, jos on ihminen asioiden suhteen enemmän kuin vakavissaan, hän jaksaa kyllä odottaa ja antaa uuden mahdollisuuden...Sanoisin että vastaa kutsuun, vaikka työaikojen ulkopuolella...
Olisin jo taatusti vastannut kyllä, mutta uutta kutsua ei ole tullut, vaikka tökerösti yritinkin jossakin vaiheessa "avata ovia." Kyllä tästä entisestä flirtistä on nyt tullut tämän miehen suhteen täydellisen ujo, pelkuriraukka. Muiden miesten kanssa pystyn edelleen vitsailemaan. Sekin sattuu, ikään kuin rankaisisin häntä jotenkin tai yrittäisin tahallani mustasukkaiseksi, vaikken sitä itsekään halua. Kaikkein mieluiten palaisin siihen mitä alussa oli. Mieluummin pitäisin hänet ystävänä ilman sitä jäävuorta, jota hänkin nyt selvästi ylläpitää.
Harmiton flirtti taisi johtaa siihen että toinen ihastui, ja siitä johtuen mies ei mahdollisesti halua olla ystäväsi vaan jotain paljon enemmän. Syyt kerroit itse jo aikaisemmin. Se vain ei taida tämänhetkisessä tilanteessa olla edes mahdollista? Siksi mies käyttäytyy tällä hetkellä miten käyttäytyy koska tietää mitä haluaa, mutta ei voi sitä saada. Tuon voi tulkita kai lapsenomaisena protestina, mutta vastassasi on sentään mies ,-) Et rankaise häntä yhtään jos naurat ja flirttailet muiden kanssa, eikä tämä mies siitä loukkaannu tai tule mustasukkaiseksi, joten siitä on turha kokea syyllisyyttä. Tämä mies tyytyy osaansa hammasta purren joka oikeasti on kohdannut jotain, joka on säväyttänyt häntä sen verran että meinaa työntekoon keskittyminenkin unohtua pelkästä tiedosta että toinen on samassa rakennuksessa. Pelkkä äänen (naurun) kuuleminenkin tai hajuveden tuoksu, niin.... Olet siis haave miehelle, jota hän ei vain voi saada. Ehkä siksi että vastassa on mahdottomuus, tai ehkä siksi että hän ei halua paljastaa itseään sen enempää tai asettaa itseään enemmän haavoittuvaksi kuin tämänhetkisessä tilanteessa jo on. (vaikka kaikki sen varmaan jo tietävätkin). Ajatteleppa noita asioita...
Aikaisemmassa vaiheessa mitään ei varmaan olisikaan voinut tapahtua, mutta nyt tilanne on naisen puolelta aika rajusti muuttunut. Elämä heittelee flirttailijoitakin ja joskus hyydyttää hymynkin kokonaan ainakin joksikin aikaa.
Mies varmaan itsekin tietää, että jos on jotain on juuttunut liian pitkään katsomaan, siltä on vaikea saada rauhaa. Vaikka kaikki olosuhteet sotisivat sitä vastaan. Eikä näitä sekunnin murto-osia ihmisen elämässä satu kuin kerran, korkeintaan kaksi... Harrastatko muitakin kuin jäävuorikuvia?
Muita kuviakin joudun työnpuolesta joskus "harrastamaan", mutta ei niistä sen enempää ettei anonymiteetti katoa. Tuskin kyllä olet henkilö ketä muutenkaan toivessani ajattelen tai jonka flirtti sai minut tajuamaan asioita, joiden vuoksi suorastaan masennuin, jonka vuoksi en hänelle enää oikein edes uskalla puhua.
onko sulle käynyt noin?
Itse eräs mies mielestäni flirttaili, sai mulla tunteet häntä kohtaan kasvamaan ja ystävä-mielessä olen ilmeisesti nyt nolannut itseni hänen silmissä...ihanaa tää elämä.
Hän ei tiedä tilanteestani/elämästäni kummempaa, mut ihastuin oikeesti vaikka vähän sille esteitä??? onkin.
Oikeesti harmittaa kovasti, koska ehdin kuvitella, et olin mukavaa juttuseuraa, kiva hänelle ja hän minulle, en tiedä irtoaako multakaan edes enää hymyä tai kuuleeko hän naurua mun suusta enää?
*****(ei ap tai aiempi kirjoittelija)
No niin tai näin, mä katson sitä ajattelemaani miestä taas kun seuraavan kerran tulee tilaisuus. Muutaman tuhannesosasekunnin pidempään kuin on tarpeen. Katson, kun silmäni eivät yksinkertaisesti muutakaan voi ja joku tahdosta riippumaton voima pakottaa katsomaan. Pelkään vain, että se jäävuori - vaikka kirkas onkin - sumentaa koko todellisuuden. Joka olisi paljon yksinkertaisempi.
...nimittäin soittavat kelloja.
Niin en todellakaan voi sanoa että olisit mitenkään tyhmä, päin vastoin erittäin älykäs, seksikäs ja kaunis. Sinulla on jo melkein kaikki mitä ihminen voi toivoa, mutta silmistäsi näen, että se tärkein puuttuu. Ja itse kun olet sen jäävuoren luonut, kiipeä sitä sen verran ylöspäin että voit kurkistaa reunan yli, niin silloin näet esteettä. Tiedät että minun silmissäni ei ole jäävuoria, ja toisaalta katseeni on jo kerran sulattanut sen jäävuoren.
Minulla ei todellakaan ole kaikkea mitä ihminen voi toivoa. Jos olisi, en roikkuisi tällaisella viheliäällä palstalla. Jos olet se keneksi toivon, olet oikeassa, sinulla ei ole silmissä jäävuoria, minulla on.
Olen ollut suhteesi myös tavattoman hidasälyinen. Aikakaan ei tunnu olleen puolellamme. Mutta kerään voimia ja onnistun vielä kiipeämään, jos niin on tarkoitettu. Muista happipullot sillä välin.
Joka tapauksessa hyvää yötä sinulle ja huomenna katsellaan. Muistahan että tempperamentti on hankala asia, mutta tunteiden näyttäminen toiselle on suurin mahdollinen luottamuksen osoitus. Kunhan ottaa vastuun omista tunteistaan. Samalla pyydän anteeksi omaa käyttäytymistäni, en ymmärtänyt että se loukkaa sinua.
Olet oikeassa, se hampaasi pureminen on välillä tuntunut lapsenomaiselta protestilta ;) - välillä olen ajatellut että olen alun alkaenkin tulkinnut täysin harhoja. Siksi anteeksipyyntö voi olla paikallaan, olen ollut ymmälläni. Se varmaan onkin ollut tarkoituksesi?
Onko mahdoton uskoa, että naurava flirttailija ei ole joka tilanteessa aivan niin vahva kuin antaa ymmärtää? Pinnallahan on helppo kellua, vain syvemmissä tunteissa on hukkumisvaara.
Mutta jos pidät minua pinnallisena, erehdyt.
Olen aina kantanut vastuuni ennemmin tai myöhemmin. Siispä: jos nyt kohtalon oikusta olisitkin hän, onko meillä kovin paljon toimivia kohtaamismahdollisuuksia työajan ulkopuolella? Täälläkin on tuhansia kävijöitä, toivejattelu on niin täydellisen mahdollista.
Pidä sinua pinnallisena ja tiedät sen. Sinähän tiedät että itse en sitä ainakaan ole, yksinäinen korkeintaan. En kuitenkaan usko että meille löytyisi yhteistä aikaa ja vaikka sitä löytyisi, en usko näkeminen työajan ulkopuolella auttaisi asiaa. Flirttisi tarkoitus oli ilmeisesti vain viestiä että haluat tutustua minuun ja minä tietysti ymmärsin flirtin taroituksen väärin. Todellisuudessa ei ole montaa syytä miksi minuun edes kannattaisi tutustua ja tiedät sen itsekin.
Olet kantanut vastuusi ja se on piirre jota sinussa arvostan. Se on sama piirre johon itsekin pyrin, huolimatta siitä onko minulla loppujen lopuksi siihen järkevää syytä vai ei. Joka tapauksessa sinun ei tarvitse kantaa vastuuta siitä, jos minä olen ymmärtänyt jotain väärin. Se on minun tappioni, ei sinun.
Et ymmärtänyt väärin. Ymmärsit vain aiemmin kuin minä uskalsinkaan. Joku taso minussa tajusi jo heti kun sinut ensimmäistä kertaa näin, siksi flirttini taisi ollakin normaalia rajumpaa.
Ei monta syytä...? Katso peiliin hyvä mies, katsooko sieltä lahjakas, älykäs, komea ja suloinen mies - kaunis sielu, joka sulattaa jäävuoria ja näkee maailmasta samat kuvat kuin minä? Se on mies jonka minä nyt näen, ja se jälkimmäinen tuosta listasta pelottaa.
Olet se henkilö keneen haluaisin tutustua paremmin. Kuitenkin heräsi kysymys, mikä tuossa listassa on se mikä sinua pelottaa? Joudun kyllä katsomaan peiliinkin kun parran joudun ajamaan...
ainakaan minä. No, tuskin sinäkään olet Sinä, joten ole rauhassa. En tule häiriköimään.
Elämä on siksi hassua, että koko elämän olen kaivannut jotain ja sitten minusta tuntui, että löysin sen, mitä niin kaipasin, mutta joudun luopumaan siitä. Se on tosi rankkaa. Mutta elämä on. Voihan rakas kuollakin, että on paljon rankempia elämänkokemuksia. No, en aijo miettiä sitä kovin syvällisesti, että jos tästä nyt jotenkin selviää, niin hyvä on. Oikeasti minulla on niin monet asiat hyvin, ettei ole mitään valittamista.
kysyn, miksi sun täytyy luopua jostain sulle ainutlaatuisesta. Et viittis vähän tarkentaa.
jonka otsikossa luki "Ihan mielenkiinnosta" ja
kirjoittanut: eräs sivusta 5.7.2007 klo 21.17.
Kysyit, miksi minun täytyy luopua jostain minulle ainutlaatuisesta. Vastaus tähän: Olosuhteet ovat hankalat. Voi luoja. Hän ei uskalla ottaa riskiä. En uskalla sanoa hänelle mitään. Tunteita on hurjasti. Niistä ei pääse millään yli. Hän on tosi ihana. Ei muuta.
mun kysymyksessä? Ihan vakavissani kysyin.
Kuulostaa lähes surulliselta, mutta eihän tää tietty mulle kuulu, mut kun tänne kuitenkin purkauduit..
Tämä on ihan hirveää. Haluaisin olla iloinen ja iloita, mutta olen surullinen, koska tämäs eräs henkilö kosketti minua tosi syvältä. En jaksa enää surra. Haluan iloita. En halua surra tai ajatella liian vakavasti kaikkea. Olin vain tosi ihastunut.
tosiaan tarkoituksensä, niillä ihastumisillakin, jotka tuntuvat tuottavan tuskaa. Olen itsekin vähän samoissa tunnelmissa ja mietin koko ajan sitä miksi annoin ajatukseni kohota pilviin ja annoin myös jalkojeni irrota maasta. No, nyt alkaa järki palailemaan, pätkittäin. Mutta pakko sanoa, että *onpa siinä mies*..;)
Öitä, hyviä sellaisia.
...vastaa vaikka ketju näyttää hajonneen. Jos olet varma, että naisesi ei syystä tai toisesta kykene olemaan netin ääressä kellonajoista riippumatta, en silloin voi olla hän. Mutta niin tai näin, olit kuka hyvänsä, olet älykäs mies, siksi sinulla ei puutu mahdollisuuksia. On turha masentua. Ennen pitkää naisesi tai sinä otatte riskin, jos niin on tarkoitettu. Näin minä ajattelen.
Voit hyvinkin olla se nainen, tosin epäilen että olisit hän koska olit tänään aikaisin töissä ja hän nukkunee varmaan yönsä kuitenkin hyvin. Voihan sitä muutkin kokea pientä insomniaa näin kesäkuumalla jota itse kukin yrittää lievittää sitten täällä kirjoittelemalla.
Tuo elämänkatsomus, kaikki ei ole sitä miltä näyttää, on kyllä omalta osaltaan vienyt minua paljon eteenpäin. Ainoa ihminen johon voi täysin luottaa on oma itsensä, ja ehkä joskus jossain juuri siihen johonkin toiseen. Sen riskin kyllä haluaisin ottaa vaikka meillä on kovin erilaiset taustat ja minulla on paljon enemmän hävittää kuin hänellä...
Jos sinä olisit hän, toivottaisin sinulle hyvää lomaa. Ja vaikka et ole, kiitos mukavasta keskustelu seurasta. Toivottavasti saat hänet ketä itse haet.
Niinjoo, ja älykkyyttä on olemassa monenlaista ,-)
http://defiant.corban.edu/gtipton/net-fun/iceberg.html
Kiitos.
Tähän kirjoittanut vain tämän.
Mistäpäin suomea muuten olet?
keskustelua erään miehen kanssa tällä palstalla ja jossain vaiheessa pitkien ketjujen jälkeen kysymys kuului, että mistä päin olet. Kuitenkin ihminen toivoo sisimmissään, että se ihana ihminen lukisi viestini ja ymmärtäisi minua ja sielun elämääni kaikin puolin. Mutta kysymys kuuluu: Miksi pitää olla niin ujo? Kyllähän tämä palstailu auttaa purkamaan asioita, mutta kaikki pitää kuitenkin ratkaista oikeassa elämässä.
Muistan vieläkin sen keskustelun ja olin niin hirvittävän ihastunut ja tavallaan hyvin epätoivoinen omissa tunteissani. Sitten olin aivan kamalan pettynyt, kun tajusin, että vastapuolen keskustelija ei ollutkaan Hän. Syytin itseäni, että kuinka saatoin olla niin tyhmä.
olet ollut vähän kaikkea...
No voinko kysyä että mihin päin menee?
t.pks
kiinnostaa, et mitä toi "olet ollut vähän kaikkea" tarkoittaa? Sitäkö, että joku on nyt sinun silmissäsi juuri ollut tyhmä?
toivottavasti se en ole juuri minä ketä tarkoitat...
Myös syvällistä keskustelua aikaisemmin erään henkilön kanssa. Toivoin myös että olisin keskustellut juuri sen henkilön kanssa, mutta siinäkään keskustelussa eivät kohdanneet oikeat henkilöt kohdanneet (tai sitten kohtasivat, mutta siitä aiheutui pettymys toiselle joka oli liian suuri).
Itse olisin ollut valmis vaihtamaan tämän hetkisen työni ja monta muutakin asiaa tuohon rakkauteen, koska jälkimmäinen asia on prioriteetti listallani ensimmäisenä. Ilman sitä elämässä ei ole mitään elämisen arvoista. Olen loppuunasti kyllästynyt turhanpäiväisiin aktiviteetteihin, "hyvää päivää" tuttuihin, objektiivisiin ihmissuhteisiin ja muihin asioihin jotka eivät vie elämää suuntaan eikä toiseen. Ilmeisesti tälläinen uhrautuvaisuus vaikuttaa jopa sairaalle, mutta erittäin yksinäisellä ihmisellä ei ole enää mitään hävittävää kun tämän päivän yhteiskunnassa toisen ihmisen kunnioittaminen on unohtunut täysin. Ystävällisyys on kaunista mutta toisen ihmisen kunnioitus jokaisen velvollisuus. Harmi että ne ihmiset jotka enää tänäpäivänä osaavat kunnioittaa toista ihmistä ihmisenä, murskataan niiden toisten toimesta jotka eivät siihen itse pysty.
Nyt kun olen oman ajatuksen virtani vuodattanut, voin sanoa että vaikka olisit kertonut asioita ja keskustellut pitkään jonkun henkilön kanssa, kokenut pettymyksen ja sen vuoksi tuntenut itsesi tyhmäksi niin ei siitä kannata itseään syyttää. Kaikki asiat eivät vain aina mene niinkuin niiden toivoisi menevän.
Osaatko muuten sanoa mistä keskustelusta oli kyse? Löytyisikö se vielä tältä palstalta?
...ei aio vastata tähän kysymykseen, koska kertomuksestani asianosainen ja (ehkä sivusta seuranneetkin) voi tunnistaa tapauksen. En ole valehdellut ja olen koko ajan käyttänyt samaa nimimerkkiä.
Työ on työtä ja sinällään varmasti merkityksettömämpää kuin todellinen kohtaaminen, mutta saamattomuuteni syyt selviävät paitsi viesteistäni myös tästä: "meillä on kovin erilaiset taustat ja minulla on paljon enemmän hävittää kuin hänellä... "
Jos ja kun näin on, en voi julkisesti enää enempää tunkeilla.
pk-seudulle...
Nyt olen ajatellut jälkeenpäin, miten hölmösti olen käyttäytynyt ihan vain sen tähden, että olen ollut ihastunut. (En jaksa puhua muista olosuhteista mitään. Puhun vain ihastumisesta.) Kaikista hölmöintä on se, että monet asiat tai teot "tähtäävät" häneen. Hän on koko ajan mielessäni kuin salainen haave taka-alalla. Tämä on ihan hullua. Kaikki muu tuntuu teeskentelyltä tai onhan se kivaakin, mutta silti sisältä tuntuu, että olen täysin kaksijakoinen. Yritän esittää jotain toista ja oikeasti olen tosi ihastunut.
...jos syvällisten keskustelujen kohde tällä kertaa olisikin väärä, ei se minullekaan ole jäävuoria murskaava tuomio. Siitäkin kiitos.
Mutta mikä olisi riittävän yksityinen keino tarkistaa henkilöiden aitous, keksitkö - keinoja, joista todella vain asianosaiset voivat tunnistaa?
Ja tein puhelinsoiton. Tarkista puhelimesi...
Olen todella pahoillani. Mutta kuten sanottu ja tarkoitettu, olet älykäs mies. Toivon todella että saat haluamasi. Muista myös, että et ole tunteittesi kanssa tässä maailmassa yksin.
"Mutta kuten sanottu ja tarkoitettu, olet älykäs mies. Muista myös, että et ole tunteittesi kanssa tässä maailmassa yksin."
Jos tuohon on yhtään uskomista niin ihmettelenpä vain suuresti miksi sitten olen yksin. Koskaan en ole löytänyt sitä "omaa juttuani" vaan olen muiden pyöriteltävissä ja todellakin yksin. Liian kiltti, näkymätön mies, joka ei tunnu kuuluvansa mihinkään. Zen Cafen sanoin "Mies jonka ympäriltä tuolit viedään"
Kiitos kuitenkin hyvästä yrityksestä. Ilmoitin juuri muuten sanovani itseni irti töistä. En tosin omalle esimiehelleni, eli nyt ollaan vielä työtön tuon kaiken päälle. Ei jaksa enää toimia järjellä, eikä enää kiinnosta vaikka joku minut täältä tunnistaakin.
Joka tapauksessa, hyvää jatkoa sinulle...
Lue nyt viestisi vielä kerran, niin kuin joku vieras ne lukisi. Tässä maailmassa on paljon jäävuoria. Ihminen - sosiaalinenkin - jos kykenee pohtimaan olemistaan vähän syvällisemmin, tuntee aina jossain vaiheessa olevansa se, jonka ympäriltä tuolit viedään. Ellet ole irtisanoutunut virallisesti esimiehellesi, et ole työtön. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta siitä noustaan aina pinnalle. Vesi kelluttaa sitä tonnien painoista jäävuortakin.
Suomen kaltaisessa maassa ei anneta monia mahdollisuuksia. Niillä eväillä mitä olen saanut, ei ole paljoa mistä ponnistaa. Yksin ei jaksa taistella kun sosiaaliset ihmiset ottavat ja jyräävät alleen. Vahvat murskaavat ne heikot, sehän se luonnon laki on.
Motivaatio saavuttaa elämässä mitään on todella heikko, kun tietää että lopullisen potin korjaa valtio kun on niitä "kuuluisia" ikisinkkuja, taino tässä iässä jo melkein setämiehiä. Hyväksikäytettyjähän hyväksikäytetään, ei niin ettäkö olisin sellainen (tai ainakaan myönnä sitä), mutta liian kilteille kuin myös käy samoin.
Mihinkään sääli suhteeseen en aio ryhtyä vaan hautaan mennään saappaat jalassa.
Siihen miksi vesi kelluttaa jäävuorta löytyy järkevä selitys, omaan tilanteeseeni ei.
Olkoon tämä viimeinen viesti keskenämme. Siirryn tuonne yksinäisyys palstalle...
Jos asut uudellamaalla niin treffataanko jossain?