Aina en ole ollut yksinäinen..Ala-asteella mulla oli hyviä kavereita/ystäviä, joiden kanssa vietin paljon aikaa. Oltiin koko ajan menossa jossain ja se oli todella hienoa ja mukavaa aikaa. Ala-asteen lopussa jäin usein kesäisin hieman yksinäiseksi ja hieman erkaannuin kavereistani.
Kuitenkin taas koulujen alettua löysin taas kaverini..Ylä-asteella vielä seiskan alussa pyörin jonkin aikaa kavereideni kanssa. Mutta siitä sitten pikkuhiljaa erkaannuimme..Sen jälkeen olen ollut ilman ystäviä.
Mua ei koskaan ole kiusattu josta voin olla onnellinen, ja muutoinkin en varmaan päällisin puolin ole vaikuttanut yksinäiseltä. Tämän vuoksi mulla on kuitenkin ollut koulussa kavereita, on sekin sentään jotain..Monella ei ole ollut edes niitä..
No, ylä-asteen jälkeen sitten menin amikseen..siellä oli kyllä hyviä tyyppejä, mutta ainoastaan koulukavereiksi he jäivät. He kyllä pyysivät mua mukaansa, etenkin ryyppäämään, mutta kun en niin innostunut ryyppäämisestä ollut, varsinkin kun tiesin äitini suhtautumisen siihen.
Nyt on sitten työelämä alkamassa, ikää 19-vuotta, ja elämä pikkuhiljaa alkaa näyttää valoisalta :) Mutta ystävät silti puuttuvat, eikä tyttöystävääkään ole..kuka nyt mua kotoa tulisi noutamaan? :)omaa kämppääkään ei vielä ole.
Olen ajatellut ottaa yhteyttä ehkä muutaman vuoden päästä lapsuuden ystäviin, ainakin silloiseen parhaaseen ystävääni..Erityisesti mua kiinnostaisi tietää miksi he mut silloin hylkäsivät. Olinko todella niin kusipää? Kun en oikein itsekään muista miten kaikki oikein tapahtui?
Silti en ole olleenkaan katkera..päinvastoin haluaisin mielelläni ystävystyä heidän kanssa uudestaan, ja muistella vanhoja aikoja :) mulla on kuitenkin ollut hyvä ja välittävä perhe ja sukulaiset, joten en aivan täysin yksinäiseksi ole itseäni tuntenut.
En ole aikaisemmin mitään sähköposteja vaihdellut, mutta..
jos olet kohtalotoveri, tai löysit jotain yhteistä niin laitahan mailia, ja kerro vaikka oma tarinasi.. ketään en tuomitse ensinäkemällä tai kuulemalla :) [email protected]
-yksinäinen etelä-suomesta-
Kuitenkin taas koulujen alettua löysin taas kaverini..Ylä-asteella vielä seiskan alussa pyörin jonkin aikaa kavereideni kanssa. Mutta siitä sitten pikkuhiljaa erkaannuimme..Sen jälkeen olen ollut ilman ystäviä.
Mua ei koskaan ole kiusattu josta voin olla onnellinen, ja muutoinkin en varmaan päällisin puolin ole vaikuttanut yksinäiseltä. Tämän vuoksi mulla on kuitenkin ollut koulussa kavereita, on sekin sentään jotain..Monella ei ole ollut edes niitä..
No, ylä-asteen jälkeen sitten menin amikseen..siellä oli kyllä hyviä tyyppejä, mutta ainoastaan koulukavereiksi he jäivät. He kyllä pyysivät mua mukaansa, etenkin ryyppäämään, mutta kun en niin innostunut ryyppäämisestä ollut, varsinkin kun tiesin äitini suhtautumisen siihen.
Nyt on sitten työelämä alkamassa, ikää 19-vuotta, ja elämä pikkuhiljaa alkaa näyttää valoisalta :) Mutta ystävät silti puuttuvat, eikä tyttöystävääkään ole..kuka nyt mua kotoa tulisi noutamaan? :)omaa kämppääkään ei vielä ole.
Olen ajatellut ottaa yhteyttä ehkä muutaman vuoden päästä lapsuuden ystäviin, ainakin silloiseen parhaaseen ystävääni..Erityisesti mua kiinnostaisi tietää miksi he mut silloin hylkäsivät. Olinko todella niin kusipää? Kun en oikein itsekään muista miten kaikki oikein tapahtui?
Silti en ole olleenkaan katkera..päinvastoin haluaisin mielelläni ystävystyä heidän kanssa uudestaan, ja muistella vanhoja aikoja :) mulla on kuitenkin ollut hyvä ja välittävä perhe ja sukulaiset, joten en aivan täysin yksinäiseksi ole itseäni tuntenut.
En ole aikaisemmin mitään sähköposteja vaihdellut, mutta..
jos olet kohtalotoveri, tai löysit jotain yhteistä niin laitahan mailia, ja kerro vaikka oma tarinasi.. ketään en tuomitse ensinäkemällä tai kuulemalla :) [email protected]
-yksinäinen etelä-suomesta-
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.