Niin, en tiedä, kuuluuko kysymykseni tänne, mutta ajattelin, että saan asiallisempia vastauksia kuin seksi-osastolla..
Ongelmana on, että yhdyntä synnytyksen jälkeen sattuu, pirusti. Synnytyksestä on nyt kolme kuukautta. Synnytin alateitse ja väliliha leikattiin (jos merkitystä?)
Tuntuu, että jokin pistää ja hiertää. Kipu on niin kova, että ei tällaisenaan voi jatkua. Imetän, ja paikat normia "kuivemmat", mutta liukastetta käytetään, joten sellaista kuivasta emättimestä johtuvaa kipua se ei ole.
Jälkitarkastuksessa kaikki oli ok sillä pikaisella katsomisella (ja silloin vielä luulin, että asia on normaalia enkä siitä tyhmänä maininnut). Menen kyllä ensi viikolla lääkäriin uudelleen kun mitään edistystä ei ole tullut, mutta pelkään, että turhaan.
Onko aavistusta, mikä meni synnytyksessä "pieleen", eli voiko tilanne vielä normalisoitua? Olisi kiva tarjota miehelle muutakin kuin suuhoitoa ja tuntea itsekin muuta kuin kipua...
En kaipaa pervoja vastauksia, mutta epätoivoinen alan olla, joten kaikki neuvot, kokemukset ja niksit ovat suotavia, kiitos!
Ongelmana on, että yhdyntä synnytyksen jälkeen sattuu, pirusti. Synnytyksestä on nyt kolme kuukautta. Synnytin alateitse ja väliliha leikattiin (jos merkitystä?)
Tuntuu, että jokin pistää ja hiertää. Kipu on niin kova, että ei tällaisenaan voi jatkua. Imetän, ja paikat normia "kuivemmat", mutta liukastetta käytetään, joten sellaista kuivasta emättimestä johtuvaa kipua se ei ole.
Jälkitarkastuksessa kaikki oli ok sillä pikaisella katsomisella (ja silloin vielä luulin, että asia on normaalia enkä siitä tyhmänä maininnut). Menen kyllä ensi viikolla lääkäriin uudelleen kun mitään edistystä ei ole tullut, mutta pelkään, että turhaan.
Onko aavistusta, mikä meni synnytyksessä "pieleen", eli voiko tilanne vielä normalisoitua? Olisi kiva tarjota miehelle muutakin kuin suuhoitoa ja tuntea itsekin muuta kuin kipua...
En kaipaa pervoja vastauksia, mutta epätoivoinen alan olla, joten kaikki neuvot, kokemukset ja niksit ovat suotavia, kiitos!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla myös kipua yhdynnässä, jälkitarkastuksen kävin yksityisellä ja silloin sanoi että pieni tulehdus on (ei kuitenkaan bakteeritulehdus), että kiinnikkeitä (arpikudosta)löytyy vielä tikkien jäljiltä ja ne aiheuttaa kipua.. Kohta kk jälkitarkastuksesta ja kipua tuntuu vieläkin vaikkakin jo vähän vähemmän.. Mulla tikkien sulaminen kesti aika kauan ja se varmaan aiheutti tulehdusta..
Mulla myös välilihaa vaan leikattiin.
yli 3 kk synnytyksestä ja tunne ihan samaa kipua kun ketjun aloitaja. Mulla väliliha myös leikattiin ja jälkitarkastuksessa lääkäri myös totesi arpeumaa, mikä saattaa aiheuttaa kipua.
Kauanko tässä pitää odottaa että paikat palautuu vai onko tähän olemassa jotain muuta konstia. Tuntuu että paikat on pienentyneet eikä mitään voi laittaa sisälle kun heti tuntuu kipua.
Kuvailit hyvin tunteen. Miksi tällaisista ongelmista ei puhuta etukäteen, jota osaisi varautua - edes henkisesti?
Kiitos vastanneille ja paranemista kohtalotovereille.
Arpikudoksen pehmeneminen vie aikansa (yleensä n. 6 kk), mutta suurin ongelma alle 6 vuotta synnytyksestä on emättimen limakalvojen ohentuminen ja kuivuus. Se johtuu tyypillisesti imettämisen aikaisesta estrogeenin puutteesta, joka hidastaa myös arpialueiden mukautumista ja pienien limakalvovaurioiden (joita usein syntyy yhdynnässä) paranemista. Tilanne on usein kuin vaihdevuosissa. Ohuuteen eivät liukasteet auta, mutta konsti löytyy...
Imetysaikana saa käyttää apteekista saatavia mietoa estrogeenia sisältäviä emätinpuikkoja tai -voidetta (Ovestin tai Pausanol). Valmistemuodolla ei sinänsä ole väliä, Ovestin-voide on ehkä vähiten tahraavin. Laitetaan iltaisin 1 annos (puikko tai asetinputkellinen) emättimeen 1-3 viikon ajan, hoidon kesto riippuen siitä miten huonossa kunnossa limakalvot ovat. Sen jälkeen suosittelisin 1-2 annosta viikossa niin kauan kuin imettää, ylläpitona.
Vasta n. 6 kk synnytyksestä tai imetyksen loputtua voi kunnolla arvioida välilihan, emättimen suuaukon ja emättimen synnytysvaurioiden paranemista.
onko siis niin, että vaurioita tulee ja vaginan limakavot eivät koskaan palaudu entiselleen?? ja arpeumat jäävät? kyllä nyt taas alko synnytys ahdistaan, itselläni vasta edessä..
monet naiset kertoo seksielämän vain parantuneen synnytyksen jälkeen. Useammalta olen tällaista kuullut. että ei välttämättä mene noin, ja eiköhän lopulta parane.
Tarkoitin (kun edelliset kertoivat mitä heidän lääkärinsä olivat sanoneet arvista ym) että vasta n. 6 kk kuluttua yms. kannattaa arvioida ONKO YLIPÄÄNSÄ jotain ongelmaa jäänyt. Muutama kk synnytyksestä ei pysty vielä sanomaan mitään "lopullisesta" kunnosta, sen verran hormonien puute yleensä häiritsee, ja usein aiheuttaa edellä kuvattuja oireita. Tähän juuri saa apua käsikaupassa myytävistä puikoista, kts. edellä.
Eli siis niin, että lopullisia vaurioita ja ongelmia, pysyviä sellaisia voi hyvinkin tulla, eikö niin?
Missä hyvänsä synnytystavassa - oli se sitten alatiesynnytys tai keisarileikkaus - voi tulla vaurioita. Suurin osa vaurioista on itsestään korjautuvia, osa voidaan korjata, osaa ei voida tai se on vaikeaa. Vaurioituminen ei ole tavanomaista, mutta niin tapahtuu. Synnyttäminen tavalla tai toisella on naisen elämän vaarallisin hetki, vaikkakin Suomi on tässä suhteessa jotakuinkin maailman paras paikka synnyttää.
miksi sitten synnytetään ylipäänsä? kun se on niin vaarallista? miksi luonto on järjestänyt asian niin?
Ihminen haluaa jälkeläisiä, se siitä. Kaipa geeneihin on miljoonien vuosien aikana ohjelmoitunut tarve monistua ja jatkaa olemassaoloaan eteenpäin. Mistä tulee vauvakuume, halu saada tuhiseva, maidolle tuoksuva nyytti syliin, vaikka reilun 9 kk:n odotus ei aina olekaan yhtä juhlaa kuten ei synnyttäminenkään...?
Niin monta kertaa olen nähnyt kuinka tuore äiti, käärön syliinsä saatuaan, unohtaa saman tien hikipisarat ja tuskankyyneleet. Vaikka sanonta "vauva on paras palkinto" on kulunut, se tosiaankin pitää paikkansa!
Jos olisimme neljällä jalalla kulkevia ja vähemmän "viisaita", olisi lajimme synnytystapahtuma huomattavasti helpompi. Tällöin synnytyskanava voisi olla lyhyempi ja suorempi, kun ei olisi vaaraa että jälkeläinen "tipahtaisi kyydistä" niin helposti. Pystyasennossa kulkevan ihmisen synnytyskanava on pitkä ja kaareva lantion muodon takia. Ihmisen ei myöskään ole tarvinnut sopeutua siihen, että pitäisi synnyttää nopeasti päästäkseen äkkiä petoja karkuun kuten esim. tasangolla kulkevien ruohonsyöjien, joten synnyttäminen on voinutkin kestää kauemmin.
Koska aivomme ovat suuret erityisesti vastasyntyneen kokoon nähden, se vielä lisää synnytyksen "hankaluutta" sikiön ison pään joutuessa kulkemaan pitkän ja kaarevan synnytyskanavan läpi. Iso osa tilanteista, joissa synnytys pysähtyy johtuukin siitä, että vauvan pää ei kierry oikeassa "tarjonnassa" synnytyskanavan läpi. Toisaalta isot aivomme mahdollistavat sen, että olemme keksineet keinoja sekä selvitä synnytyksen ongelmatilanteista että lievittää synnytykseen lähes väistämättä liittyviä kipuja tehokkaasti.
Vaikka lajimme synnytystapahtuma onkin hankalampi toimitus kuin esim. lehmällä (paitsi niillä lihakarjaroduilla, joille ihminen on jalostanut tuplasisäfileet..), sujuu se käytännössä kuitenkin useimmiten mallikkaasti. Luonto on ihmisen kehityskulun aikana pitänyt huolen siitä että synnytysmetodimme toimii, muutenhan tämä laji olisi kuollut sukupuuttoon ajat sitten. Onkin todettu, että synnytyskanavan läpi kulkeminen saa aikaan vauvan kehon nopeamman sopeutumisen ulkomaailmaan, mm. hengitys käynnistyy paremmin kuin keisarileikkauksella syntyneillä ja mahdollisesti myös immuniteetti toimii paremmin. Sekin on huomattu, että mitä enemmän luonnon kulkuun puututaan (esim. tehokkailla puudutuksilla), sitä useammin aiheutetaan ongelmia synnytystapahtuman kulkuun. Tietysti nykyajan länsimaiseen ihmiskäsitykseen kuuluu, että kipua kuuluu lievittää senkin uhalla, että synnytys pitkittyy tai jopa pysähtyy, siihenkin kun on olemassa tehokkaat hoitomuodot. Toisaalta se on aiheuttanut vastakkaisiakin ajatuskulkuja synnytyksen hoidon/siihen suhtautumisen suhteen, vrt. vaikkapa Aktiivinen synnytys ry.
Käytännössä jokainen synnyttäjä pelkää synnytystä, se on luonnollista ja toisaalta tervettäkin. Luonteeseemme kun kuuluu tuntemattoman ja hallitsemattoman pelko. Joten et ole ainoa pelkääjä!
Suomalaiseen raskauden ja synnytyksen hoitoon kuuluu turhien riskien välttäminen (mm. äitiysneuvolaseurannalla, tarvittaessa tehtävällä synnytyksen etukäteissuunittelulla ja tehokkaalla sikiön hyvinvoinnin valvonnalla synnytyksen aikana), riittävä kivunlievitys synnyttäjän toiveiden mukaisesti ja hyvä valmius ongelmatilanteiden hoitoon. Maassamme toimii suuri joukko ammattilaisia, joiden työn tarkoitus on nimenomaan taata sinulle niin turvallinen synnytystapahtuma kuin maailmassa (ja elämässä) ylipäänsä on on mahdollista.
Mielenkiintoinen lisä tähän on se, että Suomessa mm. lääkäreille tehdyssä kyselytutkimuksessa suurin osa naislääkäreistä halusi synnyttää nimenomaan alateitse.