Kertookas miksi jotkut menee niin nuorina naimisiin? Sanotaan että 20-24 -vuotiaana. Ja ne jotka menee on monesti vain peruskoulun käyneitä, tai ehkä jopa ammattikoulun. Onko elämä siinä vaiheessa jo niin lukossa ettei ulospääsyä ja vaihtoehtoja enää ole? Mitä huonompi työ- ja elämäntilanne, sen useammin tuntuu että naimisiin mennään järkyttävän nuorina. Ja erotaan myös nuorina ja hankitaan lapset kun ollaan itsekin vielä lähes lapsia.
Ihmettelen vain.
Ihmettelen vain.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko sinun mielestäsi 24-vuotias liian nuori menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia? Sanoisin, että 18-20 -vuotias on vielä nuori naimisiin, ja poikkeuksiakin sitten on! On sitä ennen vanhaankin menty naimisiin parikymppisinä.
Olen itse 24-vuotias ja menemme naimisiin tulevana syksynä ja minusta aika on juuri oikea. Ollaan keritty elää se nuoruus ja nyt voi sitten "rauhoittua" perhe-elämään.
.."nuorena" ja samoin myös lapsia pitäisi silloin saada. Musta on niin älytöntä kuulla, että nykyään parikymppinenkin on jonkun mielestä nuori?!? hei haloo, mun vanhemmat oli 17 vuotiaita kun menivät naimisiin ja saivat lapset, eikä heistä tullut köyhiä, päinvastoin.
Mielummin itse sitoudun nuorena ja saan lapsia, kun alan pikku pakolla tekemään asioita 30 vuotiaana, kun alkaa biologinen kello tikittää. Sain lapsen 22 vuotiaana, ja olen siitä huolimatta timmissä kunnossa, ja kun katsoo 30 vuotiaita äitejä, niin olen kyllä iloinen päätöksestäni, sillä tässä iässä palautuu paremmin =)
Eiköhän ne naimisiinmenon syyt ole samat ikään katsomatta. Sosiaalisia syitä, taloudellisia syitä, emotionaalisia syitä. Tuskin niitä voi ikäkarsinoihin jakaa.
Minä menin naimisiin 20-vuotiaana. Olin tuolloin suorittanut peruskoulun lisäksi lukion ja lähihoitajatutkinnon, opiskelin juurin yliopistossa ravitsemustieteitä työskenneltyäni ensin tovin psykiatrisella nuoriso-osastolla.
Miehelläni oli tuolloin jo AMK-tutkinto taskussa, vakituinen työsuhde joustavine työaikoineen ja palkkakin oli erinomainen.
Asuimme omistusasunnossa (tilava rivarinpätkä), joskin lainanmaksu oli vasta aluillaan. Perhe- ja muut sosiaaliset suhteemme olivat oikein hyvässä kunnossa. Meillä molemmilla omia harrastuksia, ja koimme (ja koemme) elämämme mielekkääksi. Suhteemme oli tasapainoinen ja kypsä. Yhdessäoloakin takana kuusi vuotta. Olimme (ja olemme) erittäin onnellinen pari erittäin terveessä parisuhteessa.
Miksi emme olisi menneet naimisiin?
Lasten aika ei ole vielä. Ainakin suoritan opintoni loppuun ensin, ja mietitään asiaa sitten uudemman kerran. Olen siis todennäköisesti vähintään 25-vuotias esikoisen syntyessä, mikä ei kyllä hyvällä tahdollakaan ole erityisen nuori.
Olin 25 vuotias mennessäni reilut neljännesvuosisata sitten. Oli tullut toilailtua kaikki nuoruuden teinihölmöydet, kun vanha suola rupesi janottamaan.Ja tässä ollaan yhä. Ihan onnellisesti naimisissa vieläkin, liekö sitten harvinaista, vaan näin on. Liki 26 olin esikoisen syntyesä, kuopuksen 28. En olisi voinut kuvitella tulevani äidiksi joskus 40 vuotiaana tai ylikin. Ja kun kuvittelee siitä aikaa eteenpäin, niin itsellä on vaihdevuodet, lapsella uhma-tai murrosikä - olisipa siinä sirkusta...
Yleistäen: Hyvin nuorena naimisiinmeno liittyy usein psyko-fyysisiin ja kulttuurisyihin. Ennen oli ihan yleistä, että nainen oli korkeintaan 24-vuotias avioituessaan, esim. teidän äitinne ja mummunne. Ihan yleinen avioikä oli sata vuotta sitten 17.
Tavallaan me perimme myös avioitumisiän. Sukukypsyyden ja sukupuolisen aktiivisuuden aloittamisikä menee ns. perhettä myöten. Jopa kuukautiset tulevat eri-ikäisinä eri sosiaaliluokan tytöille.
Rikkinäisissä ja epävarmoissa oloissa kasvaneet tytöt hakevat turvaa ja välittämistä varhaisista monista suhteista. Heillä on taipumus etsiä turvaa miehestä, usein he silti valitsevat kaikkea muuta kuin turvaa antavan miehen.
Avioerolapsi, alkoholistiperheen lapsi ja nuori etsii usein kaltaisensa partnerin.
Myös jonkinlainen haluttomuus ja kyvyttömyys ottaa elämää haltuunsa johtaa nuorena solmittuihin (moniin) liittoihin ja raskauksiin.
Kuten sanoin: Tämä on yleistystä. Poikkeuksia on. Asiaa on aika paljon tutkittu (sosiologia, psykologia, lääketiede jne.)
Media vaikuttaa käyttäytymiseen. Se antaa malleja, joita noudattaen eräät tekevät päätöksiä - usein huonoja.
Minä menin naimisiin lukion jälkeen, tulin äidiksi 22 - 26-vuotiaana. Koska minulla oli hyvä turvaverkko, pystyin hankkimaan ammatin ja tulimme samanikäisen miehen kanssa kohtuullisesti toimeen. Nykyisin hyvin, koska meillä on oma yritys.
Meidän kannalta hankalia ovat naiset, jotka saavat esim. 3 lasta peräperää ja käyttävät kaikki lakimääräiset lomansa. He tulevat firmalle tosi kalliiksi.
Mutta: Oikeata avioitumisikää ei ole. Esiäitini avioitui historiankirjojen mukaan 14-vuotiaana!
Ehkä eräs syy näihin eroihin on siinä, että sitoudutaan liian pian. Muutaman viikon kuluttua tapaamisesta muutetaan yhteen leikkimään kotia. Sitten huomataan, ettei tämä sujukaan ja etsitään toinen leikkikaveri. Tämän päivän nuorilta puuttuu se seurusteluvaihe - se, jolloin tutustutaan toiseen,luodaan suhteelle pohja ja saadaan esiin se ihminen, jonka kanssa voitaisiin jakaa se arki. Monesti myös nuorilla on seurustelussakin mukanaan se kilpailuvietti: jätetään, ettei itse tule jätetyksi. Ei 24-vuotias sentään vielä vanhus ole, vaikka se joskus olikin vnnhanpiian/pojan "merkkipaalu".
Itse olen 23 ja menossa tänä kesänä 24v miehen kanssa naimisiin. Nuoriahan me ollaan, mutta yhteistä taivalta takana yli 6 vuotta, joista 3.5 vuotta saman katon alla. Emme ole tuollaisia kuin kuvailit: molemmat opiskelemme yliopistossa ja elämä hymyilee kaikin tavoin monestakin syystä. Minun olisi tarkoitus valmistua vuoden päästä ja mieheni parin vuoden päästä. Lapsia hankimme sitten joskus, kun olemme töissä. Kyseessä ei edes ole ensimmäinen pidempi suhteeni vaan ennen miestäni seurustelin yhden kanssa kaksi ja puoli vuotta.
Miksi sitten menemme nuorina naimisiin? Sanon usein, että jos on löytänyt jonkun sellaisen ihmisen vierelleen, jonka viereltä herääminen vielä kuusi vuotta myöhemminkin tuntuu taivaanlahjalta, niin ei ole vaihtoehtoja..=) Eli kun on aarteen löytänyt niin mitä enää epäröimään...Olen alusta asti ollut varma että mieheni on jotain aivan erityisen ihanaa ja olen sitä mieltä edelleen ja ilmeisesti mieheni ajattelee samoin.
Syitä on varmaan monia. Ihmiset ja ihmisten elämäntilanteen ovat niin erilaisia kussakin iässä. Esim. siskoni sai ensimmäisen lapsen ollessaan 23 vuotias. Itse en olisi todellakaan ollut siihen valmis, mutta mielestäni siskoni kyllä oli. Itse olen jo kolmekymppinen ja vieläkään ei ole lapsia...
Löytyy vielä hullujakin. Menin naimisiin 20.7.1957, li kohta 50v sitten. On ollut tyyntä ja myrskyä, yhdessä olemme 2 tyttöä vieneet läpi elämäm. Olin 16v kun aloitimme, 18 kun kihloihin, hiukan yli 19v kun naimisiin.
Täytyy sanoa, että parempi näin kuin semmoinen elämä, että olisin vaihtanut kavereita ja jakanut elämäni useamman miehen kanssa, se se olisi vasta stressannut.
Vaikeuksia on ollut, mutta taloudellisesti on ollut pikku hiljaa kaikki hyvin, siitä olen onnellinen.
Kaikkea ei voi elämältä saada, täytyy tyytyä mitä elämä tuo tullessaan.
Koittakaa taistella ja opetella elämään.