hei! minä olen vähän sellainen erillainen ihminen, kun kuulun sukupuolivähemmistöön ja kun kerroin suuntautumisestani perheellni niin siitä ongelmat alkoivat. Minua ei kutsuttu perhejuhliin ja muihin tapaamisiin jossa oisin nähny sukulaisia. Tästä on mennyt jo muutama vuosi ja sisarukseni ja äitini kohtelevat minua kuin toisenluokan kansalaista ja ite ihmettelen miksi siedän tälläistä kohtelua. tuntuu nyt , että en aio enää sietää perheeni puololelta sitä miten ne kohtelevat minua ja olen ajatellut otta välimatkaa perheeseeni ja ehkä jatkossa katkaista välit kokonaan , tuntuu, että tämä asia ei etene mihinkään sunntaan. Alussa tuntu aivan kamalalta, ku täytyi aina miettiä , että pyytävätkö synnttäreille ja muihin juhliin,mutta kutsua ei kuuluunut ja en enää jaksaa odottaa ja jännittää. Huomasin , että mulla on tullu fyyfiä kipuja tämän asian kanssa, kujoutuu koko ajan jännittämään.Kertoka joku hyviä vinkkejä mitenpääsen tästä eteenpäin,kun tuntuu, että olen jumittunut tähän tilanteeseen.tuntuu, että huijaan itseäni ja uskottelen itselleni , että asiat muuttuvat parempaan suuntaan, vaikka tosiasiat näyttävät, että nain ei tule tapahtumaan. Onneksi minulla on entiset ystävät pysyny samana ja he ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen ja ei ole ollu muitten kanssa tälläsiä ongelmia kuin vain perheen kanssa. olen jo aikuinen nainen.
neuvoja
tarvitsen
4895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
asioita,jotka perheen on kaikkein vaikeinta hyväksyä.Ei se kavereille niinkään..Harmittavaa erityisesti,että tilanne on jatkunu niin monta vuotta.Sitä odottaa vanhemmilta niin kovasti oikeudenmukaisuutta.Minuun on samankaltaista suhtautumista äitini puolelta,koska veljeni on ahneenpi ja eteenpäin menevä.Rahaa ja myötätuntoa ei riitä kaikille.Kaikkien osapuolten syyllisyys on silmin havaittavaa.
Meillä varmaan tullaan elämään valheessa,kunnes jokin romahtaa.Oikea tapa edetä olisi,että voisit puhua tunteistasi.Onko sukulaisissasi ketään,joka voisi tulla tueksesi?Tilanne vaatisi purkamista
Hei! en mie usko , että puhumiset enää auttaa, kyllä ne tietää mitä minä ajattelen ja kun esimerkiksi kysuyn äitiltä ja sisaruksiltani jostain juhlista niin ne kyllä on selvästi antaneet ymmärtää, että en ole tervetullut. Täytyy sitten vain jatkaa omaa elämää ilman sisaruksia ja vanhempia, vaikka se tuntuu kamalalta ajatukselta, mutta ei sekään mukavaa ole jos koko ajan syrjitään ja puhutaan kuin toisen luokan kansasaiselle, pitemmän päälle semmonen kohtelu vaikuttaa jo omaan itsetuntoon ja alkaa itekkin ajattelemaan , että on sellainen kuin perhe ajattelee. Mukavaa kesänjatkoa sinulle....=)
ja tuntee kaikenmoisia ihmisiä ja on kokenut samaa kuin sinä. Älä jää yksin.
http://www.seta.fi
Terv. homon sisko.
eteenpäin elämässä! En koskaan voi lakata ihmettelemästä joittenkin ihmisten ahdasmielisyyttä.Kun olin 17 vanha,naiivi, mistään tietämätön maalaistyttö,sain nähdä sisareni suutelevan toista naista, se oli järkytys silloin. Pysyttelin poissa hänen luotaan pari päivää mietiskellen ja sulatellen asiaa, mutta sitten kaikki oli taas kuin ennenkin, siitä ei puhuttu koskaan. Hyväksymme koko suku, hänet ja avopuolisonsa, en ole koskaan nähnyt kenenkään syrjivän heitä, päinvastoin.Toivottavasti sinun sukusi pian huomaa mitä ovat sinussa menettäneet!