Artikkeli ystävyydestä kuvaa hyvin hetkeä, kun mitta tulee täyteen. Ystävyys ei välttämättä ole ikuista. Eri elämäntilanteisiin sopivat erilaiset ihmiset. Joillekin se on vaikea käsittää. Ymmärrän täysin heitä, jotka näin toimivat.
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/539102?uusimmat_ihmissuhteet
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/539102?uusimmat_ihmissuhteet
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ajatus siitä, kun siellä oli siitä että joskus yksi ystävä voi kantaa yli vaikeiden aikojen...
Joskus näin oli itselläni. Näin jälkeenpäin vain harmittaa että tuli silloin liikaa ripustauduttua yhteen ystävään - ystävyys kärsi siitä. Ystävyys on viilentynyt ehkä tästäkin syystä. Olen sittemmin tarkoituksellisesti pyrkinyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja vältän jatkossa tilannetta että liikaa veisin jonkun ystävän aikaa.
Olen ottanut joskus tosi monien vuosien takaiseen ystävään yhteyttä ja sen jälkeen on taas pidetty yhteyksiä. Elämäntilanteet vaihtelee ja myös ystävyyden "syvyys".
Olet oikeassa että ripustautuminen voi rikkoa ystävyyden. Se voi alkaa ahdistaa sitä, johon ripustaudutaan. Minä koin ahdistavana aikoinaan, kun eräs ystävä soitti minulle joka päivä ja jopa monta kertaa päivässä. Omista asioistani ei tullut mitään, kun koko ajan olisi pitänyt olla puhelimessa. Huomautin asiasta nätisti ja ystävä suuttui siitä. Minun oli pakko hoitaa velvollisuuteni, työt, opinnot ja kotiasiat. Ei siksi voinut olla jatkuvasti puhelimessa. Lopulta lakkasin vastaamasta puhelimeen, jotta sain työasiat hoidettua ja muutakin tehtyä ja vietettyä myös aikaa muiden ystävieni kanssa. Usein yritin puhua nopeasti ja sanoa, etten voi olla kauaa puhelimessa, koska on vieraita kohtaan epäkohteliasta olla kaksi tuntia puhelimessa ja antaa vieraiden odottaa yksin olohuoneessa. Tällä ripustautuvalla ystävällä ei ollut montaa ystävää, joten tiesin, että hän siksi niin paljon ripustautuu minuun. Mutta se pilasi ystävyytemme. Välit viilenivät. Katsotaan, jos ne joskus vielä normalisoituisivat, kun ripustautuja on löytänyt elämäänsä muitakin ihmisiä ja saa vähän näkökulmaa yksipuoliseen elämäänsä.
Ei se ole ihme jos alkaa ahdistua jos joku joka päivä soittaa. En ihmettele yhtään jos sitten olet alkanut välttämään hänen seuraansa. Liika on liikaa. En sentään noin usein ystävääni pommittanut, mutta meillä oli hyvin samanlaisia elämänkokemuksia ja hän tuntui siinä vaiheessa ainoalta joka saattoi ymmärtää. Kuuntelin kyllä vastavuoroisesti myös hänen "murheitaan".
Tästä ystävyydestä on jo jonkin aikaa kulunut, nykyään on uudet ystävät ja tälle "vanhalle" ystävälle saatan joskus lähettää textarin, mutta sitäkin tapahtuu harvoin.
Meidän ystävyys jumiutui siihen, että emme ymmärtäneet toisiamme ja arvostimme elämässä eri asioita. Kun kerroin omia ajatuksia, ystävä tuomitsi ne tai kielsi sanomasta mielipiteitäni ja ei halunnut kuulla niitä. Eihän minulle oikeastaan jäänyt mitään sanottavaa sellaisessa tilanteessa, joten puheluilla ei ollut mitään merkitystä, jos en saanut puhua. Olen hyvin huojentunut, että puhelut loppuivat, koska menestyn nyt paremmin työelämässä, kun saan keskittyä rauhassa eikä puhelin pärise koko ajan muista kuin työasioista vain. Lisäksi ystäväni oli tuolloin työtön, joten hän ei voinut käsittää, mitä on olla töissä ja yrittää siinä samalla kuunnella hänen ongelmiaan päivät pitkät. Sitten hän meni itse osa-aikatöihin ja soitteli sieltä, miten väsynyt hän on. Sellainen tuntui minusta lähinnä vain pilkanteolta, vaikken sitä hänelle sanonutkaan. Jos hän ehti soitella omasta osa-aikatyöstään, silloin hänellä tuskin oli siellä kiirettä. Itse en nimittäin ehtinyt omassa työssä soitella turhia puheluita vaan kaikki aika meni töiden tekemiseen. En kaipaa tätä ystävää, koska minulla on monia ihania ystäviä. Silti jaettu yhteinen aika on joskus mielessä, sillä hyviäkin muistoja on. Tosin mieltä kaihertaa eräs luottamusongelma ystävän suhteen, kun hän kertoi puolisolleen minun asioita, joita olin kieltänyt kenellekään sanomasta. Olin kertonut ne hyvin luottamuksella, mutta he sitten "herkuttelivat" minun asioillani ja siten pönkittivät omaa "paremmuuttaan". Hän vielä itse tunnusti kertoneensa asioitani eteenpäin, vaikka lupasi, ettei puhu niistä muille. Sellainen vei luottamukseni tähän ihmiseen lopullisesti. Siksi en kaipaa häntä enää elämääni.
Elämä on pelkkä vitsi. Täällä siihen saa vahvistuksen. Kaikki on olevinaan niin tärkeitä. Niin tärkeitä ja hehkuvia, että heihin ihan ripustaudutaan. Ja sehän on rankkaa ja sitten pitää päästä niistä ripustautujista eroon ja sehän on rankkaa. Mutta annas olla, jos on kaverilla rankkaa. Tullaan tänne kitisemään, kuinka kamala ja hirveä se kaveri on, mutta kuinka itse ollaan niin lojaaleja ja oikeamielisiä (heh, heh). No, missä ne kaikki maailman ripustautujat sitten on? Etteivät vain olisi samoja ihmisiä, tietämättään, toisessa suhteessa. Miten me ikinä voitaisikaan kohdata, kun kaikkia vaan muut kohtelee väärin, mutta yllätys, yllätys, itse ollaan virheettömiä?
oon itse ripustautunut ja yksi kaverini ripustautui muhun. Joitakin vuosia sitten mulla oli vaikeaa aikaa ja takerruin erääseen ystävääni. Kaadoin kaikki hänen niskaansa. Myöhemmin käytökseni hävetti ja pyysin anteeksi takertumistani. Tajusin, että jokaisen tulee seistä omilla jaloillaan, ei kaikkea voi ystävän niskaan kaataa. Itse ongelmansa pystyy vain ratkaisemaan. Toki kuuntelijaa tarvitsee jokainen silloin tällöin, mutta liiallinen takertuminen ja omien ongelmien jauhaaminen saavat ihmiset kaikkoamaan. Onneksi ystävyys on jatkunut, erilaisena, onneksi. Eräs kaverini taas tuntui takertuvan muhun. Yhteyttä hän piti joka päivä, moneen otteeseen. Tämä alkoi ajan kuluessa ahdistamaan. Tuntui,ettei ehtinyt tekemään muuta kuin puhua puhelimessa. Monesti jätin vastaamatta, sillä puheluilla oli tapana venyä.Mukava tapaus hän oli muuten, mutta liiallinen takertuminen alkoi ärsyttämään. Ei joka päivä tarvitse mielestäni yhteyttä pitää. Eri asia on tietenki teineillä, mutta sen iän olemme ohittaneet jo aikoja sitten.
Hän myös soitteli harva se päivä, ja hyvin usein puhelujen sisältönä oli hänen huono olonsa ja tietyt ihmiset, joita hän ei voinut sietää. Hän pyysi minua auttamaan erilaisissa asioissa, mutta en pitänyt tätä pahana, koska pidin hänestä paljon, ja ajattelin, että on hyvä, jos voin auttaa jossain ja olla tukena. Lisäksi kerroin vastavuoroisesti jotain henkilökohtaisia asioitani, jaoin joitain murheitani. Onneksi kuitenkin hyvin vähän, hänen elämäntilanteensa oli tuolloin sellainen, että hänen ongelmansa täyttivät suurimman osan siitä ajasta, jolloin hän soitteli. Onneksi niin, sillä jälkeenpäin sain kuulla hänen kääntäneen omat juttunsa nurin, uskotelleen ja valehdelleen muille ihmisille minusta asioita, joita en ollut sanonut tai tehnyt. Koin syvää pettymystä tähän ihmiseen, eikä tullut mahdolliseksi kuin katkoa välit kokonaan. Keskusteluilla ei ollut mitään merkitystä tilanteen selvittämiseksi, sillä tuo ihminen jatkoi valehteluaan, joten totesin, että parempi on ilman sellaista ihmistä. Olisi edes kertonut totuuden kerran, niin olisin voinut ajatella pitäväni välit häneen, vaikka luottamusta ei enää koskaan olisikaan syntynyt. Yhä vuosien jälkeen törmään silti siihen, että tämä ihminen on keksinyt minusta ja perheestäni perättömiä juttuja ja levittänyt niitä tuttavilleni asti. Onneksi tuttavani tuntevat minut, ja kertovat nämä väitteet koska kokevat ne niin uskomattomiksi.
Siitä syystä varoittaisin kaikkia luottamasta uusiin tuttavuuksiin liian helpolla. Tämä ihminen on tosin ollut ainoa laatuaan johon elämäni aikana olen törmännyt, enkä minä taikka hän myöskään enää olla mitään nuoria.
Minä hankkiuduin eroon yhdestä ripustautujasta, koska tämä oli henkisesti sairas. Soitteli vähintään kerran päivässä vähintään tunnin mittaisia puheluita, kutsui itsensä kaikkiin pippaloihin ja pilasi ivailulla niistä hyvin monet. Viimeisen kerran kun näin häntä, hän oli joutunut sairaalaan. Syy paljastui vasta kun menin katsomaan, hän oli ottanut yliannoksen lääkkeitä eikä itse edes tajunnut tekonsa vakavuutta ja puhui muutenkin aivan päättömiä. Ajattelin, että nyt riittää minulle.
Itse koen itseni hyvin virheelliseksi, kun olen niin avoin ja suvaitsevainen, että päästän elämääni tällaisia kahjoja, jotka sitten alkavat tekemään siitä yhtä helvettiä loppupeleissä tempauksillaan. En voi olla mitenkään ylpeä noista luonteenpiirteistä näissä asioissa, joten olenkin alkanut muuttumaan kovemmaksi, ettei kaikki imisi minua kuiviin.
Harmi kun täällä saa lukea vain toisen osapuolen näkökannan, joka on vain tämän ihmisen itsensä itselleen muodostama kanta asioiden tai muiden ihmisten tilanteesta ja luonteenlaadusta (kahjous, ripustautuja jne.)ja joka palvelee yksinomaan tämän ihmisen positiivista minäkuvaa. Luo esim. pätevät perusteet sille, miksi jätti jonkun sen enempiä selittelemättä.
Kysyn kuitenkin: Mikset voinut sanoa sille, että et voi puhua niin usein? Tai ylipäätään puhua? Kyllä ihmiset ymmärtää enemmän kuin me itseämme muita parempina (selväjärkisinä, itsenäisinä yms.) pitävät kuvittelemme. Ja jos toinen on itsekäs ripustautuja, niin mikä sinä olet? Missä se itsenäisyyden ja itsekkyyden raja menee? Olisi kiva kuulla, niin voisin sitten soveltaa sitä selitystä, kun skippaan ihmisiä, kun ovat niin heikkoja, että menevät vielä sairastumaan eivätkä ymmärrä heikkouttaan. Ja jos joku ei edes sairastuttuaan tajua olevansa tarpeeton, niin sehän pitää sitten osoittaa. Ja tätä kun lukee,huomaa, että osoitetaanhan sitä. Joka päivä.
Minusta ihmisen on ihan turha jatkaa sellaisia ihmissuhteita, joista itselle syntyy vain päänvaivaa ja mielipahaa. Itsekin viilensin välini tuohon ihmiseen, kun tämä päätti vielä kaiken kukkuraksi haukkua minut.
Toisinaan kerroin, etten ehdi nyt puhumaan että on menoja jne. hän soitti toisen kerran myöhemmin että ehditkö nyt. Hän soitti jopa 3 kertaa päivässä ja loukkaantui jos en vastannut puhelimeen jne.
En tiedä minkä verran olet ollut tekemisissä henkisesti sairaiden ihmisten kanssa (lue narisistiset jne.) He tekevät muiden elämästä herkästi helvettiä tempauksillaan eivätkä tunne itseään sairaiksi, joten heitä on ihan turha yrittää ymmärtää ja paapoa, kun he eivät siitä juurikaan paranemaan pysty. Persoonallisuushäiriöisyys on yksi kaikkein vaikeimia sairauksia hoitaa. Se ei ole kuin masennus jne. se on tila, jossa henilön oma minäkuva ja mielikuva muista kieroutuu täysin ja he alkavat käyttää ihmisiä hyväkseen. Puhun nyt narsistisista...voit hyvin lukea netistä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä vaikkapa googlen kautta ja ihmetellä sen jälkeen, miksi ehkä kuitenkin oli parempi jättää se toinen omaa elämäänsä pyörittämään vähin äänin. Siinä kun ei mitkään syyt ja selittelyt auta!
rajatilapersoonista. Selittää monta takertujatyyppiä, jotka esim. ryhtyvät takinkääntäjiksi ja häiriköiksi nk. ystävyytensä perään.