Onko kukaan halunnut erota, koska omasta mielestä suhde ei ole toiminut?
Ja kun ero sitten on tosi asia, ei haluaisikaan sitä. ja mieskin haluaisi jatkaa, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että hetken kuluttua sitä ollaan taas samassa jamassa,jollemme nyt eroa, eli hukassa ollaan...
Tavallani pidän edelleen miehestäni ja tiedän, että tulen olemaan mustasukkainen mahd.tulevasta tyttöystävästä...
MUTTA...
Onko joku ollut samassa typerässä jamassa? Jos on ollut , miten olet/tte selviuneet siitä?
Ja kun ero sitten on tosi asia, ei haluaisikaan sitä. ja mieskin haluaisi jatkaa, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että hetken kuluttua sitä ollaan taas samassa jamassa,jollemme nyt eroa, eli hukassa ollaan...
Tavallani pidän edelleen miehestäni ja tiedän, että tulen olemaan mustasukkainen mahd.tulevasta tyttöystävästä...
MUTTA...
Onko joku ollut samassa typerässä jamassa? Jos on ollut , miten olet/tte selviuneet siitä?
Vastaukset 8
Vanhimmat
6 vuoden parisuhde alkoi kyllästyttää kun mies makasi vaan sohvalla, ei halunnut tehdä mitään yhdessä, kaikki muu meni mun edelle....silloin tunsin että suhde ei toimi. Aluksi mies ei kuitenkaan halunnut erota....
Vuoden verran siinä kitkuteltiin kunnes lopullinen ero tuli ja "pääsin" viettämään sellaista elämää mistä olin haaveillut....
Jostain syystä noin puoli tuntia eropäätöksen jälkeen alkoi ahdistaa ja ahdistikin sitten ihan hirveesti siitä vuosi eteenpäinkin. Vieläkin olen mustasukkainen ex-miehen uusista naisista ja elämänkuvioista ja ajoittainen ikäväkin iskee, vaikka järki sanoo että meillä ei mitään yhteistä ole, eikä suhde toimisi vaikka oltaisi jatkettu...
Pääkoppa vaan on niin ihmeellinen...
Kuuden vuoden seurustelun jälkeen erottiin. Viimeinen vuosi meni jahkaillessa, että nyt pitäisi erota, mutta kuitenkin päätettiin jatkaa. Nyt kaksi kuukautta sitten erottiin...
Avovaimoni löysi heti uuden kumppanin ja tuntuvat olevan onnellisia. Itse en ole edes pystynyt kunnolla muita katselemaankaan...sen verran koville ero kuitenkin otti!
Mustasukkaisuuttakin on itsellä ainakin ollut hieman ilmassa! Mutta tyhmyyksiin en rupea!
Tuntuu vaan niiiiin hiton tyhmältä!!!!!!
Kaverit lohduttelee, että jos teidät on tarkotettu yhteen, niin pienen breikin jälkeen palaatte yhteen. Se vain tuntuu jotenkin kamalan kaukaselta ja mahdottomalta ajatukselta. Itse ehdotin sitä alkujaan,mutta mies sanoi ettei käy. Joko erotaan kokonaan tai ei ollenkaan...
Ja ahdistaa niin hitosti, lasken melkein tunteja jotka vielä vietämme yhdessä. Itseasiassa tällä viikolla molemmilla on ollut tunne, että tehdään kaikkea kivaa yhdessä, miksi vasta nyt kun eiviimeisen vuodenkaan aikana, hyvä kysymys. Ehkä menettämisen tunne saa sen aikaiseksia,mutta jos jatkaisimme, jatkuisiko sama yhdessätekemisen/olemisen fiilis...kuka tietää, itse pelkään, ettei ainakaan kovin pitkään...
:(
Mä oon itse samanlaisessa tilanteessa, ollaan oltu yhdessä 8 vuotta ja rakkaus on loppunut. Oltiin jo vuosi sitten erossa jonkin aikaa, kun mulla paloi pinna miehen juomisen takia. Palasin kuitenkin takaisin, mies muuttui ja kaikki oli hyvin. Nyt kuitenkin sama kuvio on alkanut toistua. Mieheni juo kauheaan känniin itsensä joka viikonloppu, hän ei ole väkivaltainen eikä minun häntä tarvitse pelätä häntä. Ärsyttää vaan sellainen käytös, kun itse otan viinaa harvoin, olisi kiva tehdä viikonloppuna jotain yhdessä, mutta ei voi kun mies on koko ajan kännissä...Tuleva kesäloma tulee olemaan hirveä.
Olen tässä miettinyt mitä tehdä, mutta en osaa tehdä päätöstä. Ero olisi tässä tilanteessa paras vaihtoehto ja olen jo katsellut vuokra-asuntoja hyvillä mielin, mutta kun ajattelenkin että kävisin niitä katsomassa tai muuttaisin sinne niin alkaa ahdistamaan todenteolla. Samalla tunnen häpeää epäonnistuneesta ihmissuhteesta ja siitä että joutuisin tunnustamaan kaikille lopullisesti, että meillä menee päin p...tä. Työkaverit kyselevät, että oletko laittanut omaa pihaa ym. (asutaan omakotitalossa), ahdistaa sellainen kyselykin, kun ei tiedä miten sanois sen, että enpä oo kun en tiedä asunko enää kodissani parin kuukauden päästä. Kysymyksiin olen hymyillyt ja vastannut et jotain pientä on tullut laitettua... Kauheaa!
Jos jollain on vastaavia kokemuksia niin ois kiva kuulla niistä!
Noita kysymyksiä mullekkin on tullut,lähinnä kesäloman vietosta... en ole kyennyt sanomaan, että erotessa ja muuttaessa menee, taitaa olla aika "pommi" lomilta palatessa kertoa.
Työkaverit ovat vielä osittain sitä parempaa heimoa, jolle ei koskaan mitään vastaavaa voi tapahtua!
En tiedä selviänkö tästä koskaan tai oikeammin selviämmekö ME... Itse laitoin homman aluille ja nyt jo kauheat syyllisyyden ja katumuksen tunteet...
Muuttoja järjestellessämme olemme tulleet paremmin toimeen kuin moneen kuukauteen ja koko ero tuntuu ihan pähkähullulta ajatukselta! Olinkohan kuitenkin liian hätäinen, vaikka useamman kuukauden asiaa päässäni pyörittelinkin...
Mä kyllä vielä sekoan lopullisesti!!!!!!
Onko joku voinut selvitä täyspäisenä vastaavasta tai voiko näin hullua juttua kellään edes olla?!
Tuo sun tilanne kuulostaa niin tutulta, juuri kuin omasta elämästäni... Ajatukset on ihan sekaisin ja en tiedä mitä tehdä. Välillä reipastun ja ajattelen, että ero on suuri helpotus ja pääsen tekemään kaikkia niitä juttuja, joita minä itse haluan, ja juuri silloin kuin haluan. Samaan aikaan ero kuitenkin tuntuu ahdistavalta. Olen jo osittain pakannut tavaroitani ja henkisesti valmistautunut eroon. Kuitenkin lopullinen tavaroiden pois kantaminen ulos yhteisestä kodista tuntuu ihan hirveältä.
Omalla kohdallani en ainakaan voi puhua hätäilystä eron suhteen, se on ollut jo ilmassa useamman kuukauden. Samoin kuin sinullakin/teilläkin, meillä on ollut pitkästä aikaa mukavaa yhdessä. Sellaisina hetkinä ero ajatus tuntuu todella pahalta ja väärältä. Olen kuitenkin päättänyt selvitä, ja toivon mukaan täyspäisenä, tästä. Koen häpeää, mutta eiköhän se mene ohi. Työkavereilleni kertomisen suhteen pääti samoin kuin sinäkin, että kerron sitten loman jälkeen asiasta. Meillä on kans töissä hieman sellainen ilmapiiri, että vain "heikot" eroaa. Toivon mukaan olen jo silloin saanut päätäni sen verran selvemmäksi, että kykenen eron tunnustamaan...
Toivon jaksamista sinulle näiden vaikeiden aikojen keskellä. Emme näytä olevan yksin näiden asioiden kanssa, kun lukee tämän palstan kertomuksia. Tänne kirjoittaminenkin aina hieman helpottaa kun saa jakaa ajatuksia toisten, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa... Eiköhän se päivä paista vielä meillekin!
Kaksi kuukautta on nyt kulunut meidän erosta kun lähdin kodistamme,tai minut ajetiin pois sieltä lapsemme kanssa.Toinen nainen oli jo kuvioissa mukana ja tunteet olivat minua kohtaan pois.koitin vielä puhua ja rukoilla että selvitetään asiat ja jatketaan vaan mies huusi että minua et takasin saa vaikka mitä tekisit.
No ei kulunut kauankaan aikaa kun mies alkoi näyttämään minua kohtaan tunteitaan ja lähentelemään,toisin sanoen heti kun kuuli että olen lähdössä iltaa viettämään.meillä oli hyvät välit ja mies lupaili että koitetaan jatkaa ja vaikka seurustella aluksi että voisko meillä vielä tulla jotain.
Kun sitten taas kun olin lähdössä iltaa viettämään ja mies tiesi että mihin niin kehtasipa tulla uuden naisen kanssa sinne ja näytti oikein että miten ovat rakastuneita.Teki mieli yrjötä päälle.Nyt sitten tunnen pelkkää vihaa ja katkeruutta miestä kohtaan ewttä halusi vielä olla mulle noin julma ja ilkeä.
Tuttu tunne tuo alkoholi ongelma suhteessa.
Sekä henkinen välimatka kasvanut ja riitaisuus lisääntynyt.
Pistää liiaksi miettimään näin eron hetkellä vain niitä toisen hyviä puolia..
Kuitenkin juuri ne huonot puolet ja v****maisuus syynä eroon. Niitä ei saisi unohtaa.
Minulla vielä 2 v. yhteinen lapsi, joka vaikeuttaa eroa entisestään.
Pistää miettimään jaksaako lapsen kanssa yksin, jos ei meinaa itsensäkään kanssa jaksaa.
Kuitenkin henkisesti pelottaa..toisaalta jos ei nyt toimi on muutaman kuukauden päästä taas samassa....itkemässä sydän verellä elämän julmuutta.
Meillä ollut viime kesästä lähtien eron uhka enemmän ja vähemmän ilmassa lähinnä minun puoleltani.
Huomaan havahtuvani kuitenkin tasaisin väliajoin netistä etsimässä asuntoa...joten ogelma tuskin ratkeaa ellen nyt tosiaan lähde tai sitten parisuhde vaatisi ulkopuolista apua.
Kunpa saisi nyt jostain tarpeeksi voimia toteuttaa tuo erilleen muutto.
Ei vaan pää kestä vi**uilevaa ja kiukuttelevaa viikonloppu juoppoa. Suhteen läheisyys ja muut yhteiset kivat ja hauskat jutut luokkaa 0.
Voimia kaikille.
Meillä on vain yksi elämä oma sydän jaomat tunteet ja toiveet.
Me ansaitaan enemmän.
Lukemisena voisin suositella, hakusanalla googlesta:
Fisher, Bruce: Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy.