Miten pitkään vanhemmat aiotte puhua lapsillenne kuin nämä olisivat vasta opetelleet kävelemään tai olisivat typeriä ja kaikinpuolin avuttomia? Joka kerta kun hän puhuttelee minua niin, toisinaan en vain saa sitä menemään korvasta sisään ja samalla ulos, vaan napsahdan ja pahoitan omankin mieleni hermostumalla teille.
Ettekö vain voisi opetella huolenpidon kuten ihminen kantaa toisesta ihmisestä huolta? Eikä enää kuten vanhempi vauvastaan? Haluatteko pitää lapset yhteydessä teihin vai ajaa nämä pois?
Jos kellään on neuvoa miten ohjata vanhemmat lässyttämisestä puhumaan kuten ihminen ihmisille, pyydän kertomaan. Kiitos.
Ettekö vain voisi opetella huolenpidon kuten ihminen kantaa toisesta ihmisestä huolta? Eikä enää kuten vanhempi vauvastaan? Haluatteko pitää lapset yhteydessä teihin vai ajaa nämä pois?
Jos kellään on neuvoa miten ohjata vanhemmat lässyttämisestä puhumaan kuten ihminen ihmisille, pyydän kertomaan. Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
suoraan ja rehellisesti mitä itse haluat?
Eihän vanhemmat ole selvännäkijöitä, en ainakaan minä.
Tämä sukupolvien kuilu on jatkuva prosessi. Mietippä historiaa sinun, äitisi, mummosi jne. Tulee aika aina erilaiseksi, ihmiset kasvavat eri ympäristöissä erilaisissa yhteiskuntaluokissa... on todella vaikeaa olla lapsen (aikuisen) maailmassa. Koska on tilanne jo toinen kuin äidin maailman katsomus.
Aina tulee juuri tämän takia niitä ristiriitoja, jotka johtaa siihen kismaan jota syntyy.
neuvoisin itsenäistymään siinä mielessä omaksi itseksi ja hallitsemaan omaa elämää mahdollisimman varhain. Eikä olla riippuvainen vanhemmista niin paljon. Historiaan olisi hyvä senkin vuoksi tutustua, että tulee tutuksi kuinka nuorena lapset ennen joutuivat huolehtimaan omasta elatuksestaan, minä olen 50 v. ja olen ollut vanhemmistani riippumaton jo 18 vuotiaan, heti koulun jälkeen. Minun äitini joutui tekemään ison talon työt, lypsyt ym. käsityön niin kauan kuin meni naimisiin, ilmaiseksi jne.
Nykyään aikuiset nuoret ovat vanhempien lompakolla niin pitkään kuin kukakin vanhempi sieltä jotakin antaa. Minäkin olen tyhmänä antanut vielä 25 vuotiaille sitä sun tätä, eivätkä vieläkään lopettaneet pyytämistä ja valitusta rahapulasta, vaikka asuivat jo poissa kotoa. Nyt olen laittanut stopin. Joskushan sen on loputtava. Ja meillä nyt tuli totaalinen ero kun loppui avustukset.
Toivon kylläkin, että ymmärrys heillekin palaa. Että kuukausi ansiot minulla on pienemmät kuin heillä, niin ollaan käsi ojossa. Rakastan lapsiani (aikuisia) edelleen, mutta rajansa rakkaudellakin.
Ei rakkaus ole rahaa vaan rajoja. Liian myöhäänkö vedin itse sen rajan, luultavasti...
En ole äiti täydellinen.
En tiedä mikä sinun tilanteesi on... joten kirjoitin vaan oman versioni.
ikäänkuin he olisivat ihmisiä. Lopeta se lapsellisen jurpottaminen kun joku sana ei miellytä. Opettele sanomaan, mitä ajattelet, mutta ystävällisesti. Kunnioitus pitää ansaita.