jätin poikaystäväni on-off-suhteen jälkeen puolitoista vuotta sitten. Suhteemme alussa hän vietti kaksi viikonloppua toisen naisen kanssa, enkä ole voinut antaa anteeksi. Hänen käytöksensä ei ehkä ollut varsinaisesti pettämistä, mutta törkeää kuitenkin. Mutta en pääse hänestä yli! Rakastan häntä edelleen! Hän ei enää rakasta minua ja on uudessa suhteessa, joten paluu vanhaan on mahdotonta. Puoli vuotta sitten hän kuitenkin sanoi, että suhteemme rikkominen silloin vuosia sitten oli hänen elämänsä suurin virhe. Rakkautta oli todella paljon, se oli aivan pakottavaa. Hän on antanut hyväksyttävät selitykset ilkeälle käytökselleen ja katuu syvästi. Luulen, etten enää koskaan voi rakastaa ja tuntea yhteenkuuluvuutta niin syvästi kuin hänen kanssaan... Voi ei!
Ajattelen jatkuvasti, että olisi pitänyt selvittää asiat niin ja näin, joistakin jutuista ei olisi pitänyt välittää jne. Ajattelen häntä koko ajan ja itken päivittäin. Mitä teen?!
Ajattelen jatkuvasti, että olisi pitänyt selvittää asiat niin ja näin, joistakin jutuista ei olisi pitänyt välittää jne. Ajattelen häntä koko ajan ja itken päivittäin. Mitä teen?!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olet juuttunut katumukseen, koska et ole voinut antaa anteeksi. Toivot että tehdyn saa tekemättömäksi, olet takertunut rakkauden tunteeseen häntä kohtaan. Anna anteeksi - todella sydämessäsi - sekä itsellesi että entiselle poikaystävällesi tekemänne virheet. Jos näette toisianne, voit pyytää ja saada anteeksi ihan kasvotusten. Keskustelkaa asia selväksi. Päästä hänet vapaaksi jatkamaan omaa elämäänsä ja jatka sinä omaasi. Enää et voi tehdä mitään toisin, joten turha asioiden jälkikäteen spekulointi ei auta vaan saa sinut entistä masentuneemmaksi. Voi myös auttaa ajatella että et ole tehnyt mitään väärää. Elämässä tapahtuu negatiivisia asioita jotka kuitenkin myöhemmin osoittautuvat positiivisiksi - ne saavat meidän toimimaan toisin myöhemmin vastaavassa tilanteessa, ottamaan muut paremmin huomioon. Sinäkin kohtaat uuden rakkauden, jonka kanssa osaat jo toimia kypsemmin.