Mitä mieltä palstailijat aidosti ja oikeasti olette niin sanotuista järkisuhteista? Tarkoitan suhteita, joissa ei ole minkäänlaista salamaihastumista tai edes ihastumista olemassa, mutta joissa osapuolet olisivat ainakin kaikkien ulkopuolisten mielestä hyvä pari.
Itse uskon suhteiden toimivuuteen vain rakkaudesta ja nyt on lisäksi elämäntilanne, jossa en jaksa/ ehdi/ ole mitenkään edes kiinnostunut parisuhteesta. Olisi kuitenkin olemassa henkilö, jota usein suositellaan mulle. Kunnon tyyppi. Tiedän hänen olleen ainakin jossain määrin todella kiinnostunut musta.
Itse uskon suhteiden toimivuuteen vain rakkaudesta ja nyt on lisäksi elämäntilanne, jossa en jaksa/ ehdi/ ole mitenkään edes kiinnostunut parisuhteesta. Olisi kuitenkin olemassa henkilö, jota usein suositellaan mulle. Kunnon tyyppi. Tiedän hänen olleen ainakin jossain määrin todella kiinnostunut musta.
Vastaukset 48
Vanhimmat
kysymyksen, että onko kenellekään käynyt niin, että ihastus olisi syttynyt vasta myöhemmin, vaikkei "alkuhuumaa" ole ollutkaan? Onko mahdollista oppia rakastamaan henkilöä, josta aluksi vain pitää?
ole koskaan käynyt noin, kyllä se heti ensi sekunnista pitää kolahtaa, ottaa sydämestä...ja sitten vain uppoaa toisen silmiin..
Järki lähtee viimeistään siinä vaiheessa ku suhde syvenee.En usko homman toimivuuteen ilman rakkautta vaan rakkaus voi hyökätä takaa varottamatta(ja mennä ohiki) jos pysähtyy, niin alkaa löytyä aikaa ja tarmoa myös suhteeseen. Kaverien suositukset on niitä ja näitä itelle kai ystävää/rakastettua olet hommaamassa.Mitä enenpi moititaan sopimattomaksi sitä parempi on ottaa selvää.
Pahin skenaario elämässä itselleni olisi kaiketi se, että laitat hynttyyt yhteen ihmisen kanssa josta pidät, mutta jota kohtaan et tunne sen suurempia tunteita. Vuoden, parin päästä seuraa tietysti asiaankuuluvana luonnollisena jatkumona ihana mukelo, jonka vuoksi pysyt hammasta purren entistäkin laimeammaksi muuttuneessa yya- sopimuksessa seuraavat viisitoista vuotta.;)
Tiedän kuitenkin joitakin ihmisiä, jotka eivät ole erityisemmin rakastuneet kumppaniinsa tavatessaan. Silti suhteesta on kehkeytynyt vuosien kuluessa rakastava, aito ja oikeasti onnellinen liitto.
Ihminen, josta puhun on sellainen, että hän ottaa ihmisen ihmisenä, tosissaan, ja hakeutuu suhteisiin vain tositarkoituksella. Sellaista ihmistä ei ainakaan haluaisi satuttaa vain siksi, että itse haluais korkeintaan vähän katsastella tilannetta ja sen kehkeytymistä. Fiksuksi tiedetyn ihmisen ollessa kyseessä kuitenkin miettii, että kannattaako ihmisen aina luottaa vain tunteisiinsa ihmissuhteissa.
Kokemuksesta tiedän, että ei pelkästään tunnepohjalta toimiminen ja järisyttäviin rakastumisen tunteisiinsa luottaminenkaan aina tuota onnellisimpia mahdollisia suhteita.
Ikuisuus kysymyksiä mihin ei ole yksoikoista vastausta. Ne suuret tunteet voi nousta tulisesti ja palaa suurella liekillä polttaa myös karrelle koko homman siinä onki löytää se keskitie. Ihminen josta puhut, oletan on aikuinen, ymmärtää ja jos fiksu on vielä paremmin rauhassa tutustumisen, eli haetaan sitä pohjaa vaan ku sen tietäis "turpiinki" on tullu riittävästi ja aina vaan aremmaksi suhteen alussa. On kai sillä menny ohiki monta hyvää toivottavasti vielä ainaski yks jäljellä!
Yksi läheinen nainen on korviaan myöten rakastunut minuun.
Hän on aina ollut minulle todella hyvä ja luotettava ystävä.
Mutta en vaan ole koskaan rakastunut häneen. Hän olisi
todella hyvä tyttöystävä tai jopa vaimo mutta se
rakastumisen tunne on aina tästä (ystävyys)suhteesta uupunut.
Mielestäni on katastrofaalista ajautua järkisuhteeseen jos
toinen osapuoli on kumminkin toiseen aidosti rakastunut.
Voin vain kuvitella millaista surua ja murhetta aiheuttaisin
tälle naiselle jos sanoisin hänelle avioliiton kriisin keskellä
että: en mä muuten ole koskaan rakastanut sinua, mutta joku
järkisuhde mun piti kuitenkin pystyttää, ettei olo olisi
aina niin yksinäinen.
...ainakin monessa elokuvassa päähenkilöt inhoavat aluksi toisiaan, ja lopussa ovat niiiin onnellisina yhdessä...
Yksinäiseksi en koe itseäni ollenkaan, eli siitä syystä en koskaan alkaisi suhteeseen, kuten en myöskään koskaan siitä syystä, että 'pitää aina olla joku' yhtään riippumatta siitä, kuka se joku on.
Mietin vain sitä, että olenko hölmö luottaessani ihmissuhdeasioissa niin paljon vain tunteisiini. Mietin, että mitä jos en ymmärrä rakkauden _todellista merkitystä_ ja heitän kaivoon onneni. No, sitä olen ehkä tehnyt ennenkin.:)
Mielestäni toimit suoraselkäisesti ja moraalisesti oikein, kun et rakastuneen ystäväsi kanssa ala suhteeseen. Usein valehtelemalla omat tarkoitusperänsä satuttaa toista juuri pahimmalla mahdollisella tavalla. En tiedä, onko niin, mutta kenties rakastamaan ei voi vain 'oppia ajan myötä'? Kenties syy joidenkin ns. järkiliittoina alkaneiden suhteiden onnistumisenkin syy on juuri siinä, että _Se_ tunne on kuitenkin ollut jossain siellä syvällä piilossa olemassa, ihan alusta saakka.
Mielenkiintoista olisi kyllä kuulla myös vastakkaisia näkemyksiä. Kuvauksia onnistuneista ja onnellisista ns. järkiliitoista.
Ap siis tossa sanaili.
olisi vähän samanlaista kuin kämppiksinä olo? Paitsi, että naitaisiin, ehkä.
Kyseessä on kuitenkin melko menestynyt ihminen, jolla on elämänarvot kohdallaan. Jos mä suhteeseen lähtisin, mulla pitäis olla varmuus siitä, että todella haluan yrittää _ihmissuhdetta_.
Panosuhteeseen tyytyvästä ihmisestä ei ole kyse. 'Kämppispaneskelusta' tuskin on innostunut. Totuus voisi ehkä olla se, että seurusteltais, naitais ja sen jälkeen vuosien myötä ehkä naitais.
Miksi ryhtyisit järkisuhteeseen? Mikä on tärkein syy? Pidätkö hänestä ihmisenä vai menestyvänä tyyppinä jota kaverit suosittelevat? Aikoisitko näytellä rakastunutta, vai kertoa suoraan, että lähdet yrittämään ihmissuhdetta järkipohjalta?
Järkisuhde voi olla kestävä, koska järkisyyt pysyvät vaikka tunteet vaihtuisivat. Eli jos pidät hänestä ihmisenä, niin se tuskin häviää vuosien myötä minnekään.
"Järkisuhde voi olla kestävä, koska järkisyyt pysyvät vaikka tunteet vaihtuisivat. Eli jos pidät hänestä ihmisenä, niin se tuskin häviää vuosien myötä minnekään."
Eihän se "pitäminen" joo useimmiten mihinkään häviä, vuosienkaan myötä. Tiedän tuon.;) Pitäminen on kuitenkin eri asia kuin rakastaminen, intohimo ja toisin sanoen: Se tunne. Mietin, voiko Se löytyä myöhemminkin ja että tapahtuuko niin todella joillekin, vai ovatko nekin stoorit runopuhetta missä mitassa.
Uskon määräaikaiseen järkisuhteeseen transsendentaalisella tasolla päämäärän ollessa ylevä.
Trassendentaalisista tasoista huolimatta päämäärä toki vaihtelee yksilöstä riippuen. Toki, jos se oikeasti on ylevä, mitäpä vikoja missään.;)
Minä en usko järkisuhteeseen. Enkä minä ainakaan omalta kohdaltani voi uskoa, että platoninen ystävyys voisi muuttua intohimoiseksi rakkaudeksi. Minä en usko seksin toimivuuteen sisko-ja-sen-veli-suhteessa. Enkä minä usko seksittömän suhteen toimivuuteen.
Rakkaus ja intohimo auttaa hyväksymään toisen inhimillisiä heikkouksia ja virheitä. En minä kestäisi katsella jonkun kaverini tekemisiä saman katon alla edes muutamaa päivää. Kummasti vaimon tekemisiä jaksaa vuodesta toiseen.
Puhutaan, että jotkut ihmiset olisivat hyvä pari paperilla. Yhteisillä ominaisuuksilla ja tulevaisuudenhaaveilla vain ei ole mitään virkaa ilman oikeaa tunnetta.
Ulkomailla (ja ennen Suomessakin) näitä järkisuhteita nimitetään järjestetyiksi liitoiksi. Mutta ne ovatkin enemmän osa sosiaalista suhdeverkostoa, jota valvotaan yhteisön toimesta. Siksi niistä ei erotakaan, vaikka toisen naama kuinka vituttaisi tai toinen olisi uskoton. Ei hyvä juttu lainkaan minun mielestäni.
Kysymys on todella kai uskosta suhteeseen _itsessään_, ilman mitään ulkopuolisia merkitysyhteyksiä, jos aletaan todella ajatella ns. järki- versus rakkaus- suhteiden eroja.
Juuri tästä, luulen, hyvässä suhteessa kai on kysymys, mihin sä Ratikkakuski viittasit:
"Rakkaus ja intohimo auttaa hyväksymään toisen inhimillisiä heikkouksia ja virheitä."
Kavereilta kyllä kestää paljon, mut sopimuspolitiikkaa suhteissa ei välttämättä oikein haluakaan tajuta.;) Rakkautta on kuitenkin tietenkin monimuotoista ja monenlaista. Mulla on melko paljon kokemusta, joten tiedän ( ainakin jotain ) näistä asioista.
Kysymys parisuhteessa lienee usein myös joustosta. Kun tiedämme, että elämä oikeasti ei koskaan tule olemaan harlekiini- sarjaa ja ikuista auvoa 24/7, lienee perustavanlaatuinen kysymys enemmänkin siitä, että parisuhteen osapuolten pitää pystyä täydentämään toisiaan. Juuri sun(kin) elämääsi, tyydyttävällä tavalla. Kysymys tyydyttävästä suhteesta on btw myös kieltämättä kiinnostava.:)
Filosofisesti problematiikka lienee mun kyssärissäni kai sillä suunnalla, että kannattaako ihmisen aidosti elää siten suhteissaan vastakkaiseen sukupuoleen, että tunne on satapros. intohimoa aina. Moni tietää, että ei sekään välttämättä hyvää yhteiseloa aina takaa.
Elääkö viisaus siinä, että luotamme rationaaliseen järkeen tärkeimmissäkin ihmissuhteissamme aina, vai onko viisaus kuitenkin muualla?
mutta mies vaatii enemmän. Naisen pitää pystyä tuottamaan laadukasta sisältöä. Ja tällaisen sisällön tuottaminen ei onnistu ilman rakkautta. Tosin tällaisesta suhteesta joutuu sitten jo maksamaankin, mikä toki on ihan oikein.
..ihan naisesta. Itsekin saisin hyvin monen miehen, mutta en todellakaan halua ketä tahansa elämääni.
Kumpi kampi ja niin edelleen. Sinä mies ilmeisesti vaadit laatua ja aina parempi totta vie niin. Monella naisella samoin, usko vaan.;)
Kirjoitit tuolla että:
"Tarkoitan suhteita, joissa ei ole minkäänlaista salamaihastumista
tai edes ihastumista olemassa"
Olisiko kenties nyt itsetutkiskelun paikka?
Voisin kuvitella että on olemassa joku mies
jonka ottaisit itsellesi siltä istumalta, jos
vaan hänet saisit. Joku suuri rakkaus, joka
kuitenkin on ehkä jo pariutunut tai vast.
Kun sitä suurta rakkauttasi et voi enää saada
päätät ottaa jonkin turvallisen miehen lastesi
isäksi, biologisen kellon soidessa armottomasti.
Ajattelet että kyllä se rakastumisen tunne tulee
sitten vielä myöhemmin.
Mitähän mahdollisesti hankkimasi pienet lapset
mahtavat ajatella, jos/kun myöhemmin tulisesti
rakastut johonkin vieraaseen mieheen? Tuleeko
heistä kovin tasapainoisia lapsia, jos joskus viinilasin
ääressä uskoudut vanhimmalle lapsellesi ettet ole
K O S K A A N rakastanut isääsi. Mutta nyt keski-ikäisenä
olet vihdoin löytänyt elämääsi taas rakkauden.
Mitenkäs sitten jos aviomiehesi joku kaunis päivä
ilmoittaa että nyt kuule riittää tämä meidän järkiliitto,
olen rakastunut työpaikalla toiseen naiseen
ja he muuttavat kuulemma yhteen.
Sinä saat kuulemma pitää yhteiset lapset.
"Olisiko kenties nyt itsetutkiskelun paikka?
Voisin kuvitella että on olemassa joku mies
jonka ottaisit itsellesi siltä istumalta, jos
vaan hänet saisit. Joku suuri rakkaus, joka
kuitenkin on ehkä jo pariutunut tai vast."
Kysymys on täysin päinvastaisesta tilanteesta. Mies haluaisi mut, mutta mä en välttämättä sitä. *sori rumahko ilmaisu*
Mun ei koskaan ole tarvinnut metsästää ketään. Oon ainakin tähän ikään mennessä saanut aina sen, kenet olen halunnut. Ja se on v*tun tylsää. Enkä edes välttämättä halua ketään juuri nyt, oikeasti, mikä tietysti voi olla surullistakin omalta kannaltani.
"Kun sitä suurta rakkauttasi et voi enää saada
päätät ottaa jonkin turvallisen miehen lastesi
isäksi, biologisen kellon soidessa armottomasti.
Ajattelet että kyllä se rakastumisen tunne tulee
sitten vielä myöhemmin."
Sä olet täysin väärässä. Jos mun rakkaudet on kariutuneetkin, niin aina omasta aloitteestani, mistä en suinkaan ole ainakaan ylpeä. Kadun kyllä syvästi paria juttua. Myös tyhmyyttäni monessa ihmissuhdeasiassa. Se onnen kaivoon heittäminen, sekin on varmaan taitolaji.;D Mun biologinen kello ei myöskään vielä tikitä (kai onneksi).
Enkä mä ole sanonut yhtään missään, että tosta vain alkaisin suhteeseen ns. järkisyistä. Mietin nyt vain filosofisesti asioiden mielekkyyttä ja preferenssejä toimia.
ettei niiden tunteiden alussa tarvii olla mitään niin järisyttävän vahvoja. Tunne voi syventyä myöhemminkin. Oma suhteeni alkoi kaveruudesta. Kumpikaan ei lupaillut liikoja toisilleen, eikä otettu mitään stressiä mistään.
Kiintymys toiseen kasvaa, mitä enemmän toisen kanssa on ja mitä enemmän toiseen pystyy luottamaan. Seksi tietysti saa aina jonkinlaisen siteen kahden ihmisen välille.
Kannattaa kuitenkin tarkkailla tunteitasi vaikka miettimällä, miten suhtaudut jos toinen vaikka aloittaisi nyt jonkun toisen suhteen. Olisitko onnellinen hänen puolestaan vai tuntisitko jotain mustasukkaisuuden pistoksia?
Muista, että koskaan et pysty salaamaan sitä rakkauden puutettasi kauaa. Toinen huomaa sen aivan varmasti jo suhteen alkuaikoina. Sen takia kannattaakin ainakin olla rehellinen, jos suhteeseen päädytkin ja sanoa, ettet vielä tunne rakkautta, mutta ajan myötä tilanne voi muuttua tms.
.. kiinnostavaa, että niinkin todella voi käydä. Tarkoitan tilannetta, että kaveruudesta syntyy aidosti hyvä suhde. Parilla omallekin kaverille on käyny niin. Uskottava kai se on, kun sen kerran omin silmin näkee, aidon onnen.;)
"Tunne voi syventyä myöhemminkin. Oma suhteeni alkoi kaveruudesta. Kumpikaan ei lupaillut liikoja toisilleen, eikä otettu mitään stressiä mistään."
Ehkä mun pitäis vaan tsekata tää henkilö. On kuitenkin monenlaisia ihmisiä. Toisille ns. hengailusuhdekin alussa on ok. Tässä tapauksessa vain tiedän, että henkilön mielipide suhteista on sellainen, että hän haluaa alusta alkaenkin suhteella olevan syvempikin päämäärä.
"Kannattaa kuitenkin tarkkailla tunteitasi vaikka miettimällä, miten suhtaudut jos toinen vaikka aloittaisi nyt jonkun toisen suhteen. Olisitko onnellinen hänen puolestaan vai tuntisitko jotain mustasukkaisuuden pistoksia? "
Tässä on totuutta, paljon. Tällä hetkellä tuskin tuntisin mitän outoa, mut toki.. kyseessä on ihminen, jonka mä tiedän omaavan sellaisen empatiantajun, kokemuksen ja käsityksen elämästä, että ihan oikeasti saatan heittää onneni menemään, jos dissaan ihmisen. Mietin.
Kiitos näkemyksestäsi. Kyllä todella niitäkin stooreja oikeasti on, että tunne ei alkuun ole salamoivaa, mutta myöhemmin kolahtaa.;)
"osapuolet olisivat ainakin kaikkien ulkopuolisten mielestä hyvä pari.
---
Tiedän hänen olleen ainakin jossain määrin todella kiinnostunut musta."
Ja sinä et kuitenkaan tästä? Enpä tiedä. Itseäni ainakin vituttaisi, jos nainen ei olisi kiinnostunut minusta täydellisesti, vaan hengailisi kanssani ulkoisen vaikutuksen vuoksi ja siksi, että jokin suhde pitää olla. Luultavasti sellaisessa suhteessa ei kovin kauaa jaksa olla "kunnon tyyppi".
"Enpä tiedä. Itseäni ainakin vituttaisi, jos nainen ei olisi kiinnostunut minusta täydellisesti, vaan hengailisi kanssani ulkoisen vaikutuksen vuoksi ja siksi, että jokin suhde pitää olla."
Mut mitä jos astetta älyllisempää tasoa? Itse en kai (Bracin Lord Anonymous, and who's tha fuckin' Lord actually, fukkin enklisilla) ainakaan ole missään sanonut, että suostuisin yhtään minkäänlaiseen suhteeseen "ulkoisen vaikutuksen vuoksi"(?) ja tiedän myös em. mainitun miehen olevan sikäli fiksu, ettei sellaista tee hänkään.
Esioletukset on toisaalta söpöjä kyllä. Tiedän, että mies on 100% kiinnostut musta, mutta kun intressit elämässä, elämässä... Ne moninaisia.:) Kyse ehkä usein _elämisen_ monimuotoisuudesta. Kai. Mä mietin.
"Mut mitä jos astetta älyllisempää tasoa?
--
(Bracin Lord Anonymous, and who's tha fuckin' Lord actually, fukkin enklisilla)"
Vitsi vai?
" Itse en kai ainakaan ole missään sanonut, että suostuisin yhtään minkäänlaiseen suhteeseen "ulkoisen vaikutuksen vuoksi"(?) ja tiedän myös em. mainitun miehen olevan sikäli fiksu, ettei sellaista tee hänkään."
En tiedä, en ketjua lukenut, mutta alkuperäisessä viestissä et maininnut _mitään_ syytä, miksi suhteeseen ryhtyisit- tai mainitsit toisten mielipiteen ja toisen kiinnostuksen. Syy kai sekin, jos ei aitoa kiinnostusta löydy.
"(Bracin Lord Anonymous, and who's tha fuckin' Lord actually, fukkin enklisilla)"
Vitsi vai?"
Joo. Toi oli tietoisen surkea vitsi tarkoituksenaan huvittaa ainostaan itseäni anglikaanisella fraseologialla ja sen voittopuolisuudella.
"En tiedä, en ketjua lukenut, mutta alkuperäisessä viestissä et maininnut _mitään_ syytä, miksi suhteeseen ryhtyisit- tai mainitsit toisten mielipiteen ja toisen kiinnostuksen. Syy kai sekin, jos ei aitoa kiinnostusta löydy."
En juu ehkä maininnut, äläs nyh viits. Kysymys oli alkujaan filosofinen, mutta todellisuuteen pohjaava. Toki mä kerroin asiasta, mutta kukin näkee, kuten näkee.:)
"Kysymys oli alkujaan filosofinen, mutta todellisuuteen pohjaava."
Kuten oli myös vastaukseni.
Nää on vaan niin vaikeita dilemmoja. H*tto kun ei edes halua ketään ja jaksa yhtään ketään just nyt, mut toisaalta sellanen söpö ja kunnollinen mies vois olla balsamia kaikille onistumisilleni, kokemuksilleni ja haavoilleni, ainakin muiden mielestä.
:)
Ikinä tietenkään haluais ketään ainakaan pelastamaan itseäni mistään: enemmin lähestulkoon ampuisin itseni, kuin hakeutuisin suhteeseen, joka olis emotionaalisesti hyvin minimaalisesti tyydyttävä.
Oksettaa aidosti yleensä lukea niitä juttuja, että "mul on viime aikoina ollu sellasia ja tollasia juttuja ja olis nyt kiva, kun joku mies piristäis mua". Piristäjää ajattelen tossa..."Joku".
Itse varmaan oon parasta suhdekaliiberia, kun itse aidosti haluan sitä. Siks just en haluakaan satuttaa tota em. miestä. Se on fiksu ja mä oon fiksu, mutta kuitenkin...
kun ei saa itseään innostumaan oikeasti kenestäkään. Kokemusta on jo n. viiden vuoden ajalta.
Tiedän ja uskon itsekin olevani melko hyvää parisuhdemateriaalia, mutta viimeisestä ihastuksestakin on tosiaan aikaa yli 5 vuotta. Tuntuu, että ihan sama millainen ihminen tahansa tulee vastaan, niin se on käsipäivää ja hyvää jatkoa. Ei viitsi millään alkaa leikkimään jotain suhdetta, kun siltä ei oikeasti tunnu.
Nää on aika vaikeita. Meinasin tossa pari vuotta sitten joutua naimisiinkin, mut tänä päivänä kiitän itseäni siitä, ettei niin käynyt. Vaiks elämäni rakkaus olikin.;)
En tiedä muusta, mut mä haluun _Sen_ tunteen. Ilman sitä ei ole mitään, siis ei mitään. Intohimo kantaa suhdetta. Intohimoisia ihmisiä toki löytää huvituksekseen koska tahansa, mut _se_ syvempi tunne: ei se vaan tule kenen tahansa kanssa. Omalla kohdallani luulen, että yhden tuhannesta kanssa.:/
Ymmärrän sua ja tunteitasi.
"Nää on vaan niin vaikeita dilemmoja."
Hyvin yksinkertaisia, itseasiassa. Kaikki tai sitten jotain tai ei mitään tai sitten jotain epämääräistä.
Täytyy kyllä sanoa, että en ymmärrä ylipäätään pähkäilyäsi: miksi mitään, jos ei kiinnosta ja jos vaadit ylipäätään sitä kiinnostusta itseltäsi? Itse en vaivaisi ajatustakaan mahdolliselle suhteelle, josta tietäisin, että en siinä viihtyisi. Kai tuo on jotain naisen logiikkaa sitten.
"Itse en vaivaisi ajatustakaan mahdolliselle suhteelle, josta tietäisin, että en siinä viihtyisi. Kai tuo on jotain naisen logiikkaa sitten."
Ehkä kyse perimmin on siitä, että se mies on kiinnostunut musta. Ja lisäksi (mikä ei kai ole ihan vähäpätöinen syy) kai siitä, että mun kaverit ja ympäristö ylipäätään ihmettelee (tai alkaa loputkin viimeistään kohta ihmetellä), että miten mä näinkin pitkään voin viihtyä sinkkuna.
Mietin siis sitä, että pitäiskö mun oikeasti vaan ottaa. Ottaa se, joka on jokin. Joku. Viihtyisinkö elämässäni paremmin, jos kuitenkin seurustelisin, vaikkei kyseessä olisikaan ihminen joka kolahtaa niin Täysillä, etten ensi alkuun muista lähestulkoon syödäkään? Se on mun käsitys rakastumisesta (mut ei tietenkään rakkaudesta), ja jotain sinnepäin.
Ei välttämättä hyvä.;)
"Ehkä kyse perimmin on siitä, että se mies on kiinnostunut musta. Ja lisäksi (mikä ei kai ole ihan vähäpätöinen syy) kai siitä, että mun kaverit ja ympäristö ylipäätään ihmettelee (tai alkaa loputkin viimeistään kohta ihmetellä), että miten mä näinkin pitkään voin viihtyä sinkkuna."
Sori, että toistan itseäni: "mainitsit toisten mielipiteen ja toisen kiinnostuksen. Syy kai sekin, jos ei aitoa kiinnostusta löydy."
"Mietin siis sitä, että pitäiskö mun oikeasti vaan ottaa. Ottaa se, joka on jokin."
Kiinnittäisi huomiotasi yhteen seikkaan: kerrot toisen osapuolen olevan kiinnostunut sinusta (ehkä ihastunutkin?) sekä tahtovan romanttiseen (?) suhteeseen kanssasi ja kerrot, että sinua ei tyyppi tässä mielessä kiinnosta eikä suhdekaan, mutta seurustelu ulkoisten paineiden ja yksinäisyytesi vuoksi kyllä. Ja puhut järkisuhteesta. Kyseessähän on järkisuhde silloin, kun molemmat osapuolet niin päättävät, ei silloin, jos toinen on ihastunut ja toinen hengailee seurassa vain paremman tekemisen puutteessa. Tällainen on hyväksikäyttöä ja toistan itseäni, mutta sellaisessa suhteessa tuskin kukaan kauaa jaksaa hyvä tyyppi olla.
Parhain vaihtoehto kai olisi, noin niinkuin aikuisten suhteissa, ensiksi katsoa hissukseen, millainen tyyppi se toinen on ja herääkö mitään fiiliksiä sekä kertoa toiselle omista fiiliksistään (tai niiden puutteesta) ja pähkäillä tilannetta sitten. Paskempi homma tietenkin, jos tällainen nostattaa turhia toiveita toisessa, mutta minkäs teet.
"Parhain vaihtoehto kai olisi, noin niinkuin aikuisten suhteissa, ensiksi katsoa hissukseen, millainen tyyppi se toinen on ja herääkö mitään fiiliksiä sekä kertoa toiselle omista fiiliksistään (tai niiden puutteesta) ja pähkäillä tilannetta sitten."
Ethän suinkaan epäile tietämystäni "aikuisten suhteista"?;) Olisin aika pettynyt, jos niin olisi. Tottakai tiedän, mikä 'peruskaava' tutustumisessa on. Kysymys on nyt vaan kuitenkin ihmisestä, joka haluaa nimenomaan vakavan suhteen. Ei lähde mihinkään suhteisiin ns. turhin päiten, eikä myöskään näin ollen ymmärrä katellaan & tsiigaillaan- meininkiä. Poikkeaa monista tossa. Priority nro 1. tällä miehellä on elämänkumppani. Ymmärrät, mitä tarkoitan?
" kerrot, että sinua ei tyyppi tässä mielessä kiinnosta eikä suhdekaan, mutta seurustelu ulkoisten paineiden ja yksinäisyytesi vuoksi kyllä."
En kylläkään kai sanonut, että mua henkilökohtaisesti kiinnostaisi seurustella "ulkoisten paineiden" takia.;) Tiettyjen sosiaalisten paineiden olemassaoloa en sinänsä tosiaankaan kiistä, mut niitä on kai kaikilla jonkin verran.;D Myöskään yksinäiseksi en tunne itseäni yleensä yhtään. Mul on kivoja, ihania kavereita. Jaksais vaan tavata niitä enemmänkin.
"Kysymys on nyt vaan kuitenkin ihmisestä, joka haluaa nimenomaan vakavan suhteen. Ei lähde mihinkään suhteisiin ns. turhin päiten, eikä myöskään näin ollen ymmärrä katellaan & tsiigaillaan- meininkiä. Poikkeaa monista tossa. Priority nro 1. tällä miehellä on elämänkumppani. Ymmärrät, mitä tarkoitan?"
Ymmärrän toki. Itse samassa tilanteessa olleena tiedän kyllä fiiliksen. Minusta ei kuitenkaan ollut siihen, että minä katselin ja tutkiskelin tilannetta odottaen josko jokin Suurempi Tunne tulisi ja toinen oli seitsemännessä taivaassa jo pelkästä näkemisestäni. Hankalaa kyllä, jos kiinnostus ei ole yhtä voimakasta heti alusta ja toisella on kiire sitoutua jne. Mutta kaipa se joillakin toimii.
"Tiettyjen sosiaalisten paineiden olemassaoloa en sinänsä tosiaankaan kiistä, mut niitä on kai kaikilla jonkin verran."
Ei ole.
"Minusta ei kuitenkaan ollut siihen, että minä katselin ja tutkiskelin tilannetta odottaen josko jokin Suurempi Tunne tulisi ja toinen oli seitsemännessä taivaassa jo pelkästä näkemisestäni. Hankalaa kyllä, jos kiinnostus ei ole yhtä voimakasta heti alusta ja toisella on kiire sitoutua jne. Mutta kaipa se joillakin toimii."
Niin, mulla ei ole minkäänlaista halua sitoutumiseen. Ehkä juuri siksi, kun Sitä Suurta tunnetta ei ole tähän päivään mennessä syntynyt, mun pitäis vaan unohtaa koko homma. Kyseinen mies kun kuitenkin haluais vakavan suhteen ja Elämänkumppanin isolla e:llä.
En halua kusettaa ketään. Kai niitä kuitenkin on onnistuneitakin ns. järki/ ei -tunnepohjalta alunperin syntyneitä suhteita ja liittojakin, olen havainnut.
"Niin, mulla ei ole minkäänlaista halua sitoutumiseen. Ehkä juuri siksi, kun Sitä Suurta tunnetta ei ole tähän päivään mennessä syntynyt,"
Kaipa se sitoutuminenkin kiinnostaa kovasti, kun Se Oikea tulee vastaan. Eri asia on sitten, kiinnostaako sitä toista. Mutjaa-a, itsepä tiedät parhaiten, mikä sinulle sopii.
on itsensä kanssa. Kaikki muu on hulluutta.
..mutta hyvä suhde myös johonkin toiseen on aika kiva asia, vaikkakaan ei aina toivottavakaan.:)
siis pakko saada joku suhde aikaiseksi nyt heti ja äkkiä?
Kysymys on ainoastaan siitä, että on musta kiinnostunut, fiksu mies. Ja sitten olen minä.
Minä mietin sitä, että kannattaisiko joskus vain yrittää, vaikkei minkäännäköinen suhde edes kiinnosta. Kun kuitenkin symppis ihminen kyseessä. Flosofisesti ja tiivistetysti: voiko pienemmästä tunteesta syntyä suurempaa ajan myötä?
Jos ihmisessä kuitenkin on 'jotain', vaikkei kuitenkaan Elämystä isolla E:llä. On muuten monia sellaisia.
halua minkäänlaista suhdetta, niin miksi kannattaisi yrittää ja varsinkin, jos sulla ei ole tunteita miestä kohtaan.
Pelkäätkö, ettei tule enää toista fiksua ja kunnollista miestä, joka kaiken lisäksi on ihastunut juuri sinuun, joten ajattelit sitten yrittää ja tyytyä tuohon mieheen?
.. pelkää yhtään mitään. Saan kyllä miesseuraa aina kun haluan. Ongelma voi tosin nykyään olla siinä, että en halua ketään ja joskus kai tarjokkaiden tasossakin. Nimenomaan en hae suhdetta.
"Pelkäätkö, ettei tule enää toista fiksua ja kunnollista miestä, joka kaiken lisäksi on ihastunut juuri sinuun, joten ajattelit sitten yrittää ja tyytyä tuohon mieheen?"
Kyllä nyt on niin, että jos tollasia kuvaamasi kaltaisia ajatuksia olisi, vetäisin itseni suosiolla jojoon.;D
Tietysti tuo on miettimisen arvoista, mitä sanoit, että miksi yrittää ilman todellisia tunteita. Niin, miksi?;) Ne järkisuhteet...
itseään kannata jojoon vetää, ainakaan miesten takia. =)
Suren naisia, jotka niin tekevät ja ajattelevat.
meikäläisen suhteet on ollut ns. järkisuhteita.
ainut syy siihen on, että käytän järkeä tunteiden sijasta. ja olen onnistunut ihan hyvin sillä taktiikalla. kun on sellaisessa tilanteessa, että seurustelu on ajankohtaista tai sitten ei..niin laitan plussat/miinukset yhteen, mitä menetän/saan ja järkeilen kannattaako tuohon ihmiseen sen kummmemmin aikaansa tuhlata..niin päätös on aika helppo.
alkaa tulla kysymykseen siinä vaiheessa kun huomaa että muuta ei saa ja biologinen kello tikittää. Niin huonosti ei onneksi mene :D