Sinkkuilmiö

Ne miehet, joista en ole romanttisessa mielessä kiinnostunut, olisivat kanssani valmiita vaikka alttarille asti.
Ne miehet, joista itse olisin hyvin kiinnostunut...eivät soita/juoksevat "pakoon"/ ovat varattuja jne.jne
Kysyntä ja tarjonta eivät todellakaan kohtaa
141625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

niin se vain valitettavasti menee useinkin.

Äänestä

lottovoittoa.Vierestä menee aina numerot.Pienempiä voittoja tulee,mutta eipä niistä paljoa iloa.

Äänestä
  • vuonna 2003 ja aloin sijoittaa.

    "Päävoittoa" ei ole tullut, mutta se raha joka olisi mennyt lottoamiseen on kyllä tuottanut sen verran, että voi pari ulkomaanmatkaa tehdä. Parempi kai sekin kuin ei mitään.

    Ala sinäkin sijoittaa (siis osakkeisiin).

    Olisi hienoa löytää joku mukava nainen, jonka ottaa mukaan maailmanympärimatkalle.

    Äänestä

Ensin katson peiliin ja totean että en itsekään ole enää parikymppinen, sitten katson iän tuomia jälkiä kasvoissani ja mielestäni en ole pahiten vanhentunut.

Toisessa vaiheessa katselen naisia jotka eivät ole liian, sanoisinko eläneen näköisiä vaan liki ikäisiäni, ja koetan päästä jutun alkuun. Koska en tahdo olla liian tungetteleva niin luovun melko pian jos vastakaikua ei tule ja juttu alkaisi luistaa.

Kolmas vaihe sitten että luovutan enkä yritäkään petata yhdenyön juttuja, paitsi hengenpitimiksi, halkeaa pallit jos ei välillä ....

Äänestä

Samaa olen miettinyt, että mikä minussa on vialla, kun se josta olisin kiinnostunut, ei kiinnostu minusta. Mutta tälläkin iällä minussa elää pieni toivo, että joku joskus huolisi minut, omine vikoineni.

Sitä myös ihmettelen, tätä palstaa lukeneena, että mikähän siinä on, että kun laittautuu kunnolla baariin, niin kukaan mies ei katso minuun päinkään. Mutta auta armias, kun menee suoraan töistä baariin, melkein verkkarit jalassa ja hiukset laittamatta, niin johan on miehiä kimpussa. Itse vaan olen silloin hyvin varautunut, jos en ole edes suihkussa käynyt, mutta ei kai se kaikkia haittaa :DD

Äänestä
  • Kumma kyllä jos otan vaatteet suoraan narulta ja puen silittämättä päälle niin säkä käy paremmin, pitänee näyttää rentulta jotta kelpaisi.

    Äänestä

  • rentuksi opiskeleva kirjoitti:

    Kumma kyllä jos otan vaatteet suoraan narulta ja puen silittämättä päälle niin säkä käy paremmin, pitänee näyttää rentulta jotta kelpaisi.

    Ihan kumma juttu, eli kun haisee ja pukeutuu miten sattuu, niin johan flaksi käy. Mutta kun tuntitolkulla laittautuu "miesten vuoksi ja sellaiseksi, josta he uneksivat", niin seinäkukkasena saa olla. Sinäkukkasesta tuli mieleen lavatanssit... Ei kiitos enää.. Sieltä kuulema löytää miehiä myös, paitsi en minä :( Seinäkukkasena edelleen... :D

    Äänestä

  • Almiira kirjoitti:

    Ihan kumma juttu, eli kun haisee ja pukeutuu miten sattuu, niin johan flaksi käy. Mutta kun tuntitolkulla laittautuu "miesten vuoksi ja sellaiseksi, josta he uneksivat", niin seinäkukkasena saa olla. Sinäkukkasesta tuli mieleen lavatanssit... Ei kiitos enää.. Sieltä kuulema löytää miehiä myös, paitsi en minä :( Seinäkukkasena edelleen... :D

    hidasjalkaisena minulle jää nuo seinäkukkaset kuin luonnostaan, nopsat ne juosten käy valikoimassa eturivit tyhjiksi. Ei auta vaikka olisi ne silitetyt vaatteetkin, jalkoihin jää.

    Äänestä

  • Yleensä kun olet suunnitellut huolella kivaa iltaa ja laittautunut sen mukaisesti, myös odotukset kasvavat, tänään pitää löytää kivaa seuraa. Kai se tunne jotenkin välittyy miehille ja tekee epätoivoisen vaikutelman. Ilman odotuksia yleensä tärppää oli sitten minkänäköinen tahansa. Oman kivan pitäminen kaveriporukassa yleensä vetää miehiä ympärille.

    Äänestä

  • saman.. kirjoitti:

    Yleensä kun olet suunnitellut huolella kivaa iltaa ja laittautunut sen mukaisesti, myös odotukset kasvavat, tänään pitää löytää kivaa seuraa. Kai se tunne jotenkin välittyy miehille ja tekee epätoivoisen vaikutelman. Ilman odotuksia yleensä tärppää oli sitten minkänäköinen tahansa. Oman kivan pitäminen kaveriporukassa yleensä vetää miehiä ympärille.

    löytyvät lenkkipolulta kun itse olen mahdollisimman kamalan näköinen.

    Tai kuntosalilta.

    Baarista kohtuullisia

    Täällä netissä sitä vastoin on kaikkein oudoimpia kriteereitä miehiltä kuullut. naisen pitää olla sitä ja tätä-juttuja.

    Elävässä elämässä kukaan ei semmoista ääneen sano.

    Eli lenkille..

    Äänestä

  • saman.. kirjoitti:

    Yleensä kun olet suunnitellut huolella kivaa iltaa ja laittautunut sen mukaisesti, myös odotukset kasvavat, tänään pitää löytää kivaa seuraa. Kai se tunne jotenkin välittyy miehille ja tekee epätoivoisen vaikutelman. Ilman odotuksia yleensä tärppää oli sitten minkänäköinen tahansa. Oman kivan pitäminen kaveriporukassa yleensä vetää miehiä ympärille.

    Niin, jos menen rähjäsen näköisenä baariin, voi JOKU tulla jopa juttelemaan. Mutta auta armias kun laittaudut, niin seinäkukkasen virkaa teet.

    Äänestä

  • mutku oon mielettömässä nuhassa, kenties allergisessa... :(

    Äänestä

  • Almiira kirjoitti:

    mutku oon mielettömässä nuhassa, kenties allergisessa... :(

    "nuhatippojakin" on tarjolla ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhtä en saa kirjoitti:

Ne miehet, joista en ole romanttisessa mielessä kiinnostunut, olisivat kanssani valmiita vaikka alttarille asti.
Ne miehet, joista itse olisin hyvin kiinnostunut...eivät soita/juoksevat "pakoon"/ ovat varattuja jne.jne
Kysyntä ja tarjonta eivät todellakaan kohtaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu