Ollaan oltu miesystävän(kolmen yhteisen lapsen isän) kanssa yhdessä 19 vuotta,kihloissa 17 vuotta.Olen "odotellut" kosintaa ja vihjaillut naimisiin menosta.Mutta vastausta ei ole kuulunut...Eikö halua sitoutua lopullisesti vai odottaako elämänsä naista?Olisihan se hienoa mennä edes kerran elämässään vihille.
Kirjoitelkaa kokemuksia,jotka ovat samantapaisessa tilanteessa.Olen miettinyt jo eroakin tämän asian takia.
Kirjoitelkaa kokemuksia,jotka ovat samantapaisessa tilanteessa.Olen miettinyt jo eroakin tämän asian takia.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Olette olleet kihloissa 17 vuotta! Kyllä olet kauan häitä suunnitellut. Oiskohan ennätys. KIHLAUS ON LUPAUS AVIOLIITOSTA. Jos olette aikoinaan parin seurusteluvuoden jälkeen menneet kihloihin, niin silloin olisi pitänyt se suunnittelukin aloittaa. Rupeat nyt sitten suunnittelemaan ja ilmoitat ukollesi päivämäärän.
Vielä odottelet kosintaa... sehän on tapahtunut jo 17 vuotta sitten.
Ei kosintaa ole välttämättä tapahtunut. Nykyään moni menee ”kihloihin” sopimatta lainkaan naimisiin menosta. Jolloin kihlaus (sormusten vaihto) on merkkinä vakavammasta seurustelusta tms. Jos naimisiin menosta ei sovittu, niin ei miehen päätä voi oikein pölkylle pistää. Sitten on eri asia, jos siitä on yhdessä sovittu ja mies ehkä jopa itse kosinut! Silloin mies on antanut katteettomia lupauksia. Ja kihlauksen voidaan katsoa purkautuneen, jos mies on muuttanut mieltänsä ja ei halua enää naimisiin.
Jotkut haluavat lapsia ihmisen kanssa, joka ei ole heidän elämänsä nainen tai mies. Jota kyllä kummastelen. Ehkä olisi kannattanut miehen odottaa sitä elämänsä naista siinäkin tapauksessa. Olette siis ollut 19 vuotta yhdessä ja olet vain vihjaillut asiasta? Eikö kannattaisi jo vihdoin puhua ihan suoraan! Ehkä mies ei ole ymmärtänyt vihjeitäsi?? Ymmärtäisin, jos miettisit eroa jos mies olisi suoraan ilmoittanut sinulle, että ei halua koskaan naimisiin. Ehkä mies on tyytyväinen näinkin eikä tiedä halustasi mennä naimisiin. Ja hyvin kai teillä on mennyt avoliitossakin, kun olette jo noinkin kauan yhdessä olleet? Jos suhteessa menee muuten hyvin, kannattaako erota enää tuon asian takia? Ehkä löydät miehen joka haluaa kanssasi naimisiin, mutta ei ole muuten niin hyvä mies. Sitä ei tiedä… Sitkeä odottaja kyllä olet ollut! Vai nyt lähiaikoinako vasta olet alkanut miettimään ja odottamaan avioliittoa?
Siis.... kyllä kihlauksia on vain yhdenlaisia. Voihan koruilla vahvistaa yhteenkuulumisen tunnetta, mutta kihlaus on lupaus avioliitosta.
Jos tilanne olisi se, että mies on aikoja sitten kosinut, niin silloin tilanne on kyllä naisen itsensä aiheuttama. Odottiko nainen, että mies suunnittelee häät? Ei mies ole siinä tilanteessa antanut katteettomia lupauksia, vaan nainen on laiminlyönyt oman osuutensa.
Mikäli 17 vuotta sitten ollaan vain laitettu sormukset sormeen yhteenkuuluvuuden merkiksi, ilman lupausta avioliittoon, niin silloin kyse ei ole kihlauksesta.
Kyllä henkilöt, jotka ovat kihlautuneet, ovat sopineet silloin menevänsä naimisiin. Tai päinvastoin: henkilöt, jotka ovat sopineet menevänsä naimisiin, ovat silloin kihlautuneet. Siihen ei edes sormuksia tarvita. Sitä se kihlaus tarkoittaa ihan jopa lakikirjan mukaan. Tietysti, jos haluaa väkisin ymmärtää sen väärin ja "luistaa" sopimuksesta, tai leikkiä vain kotia, on se toinen juttu jo.
Kauheaa, että noin pitkään on ollut kihloissa ilman lupauksen lunastusta...surullista jopa! :( Nyt eivät enää vihjeet auta, vaan suora mutta pehmeä puhe. Tyyliin "eikös olis jo aika ensi kesänä, eikös olis ihanaa..."
Tavallaan olet oikeassa,onko kosintaa todella tapahtunutkaan...Kyllä mieheni on sanonut suoraan ettei luultavasti mene koskaan naimisiin.Eikä pidä sitä edes tärkeänä asiana suhteen kannalta.Eli odotan siis varmaan ihan turhaan häitä.Tässä hieman "lisävalaistusta" asiaan.Ei kai sitä nainen voi yksinään alkaa suunnittelemaan häitä,jos toinen osapuoli ei ole edes halukas.Eli tältä kantilta olen ajatellut suhteen jatkuvuutta tulevaisuudessa.Tottakai joka suhteessa on ristiriitoja,mutta mielestäni avioliitto kuitenkin antaa turvallisuutta esim.lasten kannalta ajateltuna ja mahdollisen eron sattuessa.Jokaisella on tietysti tähän oma mielipiteensä ja niin saa ollakin.
Minä olen sitä mieltä, että tuommoinen asia kannattaa hoitaa ajoissa pois päiväjärjestyksestä eli esim. siinä vaiheessa kun lapsia alkaa syntyä, perustelee hyvin tarkkaan miehelle, miksi haluaa naimisiin. Miehen on varmaan vaikea enää näin pitkän ajan jälkeen motivoitua. Sinä olet ilmeisesti tiennyt alusta lähtien, että mies ei tahdo mennä naimisiin, joten tämä ei onneksi tule täytenä yllätyksenä sinulle. Monen mieli kyllä muuttuu matkan varrella, mutta sellaista ei voi olettaa tapahtuvan, ehkä elätellä aivan pientä toivoa...
Mikä sinun mielesi on nyt muuttanut, naimisiinmeno ei ole varmaan koko aikaa tuntunut yhtä tärkeältä asialta? Tyydyttäisikö sinua pelkkä maistraatissa tai kirkkoherranvirastossa piipahtaminen vai pitäisikö olla isot häät? Jotkut miehet kammoavat nimenomaan itse tapahtumaa, vaikka eivät naimisiinmenoa sinänsä vastustakaan. Muista että se on teillä kuitenkin hyvin, että olette kihloissa, jotkut odottelevat sitäkin vuosikausia.
Niin lain mukaan kyllä, mutta siitä ei pääse mihinkään, että ihmiset kutsuvat kihlaukseksi hyvin usein muutakin (oli se oikeasti kihlaus tai ei). Eli ei voi olla varma, jos joku kertoo olevansa kihloissa, että he ovat sopineet naimisiin menosta tai toinen on kosinut. Jos ei toinen tai kumpikaan tiennyt tai ollut sitä mieltä, että heidän kihlauksensa on lupaus avioliitosta niin ei nyt vuosien jälkeen vaan voi alkaa suunnittelemaan häitä, kun kerta ollaan kihloissakin...
Onhan se kummallista, jos mies on kosinut eikä häitä aloiteta millään tavalla suunnittelemaan. Nainen vaan oottaa ja oottaa, että mies tekee aloitteen tai ehdottaa päivää, varaa kirkon jne.
Jos mies on ollut rehellinen ja sanonut, että ei ehkä halua koskaan mennä naimisiin eikä siis ole missään vaiheessa sovittu siitä niin ei sitä voi tosiaan alkaa suunnittelemaan häitä. Vedoten, että kihlaus on lupaus avioliitosta. Ei pelkkä sormusten sormiin laittaminen ole mikään sopimus avioitumisesta. Kyllä siitä pitäisi suullisesti sopia tai olla tietoinen, että mitä tämä nyt tarkoittaa. Eli riippuu ihan siitä miksi olette aikoinanne sormuksia vaihtaneet. Olisi hyvä keskustella, että mitä kihlaus merkitsee eikä vaan mennä kihloihin tyyliin "mennääks kihloihin?", "mennään vaan".
Vaikka ette olisi kihloissa ja mies on sanonut, että luultavasti ei mene koskaan naimisiin niin ei ole mitenkään pois suljettua etteikö mies koskaan haluaisi naimisiin. Ihmiset muuttavat joskus mieltään.
Sillähän se selviää kun kysyy mieheltä, että haluaako hän mennä koskaan naimisiin.
"Muista että se on teillä kuitenkin hyvin, että olette kihloissa, jotkut odottelevat sitäkin vuosikausia."
Useimmat kai odottaa sitä oikeaa kihlausta vuosikausia. Jota kysyjäkin vielä ottaa eli lupausta avioliitosta. Jota nyt ilmeisesti ei ole tapahtunut tässä tapauksessa.
Nykyään moni yrittää vääristellä kihlaus-sanan merkitystä. Ihan sama, kun joku väittäisi, että nykyään maitopurkki on sama asia kuin olut. On niin monennäköisiä käsityksiä maitopurkeista. :D hahhahahahah! Kihlaus on lupaus avioliitosta. Sen merkiksi ei ole pakko vaihtaa sormuksia, mutta halutessaan voi sormukset vaihtaa.
Löytyy, jotka antavat itsensä,
tekevät lapset ja sitten odottavat
häitä?Järjestys taitaa olla väärä.
Eikö olis kannattanu ottaa selvää jo esim
ennen lasten tekemistä, missä mennään.
Sitä saa mitä tilaa.
Olet tyytynyt tähän järjestelyyn.
Aika noloa minusta nyt kysellä täältä apua!
Olen muuten itsekkin nainen.
Ja minusta naiset ovat itse monesti syypäitä
kun eivät anna itselleen arvoa:
Tämä suhteen etenemisjärjestys taitaa olla oikein sydämen asia sinulle. Olisi kiva tietää mikä on sinun siviilisäätysi. Ja jos olet naimisissa, miten sait miehesi jujutettua naimisiin. Kerro tarinasi!
Itse olen naimisissa miehen kanssa, joka sanoi alkuun ettei aio koskaan mennä naimisiin. Menimme kuitenkin naimisiin aika lyhyen seurustelun jälkeen. Mies kosi ilman sen enempää painostusta, olin tosin kerran ilmoittanut, että luovun lopullisesti omasta asunnostani vasta kun ollaan niin vakavissaan tämän suhteen kanssa, että ollaan valmiita menemään naimisiin;) Minulla kävi hyvin, mutta en usko ollenkaan, että tämmöinen toimisi kaikkien kohdalla. Jos toinen ei halua naimisiin, hän ei halua.
Ja tämä täti-ihminen (naimisissa) ihmettelee, mikä nykyajan miehiä vaivaa. Miksi he eivät halua sitoutua?
Olen tämän aikaisemminkin sanonut, että ennen MIEHET hinkuivat naimisiin. Nainen sai olla koko ajan potkiskelemassa innokkaita kosijoita vähän sivummalle.
Mut hei! Me taidettiin olla vähän osaavampia naisia ENTISAIKAAN : =))
muuttunut paljon. Enää ei "tarvitse" mennä naimisiin ollakseen yhteiskunta kelpoinen. Avioton nainen jolla on lapsi ei ole enää pohjasakkaa ja häpeäpilkku.
Avoliitto rinnastetaan jo monessa asiassa samalle viivalle avioliiton kanssa. Itse asiassa ainoa juttu siinä avioliitossa mielestäni ratkaisevasti erilaista on eron tullessa omaisuuden jako, joka senkin fiksut hoitavat avioehdolla, joten mitä merkitystä loppujen lopuksi koko avioliitolla on? Eronkin saa niin helposti. Ainoastaaan Uskovaisilla taitaa olla omat "järki syynsä" avioliitolle. Vaan uskonnotkin ovat liberalistuneet vauhdilla ja enää ei kaikkien uskovaistenkaan "susipari" asumista paheksuta.
Miksi ihmeessä pitäisi siis ne miehet jotka eivät halua naimisiin, saada naimisiin?
Tällaisia ajatuksia jo 10 avoliitossa onnellisesti elävältä naiselta.
Voit olla oikessa siinä mielessä, että ennen naiset eivät kovin helposti alkaneet heilastelemaan miesten kanssa, elleivät nämä olleet tositarkoituksella liikkeellä. Nykyään muutetaan ensin yhteen ja sitten vasta aletaan miettiä, että eteneekö suhde jollain lailla vai ei. Naiselle saattaa muutaman vuoden päästä tulla halu avioitua, mutta siinä vaiheessa mies ihmettelee että miksi, kun näinkin voi olla ja elää.
vaan myös rakastuneilla! Löydettyämme toisemme avioliitto oli itsestään selvyys; exän kanssa halusin ehdottomasti avoliittoon...kaippa alitajuinen tietoisuus siitä ettei kysymyksessä ollut se "oikea" käski tyytymään avoliittoon, vaikka tunsinkin olevani rakastunut.
ole rakkauden puutteesta kiinni meillä. Emme vain näe yhtään "hyvää syytä" vihkimiselle. Mielestäni rakkauden suurin ilmentymä on kun tehdään yhdessä lapsi (jota molemmat haluaa) ja halutaan olla yhdessä perhe. Vihkikaava ei tule koskaan muuttamaan sitä.
muutenkin seurustella ilma et alttarille pitää pakosti päästä.Pystyy muutenkin olemaan koko loppuelämän. Ei se papin aamen onnellisuutta tuo. Tosi on!
Toivon mukaan me ei olla yhdessä vaan siksi, että tuli mentyä naimisiin eikä viitsitä ottaa avioeroa. On parempi olla yhdessä, koska halutaan olla eikä siksi, että ollaan naimisissa. Ei pelkkä avioliitto varmasti onnellisuutta suo, onni koostuu niin monesta muusta(kin) asiasta. Olisin minäkin jatkanut avoliitossa, jos mies ei olisi koskaan halunnut naimisiin. Toinen juttu on, että jos haluaa naimisiin, mutta ei haluaisi minun kanssani! Sitten olisi voinut harkita eroa...
Mikä autuaaksi tekevä se naimiisiinmeno olisi?Miten se muuttaisi teidän arkeanne?Olemme mieheni kanssa eläneet avoliitossa 26 vuotta,meillä on kolme jo aikuista lasta(yhteisiä kuten ulkopuoliset aina haluavat varmistaa)enkä koskaan ole tuntenut pakkoa mennä naimisiin.Olemme kokeneet yhdessä tyynet ja myrskyt,raskaudet,synnytykset,keskenmenot,rahavaikeudet,ylä-ja alamäet eikä mikään niistä ole horjuttanut suhdettamme.Ainoa ero aviopareihin on siinä että meitä ei merkitä toisillemme lähiomaisiksi,emme suoraan peri toisiamme emmekä saa adoptio-oikeutta.
"Ainoa ero aviopareihin on siinä että meitä ei merkitä toisillemme lähiomaisiksi,emme suoraan peri toisiamme emmekä saa adoptio-oikeutta."
Itsepä sen sanoit, tuo se muuttuu;) Muu on sitä henkistä puolta. Ainakin meillä se lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta, että ollaan virallisesti aviopuolisoita. Minusta on kiva olla naimisissa rakkastamani mieheni kanssa, siksi minä vastasin myöntävästi miehen kosintaan. Tarvitaanko siinä muuta syytä? Se on onni, jos molemmat ovat samaa mieltä avioitumisesta.
Kun avioerotilastot ovat mitä ovat, melkein kieltäisin nuoria (alle 30 v.) avioitumasta... Kun menee vähän vanhempana naimisiin tietää todennäköisesti jo mitä elämältä ja parisuhteelta tahtoo, eikä niin helposti enää "kasveta erilleen".
Niin...me emme pitääneet kermakakkuhäitä. Syötiin kyllä ravintolassa lähimmän perhepiirin kanssa. Niin kauan kuin itse häät tuntuvat yhtä tärkeiltä tai tärkeämmältä asialta kuin parisuhde, ei minusta pitäisi mennä naimisiin. Täällähän jotkut miettivät jopa sulhasen dumppaamista, kun ei suostu suuriin häihin. Kyllä siinä menee lapsi pesuveden mukana, ei voi muuta sanoa:O
Olen seurustellut 3,5 vuotta miesystäväni kanssa ja kysellyt, että joko kihlauduttaisiin - minusta tuntuisi niin selvältä, että tämän miehen kanssa haluan loppuelämänkin jakaa. Vastaus on aina ei, edes sitä hän ei voi sanoa, menemmekö koskaan kihloihin/avioon. Ainoana perusteluna on sananlasku "Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma". Surullista. Olemme asuneet yhdessä 1,5 vuotta ja luottamus kunnossa molemmin puolin, joten suorastaan loukkaavaa, kun toinen ei halua sitoutua julkisesti. Mikä häntä vaivaa?