lasten tapaamis sopimus

porsaanreikiä, varsinkin eron alkuun. En halua pelotella, mutta mun exäni jatkoi jokaisen kohdan pilkuttamista ja lastenvalvojan(kin) juoksuttamista niin kauan, kuin nuorinkin lapsi oli yli 12 vuotiaita ja sanoi itse painavat sanansa lastenvalvojatätille..

Kellonajat ei pitäneet, sovitut päivät muutuivat, luvatut asiat muutuivat, elarien maksut takkusivat, suulliset sopimukset ohitettiin olan kohauksella, uuden naisen mukaantulo toi vielä enemmän hankaluuksia tapaamisiin... ym.. Esim. lapset otettiin sovittuna viikonloppuna sinne, mutta siellä olikin vain naapurin tyttö hoitamassa heitä, kun pariakunta meni hotellilomaselle...
Näitä sattui aika usein ja lopuksi lapset sanoivat etteivät mene sinne, "kun isikään ei ole siellä", tai "kun ne vaan on makkarissa koko ajan ja pitää olla hiljaa".
Sitten itkusilmässä exä soitti taas lastenvalvojalle etten "anna" lasten tavata häntä ja hänellä on nii-iin ikävä ...

Sitä jatkui kaikkiaan noin 9 vuotta. Nyt kaikki lapset on aikuisia ja yhteydenpito isään on aika heikkoa (joka tietysti on mun syytä, kun olen ne manipuloinut vihaamaan isiä...)

Joten sanoit aivan oikein; kaikki KIRJALLISENA paperille ja tehkää sopimukset siellä lastenvalvojan toimistolla, ja kaikkien allekirjoitukset ja päivämäärät. Sekä kopio ainakin itselle siitä sopimukisesta...

Kun lapsen äiti ei tykännyt mun uuden naisystävän olemassaolosta hän alkoi keksiä perättömiä juttuja naisen "vaarallisuudesta" ja "haitallisuudesta" lapselle. Siihen asti kaikki oli ok. Nainen ei siis ole mikään vaarallinen kun tavallinen nainen jolla omakin lapsi ja meidän poika kyllä siitä tykkäsi. Siihen asti poika kävi meillä sopimuksen mukaisesti kunnes äiti sai hänet vakuuttuneeksi omista mielipiteistään. Poika vaan sanoi ettei enää tiedä mitä pitäisi uskoa ja päätti tulla sitten kun on vanhempi.
Kysyin asiaa lastenvalvojalta, joka halusi tavata lapsen ja äidin. Poika suostui ja oli sanonut lastenvalvojalle että päätös olla tulematta oli yksin hänen pätös, ei äidin, eikä äidin mielipide vaikuttanut asiaan. No jokainenhan ymmärtää mistä pojan päätös johtui: äidin valheista.
Kysyin poliisilta että voiko lapsen äiti puhua valheita ja perättöniä asioita jostain ihmisestä niin että se johtaa tällaiseen tilanteeseen. Poliisi vaan kysyi haluaako nainen tehdä ilmoituksen kunnianloukkauksesta kun kerran mitään näyttöä vaarallisuudesta ei ollut. Poliisi kehotti kääntymään lakimiehen puoleen. Lakimies sanoi samaa, että pitää olla näyttöä.
Poika kieltäytyi puhumasta kun kysyin mitä äiti oli hänelle sanonut. Hän olisi mennyt poliisin kuultavaksi äitinsä kanssa ja sikseen ei olisi ollut pakko todistaa äitiään vastaan. Asia jäi siihen.
Nyt vasta 17 vuotiaana poika alkoi taas käydä meillä ja nyt hän onkin meillä melkein enemmän kuin äidin luona. Tulee usein koulusta suoraan tänne ja sellasta. Hän kertoi miten asiat oli menneet. Juuri niin kuin epäiltiin. Häntä on harmittanut kun uskoi äitinsä puheita mutta asiat puitiin läpi eikä kaunoja kannettu - paitsi poika edelleen murehtii miksi äiti voi olla sellanen hänelle. Poika on kertonut että olisi monta kertaa tarvinnut minua, ja kyllä hän soittelikin ja tekstaili, mutta ei se ole sama kuin olla isän kanssa ja puhua.
Aika voi avata lasten ja nuorten silmät, ja tuo rohkeutta pitää kiinni omista mielipiteistään. Siihen asti ne monesti on vahvatahtoisemman vanhemman vietävissä. Lapsenhan kuuluu luottaa vanhempiinsa, ja niin sen pitääkin olla. Ikävää kun se joskus johtaa ikäviin seurauksiin. Mun olis kai jotenkin pitänyt heti alkuun puuttua eikä katsoa mihin asiat johtaa. Jos heti alkussa olis pojan ensimmäiset mielipiteet saatu lastenvalvojan tietoon, sen jälkeen mielenmuutoksen jälkiä olisi ollut selkeämpi päätellä. Enhän minäkään halunnut ettei poika olisi äidillään. Enkä koskaan puuttunut siihen olemiseen. Vaikka tiesin että äiti joskus juo olutta vähän enemmänkin. Luotin kuitenkin että hoitaa lapsen. Sitäpä eksäni häpesi, omaa juomista ja varmaan siksi halusi kääntää huomion johonkin muuhun eli minuun, tunteakseen itsensä paremmaksi äidiksi. Olisi hankkinut jotain muut aapua kuin heittäytynyt lapselliseksi ja vielä oman lapsen kustannuksella. Nyt on elämä raiteillaan mutta pojan psyyken "parantuminen" voi viedä aikaa, eikä silti tiedä miten se on vaikuttanut häneen loppuelämäksi. Luottamus äitiinsä on kärsinyt ja poika on sanout ettei enää puhu asioistaan äidille kun äiti voi kääntää ne ihan vääriksi. Eipä sekään ole oikein. Lapsen pitää voida luottaa kumpaankin vanhempaan.

Meillä on sopimus pitänyt. Siinä ei kyllä mainittu (kun ei ennakolta arvattu) tilanteita jolloin huoltovuorossa olevalla on joku este, niin mitä sitten tehdään. Ollaan kuitenkin sovittu hyvässä hengessä korvaavasta viikonlopusta tai lomaviikosta.

On itsestään selvää että esteitä ilmenee, mutta ne voi korvata kun kumpikin osapuoli on sovinnainen.

Myös minun ex mies löysi uuden naisen ja ymmärsin hyvin kun he kävivät matkoilla ettei niitä matkoja voinut varata aina silloin kun poika ei ollut heillä. Joskus poika lähtee heidän mukaan matkalle. Mutta nykyään hoitelevat pientä vauvaa ja varmasti kotona aina. Hyvä minulle, koska olen tapaillut erästä miestä enkä vielä ole pojalle esitellyt. Katselen maltilla mitä tästä tulee.

Meille lapsi ei ole elämän rasite. Yksi tekijä joka pitää huomioida. Nyt on pojalla jo ikää sen verran että omia menoja tuntuu olevan niin ettei paljon viikonloppuisin näe, olkoon kumman luona tahansa.

Hankalien exien kanssa taisteleville sanon että säilyttäkää itse mielenmaltti, eikä kannata toista syytellä. Se on kuitenkin lapsen äiti tai isä ja lapselle tärkeä.

Eipä ne meillä toimi vaikka onkin paperilla ja toista vuotta sitten oikeudessakin kävästy. Tapaavalla osapuolella on oikeus tavata tai olla tapaamatta. Jos ei halua, kukaan ei pysty pakottamaan mutta huoltajan on pakko antaa tavata. Voit lukea mun jutun tuolta ylempää, eipä se helppoa ole mutta mä sentään ajattelen lapseni parasta. Mä en ryyppää, en käytä huumeita, en lyö, hauku, solvaa... mut silti musta tehdään tässä jutussa se pahis. No mut niin aina...