Ei kyllä taida hulluudella olla mitään rajoja enää? ;)
Tai tähän tulokseen olen tullut seuratessani miesystäväni entisen vaimon toilailuja.
Voitte kuvitella mitä syntyy kun erittäin mustasukkainen ja henkisesti tasapainoton naisihminen alkaa häiritä entisen miehen uutta elämää tajutessaan sen olevan vakavampaa laatua?
Otetaanpa vielä kuvioihin mukaan teini-ikäinen, äitiään lähes vihaava tyttö jolla on samat harrastukset kuin miehen uudella naisystävällä - niin johan on soppa valmis...
Miesystäväni ja ex-vaimonsa ovat asuneet jo yli vuoden erillään,eropäätös tullut, entisellä uusi mies jonka luona asuu ja kaikki periaatteessa pitäisi olla ns. järjestyksessä ja hyvin - kuten asiat olivatkin. Vaan kun ei enää tunnu olevan mikään...
Entinen vaimo keksii aina jotain tuikitärkeää asiaa, jos ei muuta niin lapsen asioihin vedoten. Pikapalavereja yritetään saada joka viikonloppu ja moneen otteeseen ja jo paparilla sovituista asioista joita pitää muka tarkentaa yms.
Onneksi miesystäväni omaa selkärankaa eikä lähde naisen kenkkuiluun mukaan: Mutta äärimmäisen hankalaksi tilanteen tekee se ettei naiseen tavallinen puhe tehoa, ei rauhoittavat sanat ja asenne vaan sanalla sanoen vaikuttaa hyvinkin mielenterveystoimiston potentiaalilta asiakkaalta. Uhkaillut jopa miehen tappamisella sun muulla "mukavalla". En usko että on ihan kykenevä kuitenkaan toteuttamaan kaikkia villeimpiä lausahduksiaan kuitenkaan, ainakaan toivonmukaan...
Asiaa tehdään täysin mielikuvituksen vallassa, soitellaan/tekstaillaan kymmeniä kertoja iltojen aikana (siis aina silloin kun sattuu saamaan selville että olen miehen asunnolla), vatvotaan samoja aivan täysin idioottimaisia ja lapsellisia asioita ja jos laittaa puhelimen pois päältä tai ei vastaa siihen, nainen saa aivan hepulin seuraavana päivänä ja viestimuistit on täynnä viestejä ja tilanne itseasiassa vain pahenee siten!
Siis todellakin kyseessä on ihminen joka tarvitsisi kiireen vilkkaa jotain terapiaa, ei todellakaan ole missään ymmärryksen rajoissa olevaa toimintaa! Nainen itse on lopullisen ratkaisun isompi avaintekijä joten ei pitäisi olla kyseessä puhtaasti ns. jätetyn rooli edes. Ja sitäpaitsi naisella on uusi mieskin ollut jo pitkän aikaa. Vaan eipä tunnu olevan kiinnostusta oman elämän elämiseen...
Lapsi on aikalailla tykästynyt minuun ja se itseasiassa vain pahentaa asioita, lisäksi kun on samat harrastuksetkin vielä ... Naisen mustasukkaisuudella ei ole mitään rajoja! Minä en ole väkisin yrittänyt muodostaa suhdetta tyttäreen enkä halua äitipuoleksi edes. Olen vain isän naisystävä. Enkä halua viedä keneltäkään mitään, päinvastoin! Tyttö on mielestäni isänsä elämässä nainen nro 1. =o) Olen kuitenkin saanut kuulla että lahjon lapsen itselleni yms. En saisi äidin mielestä tavata tyttöä enkä saisi olla etäviikonloppuna samoissa maisemissa ollenkaan,saati olla lapsen kanssa missään tekemisissä.
Exä on nyt alkanut kaivaa itselleen kuoppaa jopa kostamalla omalle lapselleen omaa mustasukkaisuuttaan. Tapaamisia on vähennetty radikaalisti, uhkaillaan kaikenlaisella tapaamisoikeuksien rajoittamisella ja sanotaan "isä ei halua sua sinne" yms. ja nyt ollaankin sitten lakimiehien kanssa puimassa asioita jotka olivat vielä puoli vuotta sitten itsestään selvyyksiä! Lapsi ymmärtää mistä homma kiikastaa eli isä haluaisi tavata (ja että minä suhtaudun neutraalisti kaikkeen) mutta huoltaja = äiti ei anna lupaa. Ja ymmärtää tyttö näköjään kommenteistaan päätellen senkin miten paljon äitinsä mielenterveys on järkkynyt kun isällä on uusi elämänkumppaniehdokas ja elämä näyttää valoisalta kaikinpuolin.
Tyttö ei jaksa ymmärtää äitiään, eikä kyllä kukaan muukaan enää. (Tytön aikana ei puhuta äidistä ainakaan negatiiviseen sävyyn, entinen vaimo on kuitenkin tytön äiti, mulla ei ole kaikesta huolimatta antipatioita häntä kohtaan ja mun mielestä olisi ehdottoman tärkeää että tulisivat toimeen keskenään ja heidän suhde olisi onnellinen)
Tyttö haluaisi muuttaa isälleen ja se itseasiassa pahentaa vain tilannetta. Entinen vaimo haluaa omistaa kaiken ja sairaalloisen mielenlaadun omatessaan yrittää omistaa ihmisiäkin...?
Entinen siis ei osaa elää omaa elämäänsä vaan häiritsee jatkuvasti tavalla tai toisella meidän elämää ja kiusaa jopa omaa lastaan. Lasta käy sääliksi, se kun joutuu sijaiskärsijäksi eikä äiti edes tajua mitä on tekemässä - hän tuhoaa toiminnallaan viimeisetkin rippeet siitä äiti-tytär suhteesta joka on jäljellä! Mietinpä vaan että mitä tuleman pitää kun homma tästä vain on pahentunut ja tyttö yhä enemmän tykästynyt minuun...enkä yhtään edes ihmettele miksi! Jos oma äiti käyttäytyy kuin mielipuoli eikä ajattele edes lapsensa parasta niin eipä ainakaan hyvää lupaa!
Minun kuvioihin mukaantulon jälkeen on ollut aikamoiset zembalot päällä... Itseltäni on vaadittu paljon sietokyvyn rajojen laajennusta ja huumoriakin. Mies onneksi on suhtautunut miehen lailla, selkärankaisuutta osoittaen ja uskon että tilanteet rauhoittuvat tästä jossain vaiheessa. Hope so...
Jos ei muuten niin lähestymiskieltoa tai muuta vastaavaa harkiten ainakin. Kun sitä haluaisi aikuisen ihmisen lailla sopuisasti ja järkevästi hoitaa asioita niin eipä tunnu onnistuvan, ei sitten millään!
Ei jaksaisi enää ihan ymmärtää ja häiriö jo alkaa hiukan kiukuttamaankin, mutta sääliksi käy kun huomaa että toinen olisi kipeästi avun tarpeessa.
Ei tervepäinen ihminen moiseen hommaan ryhtyisi, ei ainakaan näin pitkän erossaoloajan jälkeen eikä ainakaan niin lapsellisista asioista.
Onkohan kohtalotovereita? Neuvoja? Jaksamista tässä kaikesta huolimatta tarvitaan vaikka periaatteessa miehen ja minun väliin ei kyllä pysty tuollainen häiriköinti tulemaan. Suhteemme on sen verran vankalla pohjalla ja asioista puhutaan keskenämme avoimesti. Miestäkin käy sääliksi, hän se joutuu kestämään aika paljon kaikenlaista. Kun on pakko olla tytön äitin kanssa väkisinkin tekemisissä ja sitten saa töissäkin kauheat ryöpytykset lankoja pitkin mitä ihmeellisimmistä asioista.
Milloinkahan homma rauhoittuu? Ja rauhoittuuko edes itsestään? Mitä tehdä kun ko. henkilö ei itse tajua olevansa avun tarpeessa? Takaan että hänellä olisi itselläänkin helpompaa kun saisi terapiaa ja mielenterveyden kuntoon. Ja lapsenkin asiat olisivat paremmin.
En haluaisi viedä mitään keneltäkään - päinvastoin ja olen suhtautunut varsin neutraalisti asioihin. Mutta oisko jotain muita neuvoja? Aika parantaa?
Tai tähän tulokseen olen tullut seuratessani miesystäväni entisen vaimon toilailuja.
Voitte kuvitella mitä syntyy kun erittäin mustasukkainen ja henkisesti tasapainoton naisihminen alkaa häiritä entisen miehen uutta elämää tajutessaan sen olevan vakavampaa laatua?
Otetaanpa vielä kuvioihin mukaan teini-ikäinen, äitiään lähes vihaava tyttö jolla on samat harrastukset kuin miehen uudella naisystävällä - niin johan on soppa valmis...
Miesystäväni ja ex-vaimonsa ovat asuneet jo yli vuoden erillään,eropäätös tullut, entisellä uusi mies jonka luona asuu ja kaikki periaatteessa pitäisi olla ns. järjestyksessä ja hyvin - kuten asiat olivatkin. Vaan kun ei enää tunnu olevan mikään...
Entinen vaimo keksii aina jotain tuikitärkeää asiaa, jos ei muuta niin lapsen asioihin vedoten. Pikapalavereja yritetään saada joka viikonloppu ja moneen otteeseen ja jo paparilla sovituista asioista joita pitää muka tarkentaa yms.
Onneksi miesystäväni omaa selkärankaa eikä lähde naisen kenkkuiluun mukaan: Mutta äärimmäisen hankalaksi tilanteen tekee se ettei naiseen tavallinen puhe tehoa, ei rauhoittavat sanat ja asenne vaan sanalla sanoen vaikuttaa hyvinkin mielenterveystoimiston potentiaalilta asiakkaalta. Uhkaillut jopa miehen tappamisella sun muulla "mukavalla". En usko että on ihan kykenevä kuitenkaan toteuttamaan kaikkia villeimpiä lausahduksiaan kuitenkaan, ainakaan toivonmukaan...
Asiaa tehdään täysin mielikuvituksen vallassa, soitellaan/tekstaillaan kymmeniä kertoja iltojen aikana (siis aina silloin kun sattuu saamaan selville että olen miehen asunnolla), vatvotaan samoja aivan täysin idioottimaisia ja lapsellisia asioita ja jos laittaa puhelimen pois päältä tai ei vastaa siihen, nainen saa aivan hepulin seuraavana päivänä ja viestimuistit on täynnä viestejä ja tilanne itseasiassa vain pahenee siten!
Siis todellakin kyseessä on ihminen joka tarvitsisi kiireen vilkkaa jotain terapiaa, ei todellakaan ole missään ymmärryksen rajoissa olevaa toimintaa! Nainen itse on lopullisen ratkaisun isompi avaintekijä joten ei pitäisi olla kyseessä puhtaasti ns. jätetyn rooli edes. Ja sitäpaitsi naisella on uusi mieskin ollut jo pitkän aikaa. Vaan eipä tunnu olevan kiinnostusta oman elämän elämiseen...
Lapsi on aikalailla tykästynyt minuun ja se itseasiassa vain pahentaa asioita, lisäksi kun on samat harrastuksetkin vielä ... Naisen mustasukkaisuudella ei ole mitään rajoja! Minä en ole väkisin yrittänyt muodostaa suhdetta tyttäreen enkä halua äitipuoleksi edes. Olen vain isän naisystävä. Enkä halua viedä keneltäkään mitään, päinvastoin! Tyttö on mielestäni isänsä elämässä nainen nro 1. =o) Olen kuitenkin saanut kuulla että lahjon lapsen itselleni yms. En saisi äidin mielestä tavata tyttöä enkä saisi olla etäviikonloppuna samoissa maisemissa ollenkaan,saati olla lapsen kanssa missään tekemisissä.
Exä on nyt alkanut kaivaa itselleen kuoppaa jopa kostamalla omalle lapselleen omaa mustasukkaisuuttaan. Tapaamisia on vähennetty radikaalisti, uhkaillaan kaikenlaisella tapaamisoikeuksien rajoittamisella ja sanotaan "isä ei halua sua sinne" yms. ja nyt ollaankin sitten lakimiehien kanssa puimassa asioita jotka olivat vielä puoli vuotta sitten itsestään selvyyksiä! Lapsi ymmärtää mistä homma kiikastaa eli isä haluaisi tavata (ja että minä suhtaudun neutraalisti kaikkeen) mutta huoltaja = äiti ei anna lupaa. Ja ymmärtää tyttö näköjään kommenteistaan päätellen senkin miten paljon äitinsä mielenterveys on järkkynyt kun isällä on uusi elämänkumppaniehdokas ja elämä näyttää valoisalta kaikinpuolin.
Tyttö ei jaksa ymmärtää äitiään, eikä kyllä kukaan muukaan enää. (Tytön aikana ei puhuta äidistä ainakaan negatiiviseen sävyyn, entinen vaimo on kuitenkin tytön äiti, mulla ei ole kaikesta huolimatta antipatioita häntä kohtaan ja mun mielestä olisi ehdottoman tärkeää että tulisivat toimeen keskenään ja heidän suhde olisi onnellinen)
Tyttö haluaisi muuttaa isälleen ja se itseasiassa pahentaa vain tilannetta. Entinen vaimo haluaa omistaa kaiken ja sairaalloisen mielenlaadun omatessaan yrittää omistaa ihmisiäkin...?
Entinen siis ei osaa elää omaa elämäänsä vaan häiritsee jatkuvasti tavalla tai toisella meidän elämää ja kiusaa jopa omaa lastaan. Lasta käy sääliksi, se kun joutuu sijaiskärsijäksi eikä äiti edes tajua mitä on tekemässä - hän tuhoaa toiminnallaan viimeisetkin rippeet siitä äiti-tytär suhteesta joka on jäljellä! Mietinpä vaan että mitä tuleman pitää kun homma tästä vain on pahentunut ja tyttö yhä enemmän tykästynyt minuun...enkä yhtään edes ihmettele miksi! Jos oma äiti käyttäytyy kuin mielipuoli eikä ajattele edes lapsensa parasta niin eipä ainakaan hyvää lupaa!
Minun kuvioihin mukaantulon jälkeen on ollut aikamoiset zembalot päällä... Itseltäni on vaadittu paljon sietokyvyn rajojen laajennusta ja huumoriakin. Mies onneksi on suhtautunut miehen lailla, selkärankaisuutta osoittaen ja uskon että tilanteet rauhoittuvat tästä jossain vaiheessa. Hope so...
Jos ei muuten niin lähestymiskieltoa tai muuta vastaavaa harkiten ainakin. Kun sitä haluaisi aikuisen ihmisen lailla sopuisasti ja järkevästi hoitaa asioita niin eipä tunnu onnistuvan, ei sitten millään!
Ei jaksaisi enää ihan ymmärtää ja häiriö jo alkaa hiukan kiukuttamaankin, mutta sääliksi käy kun huomaa että toinen olisi kipeästi avun tarpeessa.
Ei tervepäinen ihminen moiseen hommaan ryhtyisi, ei ainakaan näin pitkän erossaoloajan jälkeen eikä ainakaan niin lapsellisista asioista.
Onkohan kohtalotovereita? Neuvoja? Jaksamista tässä kaikesta huolimatta tarvitaan vaikka periaatteessa miehen ja minun väliin ei kyllä pysty tuollainen häiriköinti tulemaan. Suhteemme on sen verran vankalla pohjalla ja asioista puhutaan keskenämme avoimesti. Miestäkin käy sääliksi, hän se joutuu kestämään aika paljon kaikenlaista. Kun on pakko olla tytön äitin kanssa väkisinkin tekemisissä ja sitten saa töissäkin kauheat ryöpytykset lankoja pitkin mitä ihmeellisimmistä asioista.
Milloinkahan homma rauhoittuu? Ja rauhoittuuko edes itsestään? Mitä tehdä kun ko. henkilö ei itse tajua olevansa avun tarpeessa? Takaan että hänellä olisi itselläänkin helpompaa kun saisi terapiaa ja mielenterveyden kuntoon. Ja lapsenkin asiat olisivat paremmin.
En haluaisi viedä mitään keneltäkään - päinvastoin ja olen suhtautunut varsin neutraalisti asioihin. Mutta oisko jotain muita neuvoja? Aika parantaa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kuinka ISO MEISSELI sillä ukollas oikein on kun exä ei voi päästää irti?
..miten suuri mahtaakaan olla sinun hartioittesi välissä oleva ilmapallo,Keke???Olet aivan sairas tyyppi,sori vaan.
Hei!
Tilanteesi vaikuttaa inhottavalta, minusta kyse on aika selvästi mustasukkaisuudesta. Ex ei ehkä erotessaan ole ollenkaan ajatellut että hänen miehensä, eli sinun miesystäväsi elämään voisi tulla joku uusi nainen. Hän taistelee nyt jotain sellaista vastaan, jota ei osannut odottaa. Voisin kuvitella että tilanne tuntuu exästä vähän samalta kuin mies olisi pettänyt häntä.
Joten...uskoisin että tilanne rauhottuu ajan myötä yrittämällä keskustella järkevästi hänen kanssaan ja toistamalla kuin pikkulapselle että sinä et ole hänen äitiydelleen tai muutenkaan mikään uhka. Ja jos pitää mennä pitemmällä, tehkää vaikka ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Hoitoa tuo nainen kaipaa, mikäli järkipuhe ei auta.
tunnen myötätuntoa sitä naista kohtaan...
Kokemuksesta tiedän,että tuollainen nainen ei lopeta ennen kuin hänelle antaa pikku opetuksen! Kaikella on rajansa,sillä ei ole sinun asiasi ottaa vastaan kaikkia mielen oikkuja,mitä tuo nainen voi vaan keksiä!Muista,ettet ole mikään jäteastia,johon voi kaikki loat heittää,etkä ole myöskään mikään psykiatri jonka harteille voi kasata lukuisan joukon ongelmia ihan miten huvittaa!Ymmärrän sinua täysin-itsekin olin samankaltaisessa tilanteessa useita vuosia,mutta periksi en antanut!Näyttää siltä,että miesystäväsi exällä on tähtäimessään kuluttaa teidätkin henkisesti loppuun ja mitä hänen suhteeseensa nykyisen miehen kanssa tulee:ei taida kovin hyvin mennä!?Mitä muuten,hän,sanoo asiasta-vai tietääkö esim. niistä viestittelyistä? Olisi kiinnostavaa tietää,miten miesystäväsi suhtautuu siihen lähestymiskieltoon...? Ihmettelen,miksi suhtaudut tyttöön tavalla "isänsä nainen nro 1",koska se jos mikä voi aiheuttaa hankaluuksia myöhemmässä vaiheessa-muista,että s i n ä olet se ykkönen,sitten vasta lapsi! Yritä keskittyä nyt miesystäväsi ja sinun väliseen suhteeseen ja anna hänen hoitaa asia-hänhän se kuitenkin viimekädessä on vastuussa tyttärestään!Miksi sinä sitäpaitsi olet niin huolissasi exän mielenterveydestä-olisiko miesystävälläsi siinä kenties aihetta hakea huoltajuutta mikäli lapsen tulevaisuus on vaakalaudalla? Mielestäni sinun kannattaisi keskustella paikkakuntasi/kaupunkisi lastenvalvojan kanssa-joka siis hoitaa kyseistä asiaa,vai hoitaako?Itse koin kyseisen asian pelkkänä huuhaana,koska näyttää siltä että sosiaalitädit on vaan sen lapsen äidin puolella-miehet ei kai osaa tuoda asioita selvemmin julki ja tästä johtuu tuo em.Tuollainen nainen,jonka psyyke jakautuu kahtia-ja ties kuinka moneen kappaleeseen, osaa kyllä selittää asiat itselleen parhaaksi-siinä ovat kyllä sosiaalitäditkin pyörällä päästään!
Niin siis tämä entinen soittelee juuri miehelleni, ei minulle ja juuri mieheni on tätä lähestymiskieltoajatusta pohtinut. Toivonmukaan exä ei saa kovin tarkkoja henkilötietojani edes selville hetkeen, sillä sitten en minäkään saisi pahankaan rauhaa todennäköisesti?
Kyllä mun mielestä tyttö on isänsä elämässä minua tärkeämpi, se on miehen omaa lihaa ja verta ja heidän siteensä on pakkokin olla vahvempi. Tosin, en koe olevani varsinaisesti kakkonen, kyllä taidamme olla jaetulla ykkössijalla kumpikin ja mies kyllä ottaa meidät kummatkin huomioon todella hyvin enkä usko sen suhteen tulevan mitään ongelmia! =)
En nyt suoranaisesti murhetta kanna toisen mielenterveydestä mutta kyllä se lapsen kannalta hiukan mietityttää ja mies on samaa mieltä kyllä täysin. Minä en halua varsinaisesti puuttua toisten väleihin toiminnoillani, kunhan puran murheita täällä kohtalotovereille ja yritän etsiä mieheni avuksi ratkaisukeinoja niin että lopputuloksesta tulisi sopuisa.
Kaikki ex-vaimot eivät ole terapian tarpeessa
Et todellakaan suhtaudu asiaan neutraalisti
Sinun mielipiteesi asiaan on VAIN yksi mielipide
Älä ihmeessä puhu ääneen lapsen kuullen tuota sepustustasi -kyllä lapsi kuitenkin eniten rakastaa omaa isää ja äitiä. Olkookin, että olet aivan mahtava, kiva harrastuskaveri, kiva, ihana, psyykkisesti täysin terve yms. yms. Lapselle tulee varmasti paha mieli, jos/kun äitiä haukut.
Miksi sinun, suht ulkopuolisen, pitää ruotia toisten ihmisen elämää täällä?
Kopioin sulle "ex-äiti" pätkän alkuperäistä tekstiäni: "Tytön aikana ei puhuta äidistä ainakaan negatiiviseen sävyyn, entinen vaimo on kuitenkin tytön äiti, mulla ei ole kaikesta huolimatta antipatioita häntä kohtaan ja mun mielestä olisi ehdottoman tärkeää että tulisivat toimeen keskenään ja heidän suhde olisi onnellinen"
----
Niin... elikkä minä en halua puuttua äidin ja tyttären välilöihin enkä lapsen aikana puhu äidistä ylipäänsä mitään, enkä ainakaan tuo asioita milläänlailla esiin. Miesystävän kanssa sitten kahden kesken on mietitty asioita ja puhuttu avoimesti syistä ja seurauksista ja mahdollisista toimenpiteistä.
Ja miksi ruodin tätä täällä? Eiköhän jokainen joskus tarvitse hengähdyspaikkaa ja vertaistukea? Ja varsin anonyymisti tämä täällä tapahtuu, ei pitäisi loukata ketään. (Ellei sitten se koira älähdä johon kalikka kalahtaa...) Tarkoitus olisi puhtaasti saada kaikkien elämä raiteilleen ilman ahdistuksia ja katkeruutta - taitaa olla "mission impossible"?!
Olen niin neutraali kun vaan tässä tilanteessa voi olla. Annan miehen hoitaa asiat ja selvittää välit mutta halusin täältä vähän vinkkiä sekä sitä peräänkuuluttamaani "vertaistukea".
Miten niin olen ulkopuolinen? Herranjestas, kyllä tämä minun elämääni vaikuttaa hyvinkin paljon vaikkakin en ole itse pääosatekijä.
Olen ex-vaimo, en ex-äiti. Edelleenkin mulla on lapsia. Lapsellista ruotia vieraan ihmisen mielenterveyttä täällä. Mikä sinä olet hänen mielenterveyttä arvioimaan?
tämä ole keskustelu palsta, eikä täällä kenestäkään ole nimillä puhuttu. Kolahtiko pahasti itseesi kenties? Toimitko itse samanlailla kuin tuo edellämainittu ex-vaimo? Kuulostat itse aika katkeroituneelta ex-vaimolta. Tuskin kirjoittaja kaikkia ex-vaimoja tarkoitti. Ikävä kyllä heitä näyttää löytyvän..!
Pitänyt laittaa otsikoksi "ex-vaimosta" ei monikossa. Todellakin puhun nyt vain yhdestä tapauksesta ja täysin anonyymisti. Ei tarvi ottaa niin henkilökohtaisesti kenenkään, ellei sitten sydämessään tunne pistosta...? Minä koen asian vain hiukan ongelmalliseksi ja aivan vilpitön tarkoitus on vain saada asiat kaikilla niin että olisi mahdollisimman hyvä olla entisillä ja nykyisillä, lapsilla ja aikuisilla.
Hauskaa vappua kaikille tasapuolisesti!
Mitäs luulisit ex-vaimon sanovan,jos ehdottaisitte psykiatrille menoa?Olen ollut kauan samaa mieltä mieheni exästä ja olen kuullut,että on hän jossain terapiassa käynyt,mutta...en usko,että se syy,jonka vuoksi hänen p i t ä i s i saada apua,on tullut psykologilla selväksi-hän peittelee sitä ja on kertonut aivan muuta,uskoisin näin.Kysypäs mieheltäsi,onko exällä jotain pahoja lapsuuden traumoja,ties vaikka mitä paljastuu...
..vinkistä...
Jotain exän traumoista jo olen kuullutkin pintapuolisesti ja ymmärrän kyllä että joskus ihmisille sattuu kaikenlaisia vastoinkäymisiä, mutta niistä on päästävä kuitenkin yli ja jatkamaan elämäänsä kaikesta huolimatta. Tiedän, ei ole helppoa ei!
Itsekin kovia kokeneena ymmärrän kyllä, mutta en minäkään käyttäydy siten että antaisin menneisyyden traumojen tuottaa oikeutuksen olla ilkeä ja ikävä ihminen. Tiedän paljon todella rankalla kädellä koulittuja ihmisiä jotka ovat saaneet tukea ja terapiaa ja ovat näin selvinneet yli. Se mikä ei tapa, vahvistaa! =) (Tiedän myös ihmisiä joiden mielestä mielenterveysasiat ovat salattava ja hoidon sekä avun hakeminen koetaan vastenmielisenä ja leimaavana. Sellaiset yrittävät peitellä vain ongelmat eivätkä kuuna kullan valkeana hae apua. =( )
Eiköhän se tästä...
Teksti oli kuin omasta kynästäni... Meillä kuitenkin on kyseessä ex-avovaimo ja alle kouluikäinen tytär. Avovaimo oli se, joka suhteesta lähti ja he olivat olleet erossa jo noin vuoden, ennen kuin minä astuin kuvioihin. Aluksi tämä ex-avo ilmaisi olevansa onnellinen mieheni puolesta, että hän on löytänyt uuden naisystävän. Mutta hän ilmeisesti oletti, ettei suhteemme tule kestämään kauaa, sillä ei mennyt aikaakaan, kun oikuttelu alkoi. Mieheni tapaamiset tyttärensä kanssa alkoivat vaikeutua, puhelimellakaan ei saanut yhteyttä. Minua kiellettiin olemasta paikalla, kun mieheni hakee tytärtään. Olen tullut alusta asti hyvin toimeen tytön kanssa ja olemme antaneet hänelle mahdollisuuden sanoa joka kerta, haluaako hän olla vain isänsä kanssa kahden, mutta aina hän on halunnut minut mukaan. Ehkä tämäkin on osasyy exän koko ajan kasvavaan kiukkuun, kun hän huomaa, etteivät hänen uhkailunsa ja tyttärelleen minusta puhumansa keksityt jutut "tehoa". Hän mm. sanoi, etten tule koskaan saamaan heidän tyttärestään kaveria. Ja siihen hän on kaikin tavoin pyrkinyt, mutta ei ainakaan vielä ole onnistunut...
Exällä on myös miesystävä, viime tietojen mukaan he ovat jopa kihloissa ja häätkin piti olla suunnitteilla. Kun mieheni kosi minua jokin aika sitten ja kihlauduimme, taivas repesi liitoksistaan ja herjaaminen vain paheni. Hänellä siis saa olla miesystävä, mutta miehelläni ei saisi olla naisystävää! Meillä nämä tekstiviestit ja puhelut ovat painottuneet tähän asti herjaamiseen, haukkumiseen ja huutamiseen. Onneksi hänellä ei meidänkään tapauksessa ole minusta muuta tietoa kuin etunimi... Ja onneksi asumme ihan eri paikkakunnalla. Nyt hän on kuitenkin keksinyt uuden taktiikan ja ilmoitti yhtäkkiä miehelleni, että hän voisi tulla takaisin!! Hänen mielestään ei ole vielä myöhäistä, sillä me olemme vasta kihloissa! Hän kuitenkin unohti oman miesystävänsä...
Oman mielenterveyteni vuoksi olen suhtautunut näihin syytöksiin/herjauksiin/keksittyihin tarinoihin vain toisesta-korvasta-sisään-toisesta-ulos-periaatteella... Hän ei edes tunne minua, eli kaikki hänen tarinansa ovat epätoivoisen exän luuloharhoja. Enkä mitenkään ole ruokkinut näitä hänen ajatuksiaan! Olen yrittänyt pysyä tästä mahdollisimman syrjässä, mutta se on aika mahdotonta, sillä exä vetää minut aina näihin syytöksiin mukaan. En myöskään yritä viedä "äidin paikkaa" (mitä hän myös pelkäsi), vaan olen mukana, jos tyttö haluaa. Meillä ei myöskään puhuta tytön äidistä tai tämän miesystävästä pahalla.
Hirvittää vain, miten aikuinen ihminen voi käyttäytyä näin. Sossuun on ihan turha yrittää turvautua. He tosiaankin ovat vain äidin puolella ja ainoa, mistä he isän suhteen huolehtivat, ovat ajallaan maksetut maksut!
Exä siis yrittää tehdä kaikkensa pilatakseen minun ja mieheni välit, mutta miten hänet saisi ymmärtämään, että hän kuluttaa siihen turhaan energiaa. Ainoa ihminen ketä hän tällä toiminnallaan satuttaa, on hänen oma tyttärensä, ja häntä tässä käy sääliksi... Teillä "hyvä puoli" on se, että tytär on jo sen verran vanha, että hän ymmärtää äidin kieroilun ja vastustaa sitä. Meidän tapauksessamme tyttö on vielä niin nuori, että hänelle äiti on se, jota uskotaan (kerran hän sanoikin, ettei voi tulla isän luo, kun minä olen siellä, ettei äiti suutu...). Sattuu pelkkä ajatuskin, kun pienen lapsen täytyy murehtia, ettei vain suututa äitiä, eikä tämä lapsi silti vielä ymmärrä, että äiti häntä tässä vahingoittaa...
Mieheni yrittää kaikin tavoin hoitaa tätä asiaa järkevästi puhumalla, mutta ei tämän exän kanssa pysty edes keskustelemaan, kun puhelinsoitot menee aina huutamiseksi niin, ettei suun vuoroa saa.
Puhuimmekin mieheni kanssa, että täytyy vain yrittää pitää välit edes sen verran (eli vain sietää tätä käytöstä...), että sinä päivänä, kun tytär ymmärtää äidin mielipuolisen käytöksen, hänellä on paikka meidän luona, minne hän voi tulla koska vaan...
Voimia teille, älkää lannistuko...
Voisitko meilata mulle "Bon"? Ois kiva vaihtaa muutamia ajatuksia...
[email protected]
sinuakin kurjaa raukkaa, kun et saa olla sen IHANAN-KILTIN-MUKAVAN-TASAPAINOISEN miehen kanssa rauhassa. Kun vielä lapsikin sinusta tykkää...
Sehän on AIVAN HIRVEÄ se ex-vaimo. Lässyn-lässyn-läääää........ Kyllä te ootte LAPSELLISIA. Vikaa ei taas löydy kuin yhdestä ihmisestä, tosin voihan sillä KAMALALLA EX-VAIMOLLA olla KAMALA UUSI MIES. Todennäköisesti onkin, mikäli se teidän mielipiteestä on kiinni.
Kannattasko
-kasvaa (tai ainakin yrittää) AIKUISEKSI
-elää vaan sitä ihan omaa elämää
-yrittää muistaa, että sinäkään et varmasti tiedä kaikkea ihanan miehesi ja sen kamalan ex-vaimon asioista
-tajuta, että riitoihin ja eroihin tarvitaan aina kaksi ????
Kysy seuraavan kerran äidiltä tai isältä lupa, kun kirjoittelet tänne. Jookosta joo;=
>>Voi, voi sinuakin kurjaa raukkaa, kun et saa olla sen IHANAN-KILTIN-MUKAVAN-TASAPAINOISEN miehen kanssa rauhassa.>Vikaa ei taas löydy kuin yhdestä ihmisestä...>Kannattasko
-kasvaa (tai ainakin yrittää) AIKUISEKSI>-elää vaan sitä ihan omaa elämää>-yrittää muistaa, että sinäkään et varmasti tiedä kaikkea ihanan miehesi ja sen kamalan ex-vaimon asioista>-tajuta, että riitoihin ja eroihin tarvitaan aina kaksi ????
...meilini perille? Hope so. Vaikutti niin kuin sähköpostini olisi oikkuillut...
Toivottavasti tuli asia HARVINAISEN SELVÄKSI, Bon;)
...oliko sun kommentissa joku pointtikin? Mulle meidän asiat ovat harvinaisen
selvät. En jaksais täälläkin leikkiä näitä arvuutuksia. Sano suoraan jos on
jotain sanomista. Vai osuiko vaan arkaan paikkaan...?
Minähän sanoin jo asiat suoraan, mutta en voi mitään, jos sinä et ymmärrä. Se on sinun ongelma ei minun.Mikään ei ole osunut arkaan paikkaan minulla. Toisin taisi käydä sinun kohdalla...
Oikein kivaa kevään jatkoa sinulle. Loppu.
...kohta tosiaan yleistää tätä käytöstä muihinkin ex-vaimoihin, jos sinun kanssa
jatkan tätä ei-mihinkään-johtavaa-keskustelua. Hyvin tutulta kuulostaa, että
kelkkaa käännetään heti, kun ollaan ajautumassa nurkkaan... Vähän pirteämpää
kevättä sulle :)
Kuulosti jotenkin tutulta nuo ex-vaimon kommentit!Liekö ollut juuri minun nykyisen aviomieheni exä-just niinku hänen puhettaan!Täytyy kai minunkin todeta,että"kaikki näyttää ja kuulostaa olevan todellakin samanlaisia"!Samantyyppinen kuvio oli meilläkin,mitä täällä kerrottiin ja ohjeeksi annan seuraavaa:hankkikaa lähestymiskielto!Huvittaa kuunnella kommentteja:"pitää ajatella lapsen parasta",kun ei se äitikään sitä tuolla käytöksellään osoita!Olen sitä mieltä,että tuollaisille olisi pakollinen psykologinen/psykiatrinen testi tarpeellinen-jos ei elämässä ole mitään muuta kuin kiusan tekeminen toisille,ei sellainen ihminen VOI olla täysjärkinen hoitamaan edes lasta!Muuten:mielipide siitä,että riitaan/avioeroon tarvitaan kaksi,EI TODELLAKAAN pidä paikkaansa!!Mieheni kuunteli usein exänsä karjumisia puhelimessa aivan hiljaa,sanaakaan sanomatta.Tiedoksi vaan sille"ex-vaimolle",että se kertoo siitä,että miehellä ei ole enää MINKÄÄNLAISIA tunteita sitä ihmistä kohtaan.Joku mies tuolla jollain palstalla kertoi vaimonsa mielenterveysongelmista ja aikoi ottaa eron..niin kävi miehenikin tapauksessa.Kuka sitä vapaaehtoisesti henkensä uhalla jatkaa suhdetta hullun kanssa??Ei kukaan!!Siinä tilanteessa ei laiteta edes lapsia etusijalle enää!!Sekös otti miehenikin exällä pattiin,kun hän ei määräilyistään huolimatta saanut enää miestänsä pitää ja vaikka yritti meidänkin väliin tulla,niin minähän en periksi antanut!Naikkonen luuli olevansa ovela ja käytti eri taktiikoita-luuli,että luovutan.Minä vedin kuitenkin pidemmän korren(naurua..)!En ollut edes mieheni ns.toinen nainen,mutta sain vain niskoilleni osan tämän exän sairaalloisista juonista-sellaista ihmistä ei voi edes sääliä!Jos hän olisi vähääkään osoittanut ihmisyyttä minuakin kohtaan,asia voisi olla toisin,mutta ei.Nyt tällä naikkosella on uusi miesystävä-minua kiinnostaisikin tietää,mitä mieltä tämä nykyinen on tämän naikkosen taustasta..Ehkäpä joku päivä kerron tälle miehelle tämän eukon veitsellä heilumisista yms.
tempauksista-voisi mies miettiä toisenkin kerran,kannattaako sellaisen kanssa jatkaa suhdetta kovinkaan pitkälle!
Psykologinen testi ei olisi mikään huono idea :) !
>>Jos hän olisi vähääkään osoittanut ihmisyyttä minuakin kohtaan,asia voisi olla toisin,mutta ei.
Niin, exiä on yhtä paljon erilaisia kuin on ihmisiäkin, toiset ovat normaaleja ja jopa mukavia, toiset taas helvetistä tai ainakin sinne päin. Olen itse joutunut kärsimään mieheni exästä jo kymmenen vuotta ja nyt kun lapset alkavat olla isoja, alkaa vähän helpottaa. Joku outo hormonaalinen juttu tai kapea-alainen mielenhäiriö näyttää vaivaavan joitain exiä; outoa käytöstä, ei halua tavata, ei tervehtiä, ei edes puhua puhelimessa lasten isän kanssa, jos minä olen huoneessa, luurin paiskaamista korvaan jos minä vastaan, minun mustamaalaamista lapsille, hysteerisiä kohtauksia, syyttelyä, vaatimuksia, ylihuolehtivuutta jne. jne.
Yritä siinä olla hyvä äitipuoli kun exän olemus ja henki tunkee joka kolosta sisään omaan kotiin, eikä vähiten lasten mukana. En tiedä onko näillä exillä oikeasti tarkoitus yrittää pilata lastensa isän uusi suhde vai onko kaikki vain mustasukkaisen, hormoonien pauloissa pyörivän naaraan sokeaa sohimista. Ei se mitään jos aikuiset ovat hermomromahduksen partaalla, mutta eivätkö nämä exät ymmärrä, että he hankaloittavat lastensa elämää kaikkein eniten? Miltä mahtaa tuntua lapsesta, joka lojaalina yrittää sukkuloida kahden kodin väliä usein vielä huolehtien vanhempiensa oloista ja asioista, jos aikuisten välit ovat täysin vinksahtaneet?!!!
Joku exä joskus selitti, että hän ei voi sille mitään, että se vain on sellainen äidinvaisto, alkukantainen reaktio, mille ei voi mitään. Kyse oli siitä, ettei hän sietänyt lapsensa olevan miehensä uuden vaimon seurassa. HALOO!!! Joidenkin naisten kohdalla todella tuntuu, että äitiys tyhmentää, etenkin kun kuulee tällaisia kommentteja.
Kannattaa todella miettiä kahdesti ennen kuin alkaa suhteeseen eronneen lapsellisen miehen kanssa! Pimahtanut exä voi todella sabotoida elämää ja etenkin omia lapsiaan niin, että pahimmat kauhutarinatkaan eivät vedä sille vertoja.
Olen aina halunnut hyvää kaikille ja olla ystävä myös exän kanssa ja kaikki nämä vuodet olen saanut naamalleni pelkkää PASKAA! Omanarvontuntoni on sen verran korkealla, etten alennu samaan, etenkään sanomaan negatiivisia asioita exästä lasten kuullen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten olisi joutunut kärsimään.
Lasteni isän silmissä olin rahanahne vittumainen ja riidanhaluinen ämmä. Elatusmaksuista riideltiin, hän maksoi ne miten huvitti: tammikuun elatukset helmikuun lopussa jne. Sossun mielestä minun piti opiskelijataloudessa olla vain onnellinen että mies ylipäätään maksaa (summa vain hieman isompi kuin sossun minimi), joten eivät auttaneet elatusapu-ulosmittausasioissa. Vuosikausia tätä.
Itse hän ei ottanut yhteyttä lapsiinsa, ei edes tapaamisasioissa. Minä soitin, kun lapset ikävöivät. Aina hän ei suostunut jo sovittua tapaamista hoitamaan, ei aikonut tulla hakemaan lapsia. Sitten taas soittorumbaa isovanhemmille. He tulivat.
Nyt vuosia myöhemmin isän sisko neuvoo, että minun olisi jo aika päästää irti.. heidän mielestään olen roíkkunut kiinni lasten isässä?! vaikka itsellänikin oli jo uusi parisuhde, kuten isälläkin?? mitähän kaikkea lasten isä minusta suvulleen on paskaa puhunut?
Kesätapaamisen takia oli useampi puh.soitto, ennenkuin löytyi yhteinen päivä ja aika lasten tuomiselle/viemiselle, joskus tuntui ettei hän osaa edes lukea kalenteria...
Hän asui vanhempiensa kanssa lähekkän, joten tapaamisella hoitui myös muu suku. Välimatka oli pitkä, tapaamiset kesäisin (joskus talvi ja/tai syksy myös). Mummon mielestä minä en anna tavata lapsia tapaamiselle. ??!!
Olisi ollut fiksumpaa, jos olisin antanut olla ja lasten itkeä ikäväänsä. Itsellä olisi ollut helpompaa. Lapsilta udeltiin minun elämääni ja tekemisiäni, en olisi halunnut heidän tietävän. Lasten kautta laitettiin viestejä ym., ei voitu minulle sanoa. Minualla ei ollut kuitenkaan ihmisarvoa, äitinä olen huono ja elämäni tarkoitus on tehdä lasteni elämä vaikeaksi, heidän mielestään.
Minulle ei voinut puhua kunnolla puhelimessa: puh. soi ja vastaan, luuri lyödään korvaan. Useamman kerran tätä. Kunnes huudan lapset vastaamaan: isovanhemmathan siellä. Eivät voineet minulle sanoa mitään sen verran, että olisivat pyytäneet lapset puhelimeen. Vaikka vuotta aiemmin olin tapaamiseia sopinut heidän kanssaan...???
Nyt on omat kännykät, kaikilla. Nuorempi asuu vielä kotona. Eivät koskaan soita hänelle, vaikka hänellä on oma puhelin ja heillä numero. Soittavat kotoa pois muuttaneelle toiselle lapselle, laittavat viestejä hänen kauttaan.. koska tämä nuorempi lapsi asuu minun kanssani? en vastaa hänen puhelimeensa. Olen kuitenkin hyvin selvillä lasten isän suvun tapahtumista, lapset kertovat, pyytämättä, käskemättä, vaikka tietävät etten halua kuulla... asiat ovat heille tärkeitä.
Minä olen siis koko ajan halunnut, että tapaamiset sujuvat, että isä joka kyllä jaksaa rakkauttaan ja ikäväänsä parkua, ottaisi myös vastuuta ja huolehtisi lastensa elatusmaksut edes(meillä ei mitään vaateostoja lapsille, fillareita, leirimaksuja, uimahalli- tai puuhamaakäyntejä isän toimesta, tapaamisellekin minä tulin yli puolenvälin, koska muuten ei olisi onnistunut), jne. Minun vikani on, että otin yhteyttä häneen ja heihin, halusin että lapset saavat sukunsa tavata, he kaipasivat itse sinne. Olisin toivonut hyviä välejä. Mutta miten paljon minun pitää ymmärtää? ja siksi sietää paskan syytämistä ja vittuilua, lastenkin kuullen? Miksi he eivät nauti lapsista, vaan välittävät heille minua kohtaan tuntemansa vihan? Miksi he eivät kysy minulta mitne joku asia on, vaan uskovat vain yhden sanaan, lasten isän, poikansa, joka on pyhimys? Ja miksi he eivät keskustele utele minulta, miksi lapsi viestikapulaksi??
Olen siis koko ajan ollut vittumainen exä, hankaloittanut tapaamisia, en ole antanut tapaamiselle koskaan lapsia, jotka muuten eivät edes minun lapsiani ole, sanoi mummo, muuttanut elatusmaksuja oman mieleni mukaan rahanahneena..
Niin. Asia näyttää tältä kun minä olen tällä puolen pöytää. Asia näyttää toiselta kun isä ja uusi vaimo ym. isän suku on vastapuolelle. se pitäisi muistaa.
Ps. olin iloinen kun hänellä vihdoin oli avopuoliso, joka tuli hyvin toimeen lasteni kanssa. siihen asti olinkin saanut aina raportin hänen naisasioistaan ja seurusteluistaan, hän soitti ja kertoili ja minä ajattelin, että no kerro ja juttele, itsehän tätä puh.laskua maksat...
Kirjottakaa nyt joku täyspäinen ex-vaimo tänne, ettei näiden juttujen perusteella todellakin aleta muodostamaan stereotypiaa ex-vaimoista.
Tämän kirjoittajan kohdalla en ainakaan ihmette, miksi hän on EX-vaimo..heh. Uskoisin, että psykopatia on aika yleinen eroamisen syy.
Aivan!Säälin erästä poikamies-rukkaa,joka tällaisen naisen riepoteltavaksi on joutunut-sitä alkaneen suhteen huumaa ei todellakaan kestä kuin se pari vuotta,korkeintaan-sitten alkaa se arki,joka toisten on niin vaikea kestää.Kun ent.liiton lapset kuuluvat mukaan kuvioihin,niin siinä on soppaa kerrakseen,jos tuollainen keskenkasvuinen suunsoittelija kohdalle sattuu(ex-vaimot ja yh:t)!
Eilen meni hermot sitten täydellisesti. Tämän on loputtava tavalla tai toisella. Jos ei mikään muutu, lähden tästä helvetistä pois. Tuntuu että mieskin on mennyt varsin munattomaksi - tunteitako entistä kohtaan jostain IHMEEN syystä? Vaiko pelkoa jostain isommasta tragediasta? (Nainen on kykenevä tekemään varmasti IHAN mitä vain, tarpeeksi kun kiihtyy...)
Nyt ovat naisen vanhemmatkin puolellamme, hän on käynyt jopa heidän luonaan riehumassa. He ovat sitä mieltä että nainen on todellakin seonnut. Itsepä lähti, on tiensä valinnut kun otti toisen miehenkin ja asuvat yhdessä. On tainnut jäädä katkeruus kaivelemaan? Luuli varmaan saavansa pitää exänsä omana kaverinaan ja käydä lohduttautumassa joskus ja jouluna kun uudempi mies ei tunnu sillä hetkellä hyvälle?
Kyllä tässä on kesketty jos vaikka ja mitä jo. Mutta no more! Nyt täytyy häirinnälle ja uhkailuille ja kiristykselle tulla loppu tai minä en ainakaan tällaista elämää halua. On jatkunut jo aivan liian kauan, mittani on täynnä. Sitä kai se nainen haluaakin? Mutta jos mies ei nyt ryhdistäydy ja hoida asiaa poliisien kanssa eteenpäin niin sitten minä lähden. Olen päättänyt sen jo. Mutta en ala uhkailla miestä, tässähän se nyt nähdään onko mies vai hiiri. Jos oma-aloitteisesti ei mitään synny niin sittenpä tiedän.
Hei Mary
Hyvä kun sinä olet kirjoittanut tuntojasi tänne keskusteluun. Kirjoitusten perusteella vaikutat tasapainoiselle ihmiselle, todelliselle onnen potkulle nykyiselle miehellesi.
Yritä vielä jaksaa, nyt tämä ex on jo pääsemässä omaan tavoitteeseensa. Tavoite on rikkoa sinun ja miehesi välit. Älä anna sen tapahtua.
Erot on aina tosi rankkoja ja toiset ymmärtävät oman kumppaninsa arvon vasta sen jälkeen kun ovat sen menettäneet. Eli aina järjen kanssa ei näissä asioissa ole mitään tekemistä ja varsinkin jos on taipuvainen mustasukkaisuuteen ollaan tekemisissä helvetillisten ihmisten ja asioiden kanssa.
Olen itse eronnut jo monia vuosia sitten ja olen se ex-vaimo. Vaikka joskus vanhat asiat kirpaisee ja hyvät muistot palaa mieleen, on annettava entisen kumppanin elää omaa elämää ja rakennettava omaa parempaa huomista. Harmittavaa, että saa rakentaa ja luoda rauhassa omaa perhekulttuurianne.
Mutta älä nyt luovuta. Jos rakastat miestäsi jaksakaa yhdessä päivä kerrallaan. Vaihtakaa salainen puhelinnumero ja antakaa yksi kännykkänumero ex:n käyttöön joka on päällä sovittuna aikana/päivänä. Antakaa lapselle numero, josta hän saa aina isin kiinni tarvittaessa. Hei pieniä salaliittoja saa tehdä oman ja lapsen edun nimissä.
Nostakaa kerran asia pöydälle lapsen kanssa keskustellen ja puhukaa ainakin kerran nämä ongelmat läpi hänen kanssaan, mutta hyvä jos ette vatvo näitä jatkuvasti hänen kuullen.
Puhukaa hänelle näistä ongelmista ja kertokaa avoimesti teidän oma mielipide.
ÄLÄ luovuta, ja yritä jaksaa ymmärtää sun miestäsi. Kyllä se on vaikeessa puristuksessa. Sinä olet hänen tuki ja turva, älä nyt hylkää häntä.
Tule esiin taustasta, nouse miehesi rinnalle. Yrittäkää tutustua entisen kanssa. Esittäydy hänelle tai kirjoita hänelle lämmin kirje.
Ehkä hän ymmärtää tämän jälkeen, ettet ole uhka hänelle vaan hyvä ihminen.