Tässä ihmettelen miksi minua petettiin? Takani oli 6 vuotta ja tyttöystäväni petti kaverini kanssa. Itse olen ulospäin suuntautunut, komeaksi kehuttu ja hyvävartaloinen nuori mies. Hän oli nätti, normaalivartaloinen, hieman sulkeutunut ja epävarma itsestään.
Riitelimme monesti siitä, ettei hän osaa sanoa ihmisille ei. Hänellä oli todella vaikea kohdata vastakkaisessa tilanteessa ihminen. Hän antoi usein periksi. Sovimme suhteemme alkuaikana , että petetä ei vaan jätetään toinen jos siltä tuntuu.
Noh, onhan meillä omat ongelmat ollut, vaikkakin pettämishetkellä kaikki meni hyvin. Hän vannoi suurta rakkauttaan minuun ja minä häneen. Sitten se tapahtui, humalassa.
Luotin häneen, vaikkakin tiesin hänen olevan hieman johdateltavissa. Välillä hänellä meni alkoholin alaisena asiat liian pitkälle, mutta kenelläpä ei olisi joskus mennyt. Hänellä meni monesti.
Tapahtuman jälkeen hän oli häpeissään ja pyysi anteeksi ja halusi erota. Ihmettelin tätä, kun vasta hän oli miettinyt häitä ja lapsia yms. Toki itsekin halusin erota, en ikinä sellaista unohtaisi, anteeksi annan.
Jostain sisällä minulla oli tunne jo kauan ollut, että näin saattaisi tapahtua joskus.. Mielestäni hän oli vaan heikko persoona. Seuraava poikakaveri huomaa varmasti saman asian kuin minä. Minua on aina pidetty sinä henkilönä, joka on suhteessamme voimakas, hyvä itsetuntoinen ja tulin toimeen hyvin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ikinä häntä en pettänyt edes suutelemalla toista, en olisi voinut. Ihmiset ajattelivat, että jos jompikumpi meistä pettää olen se minä. Toki olisi ollut mahdollisuuksia paljonkin jos niitä olisin käyttänyt, mutta kun en vain ole sellainen.
Nyt sitten "kasvaneena" tapahtumasta, ainut mikä jäi kaivamaan on tuo, että miksi minä? Tulee pakosta mieleen, että mitä minussa oli vikana. Olihan minussa vikaa, tiedän sen , mutta ei mitään tämän mittakaavan asiaa uskoisin. Huomioin vuosien jälkeenkin merkkipäivinämme, päivittäin suutelemalla ja olemalla lähellä.. Annoin kaikki mitä vain keksin. Se ei riittänyt?
Tapahtuman jälkeen oli itsetutkiskelun paikka. Millainen minä olin hänelle? Millainen olen persoonana? Olinko hyvä/huono avomies? Tutkin ja ajattelin asiaa, mutta en keksinyt mitään järkevää syytä pettämiselle.
Puhuin asiasta myös hänen kanssaan, mutta hän sanoi sen johtuvan hänestä itsestään. Hän sanoi, että emme me varmaan olisi selvinneet muutenkaan parina, että olisimme varmaan muutenkin eronneet joskus. Kasvoimme erilleen. Ihmetyttää se muutos mikä tapahtui parin viikon aikana, se muutos kiihkeästä yhteisen tulevaisuuden suunnittelusta eroon.
Noh, nyt olen klamydian pois hoidattanut minkä ilmeisesti häneltä sain tai hänen jälkeensä olleelta suhteelta. Ja kun tämän pois sain, tuntuu koko se elämä jääneen taakse ja uusi alkaa.
Olen päättänyt löytää vahvan naisen. Sellaisen joka sanoo mitä haluaa eikä hiivi nurkissa.
Wish me luck!
Riitelimme monesti siitä, ettei hän osaa sanoa ihmisille ei. Hänellä oli todella vaikea kohdata vastakkaisessa tilanteessa ihminen. Hän antoi usein periksi. Sovimme suhteemme alkuaikana , että petetä ei vaan jätetään toinen jos siltä tuntuu.
Noh, onhan meillä omat ongelmat ollut, vaikkakin pettämishetkellä kaikki meni hyvin. Hän vannoi suurta rakkauttaan minuun ja minä häneen. Sitten se tapahtui, humalassa.
Luotin häneen, vaikkakin tiesin hänen olevan hieman johdateltavissa. Välillä hänellä meni alkoholin alaisena asiat liian pitkälle, mutta kenelläpä ei olisi joskus mennyt. Hänellä meni monesti.
Tapahtuman jälkeen hän oli häpeissään ja pyysi anteeksi ja halusi erota. Ihmettelin tätä, kun vasta hän oli miettinyt häitä ja lapsia yms. Toki itsekin halusin erota, en ikinä sellaista unohtaisi, anteeksi annan.
Jostain sisällä minulla oli tunne jo kauan ollut, että näin saattaisi tapahtua joskus.. Mielestäni hän oli vaan heikko persoona. Seuraava poikakaveri huomaa varmasti saman asian kuin minä. Minua on aina pidetty sinä henkilönä, joka on suhteessamme voimakas, hyvä itsetuntoinen ja tulin toimeen hyvin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ikinä häntä en pettänyt edes suutelemalla toista, en olisi voinut. Ihmiset ajattelivat, että jos jompikumpi meistä pettää olen se minä. Toki olisi ollut mahdollisuuksia paljonkin jos niitä olisin käyttänyt, mutta kun en vain ole sellainen.
Nyt sitten "kasvaneena" tapahtumasta, ainut mikä jäi kaivamaan on tuo, että miksi minä? Tulee pakosta mieleen, että mitä minussa oli vikana. Olihan minussa vikaa, tiedän sen , mutta ei mitään tämän mittakaavan asiaa uskoisin. Huomioin vuosien jälkeenkin merkkipäivinämme, päivittäin suutelemalla ja olemalla lähellä.. Annoin kaikki mitä vain keksin. Se ei riittänyt?
Tapahtuman jälkeen oli itsetutkiskelun paikka. Millainen minä olin hänelle? Millainen olen persoonana? Olinko hyvä/huono avomies? Tutkin ja ajattelin asiaa, mutta en keksinyt mitään järkevää syytä pettämiselle.
Puhuin asiasta myös hänen kanssaan, mutta hän sanoi sen johtuvan hänestä itsestään. Hän sanoi, että emme me varmaan olisi selvinneet muutenkaan parina, että olisimme varmaan muutenkin eronneet joskus. Kasvoimme erilleen. Ihmetyttää se muutos mikä tapahtui parin viikon aikana, se muutos kiihkeästä yhteisen tulevaisuuden suunnittelusta eroon.
Noh, nyt olen klamydian pois hoidattanut minkä ilmeisesti häneltä sain tai hänen jälkeensä olleelta suhteelta. Ja kun tämän pois sain, tuntuu koko se elämä jääneen taakse ja uusi alkaa.
Olen päättänyt löytää vahvan naisen. Sellaisen joka sanoo mitä haluaa eikä hiivi nurkissa.
Wish me luck!
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Tapahtuman jälkeen hän oli häpeissään ja pyysi anteeksi ja halusi erota. Ihmettelin tätä, kun vasta hän oli miettinyt häitä ja lapsia yms. Toki itsekin halusin erota, en ikinä sellaista unohtaisi, anteeksi annan."
Omalla kohdallani tämä tuntui kaikkein pahimmlata. Ei edes yrittänyt taistella suhteemme puolesta vaikka olimme suunnitelleet kihloja jne. Nyt kulunut puoli vuotta, tuskin edes ajattelen häntä enää..
"Riitelimme monesti siitä, ettei hän osaa sanoa ihmisille ei. Hänellä oli todella vaikea kohdata vastakkaisessa tilanteessa ihminen. Hän antoi usein periksi. "
Sama juttu. Johdateltavissa. Itsekin seurustelu alkumetreillä ei aikonut tulle luokseni, mutta pienen vonkaamisen jälkeen tuli ja heti naimaan. Olisihan se tästä jo pitänyt arvata.
"Hän sanoi, että emme me varmaan olisi selvinneet muutenkaan parina, että olisimme varmaan muutenkin eronneet joskus. Kasvoimme erilleen. Ihmetyttää se muutos mikä tapahtui parin viikon aikana, se muutos kiihkeästä yhteisen tulevaisuuden suunnittelusta eroon."
Selittelee itselleen. Ihan sama juttu oli minullakin. Ensin käytiin mukavasti romanttisella illallisella ravintolassa, kaikki oli hyvin. Seuraavana päivänä annoin kenkää kun sain tietooni petoksen. Oli muka tehnyt jo päätöksen jättää minut. Höpönlöpön, nämä johdateltavat ihmiset eivät osaa eivätkä uskalla tehdä päätöksiä. He enemmänkin ajelehtivat eteenpäin, tosin itse välillä vähän suuntaa lykkien mutta suuret linjat on kyllä muiden vetämiä.
Toisaalta tällainen ihminen on voinut hyvinkin miettiä etukäteen mitä tekee, mutta ei vain saa aikaiseksi. Menee juttuihin mukaan kun ei muutakaan osaa, eikä pysty sanomaan toiselle että minulla on muita suunnitelmia. Eli kyseessä on vätystelijä ja selkärangaton nahjus.
Olen vasta kokenut saman. Olemme olleet kohta 9 vuotta avioliitossa ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Kaiken piti olla kunnossa. Arkihan toki oli tullut vastaan, mutta toisiamme kuitenkin koko ajan huomioimme. Löysin yhtenä iltana vahingossa toisesta puhelimestamme oudon numeron ja kun tarkistin asian, se meni toiselle paikkakunnalle, tuiki tuntemattomalle naiselle. Tätä kun sitten aloin kyselemään, kuka oli kyseessä, sain vain huutoa ja valheita niskaani. Jotenkin sitten halusin uskoa niitä valheita (mieheni on loistava valehtelija) ja elämä jatkui. Kuitenkin koko ajan epäilin, ja asiasta riitelimme. Mieheni vannoi ja vakuutteli koko ajan, ettei pettäisi minua koskaan ja vannoi rakkauttaan.
Kuitenkin koko touhu paljastui minulle noin kuukausi sitten, ja miehelläni oli siis ollut suhde tähän naiseen jo kolme kuukautta.
Otin ja soitin tälle naiselle, hän kertoi avoimesti kuinka useasti he olivat mieheni kanssa tavanneet ja viimeiseksi vielä ihmetteli että mitä se minulle kuuluu, kun mehän olemme eronneet mieheni kanssa...
Oli vaan unohtunut minulle kertoa.
Siis valehdelluthan mieheni oli hänellekin.
nyt mieheni on lopettanut suhteen, ja yritämme jatkaa elämää yhdessä eteenpäin. On kuitenkin hyvä avioliitto takana, tätä lukuun ottamatta. Ja rakkauttakin riittää.
On kuitenkin todella vaikea unohtaa tapahtunutta, ajatus tästä naisesta mieheni kanssa piinaa minua koko ajan. Katkeruuttakin on, niin kuin sinullakin, Miksi minä, miten mieheni on voinut tehdä minulle jotain tuollaista? Kuitenkin hänkin katuu tekoaan ja on pyytänyt anteeksi tuhat kertaa.
Mutta voinko enään koskaan todella luottaa häneen? Ymmärrän että haet vikoja itsestäsi, niin minäkin koko ajan haen, olisinko voinut tehdä jotain toisin? Siihen vaan kun ei saa vastausta.
On totta että syitä voi hakea itsestäänkin, mutta mielestäni Syy ei ole sinussa, eikä liioin minussakaan. Pettäminen on ollut tietoinen valinta.
Voimia sinulle ja koita jatkaa elämässä eteenpäin, niin minäkin olen päättänyt. Jos jään asiaa koko elämäni miettimään, pilaan sillä vain oman elämäni, ja siihen en suostu!!!