vittupää isä

Meidän perheessä vastaavaa harjoitti yksinuoltaja-äitimme. Vain vielä kerrottua paljon synkemmin painajasimaisena henkisenä väkivaltana. Fyysisen väkivallan lisäksi. Päivittäin. Oli alkoholisti. Itse oli ja on edelleen maailman fiksuin ja hienoin ihminen vaikka mitä perheeseen tulee niin oli täydellinen epäonnistuja ja edelleen on vinoutunut.

Jos se kehui niin kehui itseään. Päivittäin.

Miksi ihmeessä ihmiset hankkii lapsia, kiusattavaksiko niitä hommaillaan?

Otan osaa.

olen nainen, mutta kuitenkin. Isäni muisti aina ilmoittaa ja antaa ymmärtää, ettei minusta mitään tuu koskaan. No annoin sen ymmärtää, että otan huumorilla kaiken, mutta kyllä osui ja uppos. Veljeni harrasti samaa.
Asiat muuttuivat, kun isäni sairastui syöpään. Päälaelleen. Enää en kuullut kertaakaan kuinka onneton olen. Isä kuoli noin vuosi sitten, mutta halusin kaikessa hiljaisuudessa antaa hänelle anteeksi kaikki. Tuskinpa hän sittenkään tarkoitti kaikkea niin kuin itse ymmärsin, en tiedä tietenkään varmasti. Näin haluan ajatella ja itsellänikin on parempi olla.
Ota itse etäisyyttä isääsi. Jos asut vielä kotona, muuta kauemmas. Elä omaa elämääsi. Yllättäen asiat sitten kääntyvät loppupeleissä... Koita kestää ja etsi muuta ulospääsyä tilanteestasi.

kyse on isäsi huonosta itsetunnosta.Lisäksi hän voi kokea itse jotenkin epäonnistuneensa elämässään ja purkaa tämän luuseritunteen poikaansa eli sinuun,ei kestä nähdä oman poikansa onnistuvan ehkä vaikeammassa asiassa kuin itse koskaan,esim.kitaransoitto...mutta soita vaan poika skittaa ja anna äijän kiehua liemessään.oot jo osoittanut paremmuutesi sillä ettet oo niitannut ukkoos.toisaalta tosiasioiden laukominen vois puhdistaa ilmaa.Ite ainaki oon helvetin ylpee jos oma poikani joskus tarttuu kitaraan ja saa siitä säveliäkin irti...

Väkivallalla et ratkaise mitään. Mieti tarkemmin, vaikka leipoisit isääsi turpaan, mitä se muuttaisi? Paranisiko olosi - hetkellisesti, pidemmän päälle oikeasti? Tuskin, vaikka fyysisesti olisit päässyt purkamaan vitutustasi, turhautumistasi ja ilkeitä sanoja, ne sanat ovat silti mielessäsi ja muistissasi. En usko että isäsi näkeminen silmä mustana tai nenä rytyssä siinä auttaisi. Vähentäisihän se ehkä sitä solvaamistaan, kai. Todennäköisesti välinne eivät olisi sen jälkeen tämänkään vertaa. Voit ajatella että tuskin sillä mitään merkitystä olisikaan.

Mutta välimatka voit ottaa tyylikkäämminkin ja ilman pahoinpitelysyytettä, jo ihan itsesi ja elämäsi kannalta. Se todella todistaa paremmuuttasi että et ole niitannut ukkoa etkä ole itse jatkanut henkistä kiusaamista takaisin tai edelleen lähimpiisi.
1) Kasaantunut viha ja kiukku on kuitenkin olemassa ja päästettävä purkautumaan - miten muutoin voisit purkaa sen? Fyysisesti urheilemalla, takomalla säkkiä, juoksemalla, huutamalla? Monen vuoden tuskaa ei välttämättä kerralla pureta mutta jokainen kerta helpottaa enemmän, usko pois. Känneistä todennäköisesti ei ole apua, krapulan mentyä se sama paska on jäljellä.
2) Ota etäisyyttä, muuta pois kotoa, tai pidä yhteyttä harvemmin, aluksi ehkä parempi ottaa pidempi tauko ja palata aiheeseen pikkuhiljaa sitten kun se tuntuu mahdolliselta ja näet asian erilailla.
3) Keskity omaan elämääsi, itseesi, vaimoosi ja tulevaisuuteenne. Kaikkeen siihen hyvään missä olet onnistunut. Töihin ja kitaransoittoon. Sulje isäsi pois ajatuksistasi, älä annan hänen sanojen määritellä enää itseäsi. Älä mieti mitä hän ajattelisi tästä ratkaisustasi tms. Anna sen olla menneisyyttä. Löydät varmasti muita päämääriä, omia ja yhteisiä vaimosi kanssa. Luokaa oma tasapainoinen parisuhteenne ja ylläpitäkää sitä. Tietääkö vaimosi tästä? Jos ei niin kerro hänelle, hän varmasti pystyy vahvistamaan sinua ja persoonallisuuttasi, kertomaan ja osoittamaan miten hyvä olet ja näkemään mitä kaikkea hyvää olet saanut aikaiseksi jollet itse sitä pysty näkemään.
4) Hakeudu ammattiauttajan juttusille niin voit saada hyviä vinkkejä, kannattaa käydä toteamassa onko tapaamisesta apua vai ei.

Tsemppiä! Sinun täytyy päästä isäsi otteesta pois, mutta fyysisellä väkivallalla et todellakaan sitä saavuta, paha olo on edelleen olemassa vaikka pieksisit isäsi henkihieveriin. Ja niin kornia kuin se onkin, hän on silti isäsi, ilman häntä sinua ei olisi olemassa. Et soittaisi kitaraa, et heräisi aamulla vaimosi vierestä. Sinulla on mahdollisuus.

Jotkut ihmiset vaan on juroja, kateellisia, väheksyviä, henkisesti pahoinvoivia, tajuavat elämän rajallisuuden ja mahdollisuuksien vähenemisen iän karttuessa, hukanneet tai koskaan löytäneetkään sitä rauhallisuutta ja onnellisuutta mikä sisäisesti voidaan saavuttaa, ja tottakai se jurppii kun muilla tuntuu olevan siihen paremmat mahdollisuudet. Älä anna itsestäsi kasvaa samanlaista kuin isästäsi, olet nähnhyt lähtökohdat ja virheet, joita et ainakaan oman poikasi kohdalla tee.

Mä olen luullu olevani ainoo jonka isä on kannustanu mua tolla tavalla..pelasin futista niin äijä sano ettei se viitti tulla kattomaan ku pallo viedään heti multa ku sen saan.. pallo piti ostaa nii käski reenata vanhalla karvalakilla..

100m halusin juosta.. äijä ei ostanu piikkareita ku sano et mullon nii hitaat refleksit et muut on jo maalis ku mä lähen.. vittu näit juttuja on satoja..

Kaikki mun harrastukset on ollu ihan paskoja sen mielestä.. Ku sille asiasta sanoo nii hyvä ettei päälle käy.. Sillon olis kyl tavinnu piestä koko äijä...