FISHERIN

Onko joku käynyt kurssia ja onko siitä ollut apua... tai käynyt sen itsenäisesti läpi. Mitä mieltä olitte?
3461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oletko lueskellut kirjan. Se on aika painavaa asiaa ainakin siinä etta avaa uusia nakokulmia. Suosittelen.

Äänestä

suosittelen fisherin eroseminaaria, itse olen sen käynyt, kannatti vaikka rankka oli, (olisi vaan pitänyt ottaa töistä saikkuu...) mutta mitäpä sitä oman hyvinvoinnin eteen ei tekisi, kirja on hyvä apuväline, mutta se avautuu paremmin "ryhmätilanteissa" jolloin myöhemmin sitä opusta voi sitten tutkiskella ihan rauhassa kotoa.

Äänestä

Uskomattoman käänteentekevä kokemus! Että ei mene täysin hukkaan erosurut ja tuskat, vaan ne voi kääntää oppimisprosessin käyttövoimaksi. Asiallinen käsittelytapa auttaa katsomaan realistisesti asioita, suhteen dynamiikkaa, valtasuhteita, vuorovaikutusta, keskustelua, tunneilmaisua. Samalla huuhtoutuu tunnepatoutumat ja tulee tilaa uudelle, toivolle, ystävyydelle ja itseluottamukselle. Vertaisryhmän tuki on tehokas! Ja monet harmittelevat mikseivät käyneet kurssia jo ennen suhteeseen ryhtymistä, silloin olisi jäänyt monta virhettä tekemättä. Kurssin jälkeen katsoo itseään, menneitä ja nykyisiä ihmissuhteitaan ihan uusin silmin! Kurssilla tulee tarkasteluun kaikki tarpeellinen mikä liittyy parisuhteeseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


JÄLLEENRAKENNUS kirjoitti:

Onko joku käynyt kurssia ja onko siitä ollut apua... tai käynyt sen itsenäisesti läpi. Mitä mieltä olitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu