Olen parisuhteessa oleva nainen. Mieheni on työnsä vuoksi melkein aina poissa kotoa ja kaukana. Joskus ennen olisin ajatellut, etten tarvitse elämääni mitään "romanttista", enkä pitänyt itseäni kovin romanttisena naisena.
Nykyään olen hyvin paljon yksin. Työni on itsenäistä, ja vain harva työkaveri. En tykkää yksin käydä missään ja koska mieheni on aina ollut paras ystäväni en ole pitänyt tärkeänä hankkia muita ystäviä ja nyt niitä ei siis ole.
Elämä on alkanut tuntua jotenkin ankealle. Aamulla yksin töihin, töissä yksin, työn jälkeen ruokakauppaan yksin ja sitten kotiin yksin istumaan. Siis toki tulee päivän aikana juteltua jonkinverran muiden ihmisten kanssa, mutta se ei korvaa sitä muuta yksinoloa, jota on suurin osa.
Alkuun oikein nautin, kun sain olla paljon yksin, mutta nyt muutaman kuukauden jatkuttuaan olen alkanut masentumaan. Sielussa on jotenkin tosi yksinäinen olo, jota iltaisin nykyään lievitän ja turrutan alkoholin naukkailemisella. Samalla on tullut jotenkin alavireinen ja välinpitämätön olo kaikkea kohtaan. Aamuisin olen väsynyt ja valmiiksi huonolla tuulella. Pinna on usein kireällä ja itkuherkkyys pinnassa.
Yllättäen tapasin miehen, jonka huomasin olevan todella ihana ja romanttinen. Olen aina pitänyt sellaisia miehiä hieman liian imelinä, mutta nyt tuo mies ja romanttiset elkeet kolahtivat minuun niin, etten voi ajatellakaan muuta. Tiedän kuitenkin ettei suhteestamme tule oikeasti mitään ja tuntuu tuskalliselle kaivata sitä hetken romantiikkaa mitä häneltä sain, kun elämäni on muuten kumisevan tyhjää.
Olen entisestään masentunut ja töissä odotan vain kotiinpäsyä ja että saan aukaista viinapullon. Onneksi en juo kuin 1-3 drinkkiä illan aikana, mutta ennen en juonut koskaan, nyt se on selvästi tullut elämääni.
Nykyään kun näen vaikka kadulla onnellisen näköisen pariskunnan käsi kädessä kävelemässä, niin sielua kouraisee. Tai kun katson telkusta romanttista ohjelmaa niin tulee itku kurkkuun. Olenkohan vain liian yksinäinen vai pehmenemässä päästäni?
Nykyään olen hyvin paljon yksin. Työni on itsenäistä, ja vain harva työkaveri. En tykkää yksin käydä missään ja koska mieheni on aina ollut paras ystäväni en ole pitänyt tärkeänä hankkia muita ystäviä ja nyt niitä ei siis ole.
Elämä on alkanut tuntua jotenkin ankealle. Aamulla yksin töihin, töissä yksin, työn jälkeen ruokakauppaan yksin ja sitten kotiin yksin istumaan. Siis toki tulee päivän aikana juteltua jonkinverran muiden ihmisten kanssa, mutta se ei korvaa sitä muuta yksinoloa, jota on suurin osa.
Alkuun oikein nautin, kun sain olla paljon yksin, mutta nyt muutaman kuukauden jatkuttuaan olen alkanut masentumaan. Sielussa on jotenkin tosi yksinäinen olo, jota iltaisin nykyään lievitän ja turrutan alkoholin naukkailemisella. Samalla on tullut jotenkin alavireinen ja välinpitämätön olo kaikkea kohtaan. Aamuisin olen väsynyt ja valmiiksi huonolla tuulella. Pinna on usein kireällä ja itkuherkkyys pinnassa.
Yllättäen tapasin miehen, jonka huomasin olevan todella ihana ja romanttinen. Olen aina pitänyt sellaisia miehiä hieman liian imelinä, mutta nyt tuo mies ja romanttiset elkeet kolahtivat minuun niin, etten voi ajatellakaan muuta. Tiedän kuitenkin ettei suhteestamme tule oikeasti mitään ja tuntuu tuskalliselle kaivata sitä hetken romantiikkaa mitä häneltä sain, kun elämäni on muuten kumisevan tyhjää.
Olen entisestään masentunut ja töissä odotan vain kotiinpäsyä ja että saan aukaista viinapullon. Onneksi en juo kuin 1-3 drinkkiä illan aikana, mutta ennen en juonut koskaan, nyt se on selvästi tullut elämääni.
Nykyään kun näen vaikka kadulla onnellisen näköisen pariskunnan käsi kädessä kävelemässä, niin sielua kouraisee. Tai kun katson telkusta romanttista ohjelmaa niin tulee itku kurkkuun. Olenkohan vain liian yksinäinen vai pehmenemässä päästäni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
tiedä vielä mitään, mutta pääsi on hajoamassa.
Hommaa harrastuksia, mieluummin liikunnallsia sellaisia. Niiden parissa aika kuluu ja pää tuulettuu. Ikävät asiat unohtuu. Jos vielä johonkin joukkuelajiin saisit itsesi mukaan, niin vielä parempi. Seura on tärkeää useimmille ihmisille.
Tällaista neuvoa kaverilta, joka on ollut 32 vuotta yksin ja aina pitänyt siitä. Meitä on monenlaisia.
Vai että tällainen joulukertomus tällä kertaa. Olet kyllä sitkeä jätkä. Kaikki jo tunnistavat sinut siksi lätinämaaniseksi parikymppiseksi jätkäksi mutta sinä se vaan veivaat sitä sontalooraas.
En todellakaan tajua mitä sinä puuhailustasi saat irti.
En nyt ihan sisäistänyt tuota kirjoittamaasi. En tunnista itseäni henkilöksi, josta vihjailet. En varmaan ole tuo henkilö kun olen naispuoleinen ja iäkkäämpi. Olisitko vähän vainoharhainen?
Voisi olla.
josta saisit uutta intoa elämään ja ehkä uusia sosiaalisia suhteitakin. Tuo romantiikkahaihattelu on vaan korviketta todelliselle aktiiviselle ja tyydyttävälle elämälle. Miehen romanttiset elkeet varattua naista kohtaan ovat pelkkää sumuverhoa, joka estää sua näkemästä, minkä perässä hän oikeasti on. No, nauti valheesta jos et pysty elämään todellisuudessa. Toivottavasti kuitenkin edes yrität.
Pienin askelin liikkeelle nyt vaan sieltä yksinäisyydestä kohti valoa. Riippuvuuksista - viinasta, miehistä jne. - eroon pääseminen tuo sinulle voimaa. Vaikeat asiat on kohdattava, eikä turrutettava viinaan tai romantiikankaipuuseen.