Bushin ja Cheneyn lausuntoja 911-komissiolle

Tuossa alempana linkitetyssä hienossa Zeitgeist-pätkässä esitetään kuinka Bush ja Cheney olivat kuultavana 911-komission edessä yhdessä, eikä erikseen kuten heiltä pyydettiin. Lisäksi he eivät olleet minkäänlaisen valan velvoittamia sanomisissaan ja kaiken huipuksi minkäänlaisia kirjallisia tallenteita tai äänitteitä ei ollut lupa säilyttää! Uskomatonta!

Lisäksi pätkässä näytetään kuinka Bush pariin otteeseen selkeäsi ärsyyntyneenä ja vaivautuneena sivuuttaa ylläoleviin aivan olennaisiin kohtiin liittyvät kysymykset lehdistötilaisuuksissa ja ohjaa äkkiä keskustelun muille urille... Tällaista siis on vapaan maailman johtajan toiminta "vapaan" median esittäessä hänelle kysymyksiä! Pöyristyttävää! Miksi toimittajat eivät kunnolla takerru haukan tavoin noihin kysymyksiinsä ja _vaadi_ selkeää vastausta..?

Toimittaja kysyy siis jotakuinkin näin että "eivätkö uhrien omaiset ansaitse saada tietää tarkalleen mitä te mulkerot olette komission edessä oikein todistaneet" ja Bushwacker vain sanoo vittuuntuneena jotain tyyliin "kysyit tuota samaa jo aikaisemminkin, seuraava kysymys"!

Asia loppuunkäsitelty.

Vapaassa demokratiassahan tässä eletään, just joo...
5354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mikä zeitgeist-pätkä? Laita linkki uudestaan!
USA:n media vaikuttaa kyllä olevan pelkkä pr-koneisto, jossa kaikkki toistavat kyseenalaistamatta sen mitä hallitus sanoo. Stalinkin olisi kateellinen.

Äänestä

toimia.

Äänestä

hyvä kun muistutit asiasta, oli päässyt ihan unohtumaan... muistelisin vielä niin, että toimittajille sanottiin mitä saa kysyä ja mitä ei.. olihan se merkillistä..

Äänestä
  • Veikkaan että nopsaan tulee lähtö "vääristä" kysymyksistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ei kirjattu! kirjoitti:

Tuossa alempana linkitetyssä hienossa Zeitgeist-pätkässä esitetään kuinka Bush ja Cheney olivat kuultavana 911-komission edessä yhdessä, eikä erikseen kuten heiltä pyydettiin. Lisäksi he eivät olleet minkäänlaisen valan velvoittamia sanomisissaan ja kaiken huipuksi minkäänlaisia kirjallisia tallenteita tai äänitteitä ei ollut lupa säilyttää! Uskomatonta!

Lisäksi pätkässä näytetään kuinka Bush pariin otteeseen selkeäsi ärsyyntyneenä ja vaivautuneena sivuuttaa ylläoleviin aivan olennaisiin kohtiin liittyvät kysymykset lehdistötilaisuuksissa ja ohjaa äkkiä keskustelun muille urille... Tällaista siis on vapaan maailman johtajan toiminta "vapaan" median esittäessä hänelle kysymyksiä! Pöyristyttävää! Miksi toimittajat eivät kunnolla takerru haukan tavoin noihin kysymyksiinsä ja _vaadi_ selkeää vastausta..?

Toimittaja kysyy siis jotakuinkin näin että "eivätkö uhrien omaiset ansaitse saada tietää tarkalleen mitä te mulkerot olette komission edessä oikein todistaneet" ja Bushwacker vain sanoo vittuuntuneena jotain tyyliin "kysyit tuota samaa jo aikaisemminkin, seuraava kysymys"!

Asia loppuunkäsitelty.

Vapaassa demokratiassahan tässä eletään, just joo...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu