Harmillista. Tahtomattanikin alan luopua toivosta ja uskoa, että ei tästä mitään tulekaan. Turhauttavaa, tuntuu siltä että se olisit voinut olla sinä. Vahva kemia välillämme on surukseni muuttumassa asiallisuudeksi ja hymy silmistäsi katoamassa, joten olen tainnut menettää sinut jollekin juhannusheitukalle? :)
Kohdennettu miehelle
Unprofessional
122556
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
miten juhannusheitukka eroaa muista heitukoista
Kuuluu myös naiselle siinä missä miehelle.. joten otappa luuri kauniiseen käteesi ja soita miehelle.
Vain Suomessa aloitteen tekeminen kuuluu naiselle. Kuin myös laskujen maksaminen, perheen elättäminen jne. Mitä ihmettä te jätkät ootte valiita tekemään?
on varmaan just tätä:(
Synnyttäminen onkin ihan eri juttu.
ja naiset voivat tehdä aloitteita siinä missä miehetkin.
Naisilla oikeus nautintoon ja hyvää seksielämään kaikilta osin. Rohkeasti aloitteita tekemään! T:Rohkea rokan syö
Olen työpaikassa jossa työntekijöistä noin kolmasosa on ulkomaalaisia. Olen huomannut että ulkomaalaiset naiset ovat välittömämpiä ottamaan kontaktia, tervehtivät ja hymyilevät lämpimästi, kyselevät kuulumisia jne oma-aloitteisesti, toisin sanoen tekevät kontaktin ottamisen miehelle paljon paljon helpommaksi kuin suomalaiset. Enkä ole mikään erityisen komea mies vaan tavallisen näköinen.
Juuri näin. Ulkomaiset naiset osaavat "pedata" tilanteen siten, että miehen on helppo tehdä aloite tai yleensäkin olla gentlemanni. Homma toimii ikään kuin yhteispelillä.
huomattavasti avoimempia ottamaan kontaktia? Haloo, ei ole pelkästään suomalaisten naisten ominaisuus vaan sopii herra suomalaisen katsoa itsekin peiliin.
Varmaan myös näin, mutta ulkolaisten miesten aloitteellisuuden kohteeksi harvemmin (onneksi) joudun. Eli ei ole sitä puolta tullut niin seurattua. Älä siis heti vedä hernettä nenään.
vielä iloksi muuttuu, ensi viikolla :)
Samalla lailla olet mielessäni aamuin illoin kuin aikasemmin. Ja tiedoksi, mitään juhannusheitukkaa ei edes ollut kun vietin juhannuksen yksin kotona sinua ajatellen...
mutta reilu vuosi ollaan pyöritty enemmän ja vähemmän yhdessä..kavereina ja muutenkin, tiedäthän tuo....ihminen on heikko