kokemuksesta...

..opittua kirjoitti:

Olen toista kertaa au pairina, vuosi on melkein kulunut ja olen kaikin puolin tyytyväinen :)

Näin ei kuitenkaan käynyt ensimmäisellä kerralla, kun 18-vuotiaana, nuorena ja sinisilmäisenä lähdin seikkailemaan suureen maailmaan eli au pairiksi puoliksi suomalaiseen perheeseen. En oikeastaan ollut ajatellut au pairina elämistä sen kummemmin, etsin töitä kun tuttuni sattui kysymään haluaisinko hänen tuttavaperheeseensä au pairiksi. "Ulkomaille? Yksin? Totta kai! Täältä tullaan!" ajattelin.

Ja kaikinpuolin antoisa seikkailu siitä silloin kehkeytyikin (sinä vähäisenä vapaa-aikanani jonka vietin neljän seinän ulkopuolella), vaikkakaan itse au pairina eläminen ei ollut lainkaan mukavaa.. Alussa sovitut asiat eivät pitäneetkään, esim. äiti oli sanonut tekevänsä ruuan päivällä ja illalla, jos minä olen lasten kanssa, mutta kuinkas kävikään.. äitiä ei näkynytkään kotona. Tein töitä vähintään 40 tuntia viikossa pienellä taskurahalla. Vasta myöhemmin kuulin työtuntien olevan au paireille 30h/vko.

Vastuullani oli kolme pientä veitikkaa ja lisäksi lukemattomia kodinhoitotehtäviä joita tuli koko ajan lisää.. "ai etkö olekaan tehnyt tuota.. tämäkin olisi pitänyt tehdä... jne." Ei ainuttakaan lomapäivää, viikonloput vapaat mutta sunnuntai-illoiksikin alkoi löytyä pientä askaretta. Kerran vanhemmat lähtivät lomalle viikonlopuksi ja uskoivat lapsensa ja kaupan päälle sairaan valittavan mummon harteilleni.. maanantain sen jälkeen sain huilata ja sitten taas ahertamaan... Ja kuinka paljon kiitosta sain? Voin muistaa ainakin kolme kertaa kuulleeni sen sanan, mutta päällimmäiseksi mieleeni jäi "en ole ollut viime aikoina aivan tyytyväinen työskentelyysi".. Ja nuorena ja kilttinä tyttönä pinnistin voimani äärimmilleen. Jälkeen päin tajusin, että taisin olla aika korvaamaton, eikä kukaan antaisi epäluotettavan henkilön hoitaa lapsiaan, mutta silloin koin olevani hyvinkin epäpätevä ja riittämätön..

Ei ole tarkoitukseni liikoja ruikuttaa "tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka tekee" eli omasta sinisilmäisyydestäni saan kiittää elämäni rankinta työrupeamaa (jonka jälkeen kaikki muut työt ovat tuntunut helpoilta ja mukavilta eli en tätä kokemusta haluaisi myöskään vaihtaa pois). Vuosien varrella katselin uusia au pair-paikkoja, koska halusin hommasta myös paremman kokemuksen. Ja nyt sen olen saanut :)

Taas olen samassa maassa ja puoli-suomalaisessa perheessä.. Heti alussa sovittiin selvästi mitä tehtäviini kuuluu: kuinka lapsia ojennetaan, miten pyykki taitellaan jne. Joten olen heti tiennyt, mitä minun halutaan tekevän, olen voinut ne odotukset täyttää ja saanut joka päivä kiitosta. Molemmin puolin on rajoissa pysytty, kun yhdessä sovitaan vahdin ilomielin joskus lapsia ylimääräisesti illalla/viikonloppuna ja saan siitä ylimääräistä korvausta..

Mitä itse tein toisin kuin ensimmäisellä kerralla: heti ensimmäisinä päivinä vietin paljon aikaa perheen seurassa, tutustuen ja jutellen. Vuosi on pitkä aika viettää perheessä, johon ei kunnolla tutustu. Ehkä olisin ensimmäiselläkin kerralla tutustunut paremmin perheeseeni jos vapaa-aikaa olisi ollut enemmän, en tiedä. Mutta tiedän, että au pair-ajasta tarttuu aina mukaan uusia kokemuksia ja elämän viisautta, itseään oppii tuntemaan paremmin ja jos tuntuu, että se ei ollutkaan juuri sinua varten, niin ainakin olet yrittänyt :)

Reipasta mieltä kaikille uusille au paireille! Kunnioita perhettä joka on ottanut sinut kotiinsa asumaan ja uskonut haltuusi rakkaat lapsensa, mutta vaadi myös heiltä kunnioitusta itsellesi. Jos homma ei toimi, myönnä se ja vaihda perhettä. Älä turhaan uhraa aikaasi ihmisille, jotka käyttävät sinua hyväkseen, mutta älä myöskään kiellä aina ylimääräistä apua perheeltä, joka on sinua kohtaan reilu ja huomaavainen :)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä