Apua harmonikan soittamisesta kiinnostuneelle

Olen kiinnostunut harmonikan soittamisesta mutta en ole vielä tutustunut tähän alaa paljoa, joten minulla olisi pari kysymystä...

1. Voiko/Kannataako omatoimisesti opetella harmonikan soittoa, esim. kirjoista, videoista yms.? Missä Oulun alueella annetaan harmonikkaopetusta?

2. Jos vielä osaisitte sanoa, missä Oulun alueella myydään harmonikkoja?

Kiitos etukäteen vastauksista!
68153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

3. Niin, ja minkälainen harmonikka kannattaisi ostaa? Näitäkihän on monenlaisia...

Äänestä
  • Jahas, aika laaja kysymys. No ihan ensimmäisenä voin sanoa että unohda itseopiskelu. Itse olen tehnyt sen virheen ja en voi suositella sitä kenellekään. Vaikka kuinka tuntuu et homma on hanskassa ja soitto sujuu niin opettaja kuitenkin huomaa asioita joita et itse huomaa.

    Itse jouduin opettelemaan tai oikeammin korjaamaan palkeen käytön ja siinä sitä olikin työmaata. Aikaa meni toista vuotta ennenkuin tuo palkeenkääntäminen alkoi sujumaan siten että soitto kuulosti kauniille.

    Harmonikan ostossa joudut miettimään että melodiabasso vai standardibasso. Melodiabassoa käytetään yleensä konserteissa joissa soitetaan klassista ja standardibasso on yleensä se millä ihan puhtaasti harrastajat joille ei ole mielessä edes edetä konserttitasolle soittavat.

    Sitten olisi vielä mietittävä että piano vai näppäinharmonikka. No pianoa soittavana henkilönä voin todeta että en itse kyllä pianoharmonikkaa soittaisi. Olen tosin pianoharmonikalla aloittanut soittamisen mutta hyvin pian vaihdoin sen näppäinharmonikkaan. Loppujen lopuksi kyseessä taitaa olla enemmänkin makuasia.

    keltaiset pörssit ja huuto.net on täynnä käytettyjä harmonikkoja. Nämä soittimet mitä yleensä lähtee muutamaan sataan ovat enemmän tai vähemmän ongelmallisia tavalla tai toisella. Yleensä nämä neuvostoliitosta tuodut harmonikat joilla on hintaa muutama satanen ovat ns. turistihaitareita ja no kyllähän sellaista soittaa mutta suosittelisin että hankit ihan ensi alkuun kunnon soittimen johon kyllä uppoo enemmänkin kuin tuhat egee.

    Itse aloitin tuollaisella neukkuhaitarilla ja kun sain nykyisen 3-äänikertaisen nuorisomallin syliini niin sitä vaan tuli kysyneeksi et: Ai tää siis on harmonikka. Miten tää palje on näin kevyt. Miten tää bassopuoli toimii näin joustavasti. tästä voi jo päätellä jotain et miksi se harmonikka maksaa niin tolkuttomasti.

    Tässähän tätä näin aluksi. En kyllä osaa sanoa että mistä Oulun seudulla harmonikkoja löytää mutta Seinäjoella on Musiikki Järvenpää joka myy käytettyjä että uusia soittimia. Vilkaise sivua: www.lassepihlajamaa.fi

    Äänestä

  • Harmonikan soittaja kirjoitti:

    Jahas, aika laaja kysymys. No ihan ensimmäisenä voin sanoa että unohda itseopiskelu. Itse olen tehnyt sen virheen ja en voi suositella sitä kenellekään. Vaikka kuinka tuntuu et homma on hanskassa ja soitto sujuu niin opettaja kuitenkin huomaa asioita joita et itse huomaa.

    Kiitos vastauksista!

    Äänestä

  • Veli Kyljys kirjoitti:

    Kiitos vastauksista!

    Kyllä harmonikansoittoa voi hyvin tuloksin itsekin opetella. Ostaa tai lainaa vaikka kirjastosta jonkin harmonikansoiton oppikirjan. Esim. Veikko Ahvenaisen harmonikkakoulut 1-3 ovat varsin selkeitä ja hyviä oppikirjoja joissa ohjelmistokin on laaja. Ja tuohon järjestelmäasiaan toteaisin, että jos on soittanut aiemmin jotakin pianon klaviatuurilla olevaa soitinta, olipa tuo sitten piano tai kosketinsoitin niin pianoharmonikka lienee silloin helpompi vaihtoehto kun ei tarvitse opetalla uutta järjestelmää.

    Oulun seudulla esim. Giulietti harmonikkoja myy: Asko Ruotsalainen, Toukolankaari 24 A5, 90420 Oulu, 040-7390455

    Äänestä

  • Harmonikan soittaja kirjoitti:

    Jahas, aika laaja kysymys. No ihan ensimmäisenä voin sanoa että unohda itseopiskelu. Itse olen tehnyt sen virheen ja en voi suositella sitä kenellekään. Vaikka kuinka tuntuu et homma on hanskassa ja soitto sujuu niin opettaja kuitenkin huomaa asioita joita et itse huomaa.

    Itse jouduin opettelemaan tai oikeammin korjaamaan palkeen käytön ja siinä sitä olikin työmaata. Aikaa meni toista vuotta ennenkuin tuo palkeenkääntäminen alkoi sujumaan siten että soitto kuulosti kauniille.

    Harmonikan ostossa joudut miettimään että melodiabasso vai standardibasso. Melodiabassoa käytetään yleensä konserteissa joissa soitetaan klassista ja standardibasso on yleensä se millä ihan puhtaasti harrastajat joille ei ole mielessä edes edetä konserttitasolle soittavat.

    Sitten olisi vielä mietittävä että piano vai näppäinharmonikka. No pianoa soittavana henkilönä voin todeta että en itse kyllä pianoharmonikkaa soittaisi. Olen tosin pianoharmonikalla aloittanut soittamisen mutta hyvin pian vaihdoin sen näppäinharmonikkaan. Loppujen lopuksi kyseessä taitaa olla enemmänkin makuasia.

    keltaiset pörssit ja huuto.net on täynnä käytettyjä harmonikkoja. Nämä soittimet mitä yleensä lähtee muutamaan sataan ovat enemmän tai vähemmän ongelmallisia tavalla tai toisella. Yleensä nämä neuvostoliitosta tuodut harmonikat joilla on hintaa muutama satanen ovat ns. turistihaitareita ja no kyllähän sellaista soittaa mutta suosittelisin että hankit ihan ensi alkuun kunnon soittimen johon kyllä uppoo enemmänkin kuin tuhat egee.

    Itse aloitin tuollaisella neukkuhaitarilla ja kun sain nykyisen 3-äänikertaisen nuorisomallin syliini niin sitä vaan tuli kysyneeksi et: Ai tää siis on harmonikka. Miten tää palje on näin kevyt. Miten tää bassopuoli toimii näin joustavasti. tästä voi jo päätellä jotain et miksi se harmonikka maksaa niin tolkuttomasti.

    Tässähän tätä näin aluksi. En kyllä osaa sanoa että mistä Oulun seudulla harmonikkoja löytää mutta Seinäjoella on Musiikki Järvenpää joka myy käytettyjä että uusia soittimia. Vilkaise sivua: www.lassepihlajamaa.fi

    Olen pienestä pitäen rakastanut harmonikkaa, ostanut paljonkin levyjä mm. Ahvenaisen ja Taito Vainion ym. Mutta nyt kun vapaa-aikaa alkaa olla enemmän, olen tosissaan ajatellut näppäinharmonikan ostoa.
    Se voisi olla ihan lasten harmonikka, painoa noin 4- 5 kiloa. Kohtuullisen hintainen, muutama sata euroa,
    korkeintaan 500 euroa. Mitä nämä venäläiset harmonikat oikein ovat ? Eikös heillä ole erilainen sormi-
    teknikka kuin suomalaisilla? ---- Olen katsonut noita harmonikan oppikirjooja, kyllä minusta Ahvenaisen kirjat ovat hyviä. Mutta oppiiko sitä soittamista yksin? Osaan kyllä nuotteja ja soitan jonkun verran sähköurkuja. Mistä minä voisin ostaa (mieluummin huollettu) edullisen harmonikan?
    Asun Oulun läänissä. Käyn joskus Tampereellakin kesän aikaan. Oppiiko sitä vanhakin soittamaan!

    Äänestä

Se on kyllä paskapuhetta että itseopiskelu ei juuri tuota tulosta. Joka kylällä on omat "pelimanninsa" joista suurin osa on usein itseoppineita. Itse vuosikaudet soittaneena osaan sanoa, että melodiabassohaitareita ei tarvite edes miettiä, perinteinen haitari on se jolla soitetaan polkkaa, valssia, jenkkaa tms. Alkuun kannattaa panostaa ainakin noin 1000-1500 vaikka vanhaan haitariin. Kannattaa ottaa joku asiantunteva kaupoille mukaan, joka osaa katsoa että onko peli kunnossa. Kunnon haitari, kunnollinen oppikirja (esim. Lasse Pihlajamaan harmonikkakoulu, pinkkikantinen) ja juurta jaksaen harjoitellut harjoitukset ja maltti ovat avaisanat itseopiskelulle. Musikaalinen tausta on plussaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Veli Kyljys kirjoitti:

Olen kiinnostunut harmonikan soittamisesta mutta en ole vielä tutustunut tähän alaa paljoa, joten minulla olisi pari kysymystä...

1. Voiko/Kannataako omatoimisesti opetella harmonikan soittoa, esim. kirjoista, videoista yms.? Missä Oulun alueella annetaan harmonikkaopetusta?

2. Jos vielä osaisitte sanoa, missä Oulun alueella myydään harmonikkoja?

Kiitos etukäteen vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu