Alkaa jo nyppiä. Mä en nimittäin osaa enää olla kenenkään kanssa. Itse en juurikaan ole ihastumassa tai sit jos ihastun niin se ei saa vastakaikua tai jos saakin, niin se kaatuu mun puolelta sit johonkin ihme traumaan... Mut enimmäkseen käy niin, että naiset kiinnostuu musta ja jotkut jopa vakavamminkin mutta mä en osaa ihastua, saati rakastua enää ollenkaan. Siis joskus ennenmuinoin sitä tuntui ihastuvan suurinpiirtein kaikkeen, mikä liikkui mutta nyt tuntuu sydän ihan kuolleelta. se on tiedättekö tuskallinen tunne. Mä haluisin takaisin sen entisajan ihastumisfiiliksen ja kivan tytön... Auttakaa mua ajatusteni kanssa.
Voi jestas tätä touhua...
Aspiriini
6581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
se tapahtuu vain 15 vuoden välein ;-)
että olet ruvennut katsomaan ihmisiä eri kantilta...kun rakastut naiseen tulee hänen olla tietysti sellainen jonka kanssa tulet toimeen ja ulkonäkö pitää olla sellainen joka miellyttää.teininä ei sen ollut niin väliä kun nuorena olaan niin muuntuvaisia,mutta isompana sitä löytää itsensä ja voi olla oma itsensä.kyllä se sieltä tulee,kun on sen aika1
mutta ikää on kertyny jo 30, joten.... pitäshän sitä jo tietää mitä haluaa ja tavallaan tiedänkin mutta kun mikään ei tunnu nappaavan:(
se kuuluu ikään, itsekin 30 ;-)
Muistatteko sen puristavan tunteen rinnassa, kun oli rakastunut. Se tunne tuli pelkästään toisen näkemisestä tai äänen kuulemisesta.
Mihin ihmeeseen se tunne katosi? Käytinkö sitä tunnetta liian moneen? Kuluiko se loppuun?
Tänään katkaisin suhteen, jonka olisin halunnut katkaista jo 4 kk sitten, siis heti tavattuani miehen. Hän rakastui ja minä odotin 4 kk että minäkin rakastuisin. Ei niin käynyt. Ei vaikka halusinkin.
Eilen päätin, että en tyydy siihen, mitä on. Eihän minulla ole mitään, kun ei ole edes ihastumista. 30 lasissa ja sydän tyhjä.
Tänäänkin menen sänkyyn yksin. No, jaksan sentään aamulla nousta ajoissa töihin, toisin kuin 5 vuotta sitten, kun oli koko yön nauranut, rakastellut, jutellut ja silittänyt lämmintä ihoa.
En usko, että olisin kokonaan menettänyt sen ikiaikaisen intohimon mutta kun mikään ei sitä sytytä... On ikävä olla muodollisesti "jonkun kanssa" kun sydän sanoo toista. Se tahtoo olla vapaa mutta silti rakkaudella vangittu. Niin, miksi uskon siihen vielä mutta silti hengailen täällä omin nokkineni...? Kunpa tietäisi.