Olin täsä eräässä Suomen vanhimmassa ns. testitalossa testattavana uutta duunia varten.
Koulutus on minulla akateeminen ja 15-vuotta takana esimiestehtävissä. Edellistä paikoista on jäänyt hyviä ystäviä alasista ja olen jonkun asiakas ja joku on minun nykyinen asiakas.
Tämä psykologi vänkäsi tunnin kanssani, etten ole soveltuva esimieheksi testien perusteella. Ilmapiiri-, 360-tutkimukset etc. ovat poikkeuksetta antaneet minulle hyvät arvot esimiehenä.
Hän ei kuunnellut edellämainittuja faktoja, ei ottanut puhelinnumeroita alaisiltani, vaikka tyrkytin. Aino pyhä seikka oli testien tulokset. Olisin ymmärtänyt, jos kyseessä olisi ollut yliopistosta valmistunut räkänokka - mutta harmaahiuksinen konsultti, en ymmärrä. Tilanne päättyi lähes täydelliseen ilmiriitaan. Minä pakkasin kampsuni ja ilmoitin, että kerron kaikille ystävilleni kyseisen talon tavasta toimia.
Asia alkoi kiinnostaa minua kovasti. Niinpä otin selkoa heidän käyttämistään testeistä. Yllätys, yllätys - testit ovat kliiniseltä puolelta johdettuja. Ei siis TYÖSPYKOLOGIAN puolelta. Tämä oli minulle karmaiseva yllätys. Suomessa on vain yksi menetelmätuottaja, jonka tuotteet on kehitetty TYÖPSYKOLOGIAN näkökulmasta ja joiden validiteetti ja ennenkaikkea reliabiliteetti on luotettava.
En enää suostu tekemään yhtään ruutusarjakuvaa, mikä lie VArtek tai joku muu. Testi on kehitetty lentäjille pitämään kone ilmassa. MITEN SE KUVAA ESIMIEKYKYJÄNI.
Kysykää ihmiset konsulttitalosta käytettäviä menetelmiä, tai jopa yhtiöstä joka hakee henkilöä, millaisia menetelmiä he käyttävät ja mikä on menetelmien validiteetti.
Täysin kyllästyneenä,
Jukka

Vastaukset 3
Vanhimmat
Testit ovat helposti puutaheinaa. Itse kavin suuren kumisaapaskonserin testeissa aikoinaan ja sain erittain korkeat pisteet. Kerroin testaajille etta koko homma on puutaheinaa, elleivat itse ole asiaa havainneet. Olisi teitysti ollut imartelevaa omalle egolle uskoa testituloksia. Mutta puutaheinaa mika puutaheinaa. En ottanut tyopaikkaa vaikka sita tarjottiin. Turha niiden kanssa on aikaa kuluttaa jos mielipiteet eroaa, ei ne hommat niin tarkeita ole, parempia on aina tarjolla kun vain odottaa.
Kerro nyt ihmeessä, mikä se firma oli tai edes alkukirjain nimestä...Olen itse menossa myös
testattavaksi lähiaikoina...:/
Eipä taida olla esimiestaitojen arviointiin parempaa mittaria kuin entiset alaiset/työtoverit. Alaisten motivointi niin työsuorituksiin kuin itsensä kehittämiseen myönteisellä tavalla lienee esimiesominaisuus, joka on yritykselle pääomaakin arvokkaampaa.
Tuskinpa tätä voidaan testeillä mitata, koska alaisia on niin montaa tyyppiä kuin on alaisia.