Työttömyys kysymyksen lopullinen ratkaisuko?

Suomessa on toki hyvän hämäyksen vuoksi säädetty perustuslailliset oikeudet ja hyväksytty kansainvälisiä sopimuksia, kuten euroopan ihmisoikeusopimus, jotta voidaan uskotella, että suomi olisi länsimainen oikeusvaltio.

Mutta todellisuudessa suomessa on viranomaisilla mahdollisuus estää jopa satojen tuhansien kansalaisten oikeudet niin halutessaan ilman, että heillä olisi mitään syytä olettaa joutuvansa vastuseen teoistaan.

Työttömyys on jo sinällään loukkaus perustuslain 18§ vastaan. Työmarkkinajärjestöt sopivat valtion myötävaikutuksella sopimuksia, joilla satojen tuhansien kansalaisten oikeus hankkia kohtuullinen toimeentulo estyy. Työmarkkinajärjestöjen sopimukset rajoittavat kolmannen osapuolen eli työehtosopimuksen ulkopuolisten sopimusoikeutta.

Työttömät on yleisen mielipiteen mukaan leimattu syylliseksi omaan ahdinkoonsa. Tämä leimaaminen oikeuttaa työvoimaviranomaisten mielivallan. Työttömien oikeus työhön ja perustuslain 19 § mukaiseen välttämättömään toimeentuloon saadaan julkisuudessa näyttämän vain kuluilta.

Merkittävä osuus työttömyyden hoitoon käytetyistä varoista kuluu kuitenkin eri viranomaisten omaksi hyödyksi. Suurin osa työvoimapoliittisesta koulutuksesta on hyödytöntä. Pahimmassa tapauksessa se on jopa vahingollista, kun työvoimaviranomaiset pakottavat koulutukseen, jonka niin työtön kuin kouluttajakin ymmärtää hyödytömäksi. Tälläinen ihmisarvoa loukaava nöyryyttäminen on joidenkin tutkimusten mukaan jopa mielenterveydellinen uhka.

Suomessa tekee noin 1000 ihmistä vuosittain itsemurhan. Suurin syy itsemurhiin on pitkäkestoinen masennus. Tehokas keino synnyttää masennus on osoittaa yksilölle, että hän on yhteisölleen hyödytön, pelkkä rasite ja että hänellä ei ole mitään mahdollisuutta muuttaa omaa elämäntilannettaan.

Työttömille on tehty selväksi, että he ovat hyödyttömiä, heidän elättämisensä on rasite, ja että heillä ei ole mahdollisuuta päästä takaisin työmarkkinoille. Vaikka työmarkkinoilla on selkeästi estetty syrjintä työhön otossa, tämä syrjintäkielto ei koske ainakaan pitkäaikaistyöttömiä. Jokainen työhönottaja voi siirtää yli vuoden työttömänä olleen sivuun jo pelkästään papereiden perusteella. Työmarkkinoilta syrjäytetty myös pidetään ulkopuolisena.

Ja jotta työttömät varmasti uskovat tulleensa ulkopuolisiksi on viranomaiset katsoneet asiakseen pitää huolta siitä, että työttömät eivät itse voi muuttaa tilannetta.

Vaikka laissa onkin mahdollisuus omaehtoiseen opiskeluun ja muuhun aktiiviseen elämiseen, pitää työvoimatoimisto huolen, ettei laillisia keinoja käyttämällä ainakaan paranneta asemaa työmarkkinoilla.

Omaehtoisella opiskelulla voisi toki täysin laillisesti hankkia koulutusta tai oppia jopa uuden ammatin, mutta silloinhan työtön voisi työmarkkinoille päästessään syrjäytää jonkun työpaikkansa säilyttäneen.

Suomessa on kahdet työmarkkinat. Toiset on työpaikan vaihtajille ja heillä on oikeus hakea parempaa työpaikkaa, edetä urallaan ja nauttia erilaisia etuuksia kuten vuorotteluvapaan tarjoamista sapattivuosista.

Työttömien on syytä tyytyä vain niihin työtehtäviin, joista muut haluavat siirtyä parempiin tehtäviin. Niihin parempiin tehtäviin valitaan vain niiden joukossa, jotka ovat saaneet pitää työpaikkansa.

Työvoimaviranomaisten on siis voitava estää työtömien osaamisen kehittyminen ja pitää huolta etteivät kilpaile paremmista työpaikoista.

Työttömyys etuuden katkaisu antaa tähän oivan keinon. Ja se näyttää jopa ihan lailliselta.

Suomen perustuslaki on tehty kierrettäväksi ja työttömien osalta EIS 6 ja 13 artikla ovat vain helposti poistettavia hidasteita näppärien virkamiesten tiellä.

Työtöntä kyllä kuullaan, mutta kun päivärahan maksatus on katkaistu työttömyysturvalain 11 luvun 6§ mukaan riittää että työvoimatoimisto arvelee voivansa kehittää perusteen perustuslaissa turvatun kohtuullisen toimeentulon katkaisuun.

Työvoimatoimistossa riittää pykälän alkuosa, eli etuus voidaan katkaista, pykälän lopun rajoituksilla ei niin ole väliä. Ne kun ovat työttömän oikeuksia ja virkakoneisto pitää huolen, ettei työttömät liikoja niiden perään kysele.

Sana ilmeistä, on ratkaiseva. Tarkoittaako se että kohtuullisen toimeentulon katkaisuun riittää pelkkä arvaus vai pitääkö työvoimatoimistolla olla todella jokin tiedossa oleva peruste. Mitään perustetta ei työttömälle kuitenkaan esitetä.

Lain laatija, eduskunta, on muotoillut kaksi, tosin hieman epäselvää, ehtoa etuuden katkaisulle. Tästä voisi päätellä, että peruste kuitenkin tulisi olla olemassa kun etuus katkaistaan.

Tätä edellyttää myös EIS 6 artikla. Onhan asianomaisen saatava tietää millä perusteella hännen etuutensa on katkaistu.

Käytännössä tämä oikeus evätään toimittamalla ilmoitus etuuden katkaisuusta 11 luvun 6§ mukaan. Varsinaista katkaisun syytä ei kerrota. Ja kyse on ilmoituksesta ei päätöksestä joten muutosta ei voi hakea. Ei edes EIS 13 hyödyntäminen ole mahdollista.

Selvityspyynnössä ei kerrota mikä on se peruste, jonka mukaan etuus on katkaistu.

Tällöin työvoimatoimikunta voi laatia työvoimapoliittisen lausunnon, sellaisten vastausten perusteella, joita on helppo vastata leikkaa liimaa tekniikalla.

Työtön ei edes ole saanut tietoa siitä lainkohdasta jota työvoimatoimisto pitää etuuden katkaisun perusteena. Miten voi tulla aidosti kuulluksi, kun ei tiedä todellisia perusteita.

Työministeriön ohje kuitenkin edellyttää että lausuntopyyntö on yksilöitävä, lainkohta, ja peruste tulisi olla vastaajan tiedossa.

Käytäntö voi olla pelkkä plankko paperi tai pelkkä yksittäinen kysymys kuten koulutuksen keskeytyksen syy.

2. luvun 16§ mukaan viranomaisen osoittamasta koulutuksesta kieltäytyvälle voidaan määrätä karenssi, mutta se onko kyseessä ollut työvoimaviranomaisen osoittama koulutus jää selvittämättä.

Työvoimatoimistolla ei siis yleensä ole ilmeistä syytä ettuutta katkaistaessa… riittää että työvoimaviranomainen voi katkaista etuuden; perusteilla ei ole niin väliä.

Työvoimapoliittinen lausuntoa varten työttömän antama peruste kiistää 2. Luvun 16§ mukainen peruste sen perusteella, ettei mikään viranomainen ole koulutusta osoittanut voidaan työvoimatoimikunnassa hoitaa siten, että editoidaan lainkohta siten, että poistetaan kohta viranomaisen osoittama. Tällöin pelkkä kieltäytyminen koulutuksesta riittää.

EIS 6 on siis kumottu. Samoin perustuslain valtion toimielinten valtasuhteita koskevat osat 3 ja 4 luku. Eduskunnan sijaan työvoimatoimikunta katsoo oikeudekseen säätää ja muuttaa lakeja.

Työttömän oikeus tulla kuulluksi kaventuu oikeuteen antaa selvitys ilman, että on oikeus tietoon siitä mitä pidetään hänen olevan syypää.

Perustsuslakivaliokunnan antama lakiakoskeva lausunto on sivuutettu.

“Sanktiona käytetyn etuuden epäämisen pitää kuitenkin olla asiallisesti perustellussa suhteessa siihen, minkälaisia
työllistymisen edistämistä tarkoittavia toimintoja on ollut tarjolla ja mitä työttömänä olevan henkilön syyksi voidaan lukea.” (PeVL 46/2002 vp HE 115/2002 vp)

Vaikka perustuslaki valiokunta edellyttää harkintaa myös vallitsevien olosuhteiden suhteen, voi työvoimatoimikunta tämänkin oikeusvaltioissa yleisesti hyväksytyn normiperusteen sivuuttaa.

Työvoimatoimikunta voi sivuuttaa arviot koulutuksen työllistävistä vaikutuksista. Esimerkiksi jos koulutettavalla allalla ei ole tarjolla kokopäiväistä työtä.

Fair hearing voidaan siis sivuuttaa, entä EIS 6 muutoin.

Kun työtön on saanut käsiinsä työvoimapoliittisen lausunnon, johon on editoitu eduskunnan säätämä lainkohta työvoimatoimikunnan tarvitsemaan muotoon ja perusteluosaan kopioiti jostain vanhasta vakuutusoikeuden päätöksestä kopioitu vakio fraasi. Käytetyn fraasin ei tarvitse edes liittyä annettuun vastaukseen tai ainakaan siitä ei tarvitse ilmetä miksi suurin osa annetuista perusteluista on sivuutettu.

Lausunnon muotoseikat viittaavat pikemminkin siihen, että se on tarkoitettu EIS 6 artiklan julkisuus periaatetta varten. Tietämättä mitään annetusta vastineesta tai kuulemisen laadusta ulkopuolinen arvioitsija ei voi päätellä työvoimapoliittisesta lausunnosta mitään. Mutta hieno viittaus ennakkopäätökseen vakuuttaa suurimman osan sivullisista.

Ja kun suomessa on periaate, että toinen viranomainen ei puutu toisen hallinnonalan tekemisiin, niin työttömällä ei ole ketään joka pystyisi lasunnon virheellisyyden varmistamaan.

Työttömyyskassan/Kelan päätös karenssin määräämisessä perustuu lausuntoon, mitään muuta perustetta ei tarvitse antaa. Lausunto ei ole ”hallintoasia” vaikka lausunnolla onkin voitu keskeyttää perustuslaissa määritellyn kohtuullisen toimeentulon maksatus.

Lausunnosta ei siis voi valittaa, mutta se on ainoa tosiasiallinen peruste varsinaisessa päätöksessä.

Päätökseen saa hakea muutosta muutoksenhakulautakunnassa. No tässä puolueettomuuden irvikuvassa päätöksentekijät ovat ns. Asiantuntijoita, jotka nimeää sama halinnonala, kuin minkä asioista se päättää.

Näin viranomainen voi luottaa siihen että asiantuntijat tietävät ne perusteet, joita lausunnoissa ei tarvitse kertoa.

Eli asiantuntija ymmärtää, että ”viranomaisen osoittaminen” voi tarkoittaa viranomaisen tekemää virkavastuuseen perustuvan virkatoimen lisäksi mitä tahansa muuta. Riittää että työministeriön nettisivuston kautta haettaessa hakija itse sitoutuu olemaan se ”osoittava viranomainen” ja näin näppärästi asiantuntija päästää työvoimatoimiston pälkähästä.

Asiasta ei tarvitse tämän vuoksi kirjata tavuakaan mihinkään asiakirjaan. Netti sivu toimii alemman asteen normina, jolla lainkohta muodollisesti voidaan ohittaa. Eihän perustuslain 107§ tarvitse ottaa huomioon kun nettisivun on kirjoittanut Webmaster, ei viranomainen. Ja koulutukseen ei voi netin kautta voi ilmoittautua ellei ruksaa hyväksyntä kohtaa.

Pikku seikkahan se vaan on että viranomaisen tehtäviä ja vastuuta ei lainmukaan saisi siirtää…. Jos netti sivu on tehty siten, että jos ei ruksaa hyväksymiskohtaa, niin ei voi hakea koulutusta… mutta eihän sitä lakia rikota kun työtön itse suostuu…ja sitoutuu…

Mutta asiantuntija muutoksenhakulautakunnassa ja vakuutusoikeudessa tietää miten tärkeää on sivuuttaa työttömän näkemykset.

Asioiden käsittely sujuu mukavammin kun asiat voidaan hyväksyä esitttelyn mukaan sellaisenaan.

Jos kaikki hakijan perustelut pitäisi oikeasti käsitellä ei kokouspalkkiosta kertyisi edes kohtuullista lisäansiota lautakunnan jäsenille.

Ja kun asiakirjat on kunnossa ei lautakunnan jäsenten tarvitse pelätä joutuvansa tuomarinvalastaan vastaamaan.

No, toisaalta jos 11 luvun 6§ tarkempi tulkinta otettaisiin käytäntöön ei karenssia voitaisi määrätä heti ja jouduttaisiin peirntäprosessiin, jossa työtön voisi vaatia oikeuksiaan.

Nyt muutama kymmenen tuhattta karenssia voidaan määrätä ilman, että työtön voi mitenkään estää päivärahan katkaisua. Asian käsittely kestää vähintää puolivuotta joten 6 viikon karenssi ehtii kulua… ja kun asian käsittely voi vakuutusoikeudessa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa kestää vuosikausia ei suurin osa työttömistä edes viitsi perätä oikeuksiaan. Ovat oppimeet hyväksymään vääryydet ja laittomuudet.

Ja tällä työttömän oikeuksien polkemisella on merkittävä vaikutus työministeriön ja työvoimatoimistojen sekä kassojen työllistävään vaikutukseen. 9/10 työvoimahallinnon työntekijästä keskittyy pääsäntöisesti juuri tähän lausuntojen käsittelyyn. Lausuntojen määrä putoaisi murto-osaan nykyisestä jos lakia ja EISä tulisi moudattaa.

Sadat virkamiehet menettäisi helpon urakehityksen ja asiantuntija-asemansa.

Mutta onneksi Tarja Filatovin luomaa mallia arvostetaan työvoimahallinnossa ja voidaan luottaa että Tarja Cronberg jatkaa edeltäjänsä jalanjäljessä.

Onhan tämä työvoimahallinnon luomus esikuvansa veroinen. Työttömyyskysymyksen lopullinen ratkaisu ei ole vielä kehittynyt lopulliseen voimaansa, mutta alku on jo lupaava.

Satojen tuhansien työttömien elämästä on saatu luotua täyttä helvettiä. Tähän sopii hyvin Tarja Cronbergin motto: ” Politiikan testi on se, millaista arkea, millaisen elämän poliittiset linjaukset ihmisille tuottavat.”

Työministeriön linjaus on työttömyyden poistamisessa valmis ottamaan ratkaisevan askeleen; työttömien lopullisen poistamisen.

Vaikka 1000 suomalaista vuodessa on hidas tahti J*kysymyksen lopulliseen ratkaisuun verrattuna, mutta kun ottaa huomioon vääjäämättömän syrjäyttämisen tulokset niin Työministeriö on jo ylittänyt J*kysymyksen alkuvaiheen eli Eutanaasia-ohjelman.

Joduttiinhan Eutanasia ryhmän toimet keskeyttämään yleisen mielipiteen ja paljastuneiden epäkohtien vuoksi.

Tässä suhteessa työministeriö on toiminut esikuvaansa taitavammin. Yleinen mielipide on saatu varsinkin pitkäaikaistyöttömiä vastaan ja kun lopullinen tuho on onnistuneesti saatu manipuloitua työttömän itsensä tekemäksi ei teon syitä halua kukaan arvailla.

Ja kun mukana olevat ”asiantuntijat” voivat etäännytää itsensä omien toimiensa vaikutuksista niin ei ole oletettavissa että seuraavaan vaiheeseen siirryttäessä tulisi toimeenpanijoille mitään omantunnon vaivoja.

Pitihän mm. Rudolf Höss lopullisen ratkaisun pahinpana heikkoutena juuri sitä kärsimystä mitä ohjelma tuotti toimeenpanijoiden keskuudessa. Kun toimeenpanija joutuu jatkuvasti olemaan kasvotusten tuhoamiensa kohteiden kanssa, se tuottaa toimeenpanijalle henkistä kärsimystä.

Myöskään raskauttavaa todistusaineistoa ei Työttömyyskysymyksen lopullisesta ratkaisusta synny.

Toimenpiteiden päätöksen teko on jaettu eri toimijoille, jotka suorittavat vain oman osuutensa.

Työministeriö saanee jo nykyisen hallituskauden kuluessa kotimaan työttömät lopullisesti työmarkkinoiden ulkopulelle jolloin ulkomaisen työvoiman tuonti voidaan käynnistää. Parinsadan tuhannen ulkomaisen työntekijän tuominen työmarkinoille saanee pitkäaikaistyöttömät tajuamaan että heillä ei ole mitään syytä jatkaa elämäänsä… ja he hyväksyvät Työttömyyskysymyksen lopullisen ratkaisun ainoaksi tulevaisuuden vaihtoehdoksi.

Ja ulkomaisen työvoiman kotouttaminen mahdollistaa Lopullisenratkaisun toimeenpanijoille uusia asiantuntijatehtäviä… ja tietysti palkitsevien etuisuuksien kera.

Kyllä suomessa on kivaa, kun toimeenpanijoista pidettään hyvää huolta.

Jos olisi yhtä taitavia ministereitä ollut J*kysymyksen lopullisessa ratkaisussa. Ei olisi tarvittu Nyrnbergin oikeudenkäyntiä.

Suomessa ei ole tapana saattaa virkamiehiä syytteeseen virkarikoksista rikoslain 40 luvun 7§ tai 8§ mukaan. Ja vielä harvemmin saateta ministereitä perustuslain 114§ mukaiseen vastuuseen teoistaan.

Ja mitä siitä tulisi, jos viranomaiset joutuisivat vastuuseen teoistaan, joutuisi valtio vielä palauttamaan ne menetetyt päivärahat kaikille… kalliiksi se tulisi, kymmeniä tuhansia päätöksiä tulisi poistaa ja maksaa vielä sakkokorkoa vääryydellä viedyistä varoista.

Ei sellaista suomessa voi tapahtua, läpeensä korruptoitunessa maassa.
0412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

sdfssaxxdf kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu