Katsoitko eilen Roman Polanskin elokuvan Katkera kuu? Mitä ajatuksia parisuhteesta ja rakkaudesta se sinussa herätti?
Itse näin elokuvan eilen toisen kerran elämässäni. Ensimmäisen kerran näin sen yhdeksän vuotta sitten, ollessani 18-vuotias. Mutta nyt vasta todella Näin sen, ymmärsin mistä se oikeasti kertoo. Silloin 18-vuotiaana en osannut aavistaakaan, että joskus tulisin elämään vähän saman tyyppisessä suhteessa kuin elokuvan Mimi ja Oscar elivät. Minun onneton parisuhteeni tosin ei ollut aivan yhtä raaka, sadistinen ja hurja, mutta kuitenkin samoista elementeistä muodostunut: riippuvuutta, mustasukkaisuutta, kiristystä, vallankäyttöä, manipulointia, väkivaltaakin. Itkua, itkua, itkua. Loputonta itkua...
Rakastan elokuvassa sitä kohtaa, jossa Mimi heittäytyy polvilleen Oscarin jalkojen juureen ja avoimen epätoivoisesti rukoilee tätä ottamaan hänet takaisin. Hän lupaa suostuvansa vaikka kuinka sadistiseen kohteluun, kunhan vain saa jatkaa elämäänsä Oscarin kanssa. Olen joskus itsekin tehnyt niin... Myös kohtaus puistossa on koskettava: Mimi vaatii saada tietää syyn sille, että Oscar jättää hänet, ja sanoo "Even the criminals are told what their crime is." Oscar vastaa pitkästyneen kuuloisesti: "It is just the simple fact that you exist." Myös minulle on sanottu noin...
Mimi ja Oscar olivat pohjattoman onnettomia, paitsi yhdessä myös erikseen, kumpikin tahollaan. He olivat tuhonneet toisensa kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta. He molemmat tekivät elokuvassa toisilleen vain yhden armeliaan teon: Mimi antoi Oscarille syntymäpäivälahjaksi aseen, ja myöhemmin Oscar ampui Mimin aseella tämän nukkuessa. Sen jälkeen hän tietysti ampui myös itsensä.
Olen ajatellut elokuvaa koko tämän päivän. On ahdistavaa ajatella, että kävin itse niin lähellä totaalista tuhoa. Onneksi selvisin ulos omasta parisuhdehelvetistäni ajoissa, mutta väkisinkin ajattelen, että mitä jos seuraavakin parisuhteeni on täynnä tuskaa, hyväksikäyttöä ja raastavaa epätoivoa...
Oletko sinä oppinut jotain itsestäsi ja ihmisistä yleensä vaikean parisuhteen ansiosta? Onko ollut vaikeaa luottaa ihmisiin uudestaan? Oletko onnistunut saamaan omanarvontuntosi takaisin?
Itse näin elokuvan eilen toisen kerran elämässäni. Ensimmäisen kerran näin sen yhdeksän vuotta sitten, ollessani 18-vuotias. Mutta nyt vasta todella Näin sen, ymmärsin mistä se oikeasti kertoo. Silloin 18-vuotiaana en osannut aavistaakaan, että joskus tulisin elämään vähän saman tyyppisessä suhteessa kuin elokuvan Mimi ja Oscar elivät. Minun onneton parisuhteeni tosin ei ollut aivan yhtä raaka, sadistinen ja hurja, mutta kuitenkin samoista elementeistä muodostunut: riippuvuutta, mustasukkaisuutta, kiristystä, vallankäyttöä, manipulointia, väkivaltaakin. Itkua, itkua, itkua. Loputonta itkua...
Rakastan elokuvassa sitä kohtaa, jossa Mimi heittäytyy polvilleen Oscarin jalkojen juureen ja avoimen epätoivoisesti rukoilee tätä ottamaan hänet takaisin. Hän lupaa suostuvansa vaikka kuinka sadistiseen kohteluun, kunhan vain saa jatkaa elämäänsä Oscarin kanssa. Olen joskus itsekin tehnyt niin... Myös kohtaus puistossa on koskettava: Mimi vaatii saada tietää syyn sille, että Oscar jättää hänet, ja sanoo "Even the criminals are told what their crime is." Oscar vastaa pitkästyneen kuuloisesti: "It is just the simple fact that you exist." Myös minulle on sanottu noin...
Mimi ja Oscar olivat pohjattoman onnettomia, paitsi yhdessä myös erikseen, kumpikin tahollaan. He olivat tuhonneet toisensa kuin yhteisestä, sanattomasta sopimuksesta. He molemmat tekivät elokuvassa toisilleen vain yhden armeliaan teon: Mimi antoi Oscarille syntymäpäivälahjaksi aseen, ja myöhemmin Oscar ampui Mimin aseella tämän nukkuessa. Sen jälkeen hän tietysti ampui myös itsensä.
Olen ajatellut elokuvaa koko tämän päivän. On ahdistavaa ajatella, että kävin itse niin lähellä totaalista tuhoa. Onneksi selvisin ulos omasta parisuhdehelvetistäni ajoissa, mutta väkisinkin ajattelen, että mitä jos seuraavakin parisuhteeni on täynnä tuskaa, hyväksikäyttöä ja raastavaa epätoivoa...
Oletko sinä oppinut jotain itsestäsi ja ihmisistä yleensä vaikean parisuhteen ansiosta? Onko ollut vaikeaa luottaa ihmisiin uudestaan? Oletko onnistunut saamaan omanarvontuntosi takaisin?
Vastaukset 2
Vanhimmat
elokuvista, se on niin koskettava.. Olen nähnyt sen varmaan ainakin kolme neljä kertaa. Eilen ei tullut kyllä katsottua.
En kyllä itse ole vastaavassa suhteessa ollut, mutta tuossa kyllä näytetään hyvin, mihin kaikkeen se rakkaus taipuu.
Minulla oli vaikea avioliitto, josta viimein irrottauduin. Monta vuotta tuli siinä vaan roikuttua tottumuksesta, vaikka en onnellinen ollut enää vuosiin. Minua myös alistettiin ja arvosteltiin jatkuvasti, teinpä miten hyvänsä.
Nyt olen kuitenkin suhteessa mieheen, joka antaa minulle arvoa ja saan tuntea olevani tasavertainen suhteessamme. Olen myös hänelle kertonut entisestä liitostani ja hän tietää, että enää en moiseen alistuisi vaan lähtisin ajoissa pois.
Katsoin elokuvan ja se tosiaan herätti ajatuksia. Kuinka ihminen voi rakastaa vaikka toinen selvästi sanoo, ettei enää rakasta. Minusta rakkaus kuolee, jos ei saa vastarakkautta. Vääjäämättömästi. Tai sitten kaikki ei ole enää tervettä. Kuten minusta Mimi ei ollut terve. Vai onko oikeasti noin äärimmäisyyksiin asti menevää rakkautta, vaikka joutuu kärsimään koko ajan?