huolehdin poikani perään vielä pitkäänkin jos kovin aikasin tuo jo miniän...muistan kun olin itse nuorena tyttönä kauheen mustis mieheni äidille,tuntui että sydän räjähtää kun poika rakasti äitiään...no,olin silloin nuori ja tyhmäkin...nyt olen itse kohta anoppi-iässä,toivon että olen hyvä anoppi:)Mutta tiedostan sen hyvin ettei ole kauhean helppoa ns.antaa omaa poikaansa kenellekkään...mut eiköhän se tästä,jos kaikki ns.aikuisia!=)
minä ainakin
äiskä07
3522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
huolehdin varmaan niin kauan kuin olen olemasa, mutta poikani ei kyllä sitä saa tietää.
Muistan nuorena tyttönä miniänä ollessani, että mustasukkaisuutta ei ollut puolin eikä toisin anopin kanssa vaikka molemmilla oli sama rakkauden kohde. Siinä se tuli samalla anoppikin rakastetuksi kuin poikakin ja pojalla äiti kuin vaimokin. Kilpaa ei tarvinnut käydä.
Voisi kuvitella että jokainen vaimo on ylpeä miehestä joka rakastaa äitiään. Se kertoo miehestä paljon, myös sen, että on mies eikä naisen talutettava lammas.
Olisin itse kovin pettynyt mieheeni ellei hän rakastaisi äitiään. Tuskinpa pystyisin rakastamaan sellaista miestä.
Nyt itse olessani anoppina en ole kokenut antavani poikaani kenellekkään, hän elää elämäänsä enkä minä omista häntä joten en voi häntä antaa tai olla antamatta.
Hän on ihminen, ei esine jonka joku omistaa ja jota joku hallitsee. Vaimojenkaan ei pitäisi siihen pyrkiä.
keskustelun eräänä päivänä ihan hyvässä hengessä. En muista enää mistä se alkoi mutta miniä tuumasi että hän on minun mieheni johon minä että saahan se olla mutta siltikin hän on minun poikani niin kauan kuin elän ja vielä sen jälkeenkin ja se ei muutu siitä koskaan.Sitten naurettiin päälle.
Muuten olen pyrkinyt olemaan sekaantumatta heidän yhteiseloonsa mitä nyt tarjonnut siivousapua joskus ja kyläilen ehkä 4-5 kertaa vuodessa vaikka välillämme on n.15 km. soitellaan ja puhutaan pojan kanssa mesessä viikottain. niin että näin meillä.
Niin, miksi äidin ja pojan suhde pitäisi katketa silloin, kun minä astuu kuvioon? aina vedotaan siihen Raamatun säkeeseen, että mies erotkoon vanhemmistaan ja liittyköön vaimoonsa, vai miten se nyt meni. Mutta eihän sekään sitä tarkoita, että sen jälkeen ei enää ole äitiä eikä poikaa.
Eiköhän sekin ohje vain tarkoita sitä, että mies siirtyy nyt omaan, uuteen perheeseensä, jossa hänellä puolestaan on vaimo ja lapsia.
Puolisosta voi muuten todellakin erota, mutta vanhemmista ei.
Miniät on muuten juuri miniöiksi tullessaan siinä pahimmassa iässään ja vaiheessaan. Ollaan niin itsenäistä ja aikuista kuin ikinä saatetaan. Kokemusta elämästä ei tietenkään ole vielä ollenkaan riittävästi, mutta silti tunnutaan tietävän kaikesta kaikki. Tarkoitan tällä nyt näitä 20-25 -vuotiaita nuoria naisia, jotkut vanhempia jotkut nuorempiakin. Ollaan juuri menty miehen kanssa yhteen ja suunnitellaan perheen perustamista tai on jo perustettu. Ollaan niin tärkeitä ja huomionarvoisia ihmisiä, että vallan. Varjele, jos anoppi ei osaakaan suhtautua oikealla tavalla! Ja harvemminhan osaa, koska kukaan ei osaa.
On hirviöanoppeja, mutta on niitä hirviöminiöitäkin! Normaalikin äidin ja pojan välinen yhteys on epänormaali riippuvuussuhde ja napanuora jäänyt katkaisematta jne. Ja jos miehen kanssa tulee erimielisyyttä, niin "äitis on sut väärin kasvattanut!"