http://premiereopera.libsyn.com/index.php?post_category=podcasts
(kuunneltavana useita eri esityksiä)
Oopperan lemmenpari, jota on mainostettu kovasti. Ovatko he ainutlaatuisia, koskettavatko he kuulijoita oikeasti, vai onko kyseessä levy-yhtiön luoma illuusio jossa isoa osaa näyttelee edustava ulkonäkö?
Mielipiteitä, kiitos.
(kuunneltavana useita eri esityksiä)
Oopperan lemmenpari, jota on mainostettu kovasti. Ovatko he ainutlaatuisia, koskettavatko he kuulijoita oikeasti, vai onko kyseessä levy-yhtiön luoma illuusio jossa isoa osaa näyttelee edustava ulkonäkö?
Mielipiteitä, kiitos.
Vastaukset 15
Vanhimmat
He ovat upean näköisiä, mutta myös lahjakkaita. Eivät he myisi, jos heistä ei kokonaisuutena todella pidettäisi.
On paljon laulajia jotka myyvät hyvin vaikka eivät ole edes järin lahjakkaita. (Vaikka joku Brightman, yksi näistä wannabe oopperalaulajista). Pelkkä myyvyys siis ei vielä kerro ja takaa että taso olisi huippua.
Netrebkon ja Villazonin kohdalla ainakin puhutaan oikeista kovan luokan ammattilaisista, sillä molemmilla on aktiivinen ura oopperataloissa. Mutta onko heillä molemmilla sitä jotain ekstraa? Sitä mikä nosti vaikkapa jonkun Maria Callasin huipulle.
Eikö ratkaisevaa ole se, että heille on kysyntää. Ylipäätänsäkin on sinänsä turha peräänkuuluttaa keneltäkään yhtään mitään; jos menestyy, menestyy. Jokaisella samat oikeudet luoda uraa, jota sitten on tai ei ole kysynnän mukaan. Ei kenenkään tarvitse nousta kenenkään tasolle, vaan olla oma itsensä ja se siitä.
Myyvyys kertoo, että kysyntää on. Ja eikö pääasia ole, että ko. artisti saa tehdä, mistä tykkää, ja ostajat saavat juuri sitä, mitä haluavat.
Sarah Brightmanista olen kanssasi eri mieltä, mutta hänhän ei nyt ollutkaan aiheenamme. Tai sanon vain sen, että hänhän on sopraano, joka laulaa hyvin laaja-alaisesti kaikkea popista musikaalien kautta oopperaan. Ei siis tituleeraa itseään yksinomaa oopperalaulajaksi saati luo uraa oopperamaailmassa.
>Eikö ratkaisevaa ole se, että heille on kysyntää.
Ei todellakaan, vain taso ratkaisee tällä alalla.
>ostajat saavat juuri sitä, mitä haluavat.
Ostajille pitää tarjota parasta kun on kyse niin vaativasta alasta kuin klassinen musiikki jolla on niin monenlaista yrittäjää, kuten tälläkin palstalla voi todeta...
>Sarah Brightmanista olen kanssasi eri mieltä
Totta kai olet, koska olet toinen näistä peeloista jotka myyvät täällä näitä EMIn hissiartisteja...
Lopeta nyt jo. Ihmisten kusettaminen ei ole kivaa.
Jokaisella on oikeus luoda sellaista musiikillista uraansa kuin haluaa. Myös suurilla klassisilla levy-yhtiöillä on oikeus tuottaa sellaisia levyjä, joita he haluavat. Kun kaiken kukkuraksi löytyy myös miljoonia ostajia, jotka pitävät siitä, että lahjakkaille artisteille annetaan mahdollisuus maailmanuralle ja että levyillä kuullaan klassista musiikkia, klassiselta kuulostavaa musiikkia, uudelleensovitettuaj versioita klassisista kappaleista, niin sinulla ei pitäisi olla mitään sanomista. Tämä ei ole sinulta pois.
Edelleen tuotetaan korkealuokkaista klassista musiikkia, kun levy-yhtiöt solmivat sopimuksia todellisten virtuoosien ja kilpailuvoittajien kanssa tehdäkseen pelkästään perinteisiä klassisia äänitteitä. Noilla levyillä vastataan taas yhteen kysyntään.
Yrität selvästi elää jossain ihmeellisessä ja epätodellisessa klassisen musiikin maailmassa ja varmaan toivotkin itseäsi kutsuttavan snobiksi jne. On tainnut todellinen elämä jättää toistaiseksi junasta..
Mitä enemmän on kyse puhtaasti kaupallisesta toiminnasta, sitä tärkeämpää on että kuluttaja kiinnittää huomiota laatuun.
Esim. EMIn motiivina on pelkästään tehdä rahaa näillä kevyillä ja kevyesti puetuilla tyhjänpäiväisillä joikaajilla ja wannabe oopperalaulajilla kuten Brightman, Jenkins, Marsh jne. Yhdelläkään heistä ei ole persoonaa, keinoja tai kokemusta (saatika halua ja taiteellista kunnianhimoa) palvella klassista laulumusiikkia sillä tavalla kuin pitäisi.
Laadusta ei siis ole kyse ja kohderyhmänä ovat juuri ihmiset jotka luulevat saavansa jotain hyvää koska eivät paremmasta ymmärrä. Mutta kun EMIn rahanahneus paisuu niin isoksi että tätä kakkaa tullaan väkisin kauppaamaan klassisen musiikin palstalle, klassisen musiikin nimikkeellä, jonkun pitää jo reagoida.
Levy-yhtiöillä pitäisi olla samaa moraalia jota ammattimuusikot opiskelevat ikänsä eli tavoite pitäisi olla ainoastaan laatu ja senkin jälkeen vielä persoonallinen sanottava eikä PELKKÄ rahanteko tietämättömien kuluttajien selkänahasta.
Elämä ja musiikki kun on niin paljon enemmän kuin pelkkää mielihyvää ja sillä rahastamista.
Se nimenomaan on sitä oikeaa todellisuutta. Ymmärrätkö?
"Mitä enemmän on kyse puhtaasti kaupallisesta toiminnasta, sitä tärkeämpää on että kuluttaja kiinnittää huomiota laatuun."
-> Ota huomioon, että mikä toiselle on laadukasta, ei välttämättä ole toiselle sitä lähellekään.
---
"Esim. EMIn motiivina on pelkästään tehdä rahaa näillä kevyillä ja kevyesti puetuilla tyhjänpäiväisillä joikaajilla ja wannabe oopperalaulajilla"
-> Tälläiset kohtuuttomat yleistykset ilman vankkoja todisteita ovat yhtä tyhjän kanssa.
---
"Brightman, Jenkins, Marsh jne. Yhdelläkään heistä ei ole persoonaa, keinoja tai kokemusta (saatika halua ja taiteellista kunnianhimoa) palvella klassista laulumusiikkia sillä tavalla kuin pitäisi."
-> Nuo ovat sinun mielipiteitäsi, ja muut ovat luonnollisesti oikeutettuja ajattelmaan toisin. Absoluuttista totuutta emme voi tässä tuoda esille, koska jo pelkästään "oikeasta" tavasta palvella klassista laulua on varmasti monta eriävää mielipidettä; lisäksi persoona, keinot ja kokemus ovat asioita, joista ei varmastikaan olla vain yhtä tai kahta mieltä.
---
"Laadusta ei siis ole kyse ja kohderyhmänä ovat juuri ihmiset jotka luulevat saavansa jotain hyvää koska eivät paremmasta ymmärrä."
-> Toiselle laadukas voi olla toiselle kaikkea muuta. Asia voi olla hyvää, vaikka sen voisi tehdä myös jo hyvästä pitävänkin mielestä paremmin. Jotkut vain eivät välitä esimerkiksi Callasin levytyksistä tai upeasta osaamisesta, koska hän ei kosketa ihmisenä, artistina, laulajana, muusikkona, kuten joku toinen. Tämä pätee myös niihin, jotka tietävät ja ymmärtävät klassisesta musiikista enenmmän kuin tällä palstalla kirjoittavat yhteensä. Arvostukseen tämä ei tietenkään vaikuta.
---
"Mutta kun EMIn rahanahneus paisuu niin isoksi että tätä kakkaa tullaan väkisin kauppaamaan klassisen musiikin palstalle, klassisen musiikin nimikkeellä, jonkun pitää jo reagoida."
-> Klassisen musiikin määrittelystäkin voidaan olla hyvin montaa mieltä. Toiselle se on vain sitä, mitä säveltäjä on aikanaan kirjoittanut, toiselle uudelleensovittaminen ei muuta genreä sen kummemmin jne. Klassisen crossover on minusta henkilökohtaisesti mainio ilmaisu.
---
"Levy-yhtiöillä pitäisi olla samaa moraalia jota ammattimuusikot opiskelevat ikänsä eli tavoite pitäisi olla ainoastaan laatu ja senkin jälkeen vielä persoonallinen sanottava eikä PELKKÄ rahanteko tietämättömien kuluttajien selkänahasta."
-> Laatukysymys on jo käsitelty, ja niin paljon kuin on ihmisiä, niin paljon on eriäviä mielipiteitä kaikesta. Toisesta persoonallisuus ilmenee, toisesta ei jne.
>mikä toiselle on laadukasta, ei välttämättä ole toiselle sitä lähellekään.
Älä viitsi sekoittaa laatua ja makuasioita. Makuja on monia mutta tässä tapauksessa laadun (ja sen oikeuden puutteen) tietää jokainen.
>ilman vankkoja todisteita ovat yhtä tyhjän kanssa.
Ne todisteet on jo tuotu esiin monessa yhteydessä, mutta kieltäydyt ymmärtämästä koska kyseessä on leipäsi. Kyseessä on kuitenkin paljon tärkeämpi asia kuin leipäsi.
>Brightman, Jenkins, Marsh jne... keinoja, kokemusta, halua ja taiteellista kunnianhimoa palvella klassista laulumusiikkia... sinun mielipiteitäsi
Ei, ne eivät ole mielipiteitä. Ne kertovat sen (faktan) että kyseiset joikaajat eivät ole perehtyneet alaan riittävästi ollakseen riittävän vakavasti otettavia. Jos he menisivät laulutunnille, hyvä opettaja sanoisi heille joko että "laulat liian vaikeaa repertuaaria", "ylä-äänet ovat kurkussa" jne. tai että "et voi tuolla (kevyellä) tyylillä tätä esittää koska se saa musiikin kuulostamaan halvalle" jne... jne...
>muut ovat luonnollisesti oikeutettuja ajattelmaan toisin.
Ammattilaiset kuulevat itse mutta myös kaikkien muitten on syytä saada tietää etteivät myymäsi artistit tee klassista päätyökseen. Jo se riittää antamaan ostajalle tarvittavaa perspektiiviä.
>Absoluuttista totuutta emme voi tässä tuoda esille
Absoluuttinen totuus on kohtuu helppo määritellä: Joko olet klassinen laulaja - koska teet pääasiassa klassista - tai et ole.
>koska jo pelkästään "oikeasta" tavasta palvella klassista laulua on varmasti monta eriävää mielipidettä
Ainoa oikea tapa palvella klassista laulua on tehdä pääasiassa sitä ja opiskella ja työskennellä niin täysipainoisesti ja paljon että se kuuluu lopputuloksessa.
>lisäksi persoona, keinot ja kokemus ovat asioita, joista ei varmastikaan olla vain yhtä tai kahta mieltä.
Persoona on vaikea määrite, mutta laulutekniikan ja kokemuksen puute on helppoa havaita. Ns. persoona kuitenkin näitten henkilöitten kohdalla on valitettavasti alistettu palvelemaan kaupallisia tarkoituksia.
>Asia voi olla hyvää, vaikka sen voisi tehdä myös jo hyvästä pitävänkin mielestä paremmin.
Levybisnes tarjoaa siksi vähän mahdollisuuksia ja markkinoita jopa parhaimmille vakaville artisteille, joten on aika luonnollista pitäytyä niissä parhaimmissa esittäjissä. Ei mitään syytä ostaa wannabeen levyä jonkun avonaisen kaula-aukon ja / tai sievän hymyn vuoksi.
>Jotkut vain eivät välitä esimerkiksi Callasin levytyksistä tai upeasta osaamisesta, koska hän ei kosketa ihmisenä, artistina, laulajana, muusikkona, kuten joku toinen.
Se että ei pidä Callasista ei todellakaan tarkoita että pitäisi siirtyä Sarah Brightmaniin vaan että kannattaa kokeilla vaikkapa Caballéta, Sutherlandia jne... Jos ei pidä Caballéstakaan, on todella paljon muita vakavia vaihtoehtoja joista valita.
Et voi niin aliarvioida kuulijoita että kertoisit että joku täällä myymistäsi artisteista olisi vaihtoehto Callasille ja kumppaneille.
>Klassisen musiikin määrittelystäkin voidaan olla hyvin montaa mieltä.
Ero klassinen vs. kevyt musiikki on hyvin helppoa määritellä. Miksi antaa lukijoille toisenlainen käsitys?
>Klassisen crossover on minusta henkilökohtaisesti mainio ilmaisu.
Ei ole mitään "klassista crossoveria". On vain klassista ja crossoveria jotka ovat kaksi aivan eri asiaa.
Jos klassisesta piisistä tehdään kevyt popversio, se on kevyttä musiikkia jolla ei ole tulkinnan, tekniikan, tyylin ym. kannalta enää mitään tekemistä ns. klassisen musiikin kanssa.
>...tavoite pitäisi olla ainoastaan laatu ja senkin... Laatukysymys on jo käsitelty
Laatukysymys on todellakin jo käsitelty ja sen tahallaan sekoittaminen makuasioihin on erittäin ikävää harhaan johtamista.
>ja niin paljon kuin on ihmisiä, niin paljon on eriäviä mielipiteitä kaikesta.
Jälleen lukijoitten tahallaan harhauttamista. Ikävää.
Onneksi et pysty hallitsemaan klassisen musiikin maailmaa kuuntelijoista radion ja tv:n kautta lehtiin ja keskustelupalstoille..
Upeaa, että klassinen crossover on ottanut paikkansa, ja se voi elää elämäänsä perinteisen klassisen musiikin rinnalla. Maailmassakin on niin paljon kivempaa, kun miljoonat perinteikkäästä klassisesta vähemmän kiinnostuneet saavat nauttia sen parhaista paloista löydettyään klassisen musiikin juuri klassisen crossoverin myötä, ja tokihan monet myös loppuen lopuksi hullaantuvat täysin siihen perinteiseenkin.
Harmi, että vieläkään eivät kovin monet tunnu ymmärtävän, että alunperin klassiset konsertit olivat kuin nykyajan pop- ja rockkonsertteja, joissa eläydyttiin musiikkiin ja pidettiin hauskaa. Nykyään vauhdikkaita klassisia teoksia seurataan tuppisuuna ja liikkumattomina.
Joskus harvoin yleisö tuntuu kuitenkin koostuvat sattumalta juuri sopivassa määrin oikeista klassisen musiikin tuntijoista ja -ystävistä, jotka uskaltavat eläytyä.. Olen saanut nauttia tälläisestä poikkeuksellisesta konsertista muun muassa Lincoln Centerissä, jossa kaupungin filharmonikot saivat Beethovenillaan yleisön hullaantumaan ja eläytymään jo konsertin aikana!
Yleensä klassisesta musiikista tuntuvat osaavan nauttia täysin rinnoin juuri sen ensimmäistä kertaa löytävät, ja tottahan toki esiintyjän ilmaisuvoimalla on merkityksensä..
Linda Lampenius soittaa klassista, ja yleisö on mukana menossa:
http://www.cityconcert.ru/artists/artists_for/Linda_Brava/Linda_CLassic-1.wmv
>keskustelupalstoille..
Mainostat siis täällä näitä EMIn "crossover" -wannabeita rahanteon merkeissä kaikenmaailman tekotaiteellisilla tai tekoeettisillä verukkeilla. Tylsää.
>perinteikkäästä klassisesta vähemmän kiinnostuneet saavat nauttia sen parhaista paloista löydettyään klassisen musiikin juuri klassisen crossoverin myötä
Tajuatko tuon mainoslauseesi ristiriitaisuutta?
Vielä kerran: Ei ole olemassakaan mitään "klassista crossoveria". Sellainen on oman käsitysmaailmasi tuotetta.
>Harmi, että vieläkään eivät kovin monet tunnu ymmärtävän, että alunperin klassiset konsertit olivat kuin nykyajan pop- ja rockkonsertteja, joissa eläydyttiin musiikkiin ja pidettiin hauskaa.
Jahas, että väkevät virtasi, ilmapallot paukkui ja nurkat oli kusessa Beethovenin Fidelion ja Puccinin Toscan ensi-illoissa?? Uutta, mielenkiintoista historiankirjoitusta...
>Nykyään vauhdikkaita klassisia teoksia seurataan pisuuna ja liikkumattomina.
No mutta on täysi työ jo pysyä penkillä kun joku Hamelin tykittää Lisztiä. Pitäisikö siinä herranen aika vielä pomppia ilmaan käsien tahdissa. Johan siitä kaaos seuraisi ja takana istuva täti mäjäyttäisi, jos ei nyt votkapullolla niin ainakin käsilaukulla.
>Joskus harvoin yleisö tuntuu kuitenkin koostuvat ystävistä, jotka uskaltavat eläytyä..
Yleisö näyttää sen "eläytymisensä" ja liikuttuneisuutensa vasta teoksen tai konsertin lopussa. Voin vakuuttaa että suuria eläytyjiä on lähes joka konsertissa. Ja se kun joku paljastaa jotain sisimmästään - ehkä arastikin - niin se on kaunein lahja minkä voi saada.
>Yleensä klassisesta musiikista tuntuvat osaavan nauttia täysin rinnoin juuri sen ensimmäistä kertaa löytävät, ja tottahan toki esiintyjän ilmaisuvoimalla on merkityksensä..
Ihmiset eivät klassisissa konserteissa näytä ulos mitä tuntevat, toisin kuin jossain euroviisuissa. Ei se kuitenkaan tarkoita että klassinen musiikki vaikuttaisi kuulijoihin vähemmän kuin viisut yleisöönsä. Päinvastoin se hiljaisuus konsertin lopussa voi olla paljon suuremmankin lumouksen merkki. Ja se hiljaisuus edeltää sitä lopussa tapahtuvaa purkautumista.
>Linda Lampenius
Jätetään Lindakin "rauhaan" sillä soittamansa musiikki ei raskaan sarjan konserttimusiikkia ole. Pärjäisikö se jos joutuisi vetämään Tsaikovskin, Brahmsin, Sibeliuksen ja muitten konserttoja ison orkesterin kanssa isoissa saleissa? On tainnut Lindalla kulua aikaa skaalojen sijasta enemmän kyykyn ja ulkoasun harjoittamiseen.
Kiva olisi jos pärjäisi, mutta hänen sijaansa on (ainakin toistaiseksi) suositeltava esim. Nadja Salerno-Sonnenbergia, joka soittaa loistavasti perinteistä ja tekee välistä keikan kevyemmällä puolella. Eikä muuten taatusti ole mikään heppoinen tusinaviulisti.
Molemmat oaavat mielestäni laulaa, ei se maine ihan tyhjän päälle ole rakennettu. Villazon kyllä on mielestäni enemmän oopperan mr Bean, siis ulkoisesti.
Annalla on ulkonäköä ja ääntä. Ja sopiva asenne, ei mikään nirppanokka. Halusi varmistaa pääsynsä oopperaan joten meni sinne siivoojaksi. Leikkimielinen ikuinen teini, ehkä siihen käytökseen tulee joskus aikuismaisuutta, - no sanotaanko että kyllä sitä voi ihastella mutta ei siihen ihastu. Aloittaja linkkiä kuunnellessa kuitenkin tuli mieleen, että kyllä tämä paremmalta "kuulostasi" jos näkisi Annan.
Mutta mikä ihmeen lemmenpari? Annalla on poikystävä tai "mieheke" toissalla. Ja Villazon nyt herättää muuten vain kysymyksiä.
No, joka tapauksessa näyttävät olevan vain läheisiä ystäviä ja työtovereita.
Anna tulkitsee joitakin kappaleita todella hyvin niillä tallenteilla joita minulla on käytössäni, O mio babbino caro ja Rusalkan laulu kuulle (ei, EN tarkoita uimapukuvideota vaan konserttitaltiointia) mutta sitten jossakin mm. Traviatan aarioissa on niin pinnallista touhua, että päällimmäiseksi jää vain se laulamisen taituruus.
Villazon on tuttu vain näistä nettiyhteyksistä.
Varsinaista syvällisyyttä en löydä, taitavuutta kyllä. No joka tapauksessa parempi kuin esim. Jose "ego° Cura. Mutta ei pärjää Roberto Alagnalle tai Ramon Vargasille
Netrebkonkaan tapauksessa levy-yhtiö ei luota ammattitaitoon, vaan pukee hänet uimapukuun. Eivät tajua ettei tässä tapauksessa ole mitään tarvetta moiseen...
Ja siltikin kannattaisi antaa molempien kehittyä rauhassa ja levyttää ne isoimmat ja vaativimmat jutut vasta muutaman vuoden päästä.
Netrebkolla on raskaanpuoleinen värkki, selvästi venäläinen tausta - ihan kaikki ei tuolle äänelle sovi. Ihan ok, mutta ei vokaalisesti todellakaan mikään sensaatio.
Villazon muistuttaa joskus sokkotestissä nuorta Domingoa. Minusta hän on todella hyvä ja koskettava. Monteverdi-levy on vähän omituinen valinta, mutta vainta osoittaa ainakin rohkeutta.
Minulla on dvd:llä tämän parivaljakon La Traviata, jossa tosin onneton ohjaus ja lavastus saavat aikaan, ettei laulajien kyvyistä saa kunnon käsitystä. Näytteleminen on ainakin kirveellä veistettyä, siis kankeaa. Villazonin paksu ääntämyskin häiritsee, eikä Netrebkonkaan italia aivan natiivilta kuulosta. Teemalta tuli viime vuonna Netrebkon musavideoita (äärimmilleen lavastettuja aarioita); ainakin näiden perusteella hänen asenteensa jättää kyllä toivomisen varaa. Tarkoitan sitä, ettei aarian jälkeen pitäisi olla sellaista tunnetta, että ”olipas hyvä laulaja” vaan ”olipas tunteellinen tilanne”. Todella hyvä oopperalaulaja esittää vaikeatkin aariat niin, että huomio kiinnittyy tilanteeseen eikä laulajan tekniikkaan. Mutta en tiedä, koska nämä videonpätkät on tehty; voi olla että hänen tekniikkansa varmentuessa esittäminen jää taka-alalle ja kokonaisvaikutelma selkiintyy. Ja joka tapauksessa musavideot onkin tehty laulajan markkinoimiseksi suurelle yleisölle. Venäläisen musiikin kanssa Netrebko on parhaimmillaan. Kun ääntämykseen ja tekniikkaan ei mene liian paljon huomiota, kokonaisuus pääsee paremmin esille.
Eräässä viestissä oli virke: ”Et voi niin aliarvioida kuulijoita että kertoisit että joku täällä myymistäsi artisteista olisi vaihtoehto Callasille ja kumppaneille”. Maria Callasin maine oopperalaulajana perustuu suureksi osaksi karismaattiseen lavaesiintymiseen; hän esitti osansa kuin olisi ollut aidosti hermoromahduksen partaalla. Ja näin tehdessään tuli osoittaneeksi, että bel canto -kauden oopperat eivät ole historiallisia reliikkejä vaan niitäkin voidaan esittää tunteella ja niin, että tekniikka sulautuu osaksi kokonaisuutta eikä jää pelkäksi pintakiilloksi. On paljolti Maria Callaksen ansiota, että bel canto -oopperat rehabilitoitiin sadan vuoden unohduksen jälkeen. Mutta jos joku sanoo, ettei pidä hänen kireän tai tukkoisen kuuloisesta äänestään levyllä, niin tämä näkemys on täysin oikeutettu.
Jättäkää Callas jo rauhaan. Kaikkea ei voi eikä pidä verrata aina ja iankaikkisesti Callasiin.