Täällä tuntuu pyörivän paljon porukkaa, jotka ovat masentuneita sinkkuutensa takia. Mutta miksi? Olen itsekin ollut pari vuotta sinkkuna ja kyllähän se perseestä on, mutta en minä sen takia hirttoköyttä ole alkanut sovittelemaan. Onko se kumppanin löytäminen todellakin tärkein asia elämässä? Koska ainakin minusta on alkanut tuntumaan, että ei. Miksi siis haluat kumppanin, toivotko hänen muuttavan elämäsi yhdeksi suureksi juhlaksi?
Mikä ahdistaa?
SupremeSatan
302229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
En tiedä, ei se kumppaninkaan löytyminen ole niin se must. Mutta tietenkin sitä kaipaa ja paljon, ainakin itse. Pääasiassa rassaa nähdä miten hienosti muilla menee ja itsellä päin persettä, ei ehkä taloudellisesti jne mutta jotenkin tuppaa välillä kauhea masennus iskemään. Kai tämä yksinäisyys raastaa eniten, vaikka muuten asiat on hyvin ja myäs epätietoisuus ja jatkuvat pettymykset.
yksinäisyyteen kannattas ennemmin ettiä kavereita, kun seurustelukumppania?
...
En käsitä ajattelumallia, että joko ilman seukkailukumppania ja aina yksin, tai seukkailukumppani ja seura on sitten siinä.
Aika äkkiä suhde kuin suhde nuivettuu, jos ollaan yhdessä 24/7 ja elellään kuin ulkopuolista maailmaa ei oliskaan.
Sanoo yks,joka ei ole seukannut koskaan. Ikää 26.
tekee vielä sen virheen, että kun alkavat seurustella, unohtavat kaverinsa. Sitten kun asiat alkaakin mennä päin persettä, ei olekaan enää ketään lohduttamassa.
Olisit 22v etkä koskaan olisi seurustellut saati tuntenut naisen lämpöä? Miltä sitten tuntuisi? Minusta se on todella perseestä ja voin sanoa sen kokemuksen syvällä rintaäänellä.
on varmasti totta, vaikka en osaa kuvitellakaan asiaa.
Tosin en ole itseäni nyt kumminkaan sen takia hirteen vetämässä mutta kyllä se välillä pistää mietityttää kun kaverit seurustelee ja ite on aina kolmantena pyöränä baari illoissakin.
tilanne muuttuu vanhempana vain vaikeammaksi, kun kaverit alkavat pykäämään jälkikasvua ja ostelemaan omakotitaloja.
Sanos muuta...onko itelläs tälläsiä kokemuksia?
Taidan olla kaverinipiirini harvoja sinkkuja ja kyllähän se pistää vituttamaan kun kaverit ilmottelee iloisista perhetapahtumista, kun ite könöttää edelleen yksin yksiössään. Kieltämättä sitä alkaa miettimään, että mikä itsessä on vikana.
Oon itekkin miettiny tota ihan samaa...mikä mussa on vikana. Mutta toivottavasti se ihme joskus tapahtuu että tapais sen elämänkumppaninsa. Mutta sinä sensijaan oot sentään saanu pillua joten sulla on asiat hyvin minä en ole saanu sitäkään xD
kyllä naispuolinen ja pillua en ole koskaan kokeillut :). Kiitän korkeampia voimia siitä, että minulla ei nähtävästi ole biologista kelloa, koska vauvakuume tekis asiasta todennäköisesti vielä vaikeamman.
Hops...ei ollu tarkotus loukata, jotenkin teksti oli kai "äijämäistä", enkä edes tajunnut katsoa profiiliasi. Mutta tarkoitin, että sinulla sentään on kokemusta parisuhteesta ja sen tuomista eduista :) Oli muuten eka kerta kun punastuin nolosta tilanteesta internetissä :D
tuosta, ei ole ensimmäinen kerta.
minä olen 28v enkä ole koskaan seurustellut, enkä tuntenut naisen lämpöä.
Olen jo miettynyt mitä teen ennen kuin täytän 30v. Menen maksullisiin. Pakkohan sitä on koittaa. Tupakka tuli lapsena koitettua, vaikkei sen jälkeen ole vetänyt sätkääkään. Alkoholia tuli juotua nuorempana, nyt olen käytännössä absolutisti.
Naisia en ole vielä päässyt koittamaan, mutta toivottavasti joskus onnistuu, että tiedän sitten mistä oikeasti on kyse. Voi sitten päättää oliko se niin kivaa, että pitäisi oma nainen saada.
nimimerkkisi johtaa harhaan ihmisiä.
jotenkin samanlaista luulen ittelläkin olevan ton tulevaisuuden. Olen siis 18v. nainen, enkä ikinä ole ketään suudellut, saati sitten muutakaan. Olen yrittänyt viritellä suhteita moniin poikiin/miehiin, mutta reaktiot olleet valjun kylmiä ja kukaan ei myöskään ole lähestynyt minua siinä mielessä. Seksuaalisuudestanikaan en aivan varma ole, ihastun sekä miehiin että naisiin. Ketään naista en kuitenkaan ole uskaltanut seurustelumielessä lähestyä.
Kannattaa ihan rauhassa edetä ja kokeilla sitten kun siltä tuntuu. Opiskeluaikana tunsin yhden bi-naisen, joka oli tosi symppis tyyppi ja muutenkin mukava.
Hänellä oli suhde yhden toisen naisen kanssa, mutta viimeksi kun kuulin niin seurusteli vakavasti miehen kanssa. Että ei sitä aina tiedä mikä on oikein itselle.
kerrassaan.....mutta mutta...mitäs ne avioeroluvut?
Sitten ne ongelmat vasta alkaakin.
Emme myöskään elä enää missään 70-luvun linnunlaulupuussa, vaan katastrofaalisessa ilmastonmuutosprosessissa.....
siis lapsia käy vain sääliksi ja heidän tyhmiä ja tulevaisuudessa eroavia vanhempiaan ja avioerolapsia.
Biologista kelloa ei ole, tilanne vaikeutuu kun muut vakiintuu ja lasten hankinnasta tulee koko kaveriporukan uusin "yhteinen" juttu. Naiset on niin saakelin laumasieluisia. Sanoisinkin, että sinkkumiehellä on siinä mielessä helpompaa, ei jää niin täysin kaveripiirinsä ulkopuolelle.
Pillua en oo kokeillut, munaa oon pitänyt kädessä, mutta siihen ne kokemukset ovat jääneet.
-Nainen26-
kiitos vaan sinulle, ihana saada positiivista palautetta. On ehkä ihan hyväkin, että saan kunnolla ensin tutustua itseeni ja sitten vasta aloittaa seurustelut. Ehkä jopa jää sitten nuoruuden sekoilut vähemmälle, kun myöhemmin aloittaa.. :)
Tuleehan sitä nautittua elämästä ilman naisiakin, mutta toisaalta monesti vituttaa se kun on niin ujo naisia kohtaan. Ei se elämää kaada, mutta saa kuitenkin sen tuntumaan siltä, että elämä pyörii paikallaan, vaikka kaikkea muuta hauskaa tuleekin koko ajan tehtyä. Asiaa on vaikea selittää, mutta se on sellainen henkinen vajaustila. Yhden yön suhteetkin helpottaisivat tilannetta, mutta kun niitäkään ei osaa hankkia, niin vähän oudolta tuntuu. Olisi edes jotain naiskontakteja (ystäviä tms.), niin oppisi olemaan vähemmän ujo naisten kanssa. Sinkkuus ei häiritse. Enemmänkin se, että itsessään on vajavaisuuksia ja että vastakkainen sukupuoli ei ymmärrä sitä, koska ei ole tottunut sellaiseen. Jos ihminen ei ole mikään ilkeä paska, niin minä ainakin pyrin aina ymmärtämään. Vihaisia sekopäitä en edes halua koittaa ymmärtää, sellaiset saavat minutkin vain huonolle tuulelle.
En tiedä, olenko masentunut/ahdstunut tästä yksinäisyydestä, kamalasta työpaikastani, vaiko sitten täysin kyllästynyt tarpomaan suossa. (Tämä suossa tarpominen tarkoittaa diabeteksen kanssa tappelemisista). Niin, ja kun huomaa, ettei miehet kiinnostu minusta ollenkaan, niin se vaan tuntuu pahalta, varsinkin kun ikää alkaa jo olemaan ja ne "hedelmällisimmät" ajat kohta takanapäin, lastensaannin kannalta. Ympäriltä löytyy kyllä ihmisiä, mutten sellaista sängynlämmittäjää. Ystäväni ihmettelevät, että miksen löydä ketään, sillä olen hyvinkin sosiaalinen, mutta toisaalta ujo. Ujo siinä mielessä, etten uskalla tehdä aloitetta enää.
lienevät näitä, joilla ei ole KOSKAAN ollut mitään suhdetta. Ja heistä tuntuu kun se 30:n rajapyykki lähestyy (tai on jo saavutettu) ettei sitä naista koskaan tulekaan.
Mikäs teillä ollessa, jotka olette suhteen koukerot jo kokeneet?
Aina tilanteen mukaan mut mitä niistä ahistuksista sen enempää vaivaa ottaa ? Välillä pitää vaan vähän ahistaa ja potuttaa et osaa sit nauttia oikeista asioista kunnolla.
Jokin aika takaperin ahisti tää yksin oleminen mut ei enää sekään ku tiedän et kaikki tapahtuu aikanaan tai sit ei tapahdu.
Nyt taas ahitaa ku huomenna on maanantai ja ihan helvetillinen työviikko edessä. Yksin töissä ja kolmen ihmisen edestä pitäs tehdä töitä, toivottavasti vuorokaudessa tunnit piisaa ?
Niin tuosta kumppanin löytämisestä ? Niin onko se niin tärkeä asia elämässä, joillekkin on ja joillekkin ei. Mielestäni aikas tärkeä asia kuitenkin ja aikas oleellinen sellainen. No jotkut vaan viihtyvät yksin kun taas toiset haluavat onkun rinnalleen. Taitaa vaan olla niin et he jotak siitä meteliä pitävät ovat asiasta liikaa ahdistuneita ja heidän tunne-elämänsä on pienessä mullistuksessa. Kuitenkin ei tuo kumppani elämästä mitään juhlaa tee mut tuo kuitenkin asioita mitä sydän kaipaa.
Itsestäni olen huomannut, että eniten masentaa talvisin ja syksyisin. Niinä pimeinä iltoina, kun vaan toivoisi jonkun toisen rinnalleen katsomaan leffaa tai tekemään mitä vaan.. Jakamaan sen harmaan arjen. Mutta näin kesäisin asia on aivan toisin! Hymyilyttää ja mieli on korkealla :) Koko ajan tekee mieli mennä ja olla, nauttia kesästä! Ja kesällä sinkkuus on kivaa :)
Toki kesälläkin tulee hetkiä kun olisi kiva saada joku toinen tuohon rinnalle, mutta kesällä mikään tällainen "turhanpäiväinen" ei voi masentaa!
Kun se oikea sitten tuohon kylkeen liimaantuu, se on sen aika. Ennen sitä täytyy muistaa nauttia näistä yksinäisistäkin hetkistä!
Ja nöösi_poika olen kokki. (kysyit sitä aiemmassa keskustelussa...)
Meitähän on kahdenlaisia:
Ryhmä A)
Sinkut, joilla on seurustelukokemuksia ja siten seksikokemusta, mutta ovat muuten vaan sinkkuna ja 'ahdistuvat'
Ryhmä B)
Nämä tyypit ovat eläneet koko elämänsä(25 vuotta täällä) ilman minkäänlaisia kokemuksia. Rohkenen väittää että Ryhmä A:n ahdistus on pientä meihin verrattuna.
Samaa mieltä, minä olen näitä ryhmä B:n ihmisiä. Olin jo luopua toivossa, ettei sitä ekaa seksikokemusta tulisi, mutta tulihan se. Tosin yli kolmekymppisenä...
Kumppanin löytyminen ei ole tärkein asia. Olen selvinnyt 30 ilman kumppania ja suudelmaa. Koen kuitenkin, että arjen jakaminen ja hellyys puuttuu, joten siinä syy miksi haluan kumppanin. Ilman kumppania ei voi myöskään ajatella perhettä.
Kun näen ympärillä vain onnellisia parisuhteita, silloin murehdin ja kaipailen enemmän kumppania. Toisaalta kun seuraan vierestä ei-onnellisia/hyviä parisuhteita tai muuta kurjuutta, niin huomaan ajattelevan sitä kuinka onnekas olenkaan kumppanin puutteesta huolimatta.