Kummalliselta tuntuu, että nämä ääri-ihmiset ovat elävän kirjoissa olevan miehen äiti ja vaimo.
Toinen toistaan kauheampi tapaus kerrotaan, päätetään ettei enää koskaan....
Ei anneta lapsia hoitoon, tai anoppi ei huoli, ollaan sairaita ja kipeitä, anoppi ei tule, lapset jää heitteille, tai anoppi haukkuu kodin likaiseksi, lapset hoitamattomaksi jne. Tai sitten anoppi valittaa, etteivät nuoret hänestä piittaa, eivät anna tavata lapsia, moittivat anopin huushollia, epäilevät järjen menetystä tai viinanjuontia jne.
Ja mies on hiljaa kuin k* sukassa.
Tuntuu siltä, että näitten naisten ongelma on se, että sukuvihan miespuolinen osallinen on raukkis ja pelkuri.
Kun ajattelee, millaisia ääri-ilmiöitä on palstoilla kerrottu ja selostettu, ei voi käsittää, miksi mies ei ole puuttunut, ja useinhan on appikin vielä elossa ja kuviossa mukana.
Mikä meidän miehiämme oikein vaivaa?
Toinen toistaan kauheampi tapaus kerrotaan, päätetään ettei enää koskaan....
Ei anneta lapsia hoitoon, tai anoppi ei huoli, ollaan sairaita ja kipeitä, anoppi ei tule, lapset jää heitteille, tai anoppi haukkuu kodin likaiseksi, lapset hoitamattomaksi jne. Tai sitten anoppi valittaa, etteivät nuoret hänestä piittaa, eivät anna tavata lapsia, moittivat anopin huushollia, epäilevät järjen menetystä tai viinanjuontia jne.
Ja mies on hiljaa kuin k* sukassa.
Tuntuu siltä, että näitten naisten ongelma on se, että sukuvihan miespuolinen osallinen on raukkis ja pelkuri.
Kun ajattelee, millaisia ääri-ilmiöitä on palstoilla kerrottu ja selostettu, ei voi käsittää, miksi mies ei ole puuttunut, ja useinhan on appikin vielä elossa ja kuviossa mukana.
Mikä meidän miehiämme oikein vaivaa?
Vastaukset 22
Vanhimmat
ovat niin oppineita ja fiksuja että ymmärtävät pysyä erillään akkojen riitelyistä.
Minä kyllä suuresti ihmettelisin jos mieheni alkaisi puuttua minun ja jonkun muun henkilön välienselvittelyyn. En ymmärtäisi ollenkaan sellaista käytöstä. Minun ihmissuhteeni on minun hoidettava elleivät ne ole sitten niin vakavia että virkavaltaa tarvitaan apuun. Muutoin todellakin haluan hoitaa ne itse.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jokaisen on huolehdittava omista ihmissuhteistaan.
Minä en pidä minun ja anoppini välejä ihmissuhteena lainkaan. Menin naimisiin miehen kanssa. Anoppi on tuon miehen äiti. Se ei tee ihmissuhdetta minun ja anoppini välille.
Käyn kylässä anopin luona vain miehen seurassa ja vain miehen vaatimuksesta. Minulla ei ole mitään yhteistä anoppini kanssa, meillä on harvoin edes mitään puhuttavaa kun pakolliset kuulumiset ja sairauskertomukset on vaihdettu.
Pitääkö anopin kanssa tai ylipäätään jonkun vieraan ihmisen kanssa ystävystyä? Ei mielestäni. Joku voisi väittää, että onhan meillä yhteistä, kun meillä on sama mies. Mutta kun ei ole. Meillä on kummallakin omat aviomiehemme ja omat lapsemme. Se että anoppini on lasteni isoäiti, ei tee anopista minulle läheistä.
Alun alkaen olisin kyllä halunnut ystävystyä anoppini kanssa, mutta en sillä tavoin kuin anoppini kanssa olisi voinut ystävystyä; tehdä niin kuin hän sanoo, puhua mitä hän käskee, puhua kenen kanssa hän käskee. Vieraillakin olisi pitänyt vain paikoissa, johon hän käski, ja jotka hän puolestani tietämättäni myös sopi. Ei kiitos, aikuisia ihmisiä tässä ollaan siinä missä anoppikin.
Meidän välillemme ei siis syntynyt ihmissuhdetta. Jos on jotain riitaa tai sanomista, se on täysin yksipuolista anopin taholta. Minä en osallistu riitoihin, en sano vastaan, kommentoin vain olemalla samaa mieltä ja nyökyttelemällä. Jos ja kun anopilla on sittenkin vain moittimista, se on täysin mieheni asia hoitaa äitinsä. Olen anopin kanssa tekemisissä vain ja ainoastaan mieheni vuoksi, en koskaan haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä minkään muun syyn vuoksi.
Turha rettelöidä tai yrittää niin sanotusti keskustella ihmisen kanssa, josta ei siihen ole.
Muiden mieheni sukulaisten kanssa olen tekemisissä jatkuvasti ja pidän heistä kovasti. Anoppini sisar on mielestäni viisas ja ystävällinen ihminen. Jos minulla hänen kanssaan tulisi riitaa, mikä on ajatuksenakin kaukainen, selvittelisin riidan tietysti itse. Jos anoppi yksinään riitelee ja häiritsee sillä meidän perhe-elämäämme, on yksinomaan miehen tehtävä pitää äitinsä kurissa, ehdottomasti.
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että niiden fiksujen ja oppineiden miesten vaimoilla ja äideillä ei ole riitaa, koska mies tekee äidillee alusta asti selväksi, että hänellä on nyt uusi oma perhe, jonka asioista hän ja vaimonsa päättävät yhdessä - ilman anoppia. (Useimmat anopit tosin tämän ymmärtävät kertomattakin.) Luusereita on ne äijät, jotka antavat äitinsä nimitellä ja halveksia heidän rakastamaansa ja valitsemaansa naista, ehkä lastensa äitiä.
ei voi äitinsä tunteille mitään.
Saako kukaan sinun mieltäsi muutettua jos halveksit jotakuta ihmistä ?
Ajatelkaa vähän mitä puhutte ennekuin heittelette noita totuuksianne.
JOKAINEN VASTAA OMISTA TUNTEISTAAN JA IHMISSUHTEISTAAN !
Kyllä sen äidin pitäisi kuitenkin sen verran kunnioittaa poikansa valintaa, että osaisi käyttäytyä sivistyneesti niin, ettei jatkuvasti osoittaisi käytöksellään halveksuntaa poikansa rakastamaa naista kohtaan. Siinä on kyse hyvistä tavoista. Kaikki eivät voi pitää kaikista ihmisistä ja eihän anopin ja miniän tarvitsekaan toisistaan pitää sen enempää kuin muidenkaan vieraiden ihmisten, mutta käyttäytyä sentään pitäisi osata.
Jos anopin on saatava pojalleen sellainen vaimo, josta hän erityisesti pitää, ja sekin on vaimossa pojalle tärkein kriteeri, ehkä pojan kannattaisi antaa äitinsä valita puolisonsa ja olla puuttumatta koko valintaan.
Jos anoppi sanoo halveksivansa miniäänsä, hän samalla osottaa, että halveksii myös poikaansa, jolle tuo nainen on vaimoksi kelvannut.
Anoppi tuntee olevansa poikaansa ja hänen perhettään parempi ja viisampi.
Lieneekö oikeassa?
Onko anopilla kuitenkin oikeus olla loukkaantunut, jos pojan perhe kohtelee häntä huonosti? Mihin se oikeus perustuu?
omiin tunteisiin, olipa ne sitten halveksuntaa tai olla loukkaantunut.
Itse en halveksi miniääni mutta loukkaantunut olen hänen käytöksestään useinkin.
Poikani perhe ei kohtele minua huonosti, siis poikani ja hänen lapsensa, mutta miniä kylläkin. Hän varmaankin jopa halveksii minua koska käyttäytyy niinkuin käyttäytyy, mutta se on hänen oma asiansa ja hänen persoonaansa.
Kirjoittajat joihin viittaat tekstissäsi ovat ennenkutsuttuja varttihulluja, sellaisia mielisairaita jotka ovat heitteillä ja painelevat pitkin kyliä. Siis he eivät tiedosta sairauttaan ja ei heitä kukaan saa hoitoon, ennen kuin aika on kypsä. Se kehittyy pikkuhiljaa ja pahenee päivä päivältä. Ketään ei nimittäin voi väkisin viedä hoitoon, ennenkuin on tapahtunut jotain vakavaa. Noiden viittaamasi tapausten perusteella ei sinne pöpilään ole enää pitkä matka näillä tämän palstan haukkujoilla. Ja mies raukat yrittävät ensin sinnitellä mutteivat tuota menoa kyllä kauaa jaksa viinan voimalla uskoisin he sinnittelee ja avioerot vaan lisääntyy ja lasten huostaanotot lisääntyvät.
ääri-ihmiseksi sellaisessa tapauksessa, jossa hän täysin normaalia perheenäidin elämää eläessään saa kuulla anopin suusta mitä sairaimpia töksäytyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vaikka anoppi itse asiassa niin toivoisikin. (
En vedä esiin mitään yksittäistapausta.
Kyllä näitä tarinoita ovat kertoneen niin miniät kuin anopitkin aikojen saatossa tällä palstalla.
Oudoksun sitä asennetta, että keskinäiset erimielisyydet eivät kuuluisi muille perheenjäsenille, kuten aviomiehille. Toki kaikkien perhesuhteet järkkyvät, jos kaksi naista on niin takajaloillaan kuin pahimmillaan näissä kertomuksissa on todettu.
Miehet vetäytyvät ja antavat akkojen meuhkata.
Väärin.
Lapsille äidin ja isoäidin kireät välit heijastuvat pahana olona. Heidän pitäisi valita puolensa. Lapsi valitsee aina äidin, koska koti on koti. Isoäiti, joka kuvittelee olevansa nyt vähintään äidin veroinen, saa tästä lisää vettä myllyynsä, ja sitten noita ylilyöntejä tapahtuu.
Miehen asia on kyllä puuttua. Molemmat naiset kuitenkin ovat hänelle tärkeitä, sillä jos eivät olisi, niin välit miniän ja anopin välillä olisi helppo katkaista.
Olen anoppini kanssa tekemisissä vain pakolliset kuviot ja nekin hampaita kiristellen. Nimenomaan kiristellen, olemme parinkymmenen vuoden aikana riidelleet kerran. En voi väittää pitäväni anopistani, mutta siedän häntä yhtä hyvin kuin jotain satunnaista tuttavaa. En riitele muiden hyvänpäivän tuttujen kanssa, joten en riitele anopinkaan kanssa. Olen kirjoittanut lukuisia juttuja anopistani tälle palstalle ja joku sivullinen voisi luulla meidän riitelevän jatkuvasti. Näin ei kuitenkaan ole, me emme ole kanssakäymisissä oikeastaan lainkaan. Emme asu samalla paikkakunnalla ja mieheni suku ei ole mitenkään sukurakasta sakkia. He eivät järjestä esimerkiksi syntymäpäivä tai muita juhlia, joissa pitäisi käydä perheeltään. Niinpä mieheni käy kerran vuodessa vanhemmillaan kylässä lasten kanssa. Olisin onnellinen, jos he kävisivät useammin (saisin ns. omaa aikaa), mutta mies ei halua. Lapset tai isoimmat niistä saattavat olla lomilla muutaman päivän appivanhemmillani ja sopii minulle ihan hyvin. Lasten ja isovanhempien väleihin minun ja anoppini välit eivät ole vaikuttaneet. Poikamme pitää myös isänsä puoleisista isovanhemmista, joten omaa asennettanikaan en ole lapsiini istuttanut.
...omia sanojani. Sanoin, että lapsi valitsee aina äidin.
Nyt aloin ajatella, että koska ihminen lakkaa olemasta lapsi? - Ei koskaan?
Mies siis helposti valitsee riitatilanteessa äidin. Siksi hän ei voi katkaista vaimon ja äitinsä erimielisyyttä.
Miehellä ei siis ole uskallusta sanoa äidille, että pysyköön poissa poikansa ja tämän perheen elämästä.Hän on valinnut äidin.
Valittu mikä valittu, sinä olet hävinnyt. Ota ero vaan, mitäpä siinä enää turhaan roikut kun ei sinua sitten valittukaan. Sinä olet hävinnyt.
Jaaha, äidin sana on laki?
ainakaan minun tapauksessani. Poikani valitsi eukkonsa ja haistatti omalla äidillään vitut ! Mitään pahaa en ole pojalleni tehnyt enkä miniälleni. Miniä rikoi välit meihin ja samoin moniin, moniin muihin sukulaisiin, ihan itse, haukkumalla ihmisiä kännissä ja lähettelemällä haukkumaviestejä, jop aöisinkin ! Tästä johtuen en enää vastannut minikon yhteydenottoihin, josta suivaantuneena minikko lähetti vielä kiristysviestin, "ei poikasi välitä..." jne. muuta alatyyliä. En reagoinut enää siihenkään. En provosoitunut. Poikani asiaa tiedustellessa, laitoin selväsanaiset tekstiviestit POJALLENI, miksi en pidä yhteyttä. Kerroin, että tiedän kaikki haukkumiset ja poikaan itseensä ja lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyt (silminnäkijä kertomana). Kerroin, että poikani ja pojanpoika ovat aina tervetulleita tyköni, mutta miniä ei ! Välit poikki tietysti.....
Olisikohan mahdollista, että nössykkämiehet ja valtaapitävät ja alistavat äidit kulkevat ns. käsikädessä?
Jos äiti on alistanut jo poikansa käskyvallan alle niin miniänkin tulisi ikään kuin jatkaa tätä perhetraditiota ja asettua kasvatettavaksi samaan muottiin?
Minun ex-mieheni oli ainakin niin lyttyyn lyöty ihminen kuin voi kuvitella. Miehen itsetunto oli kertakaikkiaan nollassa, eikä miehestä löytynyt mitään oma-aloitteisuutta. Anoppi piti miestäni narun päässä ja pyöritti ihan miten huvitti.
Jos oikein ajattelisi kaikkea, mitä se minunkin anoppini teki ja sanoi, niin kyllä siinä äitikin omaa, jo keski-ikäistä, poikaansa harvinaisen tyhmänä piti.
Jo teini-ikäisten lasten äitinä ihmettelin aina tunteettomuutta anoppini ja miehen välillä. Heidän välinsä ovat olleet enemmän muodolliset kuin rennot. Lämmön ja ilon tilalla ovat olleet kylmyys ja laskelmointi. Ihmissuhteet hoidetaan manipuloimalla, eikä mikään tunnu olevan sitä miltä ensin näyttää.
Vahvan äidin poika ottaa vaimokseen vahvan naisen, koska tarvitsee vierelleen vaimon, joka äitinsä tavoin jatkaa asioiden hoitamista miehen puolesta. Surullista on, että jos vaimo on vahva, tulee riitaa miniän ja anopin välille, jos vaimo on heikko, mies on ihan hukassa ja ainoa onnellinen on anoppi. Ja mikä olikaan avioliiton tarkoitus?
Osuit naulan kantaan!
...se on vähän hankalaa, kun kahden ihmisen antama kuva asiasta poikkeaa kuin yö ja päivä.
Äitini ei ole toisaalta ihminen, joka osaa sanoa olevansa mahdollisesti väärässä - vaimoni on antanut ehkäpä liikaakin periksi.
Homma on mennyt siihen, että vaimo ei enää vieraile anoppilassa - lapset voivat vierailla, jos olen itse mukana (ei tohdi jättää anopin hoteisiin ilman minua).
Itse olen ajatellut, että kyse on hänen ja äitini välisestä suhteesta, joka ei toimi - ilmeisesti mieleistä miniää ei olisi voinut oikein ollakaan :-) Miehenä sitä on sitten valittava se nainen, jonka kanssa on luvannut elellä joka päivä - se on kuitenkin se oma perhe. Keskustellakin on vähän hankala yksipuolisesti (ts. rouvan kanssa on kelattu asiaa kyllä, mutta äitini kanssa ei oikein minkäänlaista järkevää keskustelua saa aikaan - hän väistää aina takavasemmalle ja kieltää ongelman olemassaolon).
Olettavatko naiset (miniä & anoppi), että miehet jotenkin ratkaisisivat heidän välilleen syntyneet ongelmat?
Pitäisikö siihen jotenin "ärähtää", "korahtaa" tms?
Nykymaailmassa kun naisiakin pidetään aikuisina ja täysivaltaisina ihmisinä.
Itse, mikäli minulla olisi vaikkapa omaan appeeni tai anoppiini ongelmallinen suhde (ei ole, kiitos heidän, ovat kivoja ihmisiä), niin aika vähät välittäisin, mikäli siihen tulisi joku toinen (esim. vaimo) jotenkin "sovittelemaan"... Kyllä sen homman pitäisi lähteä niistä osapuolista, jotka ovat nokikkain - ja ellei tahtoa siihen ole (tai jos jo ongelman olemassaoloa ei haluta tunnustaa, kuten esim. meillä äitini taholta ilmeisesti on asia) niin hankala siihen on sivusta puuttua.
Otan mielelläni vastaan kommentteja, jos jossakin suhteessa appi tai vävy ovat jotenkin menestyksellisesti puuttuneet kahden naisihmisen väliseen ristiriitaan? Itse en ole kuullut.
Tilanteissa joissa kaksi ihmistä ajautuu yhdessä kiistaan keskenään, voikin olla parempi antaa heidän selvitellä välejänsä keskenään. Mutta kun se ei useinkaan mene noin. Monesti anoppi hyökkää poikansa vaimon kimppuun täysin aiheetta, ja jatkaa vihanpitoa vuosikausia, ilman että naisparka on tehnyt asialle mitään. Toki ei kenenkään tarvitse toisesta pitää, mutta asiallinen käytös tulee muistaa, ja jos anoppi tätä ei ymmärrä on totta hitossa miehen asia viheltää peli poikki - kyse on kuitenkin miehen äidistä, jonka kanssa nainen on joutunut tekemisiin nimenomaan miehensä kautta.
Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin. Jos jollain tuttavallani kilahtaisi nupissa ja hyökkäisi perheenjäseneni tai ystäväni kimppuun, katkaisisin hyvin nopeasti välit ja tekisin selväksi etten siedä moista käytöstä. Eri asia tietenkin, mikäli kyseiset kaksi ihmistä vain ajautuvat johonkin typerään kiistaan keskenään, selvitelkööt asian itse.
henkilökohtaisesti tällaisia täysin aiheetta hyökkääviä anoppeja?
Olen anoppi, jonka useimmat ystävät ovat myös anoppeja, enkä tunne ainuttakaan poikansa vaimon kimppuun, aiheetta tai aiheellisesti, hyökännyttä anoppia.
Kyllä minun tuttavapiirini anopeilla on sen verran itsesuojeluvaistoa, että pitävät negatiiviset mielipiteensä omina tietoinaan.
Kuka nyt haluaisi menettää lastenlastensa ja poikansa tapaamisia, mikä hyvin äkkiä olisi seurausta jostakin hyökkäyksestä.
Tosiasiassa anopit ovat usein lähes miniän armoilla. Kyllähän normaali mies vaimonsa mennen tullen valitsee. Ovathan siinä lisäksi lapset kysymyksessä.
Miniöillä on kyllä omat keinonsa anopin vierailujen vähentämiseksi ja kurissa pitämiseksi ilman hyökkäyksiäkin. Tässä muutamia neuvoja miniöille:
Älä reagoi mitenkään, kun anoppi tulee vierailulle.
Säilytä totinen ilmeesi anopin suhteen ja
jos on muita läsnä niin, juttele ja naura iloisesti heidän kanssaan. Varmasti löydät sellaisia keskustelunaiheita, joihin anoppi ei voi ottaa osaa.
Jos anoppi yrittää tehdä juttua kanssasi, vastaa lyhyesti jatkamatta puhetta yhtään enempää.
Älä missään nimessä erehdy kertomaan anopille mitään perheasioistanne. Kyllä he silti tarvittaessa auttavat.
Älä ole tietävinäsikään kahvinkeitosta. Anna pojan passata vanhempiaan, jos haluaa.
Keksi mahdollisimman paljon tekemistä toisessa huoneessa.
Mikäli lapsilla on esim. tarhassa tai koulussa tilaisuuksia, joihin isovanhemmat olisivat tervetulleita, niin älä vaan vihjaisekaan appivanhemmille. Kyllähän se riittää, kun omat vanhempasi ovat paikalla.
Ja kyllähän appivanhemmat saavat näistä tilaisuuksista kuitenkin jälkeenpäin tietää, kun lapsenlapsi, ehkä viikkojenkin kuluttua kysyy, "miksi te ette olleet mukana em. tilaisuudessa".
Älä vieraile itsekään appivanhempien luona kuin äärimmäisen harvoin. Kyllä ne miehenkin vierailut siitä sitten vähenevät.
Vastaavanlaisia asioita pystyy kyllä keksimään lisää ilman, että naisparka joutuisi tekemään asialle "mitään".
Vastauksista selviää, että monet ajattelevat minun tarkoittaneen, että miehen pitäisi ryhtyä rauhanrakentajaksi vaimon ja äidin väliin.
Naisten riitoja ei mies ymmärrä, siitä voimme olla samaa mieltä. Kemiat eivät kohtaa vaimon ja äidin välillä. Mutta aikuisten ihmisten käytöstavat pitää muistaa myös näissäkin tilanteissa.
Rauhanenkelin roolia siis en tarkoittanut, vaan tuota kauheaa kielenkäyttöä, jota ilmeisesti monissa perheissä viljellään. Kun jompikumpi nimittää toista huoraksi ja mielenvikaiseksi, hulluksi vanhemmaksi, ja kertoo toisesta perättömiä juttuja pitkin kyliä jne. on todella aika jonkun sanoa, että tuo puhe omaisten kesken on lopetettava.
Lukiessani kuukausien ajan vuodatuksia palstalta, olen myös pannut merkille, että joskus anopin tukena on vielä sisaret perheineen, eli joskus aviomiehen koko suku tuntuu olevan rääväsuista joukkiota.
En ole huomannut, että miniän suku olisi mukana suunsoitossa esiintynyt.
Tätä sanallista hyökkäystä en jaksa käsittää. Asiat taistelkoot, mutta toivoisi, että tapa, millä vaimo ja äiti keskenään kiistelevät, pysyisi siedettävällä tasollla.
Toivoisin joskus, että aviomies puuttuisi nimittelyyn ja mollaamiseen. Niin eivät välit kohene.