muodonmuutos

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon fyysisiä ominaisuuksiani. Ostin jopa Ikeasta ison kokovartalopeilin.

Pukeudun aina töissä pikkutakkiin ja housuihin, joissa on pehvassa reikä häntää varten. Housut ostan kaupasta mutta reiän joudun tekemään itse. Leikkelen siis reiän ja ompelen reunat siistiksi. Se on tarkkaa puuhaa, koska joudun kajoamaan samalla perssaumoihin, ja olisi noloa jos housut ratkeaisivat perssaumasta.

Kokouksissa aina sattuu kaikenlaista. Tiistaiaamuna pukeutuessani housuihin ja pikkutakkiin muistin, että tänään istun taas kokouksessa työtoverini vieressä. Ryystin kahvin ja sulloin osan aamiaisestani pikkutakin taskuun, minkä jälkeen potkin autoani, sain sen lopulta liikkeelle ja ajoin liikenneympyrässä kolme riemukierrosta ennen kuin käännyin työpaikkaa kohti. Konepellin alta nousi hailakkaa savua, josta pääsin eroon ajamalla reipasta ylinopeutta. Olin hilpeällä tuulella. Mielessä kihelmöi ja niin kihelmöi taskussakin.

Sain myytyä pari vakuutusta, jotka eivät kata mitään ja yhden, josta yhtiömme saattaa joutua maksamaan jotain.

Työtoverillani on tapana pitää kokouspäivinä housuja, joiden taskut on ratkottu puhki. Syyn tähän keksii kyllä sanomattakin. Kokouksessa hän istuu aina viereeni ja pyytää minua laittamaan käden hänen taskuunsa. Kerran hän näki kuinka nappasin kielelläni kärpäsen lennosta ja siitä asti hän on kokouksissa mankunut, että laittaisin salaa kieleni hänen taskuunsa.

Ehkä olen itserakas mulkku, mutta tyhmä en ole. Niinpä tiistaina sitten töykkäisin häntä leikkisästi kylkeen ja aloin penkoa pikkutakkini taskua. Sain osan aamiaisesta saalistettua näppeihini ja ujutin kasvattini toverini taskuun. Hänen hymynsä oli leveä ja hetken kuluttua se oli vielä leveämpi, joskin hieman jähmettynyt.

Asetin molemmat käteni pöydälle ristiin ja hänen silmänsä pullistuivat. Aistien, hermosolujen ja aivojen yhteistyön tuloksena tyotoverini päätteli aivan oikein, että jos molemmat kaksi kättäni ovat pöydällä, ne eivät voi olla jossain muualla. Sulkeakseni kielen pois pelistä litkin viattomasti kahvia niin että paitani oli täynnä roiskeita.

Työtoverini ilmoitti pian että hänen täytyy poistua.

Ai mutta, nythän tämä menee aivan aiheen vierestä. Tai ei niin paljon, koska tiistaista on kyse. Tiistaina menin töiden jälkeen tavarataloon. Kiipesin rullaportaisiin ja nostin häntäni olalle, ettei se juutu siihen pirun koneistoon kiinni. Toisessa kerroksessa kävelin vaateosastolle ja myyjä sanoi, että minulla on niin kaunis puuhka.

Raavin vähän kaljua liskonpäätäni, koska miesten asusteita ei ole yleensä tapana sanoa kauniiksi. Pysähdyin hiemaan peilaamaan ja totta tosiaan, oikeastaan häntä olalla oli ihan miellyttävän näköinen.

Silloin iskin silmäni hamerekkiin. Tajusin että hameeseen ei tarvitse tehdä häntää varten reikää. Ojensin lyhyet liskonkäteni ja kuljin hitaasti kohti pitsisiä alushameita. Silittelin niitä ja kuin transsissa ostin puoli tusinaa alushameita. Jatkoin kuljeskeluani ja tartuin rintaliiveihin. Myyjä mittasi minua ja sanoi että kokoni on 75A. Myyjä oli selvästi ammattilainen: hän ei vaivaantunut eikä tirskunut salaa, vaan ostatti minulla useita kassillisia rintaliivejä sekä muita naisten vaatteita.

Sulloin kaiken autooni ja tein aivan turhan lenkin päästäkseni ajamaan liikenneympyrään. Laitoin kaikki mahdolliset vilkut ja pyyhkimet päälle ja kaahasin savuavassa autossani kahdeksan kierrosta. Yhdeksännen alussa jatkoin matkaa ja kaahasin kohti auringonlaskua.
41080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hitto tää oli hyvä, ihan tulee vedet silmistä

Sun pitäs kyllä alkaa kirjailijaksi

Äänestä

loistava aamun aloitus, kiitos *hekottelee*

Äänestä

Ostaisin aivan varmasti kirjojasi, jos niitä väsäisit.
Olet aivan loistava kynäilijä ja huumorisi (noh joo) on ehkä vähän outoa, mutta naurattaa ihan vietävästi.
Luulen, että olet kirjoitellut tänne ennenkin. Koska jotain tuttua tyylissäsi on..hmm.
Mietin muuten sitä häntää ja kuvittelin millainen häntä se olisi. Ajattelin, että se olisi sellainen kuin yleensä peikoille kuvataan ja piirretään.

LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!

YLEISÖ VAATII JATKO-OSAA.

Äänestä

yllä.gekko,surkea yritys.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vakuutusmies kirjoitti:

Olen viime aikoina pohdiskellut paljon fyysisiä ominaisuuksiani. Ostin jopa Ikeasta ison kokovartalopeilin.

Pukeudun aina töissä pikkutakkiin ja housuihin, joissa on pehvassa reikä häntää varten. Housut ostan kaupasta mutta reiän joudun tekemään itse. Leikkelen siis reiän ja ompelen reunat siistiksi. Se on tarkkaa puuhaa, koska joudun kajoamaan samalla perssaumoihin, ja olisi noloa jos housut ratkeaisivat perssaumasta.

Kokouksissa aina sattuu kaikenlaista. Tiistaiaamuna pukeutuessani housuihin ja pikkutakkiin muistin, että tänään istun taas kokouksessa työtoverini vieressä. Ryystin kahvin ja sulloin osan aamiaisestani pikkutakin taskuun, minkä jälkeen potkin autoani, sain sen lopulta liikkeelle ja ajoin liikenneympyrässä kolme riemukierrosta ennen kuin käännyin työpaikkaa kohti. Konepellin alta nousi hailakkaa savua, josta pääsin eroon ajamalla reipasta ylinopeutta. Olin hilpeällä tuulella. Mielessä kihelmöi ja niin kihelmöi taskussakin.

Sain myytyä pari vakuutusta, jotka eivät kata mitään ja yhden, josta yhtiömme saattaa joutua maksamaan jotain.

Työtoverillani on tapana pitää kokouspäivinä housuja, joiden taskut on ratkottu puhki. Syyn tähän keksii kyllä sanomattakin. Kokouksessa hän istuu aina viereeni ja pyytää minua laittamaan käden hänen taskuunsa. Kerran hän näki kuinka nappasin kielelläni kärpäsen lennosta ja siitä asti hän on kokouksissa mankunut, että laittaisin salaa kieleni hänen taskuunsa.

Ehkä olen itserakas mulkku, mutta tyhmä en ole. Niinpä tiistaina sitten töykkäisin häntä leikkisästi kylkeen ja aloin penkoa pikkutakkini taskua. Sain osan aamiaisesta saalistettua näppeihini ja ujutin kasvattini toverini taskuun. Hänen hymynsä oli leveä ja hetken kuluttua se oli vielä leveämpi, joskin hieman jähmettynyt.

Asetin molemmat käteni pöydälle ristiin ja hänen silmänsä pullistuivat. Aistien, hermosolujen ja aivojen yhteistyön tuloksena tyotoverini päätteli aivan oikein, että jos molemmat kaksi kättäni ovat pöydällä, ne eivät voi olla jossain muualla. Sulkeakseni kielen pois pelistä litkin viattomasti kahvia niin että paitani oli täynnä roiskeita.

Työtoverini ilmoitti pian että hänen täytyy poistua.

Ai mutta, nythän tämä menee aivan aiheen vierestä. Tai ei niin paljon, koska tiistaista on kyse. Tiistaina menin töiden jälkeen tavarataloon. Kiipesin rullaportaisiin ja nostin häntäni olalle, ettei se juutu siihen pirun koneistoon kiinni. Toisessa kerroksessa kävelin vaateosastolle ja myyjä sanoi, että minulla on niin kaunis puuhka.

Raavin vähän kaljua liskonpäätäni, koska miesten asusteita ei ole yleensä tapana sanoa kauniiksi. Pysähdyin hiemaan peilaamaan ja totta tosiaan, oikeastaan häntä olalla oli ihan miellyttävän näköinen.

Silloin iskin silmäni hamerekkiin. Tajusin että hameeseen ei tarvitse tehdä häntää varten reikää. Ojensin lyhyet liskonkäteni ja kuljin hitaasti kohti pitsisiä alushameita. Silittelin niitä ja kuin transsissa ostin puoli tusinaa alushameita. Jatkoin kuljeskeluani ja tartuin rintaliiveihin. Myyjä mittasi minua ja sanoi että kokoni on 75A. Myyjä oli selvästi ammattilainen: hän ei vaivaantunut eikä tirskunut salaa, vaan ostatti minulla useita kassillisia rintaliivejä sekä muita naisten vaatteita.

Sulloin kaiken autooni ja tein aivan turhan lenkin päästäkseni ajamaan liikenneympyrään. Laitoin kaikki mahdolliset vilkut ja pyyhkimet päälle ja kaahasin savuavassa autossani kahdeksan kierrosta. Yhdeksännen alussa jatkoin matkaa ja kaahasin kohti auringonlaskua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu