Missä vaiheessa luovun ex-mieheni sukunimestä? Erostamme on jo muutama vuosi, mutta lasten vuoksi ei ole aikaisemmin koko nimi-asia tullut mieleenkään. Nyt kun exän nurkkiin on hyöninyt uusi nainen, tuntuu tunkkaiselta pitää tuon jo vieraaksi käyneen ukon nimeä omanaan. Toisaalta lasten vuoksi tuntuisi vieläkin oudolta vaihtaa nimi joksikin muuksi. Entä ottaako tyttönimi, joka sekin on jo liian vieras, vai mistä nimi naiselle???
Sukunimi
joko luovun?
252212
0Äänestä
Vastaukset 25
Vanhimmat
Milloin siirtosi teet, sen voit vain sinä tietää. Lapsetkin kasvavat ja oppivat hyväksymään sen, ettet pidä enää heidän isänsä nimeä, jos sen järkevästi selität.
Mutta sen sijaan nimivaihtoehdot ovat rajallisemmat. Yksinkertaista on ottaa tyttönimi takaisin. Jos jostain syystä sitä et halua, niin voit myös ottaa käyttöön suvussasi enintään viidennessä polvessa taaksepäin käytössä olleen sukunimen. Mutta jos niistäkään vaihtoehdoista ei löydy, pitää ryhtyä keksimään nimeä, jota ei ole vielä kenelläkään käytössä. Nykyään mitään nimeä ei voi ottaa noin vain omaan käyttöön, vaikka se olisi kuinka yleinenkin, jos ei siihen satu olemaan em. tavalla oikeutta.
Pidän ex:n sukunimen,kunnes nuorin 18v. Sitten luovun siitä ja otan oman sukunimeni takaisin.
Minä olen ollut suurimman osan elämääni miehen sukunimellä ja oikeastaan koko identiteettini olen luonut tuon nimen kanssa. Joten eronkin jälkeen säilytän miehen nimen, sillä sillä sukunimellä minä olen "minä". Oma tyttönimi ei tunnu omalta, sillä sitä en käyttänyt kuin 17 vuotta. Onneksi ex-miehen sukunimi on niin tuiki tavallinen joten ei haittaa vaikka tulevalla uudella rouvallakin olisi sama sukunimi.
Koska identiteettisi on rakentunut ex-miehesi sukunimen mukaan pitäisitkö sen sinäkin tapauksessa, että löytäisit uuden miehen ja menisit avioon hänen kanssaan?
Itselläni on sama sukunimi kuin syntyessäni, vaikka olen ollut jo puolet elämästäni avioliitossa enkä aio sitä vastakaan vaihtaa. Avioliitossa syntyneet lapsemme ovat isänsä sukunimellä enkä ole huomannut mitään käytännön ongelmia näissä asioissa.
Rauhassa,rahaa se tietää.
Apua, olenko minä jotenkin poikkeus, kun en ole ajatellut sukunimeäni mitenkään miehen nimeksi tai lainassa olevaksi olleenkaan?
Kun menin naimisiin, otin miehen sukunimen, jotta minulla olisi lasten kanssa sama sukunimi. Se sujui ongelmitta, sillä mies sanoi jo silloin, että hän ehdottomasti haluaa lastensa sukunimeksi oman sukunimensä.
Eron jälkeen minulla on ollut sama syy pitää sukunimeni kuin sitä ottaessa, joten en mistään hinnasta vaihda nimeä. Tai vaihdan, jos ex suostuu siihen, että vaihdan samalla myös lasten sukunimet - eikä tule kyllä suostumaan.
Sukunimeäni ei ole kenelläkään muulla naisella. Jos mies menee uudelleen naimisiin, niin ei kyllä minua haittaa, vaikka meitä olisi kaksi saman sukunimistä naista. Jos etunimikin sattuisi olemaan sama, niin minä olin ensin ja sillä siisti. Enemmän saattaisi haitata ex-miestä ja entinen ja nykyinen olisivat täsmälleen saman nimisiä, heh heh.
Minä voisin kuvitella meneväni naimisiin vielä. Saattaisin pitää nykyisen nimeni jopa silloin. Sehän olen minä ja minun nimeni.
"vaihdan samalla myös lasten sukunimet"
Minusta tuo olisi hiukan kohtuutonta lapsia kohtaan.
Suurimman osan elämästäni olen ollut ex-miehen nimellä ja tunnen olevani juuri se henkilö.Lapsien kanssa meillä on sama sukunimi,enkä sitä ole ajatellut muuttaa.Nyt on uusi vaimo ex-miehellä ja samalla sukunimellä ollaan,eikä haittaa.
ex miehen sukunimeä. Turhan vaivalloista.
Toisaalta, jos menen uudelleen naimisiin, en voi enää pitää ex miehen sukunimeä. Se ei ole mahdollista.
Ei naimisiin mennessä tarvitse kenenkään nimeään muuttaa. Ei ensimmäisellä eikä seuraavillakaan kerroilla.
kun menee seuraavaan avioliittoon.
vaikka avioliiton myötä on toiselta tullutkin, kyllä sen voi pitää uudestaan avioituessaan, ellei sitten itse halua vaihtaa.
Ex mieheni meni uusiin naimisiin. Jotenkin minua jos silloin alkoi ahdistaa ajatella sillä naisella sama nimi kuin minulla. Mutta minä olin ensin ja lapsillamme on samat nimet. Asia alkoi ahdistaa oikein todella kun viime kesänä mies, vaimonsa ja meidän lapset oli lomamatkalla ja kaikilla sama nimi. Tytär kertoi että naista luultiin tietenkin heidän äidiksi!
Olen miettinyt vaihdanko myös lasten nimet vai mitä teen. Mies inhottaa, ja myös hänen nimensä on alkanut inhottaa, siis se ajatus että minä otin sen nimen eikä toisin päin. Oikeastaan hyvä ettei ottanut minun nimeä, nyt ainakin voin vaihtaa tyttönimeni takaisin.
Mitä kauemmin erosta kuluu sen enemmän tunnen itseni sillä nimellä joka olin ennen avioliittoa.
Siis minkä ihmeen takia lapset vaihtaisivat oman sukunimensä toisen vanhempansa muuttuneeseen nimeen? Eihän tuossa ole mitään järkeä. Yritä ratkaista itse oma inhosi ja identiteettiongelmasi äläkä sotke lapsiasi siihen.
Juuri näin. Lapset ovat myös isänsä lapsia ja jos ovat tämän nimellä tottuneet itsensä tuntemaan, niin sitä ei ole mitään syytä muuttaa. Jos nainen tuossa tilanteessa vaihtaa myös lastensa nimet eikä vain omaansa, niin se on mielestäni vain yksi tapa osoittaa, että "nämä ovat minun, eivät sinun".
Kun äiti ottaa oman tyttönimensä takaisin, joka siis on peruja hänen suvultaan, miksi lapsetkin eivät voisi ottaa sen suvun nimeä? Eikö sitten osoiteta että lapset ovat miehen mutta lasten äiti kuuluu eri sukuun? Äidin ollessa lasten lähihuoltaja se olisi jopa loogisempaa kuin että lasten nimen antaja tapaa lapsiaan vain pari kertaa kuussa.
Jossain iässä lapset itse päättävät haluavatko olla samannimisiä kuin äiti vai isä.
"äiti ottaa oman tyttönimensä takaisin"
Äiti voi kokea, että tyttönimi on hänen oma nimensä, mutta lasten oma nimi se ei ole.
"Eikö sitten osoiteta että lapset ovat miehen mutta lasten äiti kuuluu eri sukuun"
Jos lasten äiti haluaa osoittaa kuuluvansa johonkin sukuun ja muuttaa nimensä niin se on edelleen hänen asiansa eikä lasten. Lapsilla on syntymästään asti ollut oma sukunimensä ja he ovat tunteneet vanhempansa sillä samalla sukunimellä. Äidin tyttönimi merkitsee heille korkeintaan jonkun isovanhemman sukunimeä (josta jopa äiti on joskus halunnut luopua).
"nimen antaja tapaa lapsiaan vain pari kertaa kuussa"
Jos vanhemmilla on lasten syntyessä ollut sama nimi, niin kyllä nimenantajia ovat olleet molemmat. Nyt nimi on lapsen oma nimi. Ei sitä muutella sen mukaan, kuinka usein ketäkin tapaa.
"Jossain iässä lapset itse päättävät haluavatko olla samannimisiä kuin äiti vai isä"
Voi käydä niinkin, että lapset menevät jossain iässä naimisiin ja haluavat taas vaihtaa nimeään.
Itse ajattelen, että jos vielä menen naimisiin, niin en ala nimeäni muuttelemaan -paitsi jos morsiameni nimi on Mannerheim.
Tiedän myös tapauksen,jossa äiti sanoi vaihtavansa lapsen sukumnimen omaan tyttönimeensä samalla kun omansa,kun "lapsi ei pidä isästään".Näissä jutuissa on paljon meidän omaa asennetta,niin vähätellen kuulee joidenkin naisten puhuvan lastensa isästä,lasten kuullen.
Minä haluaisin kanssa vaihtaa sukunimeni samaksi kuin avomiehelläni ja meidän yhteisellä lapsella on. Naimisiin ei ole tarvetta. Onkohan mitenkään mahdollista??
kysy maistraatista. Se on vain hakemusasia.
Sukunimilaki tässä
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1985/19850694
Kysyt, "miksi lapset eivät voisi" ottaa äitinsä nimeä. Mielestäni kysymys pitää asettaa lasten eikä äidin näkökulmasta ja silloin se mielestäni kuuluu, "miksi lasten pitäisi" ottaa äitinsä nimi. Siis miksi lasten pitäisi muuttaa se nimi, joka on heidän sukunimensä aina ollut, joksikin muuksi, koska äiti haluaa niin omalla kohdallaan tehdä.
Lähihuoltajuus on siihen kehno peruste, sillä moni nainen saattaa mennä uudelleen naimisiin ja ottaa seuraavan miehensä nimen, jolloin lapset ovatkin äitinsä, mutta äiti uuden miehensä nimellä. Sekasotkujen mahdollisuus on yhtä loputon kuin erilaisten uusperhevariaatioiden määrä.
Alunperin kai lapsille on ihan yhteistuumin annettu sukunimi, joko isänsä tai äitinsä nimi. Ei mies, vaikka muuttuukin äidin entiseksi puolisoksi, muutu lastensa osalta yhtäkkiä pelkäksi nimenantajaksi. Kyllä hän jatkaa isänä. Vaikka äidin olisikin sitä vaikea hyväksyä.
menen uusiin naimisiin joskus ; ) ja nimi vaihtuu luonnostaan´. Säilytän lapseni sukunimen tietysti, koska hän on poika ja hän jatkaa isänsä sukua. Nyt tuntuu hyvältä kun lapsella ja minulla on sama sukunimi, vaikka minulla se on vain lainaa eikä aiheuta ongelmia mitenkään.
Erosimme ja halusin vaihtaa nimeni tyttönimeksi. Jo avioliiton aikana mietin, miksi vaihtaa nimi avioituessaan! Se on kuitenkin jäänne menneiltä ajoilta, että ollakseen joku, naisen täytyy vaihtaa nimeä avioituessaan.
Minä olen syntynyt tietyn nimisenä ja miksi ihmeessä minun täytyi muuttaa nimeni! Nyt olen ja pysyn omalla alkuperäisellä nimelläni; tämä olen minä!
Äitini ilmoitti ettei hyväksy päätöstäni ottaa hänen tyttönimeensä joka on suomalainen, helppo nimi mutta aikas harvinainen. Miksi näin? Luulis että tämä olisi hänelle kunnia-asia? Kuulemma myös hänen sukunsa ei tule tätä hyväksymään. Oma tyttönimeni on Virtanen/ Nieminen tyyliä. Ex- mieheni sukuun en ole koskaan ollut "tervetullut" eli nimikin tuntuu tässä tilanteessa väärältä pitää. Lasten kanssa nimiasiasta ei ole vielä keskusteltu. Äitini mielestä meidän pitää vielä palata yhteen vaikka mieheni petti minua yli puolen vuoden ajan.
Nämä nimiasiat on aika haastellisia, varsinkin uuperhekuvioissa. Tunnen perheen, jossa nainen meni eronsa jälkeen uusiin naimisiin ja otti miehen sukunimen. Naisella on lapsi ed. avioliitosta, jonka yksinhuoltaja oli. Kun uuteen perheeseen syntyi kaksi lasta, muutti nainen vanhimman lapsensa sukunimen, jotta koko perhe olisi samalla nimellä. Lapsen isältä ei lupaa kysytty ja tämä sydämistyi aika tavalla. Vaikea toisaalta mennä sanomaan tekikö nainen väärin vai ei.