Kirjoitan edes tääne, ei ole ketään muutakaan..
Onko asiat sitten niiin huonosti. No ehkä eivät.
Aloitenpa siitä, että ihastuin ei suomalaissyntyiseen. Kaverit yllätys yllätys eivät oikein sulata asiaa, joten en heille viitsi puhua. Ja kaikilla kavereilla on myöskin perheet. Minulla ei sukulaisia. Minä siis "varattu sinkku".
Varattu sinkku siis siksi, että olen ollut saman miehen kanssa reilun vuoden, Muut ei kiinnosta. Mies myöskin tahtoo uskollisuutta. Ja vannoo ettei ole muiden kanssa.
Sitten päästäänkin onkelmaan. Mies yrittää komennella, kuten voitte muslimin kuvitella. Hän siis ei ole muslimi ja ollut yli 20 vuotta suomessa. Eli minä kuulun hänelle. Merkitsen hänelle paljon, mutta hän ei halua suhdetta. Hän ei liiku kanssani julkisesti, eikä juurikaan juttele. Eli siis ihan perseestä, mutta kun en sitä tahtoisikaan.
Etsiikö tämä aikamiespoika vaan edelleen heimolaistaan ja minä olen korvike...vai onko hän todella niin kunnollinen että varmistaa hyvän käytökseni. Paljon on häntä kaltoin kohdeltu, mutta niin on hänkin muita.
Ongelma on siis se, että tahtoisin tietää että onko hän hengissä ja jos pyydän tulemaan luokseni, hän tulisi. Nykyään kun ne kerrat on niin harvassa. Itse hän tulee milloin sattuu huvittamaan, minusta tuntuu. Aikaa ei muka ole, paitsi nukkuma aikaan. Äitihän on pojalle tärkeä ja kulttuuriin kuuluu viettää aikaa =asua kotona, perheen kanssa.
Mutta että miten ihmeessä selviän tästä eteen päin? PAkko saada mies puhumaan, mutta miten? En tahtoisi lopettaa kaikkea vain...sehän tässä kohta on edessä

Vastaukset 1
Vanhimmat
hänelle vain seksiseuraa. hänen odotetaan menevän naimisiin omanmaalaisen kanssa minkä hän melko varmasti tekeekin.
hän vaatii sinulta uskollisuutta koska ei tietenkään halua edes seksikaveria jakaa muiden kanssa.
lopeta ihmeessä suhde itse niin saat pidettyä ylpeytesi. kohta kun hän jättää sinut niin tunnet itsesi käytetyksi jalkamatoksi.