exän sukulaiset

Mull e ihan exän äiti soitti kännipäissään ja itkeskeli, että haluaa olla mun ystävä. Koskaan aikasiemmin se ei ole sanonut haluavansa olla ystävä, vaikka olimme eksäni kanssa parikymmentä vuotta yhdessä. Mikähän sitä nyt viiraa?

Exän siskon miehen synttäreille ei tullut kutsua lapsilleni eikä minulle. Aiemmin niihin aina osallistuimme. En toki olisi odottanut kutsua, jos olisin "vain" eronnut tai oikeastaan erotettu ex-miniä, mutta kun kuviossa on myös kummina olemiset ristiin.

Loukkaannuin ja samalla mietin, miten toimin tulevaisuudessa, kun on kummilapsen synttäreitä yms. juhlia (rippijuhlatkin tulossa ensi vuonna). Koska nyt kutsua ei tullut, koin sen selvänä merkkinä siitä, että en ole toivottu henkilö enää. Vaikeaa on olla kumminakaan tässä tilanteessa.
72024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Muista aina, että lapset on syyttömiä vanhempiensa valintoihin. Lähetä lapselle kirje/kortti tervehdyksenä merkkipäivinä.

Äänestä
  • Avioero lapsena olisin toivonut sukulaisilta tuontapaista asennetta. Muksuna en sita ymmartanyt miksi yht'akkia kaikki puhelinsoitot, kortit yms loppuivat. Siita tietenkin vanhemmat saivat lisaa vetta myllyynsa, (naetkos kuinka isasi/aitisi sukukaan ei halua enaa tietaa meista...).

    Nain vanhempana ja parin muksun aitina olen alkanut ottamaan yhteytta sukulaisiini, silla haluaisin lasteni tietavan omista juuristaan.

    Avioero pitaisi olla pariskunnan keskeinen asia - riitelyt yms pitaisi hoitaa keskenaan, eika tarkoituksellisesti lasten kuullen, pakottaen heidat ottamaan puolia. Avioero ei tarkoita sita etta isa ei ole enaa isa tai aiti ei ole enaa aiti. KUn on kerran lapsi tahan maailmaan tuotu, niista on vastuu vaikka puolisosta lain avulla eroon paaseekin.

    Äänestä

Olen siitä onnellisessa asemassa,että kummiudet ym sukulaissuhteet on asialliset,vaikka on erottu.Jollain tavalla varmaan voit kummiuttasi ylläpitää.Kummilapsen juhlapäivät varmasti voi muistaa pikku viestillä tai paketilla kuitenkin.Jos suhteet olisi kunnossa,voisi ajatella kyläreissuja tms.sinun luoksesi.Omalla lapsellani on nyt rippijuhlat ja olen lähettänyt kutsut mielestäni kaikki huomioon ottaen.On mennyt kutsut ex-miehen sisaruksille,ex-anopin(kuollut) miehelle,veljeni ex-vaimolle,avomieheni entiselle perheelle(ollaan paljon tekemisissä) ym.Kaikki ei tule samaan aikaan,mutta toivon,että kellekään ei olisi tullut paha mieli siitä,että ei olisi kutsuttu ja tervetullut.Mutta näitä juttuja ja suhtautumistapoja on niin monenlaisia.

Äänestä
  • Edellisiä viestejä ja muitakin tämän palstan tekstejä lukiessani olen usein ajatellut, että onko ihan satavarman hyvä tapa elää niin kuin tämän keskustelufoorumin suuri osa kirjoittajista elää?!

    Onkohan tarkoitus, että koko ajan sekoitamme itse elämän ihmiskuvioita? Jospa ihmisen tarkoitus onkin elää saman ihmisen kanssa parisuhteessa niin myötä- kuin vastamäet?
    Entä onko elämisen tarkoitus antaa mennä läpi kaikki uusiokuviot, minun, sinun, meidä, teidän ja muitten exien joka ikinen riitapaikka?

    Joskus vissiin kannattais pysähtyä miettimään, mistä suuri(n) osa elämän pahoinvoinnista tulee.

    Vois ainakin kokeilla sekavan ihmissuhdekarusellin pysäyttämistä.
    Ja vois ruveta ajattelemaan asioita muutenkin kuin aina pahimman kautta.

    Äänestä

  • Marjukka kirjoitti:

    Edellisiä viestejä ja muitakin tämän palstan tekstejä lukiessani olen usein ajatellut, että onko ihan satavarman hyvä tapa elää niin kuin tämän keskustelufoorumin suuri osa kirjoittajista elää?!

    Onkohan tarkoitus, että koko ajan sekoitamme itse elämän ihmiskuvioita? Jospa ihmisen tarkoitus onkin elää saman ihmisen kanssa parisuhteessa niin myötä- kuin vastamäet?
    Entä onko elämisen tarkoitus antaa mennä läpi kaikki uusiokuviot, minun, sinun, meidä, teidän ja muitten exien joka ikinen riitapaikka?

    Joskus vissiin kannattais pysähtyä miettimään, mistä suuri(n) osa elämän pahoinvoinnista tulee.

    Vois ainakin kokeilla sekavan ihmissuhdekarusellin pysäyttämistä.
    Ja vois ruveta ajattelemaan asioita muutenkin kuin aina pahimman kautta.

    mies pettää ja hakkaa niin sitä on vaan kärsittävä koska on menny sen kanssa naimisiin.

    Äänestä

Kyllä on typerää. Jos ei kutsuttu muutenkaan, älä ota kantaa millään tavalla rippijuhliinkaan.Jos eivät halua olla tekmeisissä. Niinhän eronneilla yleensä on.Älä välitä, jatka elämää kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Äänestä

undohda kummius, sitä varmaankin odottavat sinulta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ärsyttäviä kirjoitti:

Mull e ihan exän äiti soitti kännipäissään ja itkeskeli, että haluaa olla mun ystävä. Koskaan aikasiemmin se ei ole sanonut haluavansa olla ystävä, vaikka olimme eksäni kanssa parikymmentä vuotta yhdessä. Mikähän sitä nyt viiraa?

Exän siskon miehen synttäreille ei tullut kutsua lapsilleni eikä minulle. Aiemmin niihin aina osallistuimme. En toki olisi odottanut kutsua, jos olisin "vain" eronnut tai oikeastaan erotettu ex-miniä, mutta kun kuviossa on myös kummina olemiset ristiin.

Loukkaannuin ja samalla mietin, miten toimin tulevaisuudessa, kun on kummilapsen synttäreitä yms. juhlia (rippijuhlatkin tulossa ensi vuonna). Koska nyt kutsua ei tullut, koin sen selvänä merkkinä siitä, että en ole toivottu henkilö enää. Vaikeaa on olla kumminakaan tässä tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu