George Michael

Ei voi kun tökertyneenä edelleen konsertista muuta sanoa, että en ole mahtavammassa konsertissa ollut vuosiin. Genesis ja Toto jäi jalkoihin mennen tullen. George osaa todellakin ottaa yleisönsä, vaikka yksin koko shown vetikin verrattuna esim Genesikseen. Porukka tanssi koko konsertin ajan seisaallaan ja suosion osoitukset oli sitä luokkaa biisien välillä, että meinas tärykalvot haljeta. Siis UPEETA oli kerrassaan.
433888
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Tässä toinen pöhkössä olotilassa ... Vaikka olen fani jo vuosien takaa, en voinut tajuta, että äijä osaa palkita yleisönsä noin täydellisesti. Aivan mieletön show! Jengi suorastaan söi GM:n kädestä! Hillitöntä, miltä voi näyttää areenallinen ihmisiä kädet ilmassa laulamassa: - Freedom! En koskaan ole nähnyt kenenkään muun saavan yleisöä Suomessa noin satasella mukaan. Vanhan hipin mieltä lämmitti myös The Special Friend. Minulla soi vieläkin tauotta päässä :D

Äänestä
  • Konsertti oli mielettömän hyvä! En muista, että missään konsertissa yleisö olis jo ennen konserttia ollut noin fiiliksissä, aalto kiersi pitkin hallia ennen ja melu oli valtava.
    Ihana mies, ihana ääni ja upea show, mitä muuta voisi sanoa... kiitos GM!

    Äänestä

George oli todella hyvä eilen..uskomattoman hyvä ääni ukkelilla :) Vastaavan fiilis oli Lontoossa Madonnan konsertissa, joten suomalaisille pisteet kotiin koska olemmehan "jäykkää kansaa" ja silti meno oli mieletön :) Kiitos Georgelle kun tulit todistamaan että kyllä suomalaisetkin osaavat ;)

Äänestä

olen jäyhä suomalaismies ja niin sitä vaan "jorattiin"koko helvetin 2,5tuntii!!!!!!!!!

PARAS KONSERTTI EVER!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • No enpä nyt lähtisi samoille linjoille... sapetti vietävästi kun lipuissa luki ovien aukeavan viideltä eikä missään tiedotettu lämppärin perumisesta. Siinä sitten istuttiin kolme ja puoli tuntia odottaen keikan alkamista. Monet tallustivat takaisin keskustaan, lannistavaa katseltavaa. Todella yllättävää, että keikkakansa sitten oli tavallista äänekkäämpää kun ei muuta tekemistä ollut kuin juoda olutta miestä odotellessa. Revityllä lipulla kun ei saanut edes kulkea Areenalta pois, siellä oli käkittävä.

    George veti aika monet hitaat biisit ja olihan niitä ihan kiva kuunnella, mutta ei tosiaan tullut heiluttua mukana.

    Äänestä

  • Julianna78 kirjoitti:

    No enpä nyt lähtisi samoille linjoille... sapetti vietävästi kun lipuissa luki ovien aukeavan viideltä eikä missään tiedotettu lämppärin perumisesta. Siinä sitten istuttiin kolme ja puoli tuntia odottaen keikan alkamista. Monet tallustivat takaisin keskustaan, lannistavaa katseltavaa. Todella yllättävää, että keikkakansa sitten oli tavallista äänekkäämpää kun ei muuta tekemistä ollut kuin juoda olutta miestä odotellessa. Revityllä lipulla kun ei saanut edes kulkea Areenalta pois, siellä oli käkittävä.

    George veti aika monet hitaat biisit ja olihan niitä ihan kiva kuunnella, mutta ei tosiaan tullut heiluttua mukana.

    Konsertti oli todella loistava, upea. Itse menin Areenalle tuntia ennen ja hyvin kerkesi lasin siideriä juomaan ja pientä suolapalaa naukkaamaan. En mennyt katsomaan mitään lämppäriä, vaan itse George Michaelia ja mulle se ja sama oliko siellä kukaan lämppärinä vai ei. Sulle ilmeisesti se lämppäri oli päätarkoitus sen verran katkeraa kirjoitusta oli. Muut menimme katsomaan GM:ää ja ei sinne kukaan pakottanut menemään tunteja aikasemmin, että näin.

    Äänestä

  • Julianna78 kirjoitti:

    No enpä nyt lähtisi samoille linjoille... sapetti vietävästi kun lipuissa luki ovien aukeavan viideltä eikä missään tiedotettu lämppärin perumisesta. Siinä sitten istuttiin kolme ja puoli tuntia odottaen keikan alkamista. Monet tallustivat takaisin keskustaan, lannistavaa katseltavaa. Todella yllättävää, että keikkakansa sitten oli tavallista äänekkäämpää kun ei muuta tekemistä ollut kuin juoda olutta miestä odotellessa. Revityllä lipulla kun ei saanut edes kulkea Areenalta pois, siellä oli käkittävä.

    George veti aika monet hitaat biisit ja olihan niitä ihan kiva kuunnella, mutta ei tosiaan tullut heiluttua mukana.

    .. on jos ei täydellisenä kesäpäivänä keksi mitään tekemistä Helsingissä 3,5 tunniksi.

    Äänestä

  • Libbi kirjoitti:

    .. on jos ei täydellisenä kesäpäivänä keksi mitään tekemistä Helsingissä 3,5 tunniksi.

    Aivan mahtava keikka joo!En ole näin hyvää yleisöä missäään keikalla Suomessa nähnyt.Nyt sitten Madonna Areenalle ensi vuonna!

    Äänestä

  • Samat sanat, hieno keikka.
    Tällainen keski-ikäinen heteromieskin villiintyi tanssimaan niinkuin gayveljet.

    Äänestä

  • Julianna78 kirjoitti:

    No enpä nyt lähtisi samoille linjoille... sapetti vietävästi kun lipuissa luki ovien aukeavan viideltä eikä missään tiedotettu lämppärin perumisesta. Siinä sitten istuttiin kolme ja puoli tuntia odottaen keikan alkamista. Monet tallustivat takaisin keskustaan, lannistavaa katseltavaa. Todella yllättävää, että keikkakansa sitten oli tavallista äänekkäämpää kun ei muuta tekemistä ollut kuin juoda olutta miestä odotellessa. Revityllä lipulla kun ei saanut edes kulkea Areenalta pois, siellä oli käkittävä.

    George veti aika monet hitaat biisit ja olihan niitä ihan kiva kuunnella, mutta ei tosiaan tullut heiluttua mukana.

    Siis ööö...Enpä nähnyt ketään siellä humalassa. Missä konsertissa sä olet ollut jos sun mielestä oluella oli osuutta asiaan, että porukka antoi palaa ja nautti konsertista kybällä?????

    Äänestä

Todellakin aivan uskomatonta miten George sai yleisön täysin villiksi ja tanssimaan koko konsertin ajan, tietysti lukuunottamatta niitä kauneimpia balladeja, jotka George veti mahtavalla tunteella. Yksin lavalla ja yleisö oli 101% mukana alusta loppuun saakka. Pakko sanoa monen monessa konsertissa aikasemmin olleena, etten tuollaista fiilistä ja yleisön ottamista ole kokenut koskaan aikaisemmin. Hyvä fiilis alkoi jo ennen konserttia, kun yleisö velloin kymmeniä kertoja aallon merkeissä huutaen ja odottaen Georgen aloittavan.

Youtubessa muuten näytti löytyvän jo Helsingin konsertista muutama taltiointikin. Odottelen milloin sinne ilmestyy lisää, koska monella oli kuvaukset siellä pyörimässä =)

Äänestä

jeeeeeeeeeeeeeees!(tai siis tanssittiin ja laulettiin)
youtubesta katsoin sen edellisiä livekeikkoja ja joka puolella meno oli yhtä mahtavaa!
ettei meidän george olis vaan paras live-esiintyjä koko hole world!!!

heti uudestaan jos tulee

Äänestä

Oltiin aivan lavan edessä (circle of faith -liput) ja meno oli sen mukaista! Meidän "ryhmässä" oli pari
fania Virosta, kolme Tanskasta ja yks Britti. Itse odottelin monta vuotta hänen tuloaan Suomeen, olen fani jo Whamin ajoilta. Hyvin jaksaa mies vielä liikkua ja tanssia, ja ennenkaikkea laulaa!! Mahtavaa oli kerrassaan, seuraava keikka on muuten keikkakalenterin mukaan 5.ja 6.7 Moskovassa. (www.georgemichael.com)

Äänestä

Keikka oli aivan loistava ! Olen vanha fani ja sekosin ihan täysin. Huudettiin, laulettiin ja läpytettiin niin kybällä, että aamulla oli kämmenissä mustelmia (tämä on tosi). GM on kuuma äijä ja huippuesiintyjä. Arvostin kovasti sitä, että hän ei tullut vetämään mitään rutiinihommaa tänne periferiaan, vaan antoi kyllä itsensä ja vaikutti, että hän itsekin oli tyytyväinen illan superyleisöön ! Kuinkahan monta päivää menee tästä toipumiseen... When the moon is high and the grass is jumpin´, come on, just keep on funkin´!

Äänestä
  • Olipa mukava lukea kommentteja, jotka vastasivat omia kokemuksiani. Olin odottanut Georgea 25 vuotta Suomeen ja se odotus kyllä palkittiin. Tuollaisesta showsta olisin valmis pulittamaan vaikka tuplahinnan. Aivan loistava laulaja. Itse mietin juuri sitä, kuinka yksi ihminen lavalla voi ottaa noin suomalaisjäyhän yleisön mukaansa. Tunnelma oli käsittämätöntä todellakin. Vieläkin menee ihan kylmät väreet, kun ajattelee sitä odotusta juuri ennen Georgen lavalle tuloa, ja niin upeita lauluesityksiä.

    Se, että Areenan toiminta oli mitä oli, ei ollut Georgen vika. Kaikkialla ilmoitettiin etukäteen, että show alkaa klo 20 eikä klo 17.

    Äänestä

Ihanaa ja upeaa kyllä. Tätä oli kyllä odotettukin.
Tosin kritiikkiäkin voidaan hieman esittää. Juu, ovet aukesivat klo 17.00, ja silloin olettaisi, että paikalla olisi lämppäri, sillä herra GM aloitti kyllä vasta 21.00 (eikä klo 20.00 aikaan kuten lipuissa oli)!!! Eli kyllätuollaisen 4 tunnin odotus tuntuu varmaan monen mielestä ärsyttävältä. Areenalla kun ei oikein ole edes istumapaikkoja mikäli et syömään halua ryhtyä. Kornia laittaa jo keski-iän kynnyksellä olevia immeisiä lattioille istumaan- portailta kun ajettiin myös pois.
Nooh, ja sitten 20 min tauko oli kans vähän tylsä. Kaverilla oli huippubändi, joka olisi voinut tauolla vetää jotain kivaa poppia, vai mitä?
Ja sitten mielestäni suurin vääryys oli seuraava. Lipuissa luki "& a very special guest". Kävikö kenenkään mielessä kuka tämä mahtaisi olla? Niin no muualla Georgella on ollut mukana Mutya Buena, jonka kanssa on lähiaikoina tehnyt dueton, ja tämä kipale on esitetty konserteissa. Olikohan Suomi Helsinki niin pieni ja turha paikka ettei ollut tarvetta pyytää neitikkää messiin...

Mutta noin muutoin kokemus oli vallan nautittava. Charmikas mies edelleen!

Äänestä
  • Tuskimpa johtui Helsingistä se, että ei ollut tuo very special guest mukana, koska ei ollut myöskään Wembleyn keikalla. Vaan eipä haitannut minun ja mieheni menoa, George on jo itsestään niin special. 20min tauosta on turha valittaa, olihan se tarkoitettu myös bändiä varten. Toki olisi voinut jotain musiikkia sen ajan soittaa, mutta ehkä muilla konserttipaikoilla on ollut mahdollisuus mennä esim. vessaan menettämättä paikkaansa ja näin oletettiin muissakin paikoissa toimittavan? Aivan upea konsertti ja jos koskaan enää tulee mahdollisuus nähdä kyseistä supertähteä, olen varmasti menossa!

    Äänestä

  • George aloitti kyllä 20.30 ei 21.00 kuten kirjoitit. Hieno mahtava konsertti oli ei voi moittia mitenkään. Mua ei häirinnyt vaikka mitään lämppäriä ollutkaan, koska menin katsomaan Georgea en muita. Harmi kun taisi olla eka ja vika kerta kun Suomeen eksyy. Varmaan ei edes kiertueita enempää teekään. Jostain luin, että vaikka kuinka rakastaakin esiintyä, ei isompia kiertueita tekisi. Konsertteja varmaan yksittäisiä sinne sun tänne joskus. Onhan George jo kuitenkin 45-v ja haluaa keskittyä jossain vaiheessa "perhe elämään" ainoastaan.

    Äänestä

  • konserttia kirjoitti:

    George aloitti kyllä 20.30 ei 21.00 kuten kirjoitit. Hieno mahtava konsertti oli ei voi moittia mitenkään. Mua ei häirinnyt vaikka mitään lämppäriä ollutkaan, koska menin katsomaan Georgea en muita. Harmi kun taisi olla eka ja vika kerta kun Suomeen eksyy. Varmaan ei edes kiertueita enempää teekään. Jostain luin, että vaikka kuinka rakastaakin esiintyä, ei isompia kiertueita tekisi. Konsertteja varmaan yksittäisiä sinne sun tänne joskus. Onhan George jo kuitenkin 45-v ja haluaa keskittyä jossain vaiheessa "perhe elämään" ainoastaan.

    Kyllä aloitti lähempänä 21 kuin 20.30. Mekin kuultiin et aloittais 20.30 mut ei pitänyt paikkaansa. Se 30 min. yleisö teki aaltoja ja taputtelivat joka kerta kun joku kaveri pyörähti pimeässä lavalla...
    Ymmärrän toki et tauko on myös bändille. Mutta täytyy sanoa näin itsekin musiikin alalla olleena, ettei 2h tunnin keikka ole mitenkään poikkeuksellista muusikolle (varsin kun eka setti kesti 40 min). 20 minsaa seisomista ja odottelua on lähinnä ärsyttävää. Jotain olis pitänyt kehitellä tollaiseen taukoon...

    Äänestä

  • SSandy kirjoitti:

    Tuskimpa johtui Helsingistä se, että ei ollut tuo very special guest mukana, koska ei ollut myöskään Wembleyn keikalla. Vaan eipä haitannut minun ja mieheni menoa, George on jo itsestään niin special. 20min tauosta on turha valittaa, olihan se tarkoitettu myös bändiä varten. Toki olisi voinut jotain musiikkia sen ajan soittaa, mutta ehkä muilla konserttipaikoilla on ollut mahdollisuus mennä esim. vessaan menettämättä paikkaansa ja näin oletettiin muissakin paikoissa toimittavan? Aivan upea konsertti ja jos koskaan enää tulee mahdollisuus nähdä kyseistä supertähteä, olen varmasti menossa!

    kukas nyt vois sun paikkaas viedä kun olet paikkalipun ostanut? Ja jos veskis käyt kenttäpaikalta niin menetätä spottisi missä vaiheessa tahansa

    Eikäs tuollainen ole sitten harhaanjohtavaa jos lipuissakin tuollai sanotaan et special guest. Joillekin tuo on kuitenkin merkitsevää.

    Äänestä

  • vieraana kirjoitti:

    Eikäs tuollainen ole sitten harhaanjohtavaa jos lipuissakin tuollai sanotaan et special guest. Joillekin tuo on kuitenkin merkitsevää.

    No voi hemmetti. Kyllä ne liput ostettiin George Michael konserttiin ei mahdollisiin lämppäreihin. Jos ne lämppärit niin tärkeitä, menkööt katsomaan erikseen niitä sitten... Itse en tuon taivaallista välitä kuka lämppärinä vai onko kukaan. Muutenkaan en mene konsertteihin kuin tuntia ennen. Jos joku sinne haluaa 3 tuntia ennen mennä on se hänen oma valinta. Kukaan ei pakota eli turha valittaa muusta.

    Äänestä

  • miiitä kirjoitti:

    kukas nyt vois sun paikkaas viedä kun olet paikkalipun ostanut? Ja jos veskis käyt kenttäpaikalta niin menetätä spottisi missä vaiheessa tahansa

    No enpä kuule ajatellut noita paikkalippuja, kun oma lippuni oli ns. kenttäpaikka, että juuripa näistä lavan edessä olevista "paikoista" puhuin.

    Äänestä

  • eipäs kirjoitti:

    Kyllä aloitti lähempänä 21 kuin 20.30. Mekin kuultiin et aloittais 20.30 mut ei pitänyt paikkaansa. Se 30 min. yleisö teki aaltoja ja taputtelivat joka kerta kun joku kaveri pyörähti pimeässä lavalla...
    Ymmärrän toki et tauko on myös bändille. Mutta täytyy sanoa näin itsekin musiikin alalla olleena, ettei 2h tunnin keikka ole mitenkään poikkeuksellista muusikolle (varsin kun eka setti kesti 40 min). 20 minsaa seisomista ja odottelua on lähinnä ärsyttävää. Jotain olis pitänyt kehitellä tollaiseen taukoon...

    Konsertti todellakin alkoi 20:30, tarkoitushan oli alkaa jo tasan klo 20:00. Ja btw ensimmäiselle kirjoittajalle, George on 44v, ei 45v ;)

    Äänestä

  • SSandy kirjoitti:

    Konsertti todellakin alkoi 20:30, tarkoitushan oli alkaa jo tasan klo 20:00. Ja btw ensimmäiselle kirjoittajalle, George on 44v, ei 45v ;)

    Kukaan muu ei näköjään katsonut kelloa juuri ennen konsertin alkamista. Konsertti alkoi noin 20.45. Tiedoksenne. Lämppärin puuttuminen oli tyhmää, kun sitä varten mentiin istumaan jo klo 20. Olen ollut kova GM-fani, mutta minusta hän olisi saanut laulaa enemmän tunnelmapaloja, koska ne ovat hänen vahvuutensa.

    Äänestä

Oli mieletön kokemus, vieläkin ihan konserttifiilikset päällänsä! G.Michael on ihan ylikarismaattinen mies, en olisi IKINÄ uskonut että me jäyhähköt suomalaiset mennään ihan villeiksi :) Niiiin hienoa katsoa kun koko areenallinen ihmisiä lauloi ja heilui!
Vieläpä olin lavan edessä ihan eturivissä...Hmm, ei riitä sanat enää kertomaan kuinka onnellinen olin ne 2,5 tuntia!

Äänestä
  • Aivan uskomaron keikka. Olen odottanut Yrjöä suomeen 15 vuotta. Syksyllä kun Jorgos kävi Tukholmassa enkä onnistunut saamaan lippuja heitin jo kirveen kaivoon ja ajattelin että en kokskaan näe idoliani. Nyt on nähnyt ja hän täytti kaikki odotukseni. Set list oli mainio. On muuten aika harvinaista että tälläiset pitkän linjan muusikot ovat ihan sinut vanhan matriaalinsa kanssa, oli todella mageeta kuulla Whamia. Onko kukaan kuullut lähtikö George "ulkoilemaan" Helsingissä vai lähtikö saman tien?

    Äänestä

  • "let`s go outside" kirjoitti:

    Aivan uskomaron keikka. Olen odottanut Yrjöä suomeen 15 vuotta. Syksyllä kun Jorgos kävi Tukholmassa enkä onnistunut saamaan lippuja heitin jo kirveen kaivoon ja ajattelin että en kokskaan näe idoliani. Nyt on nähnyt ja hän täytti kaikki odotukseni. Set list oli mainio. On muuten aika harvinaista että tälläiset pitkän linjan muusikot ovat ihan sinut vanhan matriaalinsa kanssa, oli todella mageeta kuulla Whamia. Onko kukaan kuullut lähtikö George "ulkoilemaan" Helsingissä vai lähtikö saman tien?

    Tais lähteä saman tien pois (kuulin työkaverilta, joka kuuli jostain - radiosta tms...).

    Jeps, oli todella hienoa kuulla Whamia! Vaikka itse synnyinkin sen 25v. vuotta sitten kun Whamin pojat jo aloitteli, niin kakarasta asti olen tykännyt heidän musiikistaan ja G. Michaelin soolotuotannosta.
    Talvella kattelin canal :lta dokkaria Georgesta ja siinä se sanoi, ettei hän ikinä enää tee live-keikkaa ja ajattelin että voi paska, just kun tuli semmonen olo, että tuo on PAKKO nähdä joskus livenä ja ei se ikinä toteudukaan (BYÄÄH!). Ja kanavasurffaillessani dokkarin jälkeen toisella kanavalla mainostettiin herran konserttia! Meinasin, että tällä on nyt joku tarkoitus, heh ;) Voi kun sais useammin kokea sen olotilan joka viime sunnuntaina mulla oli.

    t.spookyhansu

    Äänestä

  • "let`s go outside" kirjoitti:

    Aivan uskomaron keikka. Olen odottanut Yrjöä suomeen 15 vuotta. Syksyllä kun Jorgos kävi Tukholmassa enkä onnistunut saamaan lippuja heitin jo kirveen kaivoon ja ajattelin että en kokskaan näe idoliani. Nyt on nähnyt ja hän täytti kaikki odotukseni. Set list oli mainio. On muuten aika harvinaista että tälläiset pitkän linjan muusikot ovat ihan sinut vanhan matriaalinsa kanssa, oli todella mageeta kuulla Whamia. Onko kukaan kuullut lähtikö George "ulkoilemaan" Helsingissä vai lähtikö saman tien?

    Meidän porukassa olleet virolaiset tiesivät kertoa, että Jorkki lähtee joka keikan jälkeen kotiin nukkumaan, tiedä sitten tapahtuuko näin jok'ainoa kerta, mutta ompa kuitenkin huomaavaista ja suloista
    omaa kumppaniaan kohtaan.

    Äänestä

  • GM -fani kirjoitti:

    Jotenkin arvelinkin, että George toimii näin :D

    Äänestä

KONSERTTI OLI MAHTAVA!!!

Äänestä

Haha! Minusta the Special Guest oli kyllä paikalla vahvasti ja suurikokoisena. Ehkä sitten tajusin koko jutun ihan väärin, mutta oletin sen olevan se toinen George ja koira :D

Ah, mahtava keikka. Olen koko viikon kuunnellut George Michaelia kuin teininä!

Äänestä
  • se toinen George, tuli myös mieleen :)

    Ja sama homma, olen taantunut lähes teinihypetyksen tasolle (tosin jotkut varmaan iänkin puolesta pitää mua lähes sellasena - 25v. ikiteini)! Hyvä etten ole kaivanut näkyville divarilta joskus 10 vuotta sitten hankkimiani 80-luvun Suosikkeja ja teippaillut Wham-julisteita seinille ;D

    Äänestä

  • spookyhansu kirjoitti:

    se toinen George, tuli myös mieleen :)

    Ja sama homma, olen taantunut lähes teinihypetyksen tasolle (tosin jotkut varmaan iänkin puolesta pitää mua lähes sellasena - 25v. ikiteini)! Hyvä etten ole kaivanut näkyville divarilta joskus 10 vuotta sitten hankkimiani 80-luvun Suosikkeja ja teippaillut Wham-julisteita seinille ;D

    Hei mahtavaa, että löytyy noinkin nuoria Wham diggaajia! Oon ite 37v, "ikiteini". Saanko kysyä miten löysit bändin ja sitä myöten sitten kiinnostuit heistä? Itelläni se kävi niin, että silloinen (v.1985) poikakaveri kysyi haluaisinko lainata hänen siskonsa Wham -kasettia (Make it big).
    .....Sen jälkeen olin ihan myyty!! =D

    Hienoo, että oot onnistunu silloin löytää noita julisteita. Mullaki oli niitä julisteita eri lehdistä, mutta heitin ne meneen muutaman vuoden jälkeen(nyt kyllä harmittaa)
    Täytynee vissiin piipahtaa divarissa...

    Voisi kai sanoa, että löysin Whamin ja GM:n, kun 80-luvun lopussa tuli kaapelikanavat ja Music Televisionilta tuli vielä musiikkivideoita :) Kovasti silloin kattelin ko. kanavaa, ja jotenkin vaan olen ihan pikkunaperosta asti tykännyt 80-luvun musiikista, joten siinähän se tuli kait tutustuttua. MTV:lta tuli silloin "Greatest Hits"-ohjelma (taisi loppua 90-luvun loppupuoliskolla) ja sieltä sitten nauhoittelin kaikennäköstä 80-luvun musiikkia. Siitä se kait alkoi :)

    Äänestä

  • GM -fani kirjoitti:

    Hei mahtavaa, että löytyy noinkin nuoria Wham diggaajia! Oon ite 37v, "ikiteini". Saanko kysyä miten löysit bändin ja sitä myöten sitten kiinnostuit heistä? Itelläni se kävi niin, että silloinen (v.1985) poikakaveri kysyi haluaisinko lainata hänen siskonsa Wham -kasettia (Make it big).
    .....Sen jälkeen olin ihan myyty!! =D

    Hienoo, että oot onnistunu silloin löytää noita julisteita. Mullaki oli niitä julisteita eri lehdistä, mutta heitin ne meneen muutaman vuoden jälkeen(nyt kyllä harmittaa)
    Täytynee vissiin piipahtaa divarissa...

    Itse 27 vee ja kuunnellut Whamia ja GM:a vuodesta 1982...
    Isosisareni oli armoton Wham! fani.
    Siinähän sitä tuli samassa huoneessa aivopestyksi hyvin. (Itse diggailin miniskidinä Modern Talkingia enemmän ja tapetoin oman puoleni huoneen seinää niiden kuvilla... Systeri GM kuvilla.)
    Omaehtoinen varsinainen fanitusfanitus juontuu sitten oikeastaan Too Funky- hitin ilmestymiseen. Se oli se lopullinen niitti.
    Ei ole tarvinnut katua!

    Äänestä

viellä muualle konsertteihin? mä vakavasti harkitsen johonkin italian konserttiin menoa, lippujakin vielä sais...

Äänestä

Eli mikä oli se hidas biisi missä G. Michael istui ja lauloi jotenkin "do we have time" tms? Kiitos paljon avusta!

Äänestä
  • Varmaankin tuo! :)

    Äänestä

  • spookyhansu kirjoitti:

    Varmaankin tuo! :)

    Löysin sanat vaan biisiin Praying for time eikä se kyllä se ollut ainakaan :S

    Äänestä

  • Se biisi oli nimenomaan Praying for time. Terveisin 40 v eli 25 vuotta fanina.

    Äänestä

  • MistäänEiLöydy kirjoitti:

    Löysin sanat vaan biisiin Praying for time eikä se kyllä se ollut ainakaan :S

    No ettei se sitten olisi Father figure? Joko onnistuu? Lyriikasta löytyy ainakin "till the end of time".

    Äänestä

  • spookyhansu kirjoitti:

    No ettei se sitten olisi Father figure? Joko onnistuu? Lyriikasta löytyy ainakin "till the end of time".

    Sitten olisi vielä My mother had a brother ja Anselmolle omistettu Jesus to a child.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivan LOISTAVA kirjoitti:

Ei voi kun tökertyneenä edelleen konsertista muuta sanoa, että en ole mahtavammassa konsertissa ollut vuosiin. Genesis ja Toto jäi jalkoihin mennen tullen. George osaa todellakin ottaa yleisönsä, vaikka yksin koko shown vetikin verrattuna esim Genesikseen. Porukka tanssi koko konsertin ajan seisaallaan ja suosion osoitukset oli sitä luokkaa biisien välillä, että meinas tärykalvot haljeta. Siis UPEETA oli kerrassaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu