Mikä vaivaa? Olitte sitten itse eron moottorina, tai ette, suuntaatte kaiken energianne ex-puolisonne vähättelyyn ja haukkumiseen. Haluatte kaikin keinoin haitata ja puuttua exänne elämään. Ette voi tunnustaa, että isällä on vioistaan huolimatta oikeus lapsiinsa.
Vaikka olette itse olleet eroavana osapuolena, olette katkeria, jos exänne saa elämänsä kuntoon ja vielä ketale löytää uuden hyvän suhteen (vielä mielestänne liian nopeasti). Haukutte exänne uutta vaikka millä alatyylin nimityksillä, vaikka ette voi millään tuntea tätä henkilöä. Näin halvennatte myös omaa sukupuoltanne. Teidän mielestänne exänne kuuluisi kuolla yksin ilman lapsiaan ja ystäviä (mielellään viinaan). Silloin voisitte nostaa omaa egoanne ja sanoa, että mitä minä sanoin.
Itse kyllä haaveilette uudesta uljaasta prinssistä, joka pelastaa teidät ja lapsenne. Onko ajatusmailmanne todella näin ahdas, katkera ja mustavalkoinen. Nämä asiat voi löytää näistä kaikista kirjoituksista, joita vaikka tällä ensimmäisellä aukeamalla on. Auttamalla osaltanne exänne suhdetta lapsiinsa ja hyväksymällä, että myös miehellä on oikeus ihmisarvoon ja eron jälkeiseen elämään, auttaisitte myös itseänne.
Vaikka olette itse olleet eroavana osapuolena, olette katkeria, jos exänne saa elämänsä kuntoon ja vielä ketale löytää uuden hyvän suhteen (vielä mielestänne liian nopeasti). Haukutte exänne uutta vaikka millä alatyylin nimityksillä, vaikka ette voi millään tuntea tätä henkilöä. Näin halvennatte myös omaa sukupuoltanne. Teidän mielestänne exänne kuuluisi kuolla yksin ilman lapsiaan ja ystäviä (mielellään viinaan). Silloin voisitte nostaa omaa egoanne ja sanoa, että mitä minä sanoin.
Itse kyllä haaveilette uudesta uljaasta prinssistä, joka pelastaa teidät ja lapsenne. Onko ajatusmailmanne todella näin ahdas, katkera ja mustavalkoinen. Nämä asiat voi löytää näistä kaikista kirjoituksista, joita vaikka tällä ensimmäisellä aukeamalla on. Auttamalla osaltanne exänne suhdetta lapsiinsa ja hyväksymällä, että myös miehellä on oikeus ihmisarvoon ja eron jälkeiseen elämään, auttaisitte myös itseänne.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olen nainen, ja ollut pari kertaa tilanteessa, jossa uusi miesystäväni (juuri eronnut) haukkuu ex-vaimoansa ja pitää itseään pelkkänä uhrina. Sitä tietenkin uskoo kaiken, kun haluaa rakastettunsa parasta.
No, sitten kun suhde päättyy jollakin tietyllä tavalla, käy ilmi, että myös miehen edellinen suhde on päättynyt samoihin syihin, ja mies on tietenkin kieltänyt kaiken.
Eivät miehet siis ole mitään pulmusia tässä suhteessa - päinvastoin, moni mies etsii eron tullessa mahdollisimman nopeasti uuden naisen parantelemaan eron haavoja. Tästä syystä mies jättää usein eron kokonaan käsittelemättä, ja sama kuvio sitten toistuu seuraavassa suhteessa.
Tavatessani nykyisen mieheni, joka oli eronnut pitkästä aviolitosta, olin koko ajan varuillani ilmenisikö miehessä jotain millä yritti vain tehdä minuun vaikutuksen, vai oliko hänen ex vaimo tosiaan niin "paha" kuin antoi ymmärtää.
Seurusteltiin yli vuosi, muutettiin yhteen (vaikka varuillani olinkin mutta mies tiesi sen), ja siinä tilanteessa oli "kunnia" "tutustua" hänen ex vaimoonsa ensimmäisen kerran. Ei ollut ex vaimon kannalta kovin suopea tapaaminen, vaikkei suunniteltu juttu ollutkaan. Sain kyllä heti vakuutuksen miehen puheiden paikkansa pitävyydestä. Myöhemmätkään yhteydenotot tuon ex vaimon puolelta eivät tuottaneet tippaakaan myötätuntoa ex vaimoa kohtaan. Voin sanoa: ihan kamala akka ja ihmettelin miten mies oli koskaan sen kanssa mennyt edes naimisiin.
Miehessäni on toki puutteita, vikoja, ominaisuuksia, persoonallisia piirteitä... mitä sanontaa kukin haluaa käyttää. Kuudessa vuodessa en ole kokenut häntä vastenmielisenä, ei ärsyttävänä, ei petturina, ei umpimielisenä tuppisuuna, ei valehtelijana, ei velvollisuuksien väistelijänä, itsekkäänä... lista on pitkä jota hänen ex on luetellut. Mies on elämäni poika- ja miesystävistä (4 kpl) Paras. Hän on uskomattomin ihminen jonka tunnen - omine pikku ominaisuuksineen. Ominaisuuksia on minullakin. Osaamme elää toistemme ominaisuuksien kanssa. Osaamme Puhua - emme huuda tai syyttele. En tajua miten miehen entinen avioliitto olikin niin vinossa, mutta mies ainakin oli jossain vaiheessa itse sen tajunnut. Kas kun ei hänen ex vieläkään ole tajunnut että se avioliitto on ohi. Juuri juhannuksena ja viime viikolla ollaan saatu tilannetiedotteita kuinka meidän liitto ei tule kestämään, kuinka mies valehtelee minulle eikä tee mitä on luvannut, viettää aikaansa töissä yötämyöten ja viikonloppuisin (miehellä täytyy olla sitten kaksoisolento joka on kanssani kotona?), ei halua hoitaa lastamme kun on niin paljon töissä (jaa? mies on hoitovapaalla kun minä menin töihin?), ei tee kotitöitä (saan lähes taistella saadakseni tehdä kotona jotain nyt vaikka mies onkin kaiket päivät siellä, mutta minäkin kaipaan hieman työn vastapainoksi kotielämää)..
Ja niin edelleen. Nykyinen mielipiteeni on, ettei mies osannut edes riittävän värikkäästi kertoa miten tyytymätön edellisessä avioliittossaan oli. Ymmärtääkseni hänen ex ei ollut sen tyytyväisempi, joten ihmettelen miksi ei anna meidän elää ja pysyisi meistä kaukana, kun on kerran lähes sata kertaa sanonut ettei siedä nähdä meitä.
Mulle kävi päinvastoin.
Uskoin kaiken, mitä mieheni puhui ex-vaimostaan. Kaikki oli tietysti myös totta. Minun mieheni puhuu vain asiaa (omien sanojensa mukaan). Syykin, miksi mieheni ex-vaimo on tehnyt ja jättänyt tekemättä juttuja (pettänyt, huutanut, haukkunut miestäni aikoinaan. Muuttunut laiskaksi ja masentunut, haaveillut paremmasta jne) on pikkuhiljaa minullekin valjennut.
Mieheni on olospäin ok., mutta oman perheen keskuudessa, kun muut eivät ole näkemässä semmonen henkisesti väkivaltainen. Ajaa lopulta kenet tahansa samaan kuin edellisenkin vaimonsa. Minustakin tulee ajan mittaan tyhmä, laiska ja saamaton. Ja varmaan petänkin tilaisuuden tullen. Ahdistus on jo astunut elämääni... Rakkaus ei asu meillä kuin mieheni kuvitelmissa. Olen hänen mielestään ihana.
Että yhdestä pettämisestä ei kyllä kenenkään pitäisi alkaa eroa suunnittelemaan vaan antaa anteeksi. On vakaviakin ongelmia.
asiaa!
Ihmiset ovat niin kovin erilaisia. Erilaisia tapauksia kokeneena olin ehkä liiankin herkkä jättämään pienimmästäkin vastoinkäymisestä tai jos olisi ilmennyt epätervettä "henkistä väkivaltaa" tms. Koska jotain sellaista olin valmis näkemään, koska tiedän että eroon aina tarvitaan kaksi. Olkoonpa ne eron syyt mitkä tahansa.
Oma aiempi ero johtui siitä, ettei meidän olisi edes pitänyt mennä naimisiin, ja mentiinkin liian pian. Kummallakin oli jotain haavekuvia perhe-elämästä ja meillä oli mukavaa yhdessä. Pari vuotta seurusteltiin ja pidettiin häät. Ongelmia oli alusta asti, mutta Ongelmiksi ne muuttui vasta noin vuosi häiden jälkeen. Emme ymmärtäneet oikeasti toisiamme. Kumpikin syytti toista väärinymmärryksestä. Se oli älytöntä. Lopulta tajuttiin ettei hommasta mitään voi tulla. Erottiin ihan sovussa kuitenkin.
Yksi nuoruuden poikaystävä oli väkivaltainen sekä henkisesti että lopulta myös fyysisesti. Siksi olen aina ollut varuillani. Sen tyypin jotenkin tunnistaa, eikä minulle ole vaikeaa katkaista välejä jos kerrankin jotain pahansuopuutta minua kohtaan ilmenee. Minä en voisi olla paha ehkä kenellekään, mutta en ainakaan rakastamalleni ihmiselle.
Nykyinen mies on ollut niin järjettömän ymmärtäväinen ja ihana. Joskus pelkään etten riitä hänelle. Emme kumpikaan ymmärrä, miksi ihminen joka ei voi meitä kumpaakaan sietää (miehen ex) kuitenkin käyttää vuosia omasta elämästään pahassa olossa kieriskelyyn ja itsensä kiduttamiseen (?) meidän luona pomppimalla. Meitä hän ei häiritse sinänsä enää mutta ei vaan voi ymmärtää. Onko se edes tervettä? Eikö hänenkin olisi helpompi elää ilman meitä, pysyisi omissa oloissaan poissa meidän kodista. Rakentaisi oman elämän johon me emme kuulu. Nauttisi elämästään.
Minunkin mieheni keksi jossain vaiheessa, että olen kuin hänen ex-vaimonsa ("olet kuin ex-vaimoni, et hymyile tarpeeksi minulle"). Tässä vaiheessa minulle valkeni, että kaikki tämän miehen naiset tulevat ennemmin tai myöhemmin olemaan "kuten ex-vaimo".
Joo, joskus on käynyt mielessä kun mies on käyttäytynyt samalla tavalla kuin exmies, että onpa samanlainen, mutta olen ymmärtänyt pitää turpani kiinni vaikka samankaltaisuutta jossain asiassa etenkin riita-asiassa on ilmennyt.
Mutta, jos uusi puoliso kutsuu jollain hellittelynimellä tai tekee jotain mukavaa samoin kuin ex, harva menee siinä vaiheessa sanomaan tuota samaa: "olet kuin ex" =)
Eli möläyttäessään tuollaista, puoliso tietää sinun tietävän kuinka hän inhosi exäänsä ja etenkin exän ikäviä puolia, eikä hän kuitenkaan haluaisi sinun olevan samanlainen, mutta siinä tilanteessa olet jotenkin satuttanut häntä (ehkä vain itsetuntoa...mutta kuitenkin) ja hän näpäyttää tuollaisella lapsellisella kommentilla. Ei ajattele miten paljon enemmän SE sattuu sinuun, kuin sinun jokin tekeminen tai sanominen häneen (joka siis varmasti on tahatonta?).
Oli varmaan vaikeasti selitetty mutta noin olen asian järkeillyt.
Juu, riippuu tosiaan myös siitä, missä tilanteessa tällaiset kommentit on esitetty.
Tässä omassa tilanteessani se tuli sillä tavalla ja semmoisessa tilanteessa, että "lopun alku" oli jo aistittavissa...
... tuttavani erosi viisi vuotta sitte. Sitä edeltävä elämä miehensä kanssa oli aika kauheaa katsottavaa niinkun avioliiton kannalta. Monet meistä odotti heidän eroa jo vuosia ennen kuin ne sitten erosi.
Nykyään tämä tuttava on edelleen yhtä katkera - jollei jopa enemmänkin- ja hapan, eikä ainoastaan eks miestänsä kohtaan vaan kaikkia miehiä. Siis siinä mielessä että 'vihaa miehiä', paitsi tutuille miehille käyttäytyy normaalisti. Mutta jos ajattelee tai puhutaan miehistä Miehinä, suhdemielessä tms,... niin saa kyllä kuulla sellaista feminismitekstiä että ihmetyttää. Muiden naisten uusiin miesystäviinkin suhtautuu hyvin negatiivisesti ja pessimistisesti.
Olen jopa epäillyt olisiko lesbo joka ei kehtaa tunnustaa. Ikää on n. 50 ja voi olla sen sukupolven ihmiselle arka paikka.
On paljon exvaimoja joilla ei päässä viiraa, ei ahdista tai jos ahdistaa ei pura sitä muihin ihmisiin. Olen itse sellanen. Meidän on myös vaikea ymmärtää sitä mistä aloittaja kertoo.
Puheenaolevat exvaimot varmaan osaisivat kertoa mikä painaa ja miksi käyttäytyvät siten, mutta he eivät näe siinä mitään ongelmaa. Heille ongelma ovat muut ihmiset jotka ei ymmärrä. Sitä pitää varmaan rivien välistä arvailla, ja yrittää elää heistä välittämättä.
Olet oikeassa siinä että kirjoitukseni ei käsittele kaikkia ex-vaimoja. Mutta kun lukee tämän osaston kirjoituksia, liki 100%:sti ex-vaimot morkkaavat entistä miestään. He haluavat kostaa, vaikeuttaa kaikin keinoin heidän elämäänsä ja tuhota heidän mahdollisuutensa jatkaa elämäänsä. Ero on aina kahden kauppa. Ero näkyy, mutta syyt syntyvät ennen sitä. Ei aloitteellinen puoli ole syyllinen aina. Tämä vain tunnustaa tosiasiat. Jos Sinun laillasi vastuullisia ihmisiä olisi enemmän, koko tämä ihmissuhderumba olisi aivan toisenlainen. Eivät ex-aviomiehet ehkä sen parempia ole, mutta he näyttävät jättävän entisen puolisonsa perhe-elämän paremmin rauhaan.
ettei kaikki ex-vaimot ole kuvailemiasi katkeria kostajia. Luulenpa että suurin osa keskustelunavauksiin vastaavista maltillisista sovittelevista puheenvuoroista on peräisin eronneilta naisilta, jotka ovat oman kriisinsä onnellisesti selvittäneet. Peace;-)
Sekä miehissä että naisissa tuota tyyppiä lienee yhtä paljon. Olen yrittänyt ottaa aiheesta selvää. Henkinen väkivaltakin saattaa olla enemmän naisten kuin miesten laji. Nämähän hakevat yhteisön hyväksyntää käytökselleen varmasti näiltä palstoiltakin ahkerasti ja moni menee helppoon. Normaalit ihmiset eivät meteliä turhasta nosta. Kovaääniset toisten syyttelijät vain tahtovat saada myös runsaasti huomiota ja tukea ihan vääriinkin asioihin ja syytöksiin. Erottaahan sen jokainen, joka haluaa, mistä on kyse: Jos entistä nimitellään siaksi, petturiksi tms. niin eihän silloin olla enää terveellä pohjalla.
Ei siis koskaan kaikki ole samanlaisia. Jopa jokainen yksilö on kovinkin erilaisista "palikoista" koostunut.
voi alkaa tapahtua hyviä asioista, esim. uusi suhde. Kukaan ei halua itsesäälistä exäänsä haukkuvaa naista kumppanikseen. Itsesääli- ja haukkumisvaihe jää valitettavasti monelle päälle, vaikka siitä pitäisi päästä yli suremalla.
Pahinta on että äidit käyttävät lapsia pelinappuloina isää ja tämän uutta vastaan. Tämä on niin väärin lapsia kohtaan. Heidän pitäisi saada lupa olla iloisella mielellä ja hyvällä omallatunnola myös siellä toisessa perheessä.
Uusi uljas prinssi tulee vasta sitten kun prinsessa on sujut näiden asioiden kanssa. Prinssit on allergisia kostolle ja katkeruudelle.
näinhän se varmaan on..
katkeruus pois ja uusi uljas prinssi tilalle :)
ei muutakuin odotteleen, mutta sais tulla pian..
sitten kun jos ei tule niin taas vain katkeroituu tilanteeseensa..
Prinssiä minäkin täällä odottelen. Pitkä avioliitto päättyi vihdoinkin. Mutta ei siitä saa olla hyvillään. Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä etten ole miestäni koskaan rakastanutkaan kun en tunne katkeruutta ja osallistu kivien heittoon.
Jos prinssiä ei enää ilmesty niin nautin vapaudesta.
Olen käynyt läpi itsesäälin ja surun ja epätoivon, ex:ää yritin heitellä, kun vielä olimme saman katon alla, onneksi pehmeillä esineillä.
Nyt olen päässyt eri osoitteeseen. Olen psyykannut itseni mahdollisimman positiiviseksi ja todennut, että ei ole syytä exää vihata. En voi esittää lapselle eri naamaa kuin ystävilleni. Ja ystävänikin jaksavat varmasti viettää enemmän aikaa kanssani, kun en pelkästään vuodattele katkeruuksia ja kyyneleitä. Teen yksikseni sellaisia pieniä asioita mistä tiedän nauttivani: kuppi kahvia parvekkeella, lenkki luonnossa tai muuta.
Suhteemme on ohi. Takaisin en häntä ota vaikka pyytäisi, ainakaan pariin vuoteen. Jos sitten tulee ja todistaa olevansa eri ihminen, niin harkitaan. Toivon hänen löytävän elämässään onnen, se on meidän yhteiselle lapsellemmekin kaikkein parasta.
Aika aloittaa uusi elämä ja katsoa eteenpäin! Elämälle uteliaana, prinssit löytyy kun niitä tarvitaan.
sille kannattaa puhua exästä vain vähän ja niinkuin etäisestä tuttavasta. Muutaman kerran olen melkein lipsauttanut suustani sammakon ("ex sitä ja tätä") prinssin jalkoihin, mutta saanut vedettyä takaisin;-)
arvoista elämää??? Kyllä se on ne katkerat nykynaiset, jotka aiheuttaa sen ongelman ex perheen välillä! Heidät kun saisi ymmärtämään, että jokaisella on oma yksityisyys, johon ei kukaan koske, niin elämä olisi hyvin. Mutta puuttumalla toiseten asioihin soppa on suurempi kuin osaa kuvitellakaan.
koulussa myös nämä eroon liittyvät asiat, mikä on enemmän kuin hyvä. Kumma etteivät nuoret valista enemmän vanhempiaan, jotka käyttäytyy kuin tollot ja muhivat pitkään eron jälkeen oman katkeruutensa liemessä.
Lapsilla ja nuorilla on oikeus koko sukuunsa vaikka vanhemmat lopettaisivatkin aviosuhteensa. Kumpikaan vanhempi ei voi toimia niin, että yhteydenpito lapsen koko sukuun estyy.
Mieheni tytär ei tavannut isäänsä pariin vuoteen siinä vaiheessa kun isä tapasi minut ja muutettiin saman katon alle. Se johtui pitkälti hänen äitinsä painostuksesta ja uhkailusta. Äiti ei pitänyt jostain syystö siitä, että hänen eronnut ex-miehensä meni yhteen uuden naisen kanssa. Äidin mielestä miehen olisi pitänyt elää loppuelämänsä yksin ja kärsiä siitä kun "jätti perheensä". Tyttö tuli murrosikään ja alkoi ajatella itse. Kävi muutamia taistoja äitinsä kanssa ja lopulta tuli matkalaukun kanssa isänsä luokse. Otettiin toki vastaan, mutta oli kova työ yrittää saada tyttö sopimaan asia äitinsä kanssa. Että ei sitä voi lähteä ovet paukkuen vaikka eri mieltä asioista olisikin. Meni pari vuotta ja tyttö otti yhteyttä äitiinsä. Rauha syntyi, mutta äiti oli edelleen katkera isälle erosta ja kaikenlisäksi tytön muutosta meille, niin nyt ollaan tasoitteluvaiheessa ja toivotaan hänen äitinsä ymmärtävän, ettei ole koskaan lakannut olemasta tytön äiti, ja äitinä pitäisi myös pysyä. Siis turvallisena ja luotettavana ihmisenä. Ehkäpä ajan myötä....
En ole tänne kertaakaan kirjottanut enkä myöskään itseäni tosta sun riemunkirjavasta listastasi tunnista.
Kokemuksesta voin sanoa että exän vetäessä maton mun jalkojeni alta pahimmalla mahdollisella hetkellä. Toi lamaannuksen, valtavan surun ja myös vihan, raivon ja inhon. Noi kaikki kuuluu ihan normaaliin kaavaan ison järkytyksen ja menetyksen jälkeen!
Alkuun tuli todellakin raivottua exälle mutta aika äkkiä huomasin että siitä tulee vaan entistä pahempi olo itelle. Jossain vaiheessa tajusin "päästä vihasta irti" ja jo alkoi olo pikkuhiljaa paranemaan.
Tästä kaikesta on kohta viisi vuotta. Exän kanssa menee nykyään hyvin. Hänellä on uusi suhde mulla ei edelleenkään. Silti annan hänen elää omaa elämäänsä.
Jos joku satuttaa ihan saatanan kovaa, se pistää vihaksi! Se on elämää!!
:)
"Jos joku satuttaa ihan saatanan kovaa, se pistää vihaksi! Se on elämää!!
:)"
Juuri niin. Vaikka exä olisi satuttanut sua eniten kaikista lähimmäisistä, voi sen jälkeen silti olla onnellinen eikä syyllistää joka ukkoa paskaks.
Itse ex miehen kanssa parhaat kaverit. Ei uskois, kaiken jälkeen ;) Hänellä uusi morsian, itse sinkkuna jo muutaman vuoden.
Kaikella on aikansa.Meillä myös rankka ero,jäin lapsilauman kanssa yksin,nuorin ei vuottakaan.Mies sai kyllä alkuun paljon vihaa ja syytöksiä osakseen,mutta se oli kai ihan normaalia käytöstä siinä tilanteessa.Asiat on myöhemmin sovittu ja keskusteltu.Joskus sanoin miehelle,että anna mun käydä nää tunteet läpi,tarvitsen nämä kaikki tuntemukset.Oli todella helpottavaa,kun huomasi,että vihan ja kiukun jälkeen tulivat suru ja sen jälkeen suuri haikeus,jossa oli jopa jotain kaunista.Osasi jo muistella kaikkia hienoja vanhoja juttuja ja olla menneistä asioista onnellinen(niitä mahtui siihen 15 vuoden liittoon paljon).Kaikesta tästä on jo yli kymmenen vuotta aikaa,asiat on mappi ö:ssä,(käsitellyt),mistä ne voi ottaa joskus esille,jos tulee jotain mieleen,muuten ne säilytetään siellä.
Kyllä se niin menee että jos tulee jäteyksi pahalla hetkellä ja yllättäen, niin kokee tulleensa kohdelluksi epäreilusti. Kyllä minäkin näytin miehelle mitä mieltä asioista olin, mutta aika auttoi antamaan anteeksi sen, että jätti minut kun nuorin lapsista oli 2-vuotta ja olin vakavasti sairastunut.
Kyllä hän on itsekin sitä harmitellut jälkeenpäin, että juoksi tilannetta pakoon uuden naisen kanssa. Joskus vieläkin surettaa se, että luottamus miehiin meni 3 vuodeksi kunnes tapasin nykyisen siippani. Mutta pääasiassa olen iloinen sillä rehellisesti sanottuna olen nykyisessä suhteessani kuitenkin onnelllisempi : ).
Vihantunteet, katkeruus jne. on ihan normaaleja tunteita eron alkuvaiheessa. Kyllä ne helpottuvat kun aikaa kuluu ja näkee oman osuutensa asioiden kulussa. Kaksi ihmistähän sitä suhdetta on elänyt ja asiat ovat molempien summa. Lapset pitää kuitenkin pitää riidoista ja muista erimielisyyksistä erossa. Hehän rakastavat molempia vanhempiaan.
Minäkin olen nykyään tasapainossa. Exän kanssa ollaan kaverillisissa väleissä ja lasten hoitamisen jakaminen on sujunut ihan mallikkaasti.
Älkää siis yleistäkö, että kaikki eronneet naiset on katkeria tms. Hyvin monella tuntemillani eronneilla sujuu lasten huolto ihan mallikkaasti. Ja kumpikin entinen on onnellisempi.
Oon ihmetellyt olenko itse viallinen, kun olen mielestäni käsittänyt omat virheeni lopetetuissa suhteissa ja siinä ainoassa avioliitossa jossa olin. Ne ei ehkä ole samoja virheitä joita mies näkee, mutta jotain kuitenkin. En siis pidä itseäni täydellisenä. Kaikki ihmiset ei voi elää loppuelämäänsä yhdessä, toiset eivät päivääkään. Joskus avioliitto ja lapset ehditään tehdä ennen kuin aiat selviää, ja monesti kun naimisiin mennään nuorena, sitä siinä vuosien mittaan kumpikin muuttuu niin ettei enää synkkaa puolison kanssa sillä tavalla. En tarkoita romanttisen rakkauden loppumista, vaan ihan yksinkertaista yhteisymmärrystä ja sietämistä. Nykyinen miesystävä ei uskalla sitoutua (vielä?) koska pelkää minussa olevan samoja piireteitä kuin hänen ex vaimossaan. En tarkkaan tiedä mitä ne ovat. Toistaiseksi ei ole ainakaan osoittanut mitään "vikojani" sormella.
EN minä sitten olekaan ex-vaimo, kun en ole tällainen? Ja en sitten osaa lukeakaan, kun kymmenen avausta, jotka avasin eivät sisältäneet mitä sanoit niiden sisältävän.
Tottahan se on, että pajon, liian paljon on tällaisia kuvaamissi naisia, mutta on niitä paskapäisiä miehiäkin ihan riittävästi. Ja toisaalta myös sellaisia pareja, joiden ero sujuu ihan nätisti.
Minusta katkeruus on yksittäisten ihmisten luonteenpiirre, tapa suhtautua asioihin. Nämä tuntemasi katkerat ex-vaimot ovat ehkä olleet tyytymättömiä ja negatiivisia jo avioliitoissaan.
En tunne yhtään katkeraa ex-vaimoa, joka kostaisi exälleen eronsa. Päinvastoin, minä ja ystäväni olemme analysoineet erojamme älyllisesti, ja se on todella antoisaa puuhaa, koska moni asia yhdistää meitä tässä suhteessa. Te miehet ehkä helposti kuvittelette, että eronnut nainen vain parkuu puhelimeen, säälii itseään ja haukkuu ex-miestänsä minkä ehtii, mutta sen ei todellakaan tarvitse olla näin.
Mitä tulee tuohon sanaan "katkera" - sitä viljellään nyt jokaisessa viestissä. Koko sana on tullut "uusiokäyttöön" tarkoittamaan suurin piirtein kaikkea, mistä vähänkin kuultaa läpi pettymys tai viha. Haluaisin sanoa, että antakaa hyvät ihmiset ystävillenne ja tuttavillenne myös mahdollisuus näyttää vihaansa, jos heistä siltä tuntuu; viha on luonnollinen tunne, jos olet joutunut huonosti kohdelluksi eron yhteydessä, ja negatiivisia tunteita ei pitäisi heti kättelyssä tyrmätä "katkeruudeksi". Katkeruudesta voi päästä yli ja pitääkin päästä, ja siinäkin voi ymmärtäväinen ystävä olla auttamssa.
Jätin kyllä exäni täysin rauhaan kun lähdin, en ole kysellyt, en panetellut, en moittinut...
Minä vain lähdin.
Minäkin jätin exäni rauhaan. Syyt: hän on epäluotettava ja epävakaa ihminen. En halua olla tällaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Jos joku roikkuu ihmisessä, jota ei edes arvosta, niin silloin on kyse jonkinlaisesta hulluudesta. Itseään vähäänkään arvostava ihminen ei tee näin.
kyllä se niin on, että siinä vaiheessa kun siippani loukkasi minua ja "pari" kertaa tunsin nöyryytystä - vaikka ei hän sitä tahallaan tehnyt, kyllä minä sen tiedän, hän vaan ei osannut ymmärtää miten jotkut asiat toista ihmistä loukkaa, mutta se siitä..., niin kyllä minä ihan rauhassa pakkasin tavarani ja kerroin että saapi riittää. sen verran terve itsekunnioitus on että se lähtö tuntui hyvältä.
siippa oli kyllä ihmeissään. väänsin rautalangasta, eikä ymmärtänyt mitä on nöyryytys. en koskaan nöyryyttänyt häntä, tai loukannut. kysyin, ja ei, en ole koskaan tehnyt mitään, enkä saanut vastausta miksi hän sitten, mutta kun ei ymmärtänyt. lopulta järki sanoi ettei siitä mitään tule sillä tavalla jos toinen ei ymmärrä.
hänen mielestä olen herkkähipiäinen. no sittenpä olen, mutta sellainen minä olen. joku muu varmaan kestää sen kaltaista, mutta en minä.
ja siksi en laita asioita yksin miehen niskaan. minä olen herkkä, hän on ronski. emme sopineet sitten lopulta yhteen. sitä vaan ihmettelen miten kuusi vuotta (onneksi vaan niin vähän) menikin ettei tuo asia sillä tavalla tullut esiin. ehkä mies muuttui ronskimmaksi ja minä herkemmäksi. kuka sen enää tietää.
mutta kuusi vuotta ja siihen neljä vuotta kun oli paha olla. lapsi huomasi ensin kun äiti on aina apea. en edes itse. enivei, otin pitkät. sovittiin asiat sovussa ja nyt on kaikki hyvin. miehellä on uusi kenties ronskimpi nainen kierroksessa. hyvä mies muuten, mutta ei sovittu saman katon alle.
Olen minäkin ihmetellyt mm. monien eronneiden naisystävieni kommenteja ex-puolisoistaan. Vaikka itsekin olen eronnut, en silti hauku exääni, koska olen ymmärtänyt, että eroon tarvitaan kaksi osapuolta. En itsekään ole täydellinen.
Minusta on hullua, että naiset (miksei myös miehet) haukkuvat exää, lastensa isää. Millaisen kuvan nainen antaa lapsilleen itsestään äitinä ja ihmisenä, jos näin tekee? Kärsiikö ego, jos exää kehuu??? Minä en ainakaan ole koskaan voinut sanoa ainuttakaan pahaa sanaa ex:stä. Hän oli hyvä mies, mutta me emme vaan olleet oikeita toisillemme. Olen vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, kun hän löysi naisystävän, jonka kanssa on onnellinen. Meistä tuli ystäviä, mikä on myös lasten kannalta tärkeää.
Minulla on yksi naisystävä, joka ei osaa päästää irti miehestään. Eivät ole edes lopullista eroa tehneet. Nainen on varsinainen peto miestä kohtaan. On pettänyt jo avioliiton aikoina miestään törkeästi. Mutta nyt, kun sai tietää miehellä olevan sutinaa jonkun naisen kanssa, on muka loukkaantunut ja esittää marttyyria. Minusta tuo on törkeää toisen ihmisen aliarvioimista ja hyväksikäyttöä. Hankkisi jo oman elämän!!!!