Tämä seuraava kommenttini aiheuttaa varmasti pahaakin närkästystä tietyissä ihmisissä, mutta haluaisin kuitenkin jakaa mielipiteitä ja aiheuttaa keskustelua tästä ilmiöstä jota en kertakaikkiaan sulata..
En siis todellakaan ymmärrä, miksi lapsia hankitaan jo todella nuorella iällä. Tällä iällä en tarkoita nyt pelkästään ainoastaan teini-ikäisiä, vaan ihan nuoria aikuisia. Olen itse 21-vuotias nainen, opiskelija ja elän tasapainoisessa parisuhteessa. Ei tulisi mieleenkään hankkia lapsia vielä tässä iässä, ei vaikka olisikin otollinen ajankohta ja muut hyvät edellytykset lapsen kasvatukselle. Minusta se olisi todella itsekästä. Mitä annettavaa nuorella aikuisella, puhumattakaan teinillä voi vielä muka olla tuossa iässä, kun jo oma elämänkokemus on kesken? Rakkaus ei aina riitä, varsinkaan tällaisessa tapauksessa. Suorastaan ällöttää nähdä kadulla, joko maha pystyssä tai kärryjä pukkaamassa jotakin vähän päälle parikymmentä tai allekin tyttöjä. En nykyään näe missään niin paljoa esim. yli 30-vuotiaita tai lähemmäs sitä ikää olevia äitejä, jolloin voi puhua jo hyvästä äiti-iästä. Valta osa näyttää olevan juuri näitä vasta kahdenkympin ylittäneitä. Tiedän myös todella idioottimaisia tapauksia, jossa juuri lukiosta päästyä, ALLE vuoden seurustelua, pyöräytetäänkin paksuksi ja ruetaan leikkimään kotiäitiä. Eikä siis ole aikomukstakaan hankkia ammattia, jolla voisi vaikka elättää alkuun myös itsensä. Se on vaan myös hyvä parisuhteelle, sitoohan se miehen varmasti paremmin itseensä. Nämä nuoret kotiäidit näyttävät huolettomina kulkevan shoppailemassa keskellä kirkasta päivää, sen sijaan kuin (oma mies) tai itse ole töissä tai hankkimassa ammattia. Sitten on myös näitä tapauksia, jotka vinkuvat töissä/koulussa etuoikeuksia, hakevat sääliä ja kunnioitusta jaksamiselleen, kun onhan heillä jo perhe pyöritettävänä. Niin, miksi siis hankkia tuohonkaan ajankohtaan se lapsi/lapsia?! Syitä löytyy monia tämän naurettavan ilmiön kumoamiseen. Vaikka olisi kuinha kypsä henkisesti ja parisuhde tasapainossa, se ei tee sitä yhtään vähemmän itsekkääksi teoksi tuossa iässä. Se on vaan säälittävää ja järkyttävää. Lisäksi pidän näitä tyyppejä todella heikkoina. Eikä tällä ole siis tekemistä jaksamisen kanssa. olisi parisuhteellekin hyväksi elää sitä yhteistä aikaa- kahdestaan, ja oppia omaa itseään sekä kokea itsenäisyyttä - nähdä maailmaa.
En siis todellakaan ymmärrä, miksi lapsia hankitaan jo todella nuorella iällä. Tällä iällä en tarkoita nyt pelkästään ainoastaan teini-ikäisiä, vaan ihan nuoria aikuisia. Olen itse 21-vuotias nainen, opiskelija ja elän tasapainoisessa parisuhteessa. Ei tulisi mieleenkään hankkia lapsia vielä tässä iässä, ei vaikka olisikin otollinen ajankohta ja muut hyvät edellytykset lapsen kasvatukselle. Minusta se olisi todella itsekästä. Mitä annettavaa nuorella aikuisella, puhumattakaan teinillä voi vielä muka olla tuossa iässä, kun jo oma elämänkokemus on kesken? Rakkaus ei aina riitä, varsinkaan tällaisessa tapauksessa. Suorastaan ällöttää nähdä kadulla, joko maha pystyssä tai kärryjä pukkaamassa jotakin vähän päälle parikymmentä tai allekin tyttöjä. En nykyään näe missään niin paljoa esim. yli 30-vuotiaita tai lähemmäs sitä ikää olevia äitejä, jolloin voi puhua jo hyvästä äiti-iästä. Valta osa näyttää olevan juuri näitä vasta kahdenkympin ylittäneitä. Tiedän myös todella idioottimaisia tapauksia, jossa juuri lukiosta päästyä, ALLE vuoden seurustelua, pyöräytetäänkin paksuksi ja ruetaan leikkimään kotiäitiä. Eikä siis ole aikomukstakaan hankkia ammattia, jolla voisi vaikka elättää alkuun myös itsensä. Se on vaan myös hyvä parisuhteelle, sitoohan se miehen varmasti paremmin itseensä. Nämä nuoret kotiäidit näyttävät huolettomina kulkevan shoppailemassa keskellä kirkasta päivää, sen sijaan kuin (oma mies) tai itse ole töissä tai hankkimassa ammattia. Sitten on myös näitä tapauksia, jotka vinkuvat töissä/koulussa etuoikeuksia, hakevat sääliä ja kunnioitusta jaksamiselleen, kun onhan heillä jo perhe pyöritettävänä. Niin, miksi siis hankkia tuohonkaan ajankohtaan se lapsi/lapsia?! Syitä löytyy monia tämän naurettavan ilmiön kumoamiseen. Vaikka olisi kuinha kypsä henkisesti ja parisuhde tasapainossa, se ei tee sitä yhtään vähemmän itsekkääksi teoksi tuossa iässä. Se on vaan säälittävää ja järkyttävää. Lisäksi pidän näitä tyyppejä todella heikkoina. Eikä tällä ole siis tekemistä jaksamisen kanssa. olisi parisuhteellekin hyväksi elää sitä yhteistä aikaa- kahdestaan, ja oppia omaa itseään sekä kokea itsenäisyyttä - nähdä maailmaa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
ite olin 21.v.kun sain ensimmäisen mukulan ja toisen 24.vuotiaana enkä todellakaan ole jääny mistään paitsi sen takia.nyt ku olen 39.v. ja lapset on 15 ja 17.v.niin nautin olostani kun olen vielä parhaassa iässä.olet todella tiukkapiponen tyyppi,joka ei tartte lapsia missään vaiheessa.joten jätä kommenttis sinne pääs sisään eläkä yleistä...
myöskin parikymppisenä miehenä naisten halua tulla raskaaksi tällä iällä tai jopa nuorempina. tiedän monia ikäisiäni naisia, joilla on hirvee vauvakuume. paras tapaus oli kun treffipalstalta erään kanssa rupesin mesettelemään niin nainen alkoikin melkein heti puhumaan lapsista ja miten hänellä on kamala vauvakuume tavallaan yritti vinkkailla minulle että "josko tuota?" tätä naista juoksin kirjaimellisesti karkuun ennenkuin edes tapasimmekaan :P
serkkuni myös pyöräytti penskan 21v:nä, hänellä ja miehellään on kyllä parisuhde ulkopuolisen silmin täysin kondiksessa, mutta siltii vähän ihmettelen että MIKSI?!?!? minua kyllä säälittää hieman myöskin nämä parikymppiset yh-äidit, kun he itkevät että mikseivät löydä kunnon miestä itselleen. en torju ihan täysin ikäisiäni yh-äippiä, mutta ihmettelen vaan näiden vastuuntunnottomuutta kun ovat sen lapsen tehneet. eli en kyllä seurustelemaan tällä iällä rupea yh-äidin kanssa, mutta jos satun olemaan 30 vuotiaana vielä sinkku niin kyllä mulle se yh-äitikin kelpaa kun eihän oikeesti yli 30v järkeviä lapsettomia sinkkuäitejä oo enää vapaalla jalalla tuon ikäisenä?
Itse olen myös parikymppinen nainen, eikä minulla ole mitään halua hankkia lapsia välttämättä koskaan. Silti en ymmärrä aloittajaa. Mitä tarkoitat sanomalla, että nuorella on elämänkokemus kesken? Myös kolme-nelikymppisellä on elämänkokemus yhtä lailla kesken; ei se elämä ja oppiminen lopu missään 30 ikävuoden tienoilla. Kukin hankkikoon lapsensa silloin, kun itse siihen kykenee.
Vaikka on totta, että kaikki eivät ole nuorella iällä valmiita vanhemmiksi, ei moni vanhempikaan ole. Sitä kasvaa vanhemmuuteen lapsen myötä. Tietysti on onnettomiakin tapauksia, jotka eivät kasva ja joiden ei olisi pitänyt ikinä hankkia jälkikasvua.
Pointtini on siis, että kukin taaplaa tyylillään. Kaikki ovat yksilöitä, ja se mikä ei sinulle sovi sinun i
No tietenkin kolmikymppisellä on enemmän elämänkokemusta kuin kaksikymppisellä, onhan se jo fakta! Tietenkin on olemassa vastuuntunnottomia ja henkisesti kypsymättömiä kolmekymppisiäkin ihmisiä. Mutta pointti olikin nyt siinä, ettei parikymppisellä ole oikeita eväitä vielä kasvattaa lasta, vaikka olisikin kuinka henkisesti kypsä jo. En siis väitä parikymppisiä ihmisiä henkisesti kypsymättömiksi, mutta tämän asian suhteen todellakin! Siinä tekee hallaa jo itselle, puhumattakaan lapsesta! Tämä mahdollinen lapsi on este omalle terveelle kypsymiselle, itsenäistymiselle ja ylipäätään elämiselle. Aiheuttaa tavalla tai toisella jossakin vaiheessa katkeruutta, koska ei voinut lapsen takia tehdä tai saavuttaa yms jotain elämässä sittenkään, mikä olisi voinut olla mahdollista vain nuorena. Lapsi on nuorelle este tavalla tai toisella, se on fakta. Ja nykyajan vastuuton meininki vähintäänkin puhuu jo asian puolesta, miksi ei pitäisi hankkia lasta liian nuorena. Nykyajan nuorilta aikuisilta ei vaadita/ eivät ole kuten parikymmentä vuotta sitten ollut aika, yhteiskuntakin on siitä muuttunut ja kasvattanut uuden sukupolven vastuuntunnottomampaan suuntaan kuin vuosikymmeniä takaperin.
Ensinnäkin 21-vuotiaalla voi yhteisiä parisuhdevuosia olla takana jo useita.
Ihmettelit, mitä annettavaa nuorella aikuisella on lapselle. Mitäs annettavaa vanhemmalla on? Ei se ole vuosista kiinni, mitä lapselle voi tarjota. Miksi 5 vuotta pidempään uraa rakentanut ja parit useammat festarit kiertänyt äiti olisi parempi...? Tai siis mielelläni ymmärtäisin näkökulmasi, mutta et perustellut sitä lainkaan. Synnyttäjän iän kasvaessa kasvaa vain komplikaatioiden ja kehityshäiriöiden riski (poissulkien tietysti lapsisynnyttäjät, joille kasvu olisi ollut vielä paikallaan).
Lähden tuomitsemaan yli 20-vuotiaan lastenhankintaa vaikka "olisikin otollinen ajankohta ja muut hyvät edellytykset lapsen kasvatukselle". Tätä et kuitenkaan perustele, vaan alat jaaritella 19-vuotiaiden tuoreista parisuhteista ja vastuunsa kantamattomista törsääjistä. Ei ole otollinen aika eikä hyvät edellytykset kasvatukselle, jos ei osaa huolehtia raha-asioistaan ja selviytyä arjesta lapsen/lasten kanssa. Miten siis on niiden 20 vuotta täyttäneiden laita, joilla on otollinen ajankohta ja edellytykset lapsen kasvatukselle? Miksi se on väärin?
Ymmärrän pointtisi. Ajattelen omalta kohdaltani samalla tavalla, mutta siis huom OMALTA. Ymmärrän myös että on erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita. Ei voi tuomita muiden ratkaisuja vain sen pohjalta miten itse tykkää asiat tehdä. Olen myös todistettavasti huomannut että minua nuorempikin nainen voi olla onnellinen äiti. Ei säälittävä eikä muutakaan ikävää. Päinvastoin. Mutta siis itse olen 27v ja mieheni 30v. Ollaan tunnettu n.3 vuotta joista seurusteltu reilu vuosi. Molemmille iski n.puolen vuoden seurustelun jälkeen tajuntaan että yhtä hyvää ei tosissaan ole ennen ollut eikä tule ja tulevaisuutta katsotaan nyt sen mukaan, että toinen kuuluu kuvioihin. Emme silti katso vielä tarpeelliseksi muuttaa yhteen, vaikka puhummekin että "sitten kun asutaan yhdessä" ja "sitten meidän lapset sitä ja tätä". Olemme siis varmoja tästä jutusta. Miksi siis kiirehtiä kun asiat menee hyvin kuitenkin? Sitäpaitsi eikö se vähän niin ole, että hätiköimällä voi saada enemmänkin haittaa aikaiseksi?
Selvää kuitenkin on, että haluamme ennen yhteen muuttoa nauttia seurustelusta omista kodeista käsin, koska kyllähän me tullaan näkemään toisiamme joskus kyllästymiseenkin asti kun kerta yhdessä ollaan päätetty olla. Ennen vaipparumbaa halutaan todellakin nauttia toistemme seurasta. Kiireettömästä, häiriöttömästä yhdessä olosta. Vauvan kanssa yhteinen aika järjestyy vain tunkemalla nappula jomman kumman vanhemmille hetkeksi. Lisäksi, tämä taloudellisesti erittäin kannattava hanke kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun tulee toimeen paremmin kuin hyvin, ihan itsenäisestikin. Mulle on merkittävän tärkeää tuoda omat euroni yhteiseen talouteen kun sen aika koittaa. Äitiysloma sujuu kivuttomammin hyvällä ansiosidonnaisella. Henkisestikin sujuvampaa kun suhde on rakennettu hyvälle pohjalle. Hyvää pohjaa ei voi odottaa olevan jos tulee raskaaksi muutaman kuukauden seurustelun jälkeen.
Mieheni totesi tossa yks päivä että ehkä se on totta mitä hänen äitinsä sanoi, että ei sitä koskaan ole valmis vanhemman rooliin, mutta että se sujuu sitten itsestään kun aika koittaa. (No täähän me naiset ollaan kuultu jo teini-iän keskusteluissa;) Näinhän se on, mutta ei se sitä tarkoita ettei järkeä tarvitse käyttää. Miksi tieten tahtoen hankkia lapsi "keskeneräiseen" tilanteeseen. Nuori ikä ei todellakaan ole huono asia. Kyse on enemmänkin siitä, että nuorella iällä harvemmin on tullut vielä mietittyä mikä haluaa olla isona, eikä talouskaan välttämättä ole vakaalla pohjalla. Myöskin voi olla ettei ole henkisesti kypsä vielä edes tasapainoiseen seurustelusuhteeseen. Jos nää asiat on jo vähän päältä kakskymppisenä reilassa, niin miksi ei hankkisi lapsia. Itsestäni sanoisin, että olen kasvanut hurjasti välillä 20-27v enkä todellakaan olisi ollut valmis äidiksi.
Niin. Itse olen 26, ja miettinyt, että en olisi vielä valmis lasta saamaan. Poikaystäväni on 3 vuotta nuorempi, joten varmaan tiedän ettei hänkään vielä lapsia haluaisi.Hyvä ikä on mielestäni siinä kolmenkympin hujakoilla. Vanhempana jaksaa paremmin, ja lapsesta on niin suuri vastuu kumminkin.
Mikäs kiire tässä on, valmiissa maailmassa. Nuorena pitää elää ja kokea ja nähdä, vanhempana ehtii sitten perustaa perheen ja rauhoittua. Ei tule sitten katumusta että miksi en silloin nuorena tehnyt sitä ja tätä....
Serkkuni oli 4-kymppinen kun alkoi lapsia tekemään ja nyt hänellä on kaksi tyttöä :)
Tämä taas vain oma mielipiteeni.
kolmekymppinen kotiäiti nauraa täällä itseään tärviölle :D
Että juuri teini-iästä päässyt sanelee oikeaa ikää äidiksi tulemiselle, varsinkin kun itsellään ei ole suunnitelmissa perheenlisäys :D :D
***
Halvat on sulla huvit.
Lue tarkemmin: Tässä oli taas vain kirjoittajien omia mielipiteitä. Kai jokainen saa sanoa ääneen mitä ajattelee.
Minä olen 21, eikä minulle tulisi mieleenkään vielä hankkia lapsia, ensin haluan opiskella loppuun ja saada vakituisen työpaikan. Myöskään poikakaverini ei haluaisi saada mitään lapsia vielä.
Mutta siihen että nykyään olisi paljon nuoria äitejä, niin ainakaan minä en ole asiaan kiinnittänyt huomiota, eikä yksikään kavereistanikaan (oman ikäisistäni) haluaisi vielä lasta.
Mutta mielestäni se on jokaisen aivan oma asia, jos tuntee olevansa valmis vanhemmaksi. Kyllähän esimerkiksi lestadiolaiset saavat ensimmäiset lapsensa todella nuorina, ja varmasti hoitavatkin ne hyvin. Tietysti siinä on uskonnolla ja kodista saaduilla vaikutteilla asiaan paljon merkitystä. Mutta ei voi sanoa että kaikki noin 20 olisivat huonoja äitejä, ei todellakaan!
Miksi ei voisi sanella 21 vuotiaana oikeaa ikää.
Kyllä minulle oli itsestään selvää jo ennen tuota ikää minkä ikäisenä ja missä tilanteessa uskoisin olevani henkisesti valmis äidiksi.
Vaikka elin vakaassa parisuhteessa 16-20v. muistan elävästi, että usein kerroin asian tullessa esille, että jos jostain syystä tulen raskaaksi ennen 20 ikävuotta, teen abortin. Olen kuitenkin ollut tietoinen miten lapsia tehdään ja miten ehkäisy toimii, niin ei ole onneksi vahinkoja sattunut.
Mä pidän lasten hankintaa niin vakavana vastuuna joka muuttaa elämän totaalisesti, että tuntuu hullulta että jotkut uskaltaa ryhtyä touhuun ajattelematta asiaa sen kummemmin.
Vaikka olen ollut varsinainen kakara vielä päälle parikymppisenäkin, niin tässä hommassa on ollut selkeet sävelet. 1.omat tavoitteet selvillä. 2.vakaa terve parisuhde 3.talous kuntoon 4.oikea koti 5.aikaa, eli valmistaudutaan siihen että lapsi on elämän mittainen projekti 24h/7.
Olen kanssasi samoilla linjoilla. Juuri tuota itsekin tarkoitan ja ajattelen. Ei ole todellakaan yhtä huoletonta hankkia lapsi, kuin joku lemmikkieläin! Tosin, onhan koiran hankkimisesskin jo omat vastuukysymyksensä jo..
En todellakaan ihaile tai kunnioita näitä onnettomia nuori-äiti-tapauksia. Ennemminkin kunnioitan ja ihailen jotain tuohon ikään kuuluvaa saavutusta, kuten opiskelupaikan saamista (jota ei ole helppo saada) tai vastaavasti valmistumista.
Jos näin absurdistikin ajatellaan, mitä tulisikaan maailmasta, jos kaikki päättäisi toimia näin itsekkäästi nuorella iällä? Kaikki nuoret naiset toimisivat kotiäiteinä, ja jos opiskelisikin, niin se kärsisi ellei jopa lopettaisi kesken. Vähintäänkin opintojen lykkäystä. Niinpä niin, puuttuisi alalta esimerkiksi kaikki naislääkärit tms. Tuskimpa nuorten perheenisienkään opiskelu sujuisi mutkitta, tuskin ollenkaan, kuin vaippoja vahdellessa ja öitä valvoessa. Ellei sitten jätä itsekkäästi perhettään ja leimaa taasen yksi nuori yh-äidin leima parikymppisen naisen otsaan.. Tuota vauhtiahan elettäisiin jossain tyyliin kivikaudella kaneina, ainoana päämääränä lisääntyminen mahdollisimman aikaisin, koska vaaleanpunaiset unelmat käskevät niin!
että Itsellesi voit toki, ja on hyväkin, sanella hyvä hetki lapsen hankkimiseen. Mutta oelttaa että samanikäisellä ihmisellä toisaalla on samanlainen elämäntilanne ja samanlaiset vaaatimukset lapsen vastaanottamiseen, olet hakoteillä. Katsos oman elämäni kulun voit määrittää, ja niin sinun ehdottomasti kuuluukin tehdä, mutta muita ihmisiä et voi arvioida oman elämäsi perusteella.
Ymmärräthän tämän?
"Mä pidän lasten hankintaa niin vakavana vastuuna joka muuttaa elämän totaalisesti, että tuntuu hullulta että jotkut uskaltaa ryhtyä touhuun ajattelematta asiaa sen kummemmin. "
En tunne yhtäkään vanhempaa joka olisi tehnyt lapsensa "asiaa kummemmin ajattelematta". Tunnetko sinä? Toki tunnen muutamia joille raskaus oli vahinko (tiedäthän toki että varmaa ehkäisyä ei ole), mutta asiaa sulateltiin, ajateltiin ja siihen valmistauduttiin yhdeksän kuukauden ajan. Kyllä se minusta valmentautumiseen riittää :D
Muista kultu, jos sinä tunnet itsesi kakaraksi, se kertoo jotain vain sinusta, ei kenestäkään muusta.
***
mikä ihme teidät ons aanut ajattelemaan että kaikki tahtoisivat lapsia ylipäätään, tai että kaikille se lisääntymiskuume iskisi nuorena?
"ei ollenkaan naislääkäreitä..." jne. *nauraa* hittolainen, ihminen on itsekäs eläin ja tekee juuri niinkuin haluaa, tämä pätee enemmistöön. Jotkut toki ttavat käskynsä ulkopuoleltakin, mutta enemmistö ihmisistä päättää itse milloin ne lapsensa tekee, tälläkin hetkellä. Ja yllätys yllätys, kovin harva tekee ne alle parikymppisenä.
Ihme nirppanokkia. Toki muistan miltä tuntuu olla maailman napa teini-iän kynnyksellä. Muistan kyllä, ei siitä niin kauaka ole. Siksi ymmärränkin ajatukseni, mutta hillitkää hetki ennenkuin teette itsestänne vielä suurempia aaseja...
***
Kolmekymppisen naisen hedelmällisyys on jo laskenut. Eikö luonto jo sanele, että on normaalia tehdä mukulat aikaisemmin? Toki harvempi 18-20-vuotias on vielä täydellistä mamma-ainesta, vaikka silloin hedelmällisyys onkin huipussaan, mutta itse en ainakaan ole valmis ottamaan sitä riskiä, että odottelen parhaan aikani ohi ja sitten kärvistelen lapsettomana tai kamalissa hoidoissa. Komprimissi?
Tiesitkö, että ensisynnyttäjien keski-ikä on jo lähempänä kolmeakymppiä, eli nimenomaan sen hedelmällisimmän ajan jälkeen. Ja jotta keskiarvo pysyisi noinkin matalalla, pitää olla myös rohkeita nuoria äitejä. Yhteiskunnallisesti ajateltuna melkoinen terveysriski, jos ensisynnyttäjein keski-ikä tuosta vielä huomattavasti nousee... jo nyt ollaan huolissaan lisääntyvästä lapsettomuudesta ja lasten hankinnan lykkäämisestä.
Nimim. 21v. ja toivottavasti lapseton vielä pari vuotta... mutta ei kolmekymppiseksi asti.
Arvasin, että tähän hedelmällisyys kysymykseen kiinnitetään huomiota. Valitettavasti luonto on suonut kuukautiset jo jopa 13-vuotiaalle, jokahan on vielä lapsi. Biologian nimissähän tällöin voidaan tulla jo raskaaksi, ja näin ollen sitähän voidaan sanoa olevan jo silloin hedelmällisessä iässä (hulluta kuin se kuulostaakin)..joten melkein yhtä järetöntä kuin hankkia parikymppisenä lapsi. Hedelmällisyys ei tee siis sitä yhtään sen oikeutetummaksi, kuin hirveä vauvakuumekaan.
Silläpä tarjosinkin kompromissia. Jos fyysisesti potentiaalisin lastenhankitaikä on kahdenkympin korvilla (pelkästään kuukautiset ei siihen riitä) ja henkisesti kolmenkympinhujakoilla, niin keskiarvona parhaaksi lisääntymisiäksi emme saa kolmeakymmentä... jota lähellä nykyinen keskiarvo on. Emmekä ainakaan yli kolmeakymmentä, mihin sinun ajatuksesi johtaisivat.
Sinä ilmeisesti elät elämääsi pelkän biologian faktojen mukaan, joka on aivan älytöntä. hyvään äitiyteen tarvitaan paljon muutakin kuin biologinen kypsyys saatika vauvakuume. Näin on varmastikin järkevää miettiä jossakin vaiheessa elämää, muttei vielä todellakaan parikytävuotiaana! Lisäksi 30-vuotias nainen on vielä nuori ja hedelmällinen, ennenkaikkea enemmän elämää kokeneempi ja normaalissa mittakaavassa vastuullisempi ja kypsempi henkisesti lapsen hankintaan. Ja kyllä, tietekin on poikkeuksiakin joukossa!
Aaaa... jos ehdotan sekä biologisten että psykologisten seikkojen huomioimista, olen eläin, joka elää pelkkien biologisten faktojen perusteella?
Mielenkiintoista päättelyä.
No lähinnähän sinulta juuri puuttuivatkin nuo psykologiset seikat. Korostit juuri biologista näkökulmaa, jos sen perusteella pelkästään päättelet hankkia lapsen, niin melko eläimelliseltä meiningiltähän se kuulostaa.
Ensimmäisessä viestissäni oli jo viittaus kompromissiin, biologia korostui koska se oli vastaus täysin sen puolen unohtaneeseen aloitusviestiisi. Toisessa viestissäni selvensin asian mielestäni jo hyvin selväksi tuon molempien puolten huomioinnin, kun se ei ensimmäisestä selvinnyt. Vielä siihen vastasit eläin-kommentilla.
No sepä siitä. Ymmärrämme molemmat toisiamme, loistavaa =)
mieltä sinun kans.mulle niitä htähousunaisia on sattunu kohille monta,enkä ala lapsentekoon kun vasta olen huomannu että parisuhde voi olla kestävä.
olet esimerkki muille naisille.
zemppiä!!
Kiitos mielipiteestäsi ja tuestasi ;) tsemppiä sinullekin suunitelmiisi!
Ei tässä nyt kai pointtina ollut epävarmoissa parisuhteissa olevat naiset vaan reilut parikymppiset naiset?
Olen 22-vuotias, eli olen aloittajan mielestä liian nuori äidiksi. Parisuhteessa olen kuitenkin ollut seitsemän vuotta, ja minusta sillä pohjalla on jo resursseja arvioida parisuhteen kestävyyttä.
Riippuu tosi paljon ihmisestä, mutta kyllä valitettavasti kuule just noita että hankitaan oikeen yrittämällä lapsi ja sitten se raukka joutuu kuuntelemaan vanhempien juhlimista yms. Mutta on monia nuoria ketkä ihan oikeasti haluavat sitä ja ovat hyviä vanhempia. Olein itse 23, tosin vauva ei ollu suunniteltu, mut kyllä sitä kuitenkin oli ihan aikuinen ja kyllähän nuori jaksaa paremmin valvomista jne. Mutta ihmiset on erilaisia, löytyy idioottivanhempia 3kymppisistäkin paljon. Ja vanhemmilla on yleensä tärkeä se oma ura, jos on 10 vuotta tehty töitä niin pelätään että nuorempi vie työt, ja sitten lapsi kärsii kun vanhemmat on liikaa työssä kiinni.
jotkut haluaa nuorena ja jotkut vanhempana enkä näe siinä mitään pahaa.itsekin vasta 21v, töitä etsin.mulla on jo rellestämis into menny ohi ja vauvakume menossa mut en vielä aio.vauvakuume iski ekan kerran 18v mutta onneksi meni ohi.kunhan eka sais työkokemusta.miehellä on vakituinen työ, onhan hän jo kohta 35v.mun monella kaverilla on jo lapsi, yhdellä jo kaksi.ja siis saman ikäinen kuin minä.jotkut ovat jopa naimisissa!jokaisella on oma mielipide tähän asiaan.mun mielestä saa ollakin.ja olen minä nähnyt maailmaa, valitettavasti paljon enemmän huonoa..vasta 7v huolehdin itsestäni ja veljestäni.eiköhän sitä oo jo itsenäisyyttä.mutta se on kyllä totta että alle 20v on liian nuori.olihan mun oma äiti 18v mutta kuinkas kävikään..lapset vietiin pois.
Minunkin äitini oli esikoisen syntyessä 18, ja itse - isän kanssa yhdessä - hän on meidät kasvattanut. Samanikäinen oli myös mummoni. Kälyni äiti oli vasta 17-vuotias, ja hänen motiivinsakin olivat hyvin arveluttavat, siitä huolimatta hän on kasvattanut kaksi fiksua aikuista. Isäni äiti oli 26-vuotias esikoisen syntyessä... ja häipyi nuorimman täytettyä vuoden.
Ei, en väitä, että nämä tapaukset todistaisivat että alle 20v. on hyvä ikä hankkia lapsia. Kuin myöskään sinun esimerkkisi ei todista päinvastaista.
ne parisuhteiden laadut. Minä en ikinä halua tulla nuorena yh äidiksi! Enkä taatusti ole niin naiivi, että kuvittelen nykyisen parisuhteeni kestävän ikuisesti, voihan se kestääkin... ainakaan en rupea hosumaan nuorena.
Minä olen 34 ja minulla on kaksi lasta 12 ja 14
vuotiaat,eli nuorena tuli tehtyä,onneksi...
muutamat kaverit alottavat vasta nyt ja itsellä
hyvä mieli että voi rauhassa vielä vietellä
neljänkympin villejä vuosia jos vain terveys kestää,sillä elämä vaan paranee mitä vanhemmaksi
ja kypsemmäksi tulee.Ehkäpä vielä jaksan hoitaa
niitä tulevia lastenlapsiakin ja toivon että
omatkin muksut tekevät lapset nuorina.Surullista
lukea tekstiäsi miten ahdasmielinen voit olla
mutta uskon että sinunkin mielipiteesi vielä muuttuvat iän ja kokemuksen myötä..kun on nuori
mutsi omille kersoilleen niin vielä jaksaa,eivät
ole valittaneet,jotain ymmärtää vielä nykymuodista, musiikista ym....meillä ainakin tosi hauskaa yhdessä perheenä ollut ja huom.on
sama äijäkin vielä menossa mukana,siis lasteni isä.
että muutin kotoa jo 15-vuotiaana ja asuin kolme vuotta yksin ja hankin ammattin ennenkuin tapasin lasteni isän ja töitä on aina riittänyt vaikka omasta halustani halusinkin olla lasteni
ensimmäiset elinvuodet kotona heistä nauttien että et todellakaan voi yleistää.
Olipas kiva lukea viestisi :) Itse en tahdo lapsia ennen komeakymppiä, sillä en todellakaan tunne olevani valmis ottamaan vastuuta pienestä ihmisestä.
Mutta... äitini sai minut 18 vuotiaana ja kolme vielä minun jälkeeni. Nyt katselen hymy suunpielessä, kun äiti viettää villejä nelikymppisiä :) Matkustaa minkä kerkiää... on hankkinut korkeakoulutuksen ja näyttää vielä jatkavan... aina on työn ohessa joku opiskeluprojekti vetämässä. Hyvin on meidät kasvattanut ja kaupanpäällisiksi saatu ripaus kunnianhimoa.
Ja sen olen oppinut, että jos elämä muuttuu, niin silloin tehdään vähän muutoksia suunnitelmiin... ei niiden päämäärien tarvitse muuttua :)
Olen itse sinua nelisen vuotta vanhempi, enkä todellakaan koe minkäänlaista tarvetta tulla äidiksi lähimmän viiden vuoden sisään. En opiskele, vaan olen vakituisessa työssä jne.
Vaikka itse olen sitä mieltä, että en lapsia ennen kolmeakymmentä halua, niin ymmärrän toisaalta niitäkin, jotka haluavat.
Tekstisi kuulostavat siltä, että sinulla on kaikki valmiiksi suunniteltuna. Opiskelet ammattiin (yliopistossa?), nykyinen parisuhteesi tulee kestämään ikuisesti (kestänyt alle vuoden?), menette naimisiin, hankitte talon, vakkari duuni ja sitten 2 lasta. Kuulostaa kauniilta, mutta epäilen toteutumista.
Opiskelut todennköisesti menevät suunnitelmien mukaan ja sukulaistesi firmassa saat opiskelujen ohella arvokasta työkokemusta.
Suhteessasi tulee olemaan ryppyjä, vaikka nyt tuntuukin siltä, että rakkaus kukoistaa. Lapsia tehdessä tulee kinaa siitä, että kumpi jää kotiin.. sinä jolla on akateeminen tutkinto vai miehesi, jolla on ammattikoulutasoinen tutkinto.
Pointtina on, että elämä ei aina mene suunntielmien mukaan... Lähipiirissäsi on varmasti ihmisiä, joiden vanhemmat ovat eronneet... sellaisiakin, jotka ovat tehneet lapset myöhemmällä iällä.
En ole sitä mieltä, että elämä pitäisi jättää kokonaan suunnittelematta, mutta ihan noin tarkat kannattaa jättää tekemättä :)
Olet ilmeisesti järki-ihmisiä, mitä tulee oman elämän hallintaan, mutta kun asioihin liittyy muita ihmisä, niin silloin asiat yleensä mutkistuu. Mistä voit olla varma, että miesystäväsi on uskollinen sinulle? Suhteesi riippuu teistä kummastakin ja muistakin ihmisistä.
Edustat yhtä ihmistyyppiä... järki-ihmisiä, mutta kun kaikki olemme erilaisia. Toiset elävät hetkessä, eivätkä tee viiden vuoden suunnitelmia :) Toiset tekevät, mutta tietävät, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan.
Näkökantasi asiaan on mielenkiintoinen, joskin kapea. Mikä saa sinut noin voimakkaasti reagoimaan nuorella iällä lapsia saaneisiin? Viesteistäsi huokuu katkeruus? Eikö miehesi halua lapsia? Lähipiirissäsi joku nuori on saamassa lapsen? Miksi muuten itse olet kauppakeskuksessa keskellä päivää päivittelemässä ja ihmettelemässä toisten vatsoja? :)
Kuten aikaisemmin totesin, en halua itse lapsia ennen kolmeakymmentä, mutta se ei saa minua millään tavalla kyseenalaistamaan muiden valintoja. Jos joku haluaa tehdä lapset nuorena, niin tehköön. Ei se minun maailmaani pahemmin horjuta :)
Oliko tarkoituksesi olla kenties hauska? No sain ainakin hyvät naurut pieleen menneestä analyysistasi :D !
Huvittavintahan tässä on se, että pyysin teidän mielipiteitä ja kommentteja AIHEESEEN, ja tähän mennessä olenkin niitä saanut kaikilta, paitsi sinulta. Et varmaan tajunnut, että aiheena en ole minä itse. Kommenttisi kertoo varmasti kertomuksen juuri sinun omasta elämästäsi ja itsestäsi, kun noin sujuvan tarkasti kirjoitit. Taidat olla itse katkera, kenties omalle parisuhteellesi? Nooh, jos vielä intoudut "analysoimaan" mitä hurjimmin, niin saisinpahan nauraa vielä lisää :)!
Sen verran voin sinulle paljastaa, että meistä molemmat osapuolet parisuhteessamme ajattelee tätä asiaa, täysin samalla tavalla. Joten ongelmia paratiisissa ei ole, jota yritit toisin todistella :P
Toisekseen sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian suhteen olenko järki ajattelija vai tunneihminen. Olet todella kypsymätön, jos väität lapsenhnkinnan olevan pelkästään tunneasia. Tämä asia jos mikä on päivänselvä JÄRKI "hankinta".
Sinulla ei sitten ilmeisesti ole suunnitelmia elämällesi? Edelleenkään aiheena ei ole minun elämän suunnitelmat tai ylipäätään minä itse. Kuulostat tyyliin ihan joltain huonolta puhelin ennustajalta.
Sinäkö ilmeisesti kuljet sitten kaduilla laput silmillä? tai sitten et liiku ollenkaan missään. Et voi välttyä näkemästä ihmisiä kadulla ja muualla ympäristössä. Siinä sulle vastaus tyhmään kysymykseesi, miten ihmeessä olenkin voinut nähdä tällaisia ihmisiä. Vau.
Niin eihän se sinun maailmaasi tietenkään hetkauta, kun lapsia esim huostaanotetaan jne. Hymyile sinä vaan :)
...jos tuo on yleinen ajattelutapa.Onneksi lestadiolaiset alkavat lapsenteon jo alle parikymppisinä ja sitä kestää,kestää,kestää.Sain viimeisen lapseni 32 vuotiaana ja tunsin olevani ihan jo mummo. -No,kukin saa ajatella kuinka haluaa.
Olen 20-vuotias avoliitossa elävä nuori nainen. Opiskelen parhaillaan yliopistossa tulevaan ammattiini, johon hakeudun välittömsti koulun jälkeen. Minulle on aina ollut selvää että haluan omat lapseni nuorena, viimeistään 25-vuotiaana. Olen kasvanut ajatukseen äitiydestä jo vuosia, opiskelen tieni hyvään ammattiin, että voin tarjota jälkikasvulleni taloudellisesti hyvät eväät elämään.
Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Nuorin sisareni on pian 4vuotias, koko nuoruuteni olen ollut ohjaamassa pienten puuhia ja tulevassa työssäni olen tekemisissä pääasiallisesti lasten ja nuorten kanssa. Kokemusta on ikääni nähden paljon, joten oma näkemykseni äitiydestä ei ole niin ruusunpunainen, kuin sinä kirjoituksessasi viittaat.
Elämä opettaa ja kantaa. Mielestäni viestiisi on tullut valtavan paljon hyviä kommentteja jotka olet sivuuttanut kokonaan -ehkä sivuutat minutkin? Mikä sinä olet tuomitsemaan minua tai ketään muutakaan? Sinä et tunne minua, et tiedä mitään eletystä elämästäni, kokemuksistani, et nykyisestä tilanteestani. Sinä et näe pääni sisään, et tiedä mitään minun ajatusmaailmastani. Kuinka sinä, täysin ulkopuolinen ihminen, voit sanoa minulle mikä minun tilanteessani on oikein tai väärin, itsekästä tai epäitsekästä. Pelkkä ikänikö asian ratkaisee?
Äitiys ei kysy aina ikää, vaan katsoo suoraan ihmisen sisimpään. Ihmiseen omana aitona, rehellisenä itsenään. Mikäli et itse koe itseäsi valmiiksi kantamaan vastuuta pienestä kääröstä, sinun lapsestasi, älä missään nimessä hanki sellaista. Mutta älä tuomitse minua tai lukuisia muitakaan, jotka haluamme antaa lapsillemme parasta mitä lapsi voi saada -rakastavat ja läsnäolevat vanhemmat tai ainakin toisen niistä. Avioero voi tapatua kymmenien yhdessä elettyjen vuosien jälkeenkin, keski-iän kynnyksellä, jopa vanhuudessa. Tuskin kukaan suunnittelee ja tekee lasta ihmisen kanssa, jonka rinnalla ei usko vanhenevansa. Ihmisen kanssa, jota ei rakasta. Aina asiat eivät valitettavasti mene suunnitelmien mukaan -eivät kaksikymppisenä, mutta eivät ne tee sitä kolmekymppisenäkään.
Entä kun ne lapset ovat murrosiässä?
Minkä ikäisenä kuvittelet jaksavasi?
Omat on jo onneksi aikuisia, ei todellakaan jaksaisi enää...
M48
En ymmärrä tuollaista mustavalkoista ajattelua? Jokainen on äidiksi valmis silloin kun tuntee olevansa. Minä sain esikoiseni kesken opiskelujen 23-vuotiaana ja olin ihan valmis siihen hommaan. Jatkoin äitiysloman jälkeen opiskelut loppuun ja menin töihin. Oli onnellista aikaa, vaikka raha oli tiukilla. Lapsen kanssa oli enemmän aikaa kun pystyi luennot ym. järkkäämään itselle sopiviksi.
Sain toisen lapseni sitten 29-vuotiaana.Oli vakituinen työ ja raha-asiat kunnossa. Erona oli, että raskaus oli fyysisesti paljon raskaampi, sairastuin krooniseen tautiin raskauden jälkeen. Ehkä oli henkisesti vanhempi ja kypsempi, mutta kyllä raskaus ja vauva-aika oli todella raskasta fyysisesti, kun ei enää ollut terveenä. Toki en voi tietää olisinko sairastunut, jos olisin toisen lapsen saanut aikaisemmin. Molemmista lapsista olen nauttinut kuitenkin todella paljon.
Nyt mietin vielä 35-vuotiaana kolmatta lasta. Vielä ehtisi, mutten tiedä kuinka vaikea raskaus ja synnytys tiedossa, kun ikää on ja perussairaus, joka vaikuttaa koko elimistöön. Gynekologini sanoi, että synnyttäjien keski-ikä on jo 30 ja oli sitä mieltä, että lapsia lisää maailmaan ; ). Ei se vain enää ole itsestään selvyys kun hedelmällisyys laskee iän myötä... Lähes puolella kolmekymppisinä ja yli lapsen hankkineilla ystävillä/tutuilla on ollut ongelmia raskaaksi tulossa. Että kannattaa miettiä tuotakin seikkaa kun lasten hankkimista lykkää. Lapsettomuushoidot ym. voivat olla tosi rankkoja ja lapsettomuus on aina kriisi parisuhteelle, jos toinen osapuoli haluaa lapsia.
Joten toivottavasti ikä tuo sinulle keskustelun aloittaja lisää ymmärrystä. Näin "vanhana" sitä jo ymmärtää ettei elämä ole mustavalkoista. Suvaitsevaisuus toisia ihmisiä ja heidän valintojaan kohtaan kun tuppaa kasvamaan iän ja elämänkokemusten myötä : ).
Eipä voi kuin nauraa :-)))
Luulenpa, että johtuu ihan asuinpaikastasi, jos et näe 30-vuotiaita äitejä. Tilastojen mukaan juuri se ryhmä on kasvussa ja alle 30 (erityisesti alle 25) laskussa.
Vaikka itselläsi on vielä 21-vuotiaana paljon opittavaa ja kasvettavaa, ei se tarkoita, että kaikki ikätoverisi olisivat jämähtäneet tasollesi.
kunhan äitillä ja isillä on järkeä päässä. Minä kun vastustan periaatteesta idoottien lisääntymistä. Siis niiden, joiden mielestä päihteet ovat tärkeämpiä kuin lastenhoito, jotka kasvattavat lapsiaan pelolla ja väkivallalla ja niitä jotka eristävät lapsensa jonnekin kieroutuneeseen lahkoon tai ovat muuten vain kykenettömiä empatiaan ja rakkauteen oman lapsensa kohdalla.
Teiniäiti tai nuori äiti on ihan yhtä hyvä äiti, jos terve järki pelaa ja lapsi on 100% toivottu tapaus ja vanhempien elämässä se ykkösasia.
Mitä väliä muuten iällä on? Elämänkokemus karttuu jokaisella yksilöllisellä tavalla ja vanhemmuus on varmasti se yksi tehokkaimmista "kouluista".
Olen nähnyt kaiken ikäisissä äideissä niitä loistavia emoja kuin niitä mätiäkin. Toivoisin, että jossain vaiheessa yhteiskuntamme sivistyisi enemmän tässä kasvatusasiassa eikä äitejä jätettäisi yksin lastenhoidossa. Varsinkin isovanhempien pitäisi mielestäni nähdä isompi vastuu lapsenlapsistaan.
Näin ajattelen.