Muutaman vuoden parisuhteen jälkeen ilmeni, että mies oli pettänyt minua pitkään. Itse asiassa hän kertoi minulle suhteemme aikana, miten oli pettänyt kaikkia naisiaan, maksullisillakin käynyt ex-avioliittonsa aikana, eikä ollut kuulemma koskaan kellekään muulle kuin minulle kertonut. Jotenkin luulin, ettei tekisi minulle samoja temppuja. Tähän vaikutti varmaan myös se, että meillä oli villi seksielämä, ja muutenkin mukava elämä yhdessä - samankaltaiset arvomaailmat,samat asiat kiinnostivat jne.
Kun hän sitten lopetti suhteemme uuden ihastuksen kohteen löydettyään, kerroin avoimesti ja varmaan aika osuvasti kaikesta, mitä hänestä ajattelin. Hyvin intensiivisesti, suurin piirtein kuukauden ajan pommitin viesteillä, ei hävetä eikä harmita edelleenkään että tuli sanottua kaikenlaista. Suhteemme aikana tukahdutin itsessäni paljon puolia - äh, pitkä tarina, eikä tietenkään lainkaan niin yksinkertainen ja yksipuolinen kuin tässä nyt vaikuttaa.
Tuon kuukauden jälkeen iskin itselleni röyhkeästi muutamia yhden yön hoitoja parin kuukauden ajan, kunnes törmäsin mieheen, josta kiinnostuin. Ja se antoi mulle aika ripeästi lähtöpassit. Kertoo varmaan jotain siitä, miten helppo oli aistia, etten olisi ollut kovin valmis uuteen suhteeseen... Ja tajusin sen hänen kauttaan itsekin.
Pääasia tässä varmaan on se, että oma selviytymiskeino oli oksentaa oma pahoinvoitini miehen niskaan joka sen pahoinvoinnin oli aiheuttanut ja heittäytyä hulluksi hetkeksi sen jälkeenkin vielä. Nyt olen valmis viettämään sen ajan yksin, minkä se vaatii, jotta palaset loksahtaisivat taas kohdalleen ja jaksaisi katsoa eteenpäin. Eli pysähtyä ja pysytellä omissa oloissani, antaa ajan hoitaa tehtävänsä.
Mutta tuo riehuminen kyllä auttoi, vinkiksi muille...
Kun hän sitten lopetti suhteemme uuden ihastuksen kohteen löydettyään, kerroin avoimesti ja varmaan aika osuvasti kaikesta, mitä hänestä ajattelin. Hyvin intensiivisesti, suurin piirtein kuukauden ajan pommitin viesteillä, ei hävetä eikä harmita edelleenkään että tuli sanottua kaikenlaista. Suhteemme aikana tukahdutin itsessäni paljon puolia - äh, pitkä tarina, eikä tietenkään lainkaan niin yksinkertainen ja yksipuolinen kuin tässä nyt vaikuttaa.
Tuon kuukauden jälkeen iskin itselleni röyhkeästi muutamia yhden yön hoitoja parin kuukauden ajan, kunnes törmäsin mieheen, josta kiinnostuin. Ja se antoi mulle aika ripeästi lähtöpassit. Kertoo varmaan jotain siitä, miten helppo oli aistia, etten olisi ollut kovin valmis uuteen suhteeseen... Ja tajusin sen hänen kauttaan itsekin.
Pääasia tässä varmaan on se, että oma selviytymiskeino oli oksentaa oma pahoinvoitini miehen niskaan joka sen pahoinvoinnin oli aiheuttanut ja heittäytyä hulluksi hetkeksi sen jälkeenkin vielä. Nyt olen valmis viettämään sen ajan yksin, minkä se vaatii, jotta palaset loksahtaisivat taas kohdalleen ja jaksaisi katsoa eteenpäin. Eli pysähtyä ja pysytellä omissa oloissani, antaa ajan hoitaa tehtävänsä.
Mutta tuo riehuminen kyllä auttoi, vinkiksi muille...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko noilla aina varalla joku vai tipahteleeko "uudet" aina taivaalta yhtäkkiä?
Lähtöpassit?
Mikä mies oli ammatiltaan, siis no vaikka kumpikin?
sellaista "ystävyyttä" ja tarpeen tullen kun joku potkaisee ne pellolle, niin ne sitten valitsee seuraavan "ykkösystävän".
Voi itku. Miten tässä jaksaa normi ihminen, pitäisikö itselläkin olla joku "lista" ystäviä? Rehellistä elämää olen suosinut...
Ehkä minunkin pitäisi purkaa tuntoni oikein kunnolla, olen ottanut kai hänen toilailut liiankin kevyesti. Suhde on nyt ohi ja hän on muuttamassa pois, tässä on hyviä päiviä ja sitten erittäin heikkoja päiviä. Toivon vain että muutto ja muut asiat saataisiin hoidettua mahdollisimman pian, koska tämä tilanne on sietämätön.
Aluksi olin järkyttynyt, koska rakastin häntä niin paljon. Lopulta olen tyytyväinen, että saan hänet pois elämästäni, mutta ei se käytäntö vaan ole niin helppoa monen vuoden jälkeen.