Olen seurustellut kohta kuusi vuotta poikaystäväni kanssa. On aikoja, jolloin on mennyt todella hyvin ja välillä huonommin. Viime aikoina minua on toden teolla alkanut ahdistaa poikaystäväni perheen miespuolisen väestön suhtautuminen minua kohtaan. Olen ajatellut asioiden korjaantuvan aikanaan, mutta havainnut tilanteen lähinnä menevän huonompaan suuntaan ja monena iltana heillä ollessani olen itkenyt poikaystäväni sylissä hänen perheensä käytöstä. Poikaystäväni on hieman pahassa asemassa, koska ei tietenkään haluaisi minun kärsivän, mutta ei ainakaan omien sanojensa mukaan voi asialle mitään. Yleensä hän on sitä mieltä, että liioittelen asiaa ja hän ei ole huomannut epänormaalia käytöstä. Sanotaan, ettei ole naimisissa suvun kanssa, mutta yhteisen tulevaisuuden suunnittelu hänen kanssaan tuntuu vaikealta, koska poikaystäväni välit hänen perheeseensä ovat hyvin läheiset ja minä taas en tule toimeen heidän kanssaan. Asia tekee minut hyvin surulliseksi. Tähän asti olen vieraillut lähinnä perheen äidin takia, joka toivoo minun tulevan käymään.
Olen yrittänyt kysellä poikaystävältäni, mitä teen väärin, kun pikkuveli, 19v., mököttää joka ikinen kerta käydessäni heillä. Hän ei voi sanoa edes hei sisääntullessani saati että katsoisi silmiin ja keskustelisi kanssani. Aluksi moikkailin hänelle ja yritin kysellä kuulumisia, mutta lopulta kyllästyin ja nykyään yritän pysyä mahdollisimman kaukana hänestä. Poikaystäväni sanoo, että pikkuveli on vihainen minulle, koska olen vienyt häneltä isoveljen silloin, kun aloimme seurustelemaan hänen ollessaan 13v ja hän on joutunut olemaan yksin, koska minä olen "pakottanut" poikaystävän minun menoihini. Pari vuotta sitten olin perheen mukana lomamatkalla, josta muodostui ihan katastrofi, koska olin tunkenut itseni heidän lomamatkalleen. Tilanne on ärsyttävä, koska vastaavaa suhtautumista pikkuveljellä ei ole toisen isoveljensä tyttöystävää kohti ja poikaystävältäni hän on alkanut kysellä, että emme kai me mene naimisiin vielä vähään aikaan. Isoveli taas ei osoita minkäänlaista kiinnostusta elämääni kohtaan ja keskustellessani hänen kanssaan, hän saattaa keskeyttää tai vaihtaa aihetta aivan toiseen. Minulle tulee usein hänen kanssaan keskustellessani olo, että juttuni ovat joko tosi typeriä tai ne eivät todellakaan häntä kiinnosta. Sähköposteihini tai tekstiviesteihin, jossa kyselen kuulumisia hän ei jaksa vastata. Molemmat veljekset toivovat usein näkevänsä veljensä, mutta ei minua.
Perheen äiti on mukava minua kohtaan, mutta hän tuntuu välillä yrittävän vähän liikaa, koska hänen käytöksensä kääntyy minua vastaan. Poikaystäväni veljet joko ovat kateellisia tai sitten he eivät vain pidä siitä, että minusta pidetään, koska he vaikuttavat hyvin harmistuneilta ja pettyneiltä. Ja minua itseäni taas vaivaa, että minua kehutaan, koska tiedän veljien reaktiot.
Johtuuko tämä vain perheiden välisistä "kulttuurieroista" ja minun tunneherkkyydestäni? Tuntuu, että en voi elää asian kanssa näin ja haluaisin saavuttaa edes keskusteluvälit muun perheen kanssa, mutta en tiedä miten. Minusta tuntuu, että veljet ovat vain iloisia, jos minä asiasta kärsin, jotta ehkä joskus eroaisimme. Miten tilanteeseen pitäisi suhtautua ja mikä olisi paras ratkaisu asian korjaamiseksi?
Olen yrittänyt kysellä poikaystävältäni, mitä teen väärin, kun pikkuveli, 19v., mököttää joka ikinen kerta käydessäni heillä. Hän ei voi sanoa edes hei sisääntullessani saati että katsoisi silmiin ja keskustelisi kanssani. Aluksi moikkailin hänelle ja yritin kysellä kuulumisia, mutta lopulta kyllästyin ja nykyään yritän pysyä mahdollisimman kaukana hänestä. Poikaystäväni sanoo, että pikkuveli on vihainen minulle, koska olen vienyt häneltä isoveljen silloin, kun aloimme seurustelemaan hänen ollessaan 13v ja hän on joutunut olemaan yksin, koska minä olen "pakottanut" poikaystävän minun menoihini. Pari vuotta sitten olin perheen mukana lomamatkalla, josta muodostui ihan katastrofi, koska olin tunkenut itseni heidän lomamatkalleen. Tilanne on ärsyttävä, koska vastaavaa suhtautumista pikkuveljellä ei ole toisen isoveljensä tyttöystävää kohti ja poikaystävältäni hän on alkanut kysellä, että emme kai me mene naimisiin vielä vähään aikaan. Isoveli taas ei osoita minkäänlaista kiinnostusta elämääni kohtaan ja keskustellessani hänen kanssaan, hän saattaa keskeyttää tai vaihtaa aihetta aivan toiseen. Minulle tulee usein hänen kanssaan keskustellessani olo, että juttuni ovat joko tosi typeriä tai ne eivät todellakaan häntä kiinnosta. Sähköposteihini tai tekstiviesteihin, jossa kyselen kuulumisia hän ei jaksa vastata. Molemmat veljekset toivovat usein näkevänsä veljensä, mutta ei minua.
Perheen äiti on mukava minua kohtaan, mutta hän tuntuu välillä yrittävän vähän liikaa, koska hänen käytöksensä kääntyy minua vastaan. Poikaystäväni veljet joko ovat kateellisia tai sitten he eivät vain pidä siitä, että minusta pidetään, koska he vaikuttavat hyvin harmistuneilta ja pettyneiltä. Ja minua itseäni taas vaivaa, että minua kehutaan, koska tiedän veljien reaktiot.
Johtuuko tämä vain perheiden välisistä "kulttuurieroista" ja minun tunneherkkyydestäni? Tuntuu, että en voi elää asian kanssa näin ja haluaisin saavuttaa edes keskusteluvälit muun perheen kanssa, mutta en tiedä miten. Minusta tuntuu, että veljet ovat vain iloisia, jos minä asiasta kärsin, jotta ehkä joskus eroaisimme. Miten tilanteeseen pitäisi suhtautua ja mikä olisi paras ratkaisu asian korjaamiseksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
niin, että tulevan mieheni pikkusisko yritti terrorisoida suhdettamme. Ensimmäiseen vuoteen hän ei puhunut minulle lainkaan eikä suostunut olemaan samassa huoneessa kanssani, jos siellä ei ollut myös joku muu. Hän oli silloin 12-13 v. ja mieheni ja minä n. 4 v. vanhempia. Silloin tällöin sattui tilanne, että appivanhempani lähtivät viettämään iltaa muualle. Silloin televisio piti kantaa tämän pikkusiskon huoneeseen, koska hän ei voinut olla samassa paikassa minun kanssa. Harjalla lattiaan hakkaamalla hän tilasi veljensä paikalle ja niin tälle pikkudaamille kiikutettiin tarjottimella milloin mitäkin naposteltavaa. Sitten kun hän kyllästyi tähän juoksuttamiseen niin hän soitti vanhemmilleen ja parkui jotakin tekaistua puhelimeen ja sai nämä tulemaan kotiin, mikä samalla tarkoitti sitä, että minä lähtisin omaan kotiini. Voi jeesus miten sen kakaran annettiin määrätä koko perheessä. Sitten se lopetti koulun ja jäi kotiin lepäämään muutamaksi vuodeksi. Jossain vaiheessa se pamahti paksuksi yhdelle täysin aivottomalle idiootille. Lapsen se antoi pois jne.... huumeetkin olivat jossain vaiheessa listalla.
Onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä. Tein itselleni ihan omat ympyrät.