Rakastan koiria yli kaiken ja lähes tulkoon on aina pakko jäädä rapsuttelemaan jos koira tulee vastaan. Välillä katsahdan myös narun toiseen päähän ja sieltä saattaakin löytyä oikein suloinen mieshenkilö... Kuitenkin oletan ihan aina, että koiraa taluttava mies on varattu, ja että kyseessä on naisen kanssa yhteinen koira.
Siispä kysynkin, arvon vapaat miehet, onko teillä koiraa? Oletanko väärin kun ajattelen että koiranomistajat ovat lähes aina varattuja? Tahtoisin miehen ja koiran joten kätevä two-in-one-paketti olisi enemmän kuin tervetullut!!
Siispä kysynkin, arvon vapaat miehet, onko teillä koiraa? Oletanko väärin kun ajattelen että koiranomistajat ovat lähes aina varattuja? Tahtoisin miehen ja koiran joten kätevä two-in-one-paketti olisi enemmän kuin tervetullut!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itsekin pidän kovasti koirista, mutta nykyisessä elämäntilanteessani
en voisi kuvitellakaan ottavani sellaista.
Ai miksi? No koska asun yksin kerrostaloasunnossa. Minusta
olisi lähes koiran rääkkäämistä pitää sitä aamuvarhaisesta
iltaan kuumassa kämpässä yksin, kun teen melko pitkiä työpäiviä.
Lisäksi joutuisin vähän väliä pyytämään muita huolehtimaan
koirasta, kun olen itse työmatkalla jossain. Vaikka siis
haluaisin koiran, niin oma itsekkyys ei silti mene koiran
elinolosuhteiden yläpuolelle.
Ei voi mittää. Täytyy vaan odotella että on sellaiset olosuhteet,
ettei koira joudu kärsimään.
Koira olisi mukava, mutta silloin pitäisi vähintään luopua heti työn jälkeen alkavista harrastuksista.
Samasta syystä oletan että koiria taluttavat naiset ovat lähinnä varattuja.
Tuo on totta, että töiden jälkeen pitää pystyä menemään kotiin, sillä koiran on päästävä ulos. Perheillähän tuo onnistuu helpommin, kuin meillä yksinäisillä koiranomistajilla. Moni asia elämässä pitää sovitella tavalla tai toisella koiran mukaan.
Mä oon ainakin niin tunnollinen koiranomistaja, että olen karsinut kaikki työpäivän jälkeiset menot ja harrastukset minimiin. Mä en tee juuri mitään vapaa-ajalla ilman koiraa. Mitä nyt kesällä olen iltasin koiralenkin jälkeen heittänyt vielä yksin tunnin luistinlenkin, senkin huonolla omallatunnolla...
Väliin joutuu kyllä tekemään mitä kummallisempia virityksiä aikatauluissaan, että pystyy yksineläjänä huomioimaan koiran tarpeita mahdollisimman hyvin. Ainut mahdollinen treffipaikka mulle olis lenkkipolku tai metsä, minne voi koiran kans mennä yhdessä. Monellekohan miehelle tämä mahtais sopia =)
kirjoittanut: Essie Otsikko: niinpä.... =)Mä en vain osaa...
Kyllä se niin on, että töistä pitää mennä suoraan kotiin, ellei nyt jossain kaupassa piipahda. Jos on jotain muita menoja heti töiden jälkeen, pitää saada joku toinen käyttämään koiraa ulkona.
Eivät ainakaan naiset ole pistäneet pahakseen, vaikka olen muutamaa tavannut koiran kanssa ulkoilun merkeissä. Koirakin nauttii, kun käy eri kaupunginosissa haistelemassa vieraita koiria ja niiden jälkiä.
Luulisin, että löytyy niitä miehiäkin, jotka suostuvat tapaamaan sinua metsässä tai lenkkipolulla.
Juu-u löytyyhän meitä..
Aika paljonhan noita koiria on perheillä lasten vaatimuksesta, se on totta.
On meitä koirallisia miehiäkin olemassa, jotka ovat vapaita. Ehkä ei määrällisesti kovin paljoa, mutta on kuitenkin.
Kiva nainen ja koira kuulostaisi myös houkuttelevalta "paketilta".
Mä olen sinkkunainen ja mulla on iso koira, joka jäi erossa mulle. Rakastan koiraa yli kaiken ja elämän sovittaminen koiran tarpeiden mukaan ei tuota mahdotonta tuskaa ja vaivaa, se on lähinnä asennekysymys.
Mua lähinnä mietityttää se, mahdanko löytää sellaista miestä, joka tämän koiran hyväksyy näinkin isona osana mun elämää... Ja kenet tämä koira sitten hyväksyy... on aika suojelevaista sorttia, mitä minuun tulee. Vielä ei ole isäntäehdokkaita koiralla ja mulla ollut, mutta vähän mietityttää, minkälaisia ongelmia uusi suhde mahtaa tämän asian tiimoilta tuoda tullessaan. No, se on ainakin selvää, että mun elämässä koira on se tärkein, jollei mies sitä hyväksy niin... priorisoinnissa ei tule ongelmia =)
Sitä piti vielä sanomani, että mä koen sen niin, et koiran omistajuus rajaa multa tietyn tyyppiset "ehdokkaat" melko tehokkaasti pois laskuista: allergiset, ei-eläinrakkaat, vähänkin koirapelkoiset ja koirien seurassa epävarmat tyypit... Väliin mietiskelen, että jos tapaan jonkun, niin pakko heti kättelyssä tehdä selväks millanen paketti olis tarjolla =)
Mulla kanssa isokokoinen musta koiruus.
Ihan oma on, eikä edes erossa mulle jäänyt tosin.
Kahdestaan kuljetaan paljon koiran kanssa, mutta tuntuu, että miehet ajattelee ettei noin pienellä naisella voi olla yksin tommosta koiraa...
Tuo on kyllä, että minäkään en luovu tosta koirasta mistään hinnasta, joten jos joku mielenkiintoinen mies tulee vastaan nii heti alan selvittää, että onko eläinallergioita, pelkääkö koiria jne:D
Se on totta, että ei tässä koiranomistajana voi ajatella kenenkään allergisen tai koiria vihaavan kanssa seurustelemista. Yksi vaihtoehtohan olisi törmätä jossain lenkillä vastakkaiseen koiralliseen sukupuoleen. Toki eivät kaikki koiratkaan toisia sulata, joten ongelmia voi olla siinäkin.
Jos yksi iso musta koira naisella on joillekin liikaa, niin minä takuulla jään ikisinkuksi. Mulla noita koiruuksia on kymmenkunta.
Tiedän että tuo kuulostaa oudolta, mutta koirani eivät ole mitään seurakoiria sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki pidän niistä jokaisesta niin paljon, että jos pitäisi valita mies tai koirat, niin ei tarvitsisi edes miettiä.
Välillä mietin, että olisipa hauska löytää mies, joka ei ekana kauhistuis ja juoksis karkuun noita koiruuksia :)
niitä ikisinkku-koiria :)
näin nuori (26 vee).
Olis kiva löytää kiva mies, ja sä olet kyllä ihan unelma (ja toi sun koirasi kanssa).
Jos oltaisiin enemmän samaa ikäluokkaa, niin en jättäisi sua rauhaan!
Hauskaa kesää sulle ja koiruudellesi!
Niinhän se on, että on aika hankalaa kohdata sellainen ihminen, jonka ajatukset, harrastukset ja ikä kohtaavat. Tää on tätä - elämää.
Hyvää kesää myös sinulle!
Päättyi 14v 11kk 5p kestänyt iloinen asuun kunppanuus Suurisydänmisen koirani kanssa ja nyt olen katsellut noita koira ilmoituksia mutta ei ole läheltä löytynyt .Tästä eteen päin naisia ei yleensä kiinnosta . kovin kauas en pääse katsomaam kun on myös noita lehmiä vain muutama ,sonneja on 5 on semmoisia että saa mennä karsinaan ja rapsuttaa leuvanalta ja vasikoita kans muutamia. Koira olisi oikeastaan pakko hankkia kun on noita ylimääräisiä kulkijoita kun oli tota polttoöljyä jokin tarvinnut tommoset 650l eikä tietenkään tullut maksamaan...noi koira harrastajien tapaamiset on kyllä hyviä näihin mahdollisiin koiran taluttajien kohtaamiseen ...