satuin juuri lukemaan tuoksun vaikutuksesta kumppanin valintaan. Tieteen kuvalehden artikkelin mukaan nimenomaan naiset valitsevat lapsiensa isän ns. MHC-geenien perusteella siten, että isällä saisi olla mahdollisimman erilainen MHC-kanta kuin äidillä, jolloin lapsen MHC-kanta muodostuisi mahdolisimman laajaksi, mikä taas parantaa lapsen immuunipuolustusta. Valinta tapahtuu tuoksun avulla eli nainen haistaa tietämättään miehen MHC-geenit.
Koukku on siinä, että joidenkin tutkimusten mukaan e-pillerit kääntävät vaikutuksen siten, että nainen hakeutuukin sellaisten miesten luo, joiden MHC-koostumus on samankaltainen naisen kanssa. Idea on siinä, että naisen vartalo luulee olevansa raskaana ja nainen hakee turvaa ihmisistä, joilla on samankaltainen geeniperimä eli lähisukulaisistaan. Tietenkään e-pillerit eivät aiheuta sisäsiittoisuutta, koska muillakin kuin lähisukulaisilla voi olla samankaltainen MHC-koostumus aikaisemmissa suljetuissa yhteisöissä kyse oli sukulaisista.
Artikkelin ja muun löytämäni lähdeaineiston mukaan pareilla, joilla on samankaltainen MHC-kanta, on muita enemmän vaikeuksia saada lapsia ja suurempi mahdollisuus keskenmenoon. n. 10-15 % naisista hankkiutuukin raskaaksi vakituisen parisuhteen ulkopuolella ja kumppani, jolla on samankaltainen MHC-koostumus jää "kasvattajaksi". Kyse ei siis ole geenien "paremmuudesta", vaan vain erilaisuudesta.
Ongelma on tässä: kihlattuni on aina kehunut sitä, kuinka hyvältä minä hänen mielestään tuoksun. Hän on myös koko seurustelumme ajan, myös tavatessamme, käyttänyt e-pilleriä! Onko tuo e-pillerin "kääntävä" vaikutus 100 %:nen eli tarkoittaako tämä, että meillä on hyvin samankaltainen MHC-kanta ja näin olen hedelmättömyyden ja keskenmenon riski on suuri vai onko e-pillerin vaikutus vain "mahdollinen". Kyse ei ole tietenkään tunteista, mutta olisi kamala ajatella, että tuleva vaimoni alkaakin äkkiä inhoamaan tuoksuani mentyämme naimisiin.
Kommentteja?

Vastaukset 8
Vanhimmat
kokeilkaa pari kuukautta pelkkien kondomien kanssa ilman hormonaalista ehkäisyä.
Puhuttiinko artikkelissa tuoksuista? Olen ymmärtänyt, että kyseessä olisivat feromonit, jotka ovat lähellä tuoksuja, mutta eivät aivan kuitenkaan. Ihminen ei varsinaisesti haista niitä, mutta aistii kuitenkin. Tämä pointti siksi, että kumppanisi kehut hyvästä tuoksustasi eivät välttämättä kerro tästä asiasta. Tai sitten muistan väärin ja feromonit ovat eri juttu.
Tuo teoria sinänsä on tuttu, ja uskottavakin - eikös se ole juuri se selittämätön juttu: miksi jonkun kanssa kipinöi ja toisen kanssa ei. No, tietysti vain osa sitä.
Enpä minäkään muuta neuvoa osaa antaa kuin pilleritön aika. Toisaalta jo syntyneet keskinäiset tunnesiteet saattavat vaikuttaa asiaan. Useimmat tuollaiset vaikutukset ovat kuitenkin "keskimäärin näin tai noin -juttuja", joten älkää menettäkö mielenrauhanne.
Kyllä se on ihmeellistä, miten naimisiinmeno saa ihmiset etsimään vaikka millaisia tekosyitä sille, ettei tarvitsisi mennä naimisiin. =)
Voin kertoa sinulle, että nuo tuollaiset jutut eivät ole ensinnäkään vaikutukseltaan niin radikaaleja, kuin ehkä populistiset "tiede"lehedet antavat ymmärtää. Luultavasti kyseessä on ilmiö, jolla on parhammillaankin melko lievä vaikutus parinvalintaan, eikä se välttämättä edes toetudu kaikkien ihmisten kohdalla. Sama koskee e-pillereiden vaikutuksia, ei se ole niin tarkkaan saneltua. Ja e-pillereiden vaikutusta muuten ei todellakaan voi suoraan verrata siihen, kuin jos nainen olisi raskaana. Hormonaalisesti pillerin aikaansaama tila, verrattuna raskauden aikaansaamaan tilaan on kuitenkin erilainen, vaikka yhtymäkohtia löytyy.
Kuten joku totesikin, luultavasti tuossa tuoksujutussa ei ole kyse niinkään aistittavasta tuoksusta, vaan feromeneista, joita ei voi tietoisesti havaita.
Ja vaikka sinulla ja vaimollasi olisi jokseenkin samankaltaiset MHC-geenit, se ei todellakaan aiheuta "suurta hedelmättömyyden ja keskenmenon riskiä", vaan korkeintaan kasvattaa sitä hiukan. Eli todennäköisesti ette tule kohtaamaan mitään vaikeuksia.
Terveisin kohta valmis molekyylibiologi.
Kiitoas asiallisista vastauksista. Kyse ei todellakaan ole tekosyystä, eli olisin nyt vaihtamassa heti kumppania, rupesi vain mietityttämään tuo juttu, kun jutun mukaan kaikki 18 testissä ollutta e-pillereitä käyttävää naista toimi täsmälleen päinvastoin kuin e-pillereitä käyttämättömät.
En usko, että tuleva vaimoni jättää minut lopetettuaan pillereiden syönnin, koska puolison valinta ei ole sama kuin lasten isän valinta.
Feromoneista asiassa ei ollut kyse, vaan nimenomaan geenien "haistamisesta". Tietenkään koehenkilöt eivät tunnistaneet mitään hajua, vaan vain pitivät sellaisten henkilöiden tuoksua hyvänä, joiden immuniteettigeenit olivat sopivat. Tutkimus löytyy netistä, ehkä sinä osaat paremmin tulkita sitä (Wedekind, 1995). Tutkija sanoi, tulosten tältä osin olevan "correlative", mitä lienee sitten tarkoittaa. Ilmeiseti sitä, että korrelaatio on olemassa, mutta syítä ei tarkkaan tiedetä?
Tässä pari suomenkielistä linkkiä kumppaninvalinta-asiaan (laajemmin tarkasteltuna) liittyen:
http://www.tsv.fi/ttapaht/996/tammisalo.htm
www.darwin-seura.fi/hajufero.ppt
Jälkimmäisessä pisti silmään se, että jossakin tutkimuksessa todettiin, että miehet pitivät pillereitä käyttämättömien naisten tuoksuja "kutsuvimpina" kuukautiskierron keskivaiheilla (ovulaation aikaan), kun taas pillereitä käyttävien sen alussa ja lopussa (siis kuukautisten tienoilla).
Tämä oli mielenkiintoinen havainto sikäli, että pillereitä käyttämättömänä olen havainnut eniten vipinää juuri kierron keskivaiheilla. Olen kuitenkin olettanut sen johtuvan siitä, että minussa itsessäni on eniten vipinää (halut huipussaan) juuri tuohon aikaan ja se vaikuttaa jotenkin omaan käytökseeni.
kanssa, jotka haisee musta hyvältä. Ja käytän e-pillereitä 10. vuotta. Muutaman kanssa olisin muuten ruvennut, mutta en tykännyt niiden puhtaasta ominaishajusta. Niillä tyypeillä on samat krooniset vaivat kuin mulla, miehelläni (vaikka hyvänhajuinen) ihan eri settiä. Eiköhän ole helpointa käydä keskinäistä kroonisten tautien tms. listaa läpi (esim. ongelmat aistimissa, krooniset sairaudet, allergiat jne), ja miettiä sitä kautta mahdollisia periytyvyyksiä. Eiköhän se kuitenkin ole tärkeämpi mitta.
Jos on korrelaatio, tsekkaa korrelaatiomäärät esim. prosenteissa, kuinka suuri määrä naisia kumppaneineen tutkittu, ja miten muut sekä miehen että naisen fertiliteettiin vaikuttavat tekijät on poistettu. Korrelaatiohan se on promillenkin korrelaatio 27 naisen populaatiossa, jossa esim. polykystista munasarjasyndroomaa ei ole poistettu fertiliteettitekijöistä.
Vaan en oo aiemmin kyllä nauranu yhellekään viestille näin. Sissus, jos tää on oikeesti ongelma!! Anteeksi oikeasti siinä tapauksessa, mutta.... Teepä avioero-palstalle kysymys, että kuinka moni on eronnu hajujen takia, niin homma selviää tollai niinku ihan tavallisten tallaajien kokemuksien yhteenvetona. Juu. Voi jeesuksen kevät.
ps. Mun miehen tuoksu ei oo muuttunu avioitumisen/pillereiden lopettamisen jälkeen. Bumtsiga WahWah...